Annamaria Karhulahden tapasin helmikuun alussa 2014 Cafe Talossa
Helsingin Hakaniemessä.
Vuonna 1984
syntynyt Annamaria on horoskoopiltaan kalat. ”Mä olen
Keski-Pohjanmaalta Halsualta kotoisin, pieni paikka siinä Kaustisen
vieressä. Virallisesti tällä hetkellä asun Lahdessa.
Musiikkilukion oon käynyt Kaustisella, kolme vuotta meni siellä.
Ilmajoella kansanopistossa oon ollut vuoden tanssi-ja teatteritaiteen
linjalla, Karjaalla ruotsinkielisessä kansanopistossa vuoden ja
sitten tulinkin Lahteen Mutelle. Lahdessa olen asunut vuodesta 2005”,
kertoilee ”Ammi”.
Mitä harrastat?
”Mitä niitä harrastuksia nyt sitten on? Täytyy oikein miettiä,
et mitä tekee sillai, että oikein irtautuu arjesta... Mä luen aika
paljon ja olen nyt tunnustautunut telefiiliksi, eli seuraan
tv-sarjoja, lähinnä Neflixistä. Kaikki scifi-ja fantasiajutut on
mun suosikkejani, tällä hetkellä etenkin Doctor Who, ja Stargate
on kestosuosikki. Mutta aika kaikkiruokanen oon. Leffassa ei tuu enää
niin paljon käytyä, mutta joskus sitäkin. Uimassakin käyn sillon
tällön.”
Osaatko soittaa
jotain instrumenttia? ”Pianolla mä olen aloittanut 8-vuotiaana ja
pianoa soitin lukion kakkosluokalle asti, eli kymmenen vuotta kävin
tunneilla. Tällä hetkellä taidot on niin, että itseäni ja
oppilaitani voin säestää, mutta en mä nyt menis esiintymään
pianon kanssa minnekään. Kitaraa osaan soittaa myös niin, että
saan perussoinnut. Kyllä mä kaikista soittimista jonkinlaisen äänen
saan aikaiseksi. Paitsi trumpetista!”
Mitä sanoisit
ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi? ”Kyllä se on tämä
musiikillisuus ja laulu. Kun nyt itteensä saa kehua, niin laulu on
mulla todella vahva, ja muhun tukeudutaan aika paljon vaikkapa tuolla
musikaaliharjoituksissakin. Mä olen myös luotettava, vakaa
pohojalaanen luonne! Mä tajuan yleensä kerrasta mitä pitää tehdä
ja sit mä teen sen samalla lailla loppuun asti. Nyt oon antanut
itselleni armoa sen suhteen, että mun ei tarvitse tietää mitä
kaikki muut tekee, eli keskityn vaan niihin omiin juttuihini. Ihmiset
on kysyneet multa usein, et mites tää nyt menikään, ja mä oon
yleensä aina tiennyt, et miten se menee. Sit mä oon motorisesti
aika lahjakas, vaikken mä mikään tanssija tai urheilija olekaan
siinä mielessä. Erikoistaitoja? Hmmm, mä oon vähän sellainen,
että mä aina haalin kaikkia uusia taitoja ja opettelen kaikkea
uutta ihan mielenkiinnosta. Mä osaan esimerkiksi heiluttaa
poi-palloja, näitä narun päässä olevia palloja. Oon mä vähän
yrittänyt opetella hankalampiakin temppuja niillä, mutta en ole
vielä oikein sisäistänyt. Niitä on parissa esityksessäkin tullut
käytettyä, esimerkiksi Aladdinissa.”
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kaikki akrobatiajutut!
Niitä mä tykkään tehdä. Aikoinaan kakarana kesäisin
harjoittelin tuntikausia nurmikolla jotain puolivoltteja. Sellaisia
haluaisin osata enemmän. Hei, ja mä haluaisin osata stepata! Pari
perussteppiaskellusta osaan, mutta sitä olisi hauska osata sillai
tuosta noin vaan...”
