Ensi-ilta Teatteri Rio, Oulu 16.1. 2014, ilmoitettu kesto 2h 20min (meidän esitys kesti 2h 35min)
Käsikirjoitus Mika Räinä
Ohjaus Olka Horila
Rooleissa Mika Räinä, Jussi Lampi ja Miia Nuutila
Irwin Goodman olisi täyttänyt tänä syksynä 70 vuotta, ja tämä Teatteri Riossa Oulussa ensi-iltansa saanut esitys on kunnianosoitus Irwinin persoonalle ja uralle nousuineen ja laskuineen. Luonnollisesti esitys saatiin vierailemaan myös Hämeenlinnassa, ja ensimmäisten näytösten liput myytiin loppuun hetkessä. Kiinnostusta aiheeseen täällä Antti Hammarbergin syntymäkaupungissa siis on, ja lyön vaikka pääni pantiksi siitä, että paikalla oli ihmisiä, jotka oikeasti tunsivat Antin/Irwinin. Irwinismi myös elää ja voi hyvin (etenkin uuden moottoritien katteen syksyllä avattavan Goodman-kauppakeskuksen nimessä...) ja kansa ei tunnu saavan hänestä kyllikseen. Muutama vuosi sitten Hämeenlinnan teatterissa pyöri täysille saleille Villit vuodet-musikaali (ja pari kesää sitten Valkeakosken kesäteatterissa lähes samalla esiintyjäkaartilla) , joka keskittyi Vexi Salmen tuotantoon ja käänteisiin. Mukana musikaalissa hurmasi ja häsläsi tietysti myös Irwin, ja etenkin uran alkutaival tuli hyvinkin tarkkaan ruodittua. Tämä musiikkinäytelmä keskittyykin nyt pelkästään Irwiniin (Mika Räinä), hänen elämänsä naisten (Miia Nuutila) ja Vexi Salmen (Jussi Lampi) toimiessa sivurooleissa ja kertojahahmoina.
Esitys lähti alkuun räväkästi yhteislaululla. Mika Räinä hallitsi hyvin Irwinin maneerit kyllä, ja yhdessä vetäistiin Ei tippa tapa. Jäyhä yleisökin saatiin mukaan karkeloimaan ja ääntä lähti täydestä salista yllättävänkin paljon. Vauhdikkaan alun jälkeen kuitenkin tapahtui jotain, joka veti ainakin minun ilmeeni vakavaksi ja teki esityksen seuraamisesta uuvuttavaa väsytystaistelua. Minkä ihmeen takia pitää jaaritella aivan järjettömän paljon? Jämähdettiin vatvomaan "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan"-lauseen tarkoitusperiä ja tähän upposi tuhottoman kauan aikaa. Välillä vetäistiin joku reipas ralli, jonka jälkeen mukaan sotkettiin kaikki mahdolliset nykypoliitikot, Timo Jutilat, Idolsit ja jopa Putous-sloganin väännökset. Pitkäpiimäistä, tylsää hölinää. Jotenkin tuntui, että vaivaantunut hiljaisuuskin laskeutui katsomon ylle. Ei ihan jaksettu nauraa kaikille jutuille eikä jaksettu innostua biiseistäkään. Muutama kyllä osti ihan kaiken mitä tarjolla oli. Minä vilkuilin jo kelloa. Uskomatonta mutta totta; olin väliajalla hetkellisesti valmis lähtemään kotiin! Oli kova ikävä Joni Leponiemeä, joka heilui Villeissä vuosissa Irwininä. Mieheni onneksi toppuutteli ja sanoi, että sinnitellään nyt loppuun asti. Ja niin teimme.
Väliajalla raittiissa ilmassa pohdin itsekseni sitä, että miksi ihmeessä tähän on pitänyt tuoda mukaan henkilöitä ja ilmiöitä nykyajasta, yli 20 vuotta Irwinin kuoleman jälkeen. Yks kaks sain ahaa-elämyksen ja asia kirkastui. Useimmasta kappaleesta alkaa olla jo neljäkymmentä vuotta aikaa ja silti mikään ei ole muuttunut! Verotusta kiristetään, poliitikot puhuvat ympäripyöreitä tyhjiä lupauksia jatkuvalla syötöllä. Aikoinaan Irwin toimi eräänlaisena totuuden torvena ja kansan äänenä, nostettiin niin sanotusti kissa pöydälle ja sanottiin suorat sanat asiasta kuin asiasta, ja jouduttiin soittokieltolistoille. Kansa hurrasi. Kappaleissahan oli ja on ajatonta yhteiskuntakritiikkiä, joka toimii yhä edelleen sukupolvesta toiseen. "Haistakaa paska koko valtiovalta, ette osaa muuta kuin verottaa!" Voiko sitä enää napakammin sanoa?
Toinen puolisko olikin jo sitten huomattavasti parempi. Pitkitettyä jorinaa oli vähemmän, ja pipo päässä viinaa naukkaileva ihmisraunio oli niin hämmästyttävän aidon oloinen, että moni varmaan hieroi silmiään. Mika Räinä teki loistavaa työtä etenkin loppupuoliskolla, kun ollaan jo elämän ehtoopuolella. Moni raavas mieskin pyyhki katsomossa kyyneleitä silmistään, kun yksinäinen Irwin lauloi "Viimeistä laulua" savun keskellä tuttu "kapteeninlakki" päässään. Hieno hetki oli se.
Yleisö palkitsi esiintyjät raikuvin aploodein ja sangen tyytyväisinä väki tuntui salista lähtevän. Itselläni oli kuitenkin aika ristiriitaiset fiilikset, sillä alkupuoli oli todella puuduttava ja esityskin venyi vartin ilmoitettua pidemmäksi. Plussaa annan siitä, että mukaan oli valittu myös kappaleita, jotka eivät ole liian tuttuja ja Miia Nuutila pääsi ilahduttavan paljon esittämään laulunlahjojaan raikkailla tulkinnoillaan. Erityiskiitos Maailma on kaunis-kappaleesta.
Jäi myös häiritsemään se, että jatkuvasti oltiin tulossa tai menossa joku paperilappu kädessä ja ilmoitettiin milloin mitäkin. En tiedä minkäkokoiselle estradille tämä on alunperin suunniteltu, mutta jotenkin Hämeenlinnan teatterin lava vaikutti paikoin liian suurelta. Esitys olisi kaivannut myös tiivistämistä todella paljon, parituntinen kesto olisi ollut ainakin minun makuuni passelimpi.
Mutta oli se Irwin aika poika! Kaikenlaista sössittiin, mutta hienoja kappaleita jäi elämään, sitä ei käy kiistäminen. Pariin lisänäytökseen lienee vielä lippuja, ja vierailee tämä muillakin paikkakunnilla.
Pitkin hampain annan kokonaisuudelle vain kaksi tähteä, olisin halunnut pitää tästä enemmän. **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).