Löytyykö
suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla
olevia? ”Taiteellisella alalla olevia on kyllä, mutta
näyttelijöistä en tiedä että olisi muita paitsi mun
”sokeriserkkuni” eli kolmannen polven serkkuni Panu Hietalahti
(nyk. Valo), hän opiskelee Nätyllä ja taitaa valmistua nyt
keväällä. Oltiin lukiossa samalla luokalla ja tehtiin siellä
musikaaleja ja muuta. Kanteleensoittajia on meidän suvussa paljon,
isän puolelta varsinkin. Lähes kaikki tää mun muusikkous on
tullut sieltä iskän puolelta. Niin ja mun siskoni on
kuvataiteilija.”
Milloin kiinnostuit
teatterista/esiintymisestä? ”Varmaan ihan syntymässä oon saanut
jo teatterikärpäsen puraisun. Sen mä muistan, että olin kakarana
melkoinen linssilude, nykyään en tosin enää oo. Siskon kanssa
tehtiin kaikenlaisia nukketeatterinäytelmiä, ala-asteella esiinnyin
kaikissa joulujuhlissa totta kai, tehtiin välitunneilla omia
näytelmiä. Halsuallahan meillä oli sellainen luovan ilmaisun
kerho, joka oli yläasteikäisille. Koko ala-asteen ootin, että
pääsee yläasteelle, jotta pääsee ”Luovikseen” mukaan.
Musiikkilukio mulla oli tähtäimessä koko ajan, mutta missä
vaiheessa se sitten puraisi niin, että halusin tästä ammatin?
Lukiossa varmaan tajusin sen, että tätä voi oikeasti opiskella ja
tehdä. Yläasteen lopussa taistelin muuten pitkään sen asian
kanssa, että meniskö kampaajakouluun vaiko ei, onneksi kuitenkin
valitsin sitten sen musiikkilukion. Siellä sit tehtiin vuosittain
aina musikaaleja ja se oli aina se vuoden kohokohta. Lukion
kakkosella kuulin tuosta Lahden Mutesta ja tähtäsin sit sinne.
TeaKiin mä en oo koskaan edes halunnut. Vuonna 2005 aloitin sitten
Mutella, ja valmistuin 2009, ja 2010 hain Lahden ammattikorkean
laulupedagogipuolelle, jossa opiskelin vuoden. Olin kaksi vuotta
välivuodella ja viime syksyn alusta vain läsnäolevana, ja nyt
vuoden alusta irtisanouduin. Se niistä klassisen laulun
opettajaopinnoista! Mulla itselläni ei ole mitään klassista laulua
vastaan ja tykkään sitä itsekin laulaa myös, mutta en tykkää
opettaa sitä.”
Millä alalla
mahdollisesti olisit, jos et nyt olisi tällä alalla eli olisiko
joku vaihtoehto B? Kampaajako? ”Se kampaajapuoli oli kyllä toinen
mahdollisuus siinä ja edelleen tykkään laittaa hiuksia, muiden
hiuksia varsinkin. Kampaaja-maskeeraaja ja teatteripuolella varsinkin
ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto!”
Miksi olet nyt
tällä alalla? ”Miksi? No siksi, heh! Mä tykkään tästä ihan
älyttömän paljon. Mulla on oikeastaan aika itsekkäät syyt. En mä
oo millään sellaisella missiolla tässä, että parannetaan
maailmaa tai koulutetaan ihmisiä. Yleisön reaktioista ja aplodeista
saa välillä sellaiset kicksit, että! Ja sit se itsensä
ylittäminen siinä mitä tekee, ja se että saa olla joku muu tai
moniakin muita, eikä vaan tämä tylsä itsensä. Saa mennä jonkun
toisen nahkoihin, ihmisen tai eläimenkin. Mä kun oon vähän
tämmöinen introvertti arka luonne, niin sit saa sen mahdollisuuden
räjäyttää potin niin sanotusti! Ottaa lavan ja yleisön haltuun,
heh. Ja se fiilis jälkeenpäin, kun oot antanut paljon itsestäs ja
kanavoinut jotain, ja vaikka oot kuinka väsynyt, niin ei tunnu
missään kun on niin hyvä fiilis. Ja mä rakastan tehdä
musikaaleja ja haluaisin, että ihmiset tajuaisi, että musikaalit ei
ole pelkkää viihdettä, vaan niissä on oikeasti sanomaa. Vaikka ne
usein kääritäänkin ns. hattaraan, niin siellä on oikeasti
pohjalla oikea tarina, oikeat motiivit ja oikea opetus. Mun mielestä
siinä ei oo mitään väärää, jos haluaa vaan että yleisö
nauttii ja viihtyy”, Annamaria julistaa. ”Eli ehkä vähän myös
yleisön koulutusta…”
Miten ajatuksesi
näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai
ovatko muuttuneet? ”Hakalan Katja siellä Luoviksessa opetti meille
aika hyvin sitä näyttelijän arkeakin, eli mulla oli aika
realistiset kuvat jo silloin, ja lukiossakin ohjaajat puhui aina tosi
realistisesti siitä, että mitä se arki on. En mä oikein tiedä,
kun en mä niin hirveästi ajattele! Kyllähän sitä on totta kai
tullut lisää taitoja ja tekniikoita työkalupakkiin, mut mun omat
ajatukset on ollu aina hirveen realistiset tästä alasta, eikä ne
oo varsinaisesti muuttuneet. Oon kysellyt ja omaksunut sitä tietoa
enkä oo lähtenyt mukaan siihen ajatukseen, että ”sitten kun minä
olen kuuluisa ja rikas”. Mä en oo mikään analyyttinen ihminen
silleen, mä oon tarkka ja teoreettinen kyllä, mutta mä en
loputtomasti analysoi mitään teosta tai omaa työskentelytapaani,
mä vaan teen! Mä lähinnä yritän elää hetkessä myös sen
näyttelijäntyön kanssa, ja mulla on aina ollut kunnioitus
auktoriteetteja kohtaan, esimerkiksi mulle ohjaajan sana on laki.”
Annamaria poseeraa / (c) Teatterikärpänen |
Onko sinulla
mahdollisesti omia ammatillisia esikuvia? ”Onhan niitä. Viime
kesänä mä kävin Turussa katsomassa Risto Räppääjän ja siinä
Sinikka Sokka oli taas niiiiiin hyvä. Mä Sinikalle sanoinkin
esityksen jälkeen, että mä oon niin sun fani. Sen esityksen
jälkeen rupesin oikein muistelemaankin, että mähän oon aina
ihaillut Sinikka Sokkaa, hänen äänenkäyttöään ja kaikkea.
Häntä kyllä katson ylöspäin, ja onneksi hänen kanssaan oon
päässyt tekemään töitäkin, opiskeluaikoinani tehtiin
”Cats”-musikaalia Lahdessa. Laulajaesikuvia on sitten tuolla
Amerikan puolella, Broadway-tähtiä Idina Menzel ja Kristin
Chenoweth, ja Lindsay Mendeziä olen nyt kuunnellut tosi paljon.
Helen Sjöholm täytyy sanoa myös, hän on ruotsalainen
musikaaliartisti. Ulkomaalaisista näyttelijöistä tykkään
erityisesti Gary Oldmanista ja Sandra Bullockista, ja Benedict
Cumberbatchia ihailen myös. Kotimaisista... Vesku Loiria mä
arvostan sillai kokonaisvaltaisena taiteilijana. Hienoa on myös se,
että oon päässyt tekemään töitä lapsuuden idoleitteni kanssa,
esimerkiksi Esko Roineen kanssa Zivagossa ja Eero Saarisen kanssa
Tarzanissa.”
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Lahden Kaupunginteatterissa,
Helsingin Kaupunginteatterissa, Samppalinnan kesäteatterissa,
Pesäkallion kesäteatterissa, Heinäsuon kesäteatterissa ja Lahden
Uudessa Kesäteatterissa. Sitten Polar Illusionsin kanssa tehtiin se
Aladdin, Lahden kulttuuritoimella oon ollut kesäproggiksissa ja
Vaasan asuntomessuilla tehtiin parveketeatteria, heh.”
Omasta mielestäsi
tärkeimmät roolityösi? ”Ne on varmaan vasta edessäpäin, koska
mähän en oo hirveästi sillai ”rooleja” tehnyt. Viime kesän
Myllysaaren kauniin Justiinan Sofie Grönstrand oli
roolisuorituksellisesti mieleenpainuva kyllä itsellenikin, ja mut
kyllä muistetaan Lahden medioissa siitä. Lahden Kaupunginteatterin
Hairia oli myös kiva tehdä.”
Onko sinulla jotain
roolihaavetta? ”Chess-musikaalin Florence on ollut mulle aina yksi
haave. Sitten Kiss Me Katen Kate, äänellisesti siinä pääsis
leikkimään paljon, klassinen Cole Porter -musikaali. Tietysti Monty
Pythonin Spamalotin Lady of the Lake, siitä mä osaan ne biisitkin
jo ulkoa... Ja sit on tietysti miljoona muutakin musikaalia, jossa
vaan haluaisi olla mukana, mut noi olis ehkä sellaiset roolit, jotka
tulee ensimmäisenä mieleen. Ja Sondheimin Into the Woodsin noita ja
The Lion Kingin Rafiki!”
Kuka olisi
unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa?
”Tällä hetkellä se olisi tuo Benedict Cumberbatch tai sitten
David Tennant.”
Entä kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale?
”Ehdottomasti Tommy Körbergin kanssa vetäisin jonkun biisin
Chessistä, hän on tehnyt sen alkuperäisen Anatolyn roolin West
Endissä ja myöhemmin Ruotsissa. Se olisi kyllä aika jees!”
Mikä on parasta
teatterissa? ”Työkaverit. Oon saanut todella hyviä ystäviä ja
tavannut mahtavia tyyppejä, joiden kanssa voi pitää hauskaa niin
lavalla, lavan takana kuin vapaa-ajallakin. Ja aina tapaa uusia
ihmisiä uusissa proggiksissa.”
Määrittele
sanapari ”teatterin taika”, mitä se sinulle merkitsee? ”Mun
mielestä se on siinä, että mitä yleisö näkee ja mitä ei näe...
Zivagossakin esimerkiksi on kohtaus, jossa mä nään paikaltani
samanaikaisesti ensinnäkin yleisön ja lisäksi lavan taakse.
Kulisseissa on aina niin erilaista kuin lavalla, eikä yleisö voi
aavistaakaan, minkälainen härdelli siellä voi olla päällä
samaan aikaan, kun lavalla vedetään herkkää rakkauskohtausta”,
Annamaria nauraa.
Mitkä asiat
inspiroivat sinua? ”Musiikki inspiroi mua. Mun mielestä olisi
jotenkin paljon helpompi elää, jos elämässä olisi soundtrack.
Jos mä johonkin kävelen, niin mulla on aina napit korvilla ja
musiikki soi. Mä hahmotan maailmaa musiikin kautta. Mä en oo sillä
tavalla luova ihminen, että mä loisin jotain itse. Musiikki
inspiroi mua tulkinnassa siten, että pitää ajatella
kokonaisvaltaisesti sitä kappaletta. Jos tuijottaa vain pelkkiä
sanoja, voi tulkinnasta pudota puolet pois. Pitää huomioida myös
melodia ja harmonia, ja koko tunnelma. Kaikki vie tarinaa eteen
päin.”
Podetko
ramppikuumetta? ”Vähemmän nykyään. Isoissa proggiksissa, jotka
on harjoiteltu hyvin, ei tarvitse jännittää. Joskus on tullut
sellainen tilanne, että seisoo lavalla eikä muistakaan
repliikkiään, niin se kyllä jännittää ja se on hirvein tunne
ikinä! Ja jos pitää mennä omana itsenään johonkin outoon
tilanteeseen esiintymään, niin silloin jännittää myös.”
Onko sinulla jotain
omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Totta
kai joka proggikseen muotoutuu omanlaisensa rutiinit, että missä
järjestyksessä mitäkin tehdään...meikki, kampaus, vaatteet.
Tietysti aina äänenavaus kuuluu mun rutiineihin, ja proggiksesta
riippuen myös lämmittelyt. Esitys menee aina sitten omalla
painollaan, missä kohtaa on pieni paussin mahdollisuus ja muuta.
Saattaapa tulla mukaan jotain hassujakin juttuja, esim. Catsin ja
Hairin vedin niin, että aina piti olla sellainen pehmeä
Carmolis-karkki huulessa sulamassa...”
Kerro joku
kommellus! ”Tehtiin Mutella Chydeniuksen säveltämää Sevillan
parturia, ja siitä oli aika vähän treenejä ja siitä tehtiin
tyylillisesti vähän sellainen sekametelisoppa. Oltiin kuitenkin
varmoja että kyllä me tää osataan. Mä olin siinä sitten
kreivinä ja olin ihan varma siitä, että mikä kohtaus oli
menossa... ja sit se ei ollutkaan se kohtaus! Muut oli lavalla ja mun
olisi pitänyt olla siellä myös. Olin vaan edellisen biisin jälkeen
kävellyt pois lavalta ja muut jäi sinne. Palasin vielä takaisin
tuijottamaan, että mitä te siinä teette, ei nyt oo tää kohtaus.
Ohjaaja, joka oli pianossa myös niin hyppäs siitä sitten mulle
huutamaan, että etkö sä nyt osaa! Onneks tää mun kömmähdys
meni siihen tyylilajin piikkiin. Moni luuli, että tää oli
suunniteltu juttu nimenomaan ja tuli oikein jälkikäteen kysymään!”
Kerro joku oikein
hyvä muisto. ”Blondia tehtiin Samppalinnassa. Siellä kun on se
pyörivä katsomo, niin viimeisessä näytöksessä yks näyttelijä
tavallaan johdattaa sitä katsomoa kohti viimeistä kohtausta, jossa
on ne valmistujaiset. Kaikki oltiin kauheen tunteellisella päällä
ja ruvettiin itkemään siinä viimeisen biisin aikana, mut se oli
sellaista hyvää rääkymistä, meillä oli niin mahtava työryhmä
siinä ja oltiin vietetty koko kesä yhdessä”, Annamaria
muistelee.
Tulevia roolejasi?
”Tarzan-musikaalissa olen yksi äitiapina ja kesällä olen
LAUKESin ”Pieni lemmenleikki”-jutussa mukana.”
Onko sinulla
mottoa? ”Miks ihimeessä tehä hitaasti, jos voi tehä nopiaa. Ja
toinen ’Aina on keritty, vaikkei oo kiirettä piretty.”
Mikä fiktiivinen
hahmo haluaisit olla? ”Ehdottomasti Doctor Whossa se Tohtorin
apuri.”
Jos voisit viettää
päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä en varmaan tekisi yhtään
mitään normaalista poikkeavaa. Makaisin vaan sohvalla ja katsoisin
Netflixiä, heh!”
Jos ihminen
vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä
ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät
kesken kaiken? ”Heh, tietokoneen ja nettiyhteyden, arvaa miksi?
Suklaata ottaisin ja Cokista, niillä sitä pärjäisi hyvin.”
Jos rakentaisit
puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Haluaisin rakentaa
sinne kirjaston, ja siellä voisin sitten käydä aina lukemassa ja
mennä välillä takaisin sohvalle katsomaan Netflixiä. Iso
tyynykasa pitäisi siellä olla myös.”
Jos voisit palata
aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon,
minne menisit? ”Jos olisin se Tohtorin apuri, niin voisin mennä
ihan minne vaan. Haluaisin nähdä dinosauruksia etenkin.”
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Mä juoksen maskituoliin ja sitten alkaa Tohtori
Zivagon esitys.”
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta
pidät eniten? - Aina
Mistä sanasta
pidät vähiten? – Ihqu, jaxuhali, rakkauspakkaus…
Mikä sytyttää
sinut? - Kunnioitus
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Kiittämättömyys
Suosikkikirosanasi?
- Mä tykkään yhdistellä, eli vittusaatanaperkele.
Mitä ääntä
rakastat? – Ihmisten lauluääntä
Mitä ääntä
inhoat? - Lasten ääniä
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Indiana Jones-tyylinen
arkeologi-seikkailija
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Luokanopettaja
Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? -”Käyhän kuule joskus toiste uudestaan!”
Tämähän oli kiinnostava lukea kun juuri pari tuntia tuota Karhulahden mainiota laulantaa kuunteli. Kiitos taas Talle taustatiedoituksesta! :)
VastaaPoistaOllos hyvä! :) Olethan huomannut myös Mikael Saaren haastattelun?
Poista