tiistai 22. huhtikuuta 2014

Haastattelussa Puntti Valtonen

 Puntti Valtosen tapasin marraskuun alussa 2013 Tampereen Työväen Teatterin henkilökunnan tiloissa ennen The Addams Family – musikaalin alkua.

Vuonna 1961 syntynyt Puntti on horoskoopiltaan vaaka, ”tasapainoisuuden huipentuma”.

Mistä olet kotoisin? ”En mistään, ja kaikkialta! Jos näin fyysisiä lähtöominaisuuksiani katsotaan, niin syntymäkaupunkini on Kemi, ja sen jälkeen oon asunut Tampereella, lyhyen pätkän Tukholmassa ja Helsingissä noin niinku ”virallisesti”. Mikään paikkakunta ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut sellaiselta, että ”wau, tämä ja ehdottomasti tämä”, vaan mä olen tavallaan koko ikäni ollut matkalla. Ex-avovaimoni asuu nuoremman poikani Akun kanssa Helsingin Lauttasaaressa ja siellä olen aina kun mulla on aikaa, sitten mulla on oma pieni kaksio Helsingin Käpylässä, jossa olen myöskin aina kun mulla on aikaa, ja lisäksi majailen täällä Tampereella rakkaani luona aina silloin kun on aikaa, eli olen kolmen asunnon loukussa tavallaan. Plus tietysti keikoilla vietetyt hotellituokiot, joista en osaa kyllä tuumailla niin, että ovatpas ahdistavia kokemuksia. En ymmärrä mitä tarkoittaa hotellikuoleminen, koska aina on kirjoja, kuntosalia... Aikoinaan tuli ryypiskeltyä paljon, enää ei sitäkään. Elämä on hienoa ja matkustaminen on upeeta! Olemme matkalla!” Puntti hehkuttaa heti alkuun.

Mitä harrastat? ”Kaikkea tuota edellämainittua, heh! Sikäli onnekkaasta tilanteesta voi puhua, että en koe olevani töissä, koska mä pidän teatterista ja musiikista ja rakastan kaikkea sitä mitä mä teen. Se on mun harrastukseni ja tapani olla olemassa. Jos huomaan, että näyttäisi siltä että kalenteri on tyhjä (ja vaikkei näyttäisi edes siltä) , niin mä mietin heti, että missä ja miten voisi toteuttaa tietynlaista kokoontumista sen ja sen kaverin kanssa. Esimerkiksi tulossa on yksi kvartettijuttu, jonka kanssa aiotaan temmeltää ympäri Suomea musiikkipitoisesti. Se tosin tähtää vasta syksyyn 2014, koska mukana on neljä heppua (minä, Timo Kärkkäinen, Mikko Rantaniva ja Jussi Lampi), jotka kaikki on omalla tahollaan sitoutuneita mihin on, ja sen vuoksi yhteisen aikataulun parsiminen kasaan on melkoista ristipistoa. Niin mikä sulla muuten oli se kysymys, en muista enää. Juu harrastukset! Musiikki, lukeminen ja liikunta.” (Edit. huhtikuu 2014. Kvartetin nimi on Hiipparikvartetti.)

Mitä eri soittimia osaat soittaa? ”Kitaralla olen aloittanut koko tämän touhun, se on mun pääsoittimeni. Jos tarvis vaatii, niin toki pystyisin soittamaan myös bassoa ja hyvin niukalti pianoa. Ja sitten tämä mölyäminen eli lauleskelen hyvin mielelläni.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi/vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”Sen täytyy kyllä liittyä jotenkin siihen tuntemukseen, että mun mielestä näyttämö on mun kotini. Se on ainoa paikka, missä mun ei tarvitse näytellä. Siellä kaikki on toistaiseksi tuntunut luontevalta ja luonnolliselta, joukkueesta ja jutusta riippuen enemmän tai vähemmän – juuri näin tämä tarina kerrotaan ja mitä vähemmän on sellaista oloa, että tarvii näytellä, niin sitä paremmin se menee. Luulen, että se on se. Ehkä sitä ei voi sanoa asenteeksi, se on se suhtautuminen tähän toimeen. Se varmaan on mun vahvuuteni, ja mä olen kyllä myös hyvä joukkuepelaaja”, pohtii Puntti.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata enemmän tanssia. Mä olen hyvin liikunnallinen ollut koko ikäni, mutta tanssittu on niin vähän, että näillä aamuilla se oppiminen alkaa olla sen verran hitaahkoa. Sitä olisin halunnut tehdä enemmänkin vuosien saatossa, mutta tällä hetkellä en niin kauheasti enää. Auttavasti temmellän tuolla kyllä kun juttuja tehdään.”

Löytyykö suvustasi muita teatteri-tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Tietääkseni ei, eli olen tällä osastolla siis suvun musta lammas. Äiti sanoi joskus veljeni vaimolle, että hän olisi nuoruudessaan halunnut näytellä ja on ollut kauhean tyytyväinen siitä, että saa seurata mun tekemisiäni sitten näyttämöllä. Isäkin on joskus ollut nuoriso-ohjaajana ja ties missä kuvioissa, ja on kuulemma aina ajautunut näyttämölle, mutta varsinaisesti tässä ammatissa ei ole sukulaisistani ketään.”

Missä vaiheessa sitten kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? Oliko se ennen Juice-aikoja vai miten? ”Itse asiassa kuvio meni sillä tavalla, että mä en edes tiennyt että musta tulee näyttelijä ennen kuin mä pyrin kouluun. Silloinkin mä pyrin vuonna ´85 ja meillä oli just Saimaa-risteily menossa ja sieltä kävin viimeisessä vaiheessa pääsykokeissa enkä tiennyt vielä silloinkaan, että tuleeko musta näyttelijä. Mä pääsin ekalla yrittämällä Nätyyn. Jos en olis päässyt, niin en edes tiedä olisinko yrittänyt toista kertaa. Mä olin tasan kaksi kertaa käynyt teatterissa ennen kuin menin kouluun. Kuusivuotiaana näin Kemin Kaupunginteatterissa Öljyköljy ja pensapensa – nimisen näytelmän ja sitten vuonna ´83 Kesäyön unelman Pyynikin Kesäteatterissa. Mulla ei siis ollut teatterista minkäänlaista käsitystä, eli tulin pyrkineeksi kouluun josta en tiennyt yhtään mitään. Kyllähän se ajatus ihan mun omassa huterassa pääkopassani sitten syntyi, siihen tosin vaikutti tuttavuuteni Matti Pellonpään kanssa jo 80-luvun alkupuolella ja sitä kautta myöskin tulin törmänneeksi ihmisiin, jotka tuntui olevan samanhenkisiä. Tunsin oloni kotoisaksi siinä seurakunnassa, jonka myötä oli sitten luontevaa hakeutua senkaltaiseen yhteisöön ja ympäristöön. Tosin en näyttelemisestä mitään tiennyt, mutta Grand Slamin kanssa oltiin sellainen estradihörhölauma ja siinä näyttämölläoleminen tuli sillä tavalla tutuksi, että se oli kiehtovaa. Ja sitten pyrin, pääsin ja tässä olen. Teatteri tuli kuvioihin vähän takavasemmalta, en sitä sillai osannut aiemmin edes aatella. Mun ainoa haave, mitä mulla on töiden suhteen ollut, on ollut rockmuusikko ja sit yllättäen kaikki toteutui hirvittävän nopeasti. Ne haaveet toteutui, jotka oli naiivissa mielessään sanoiksi pukenut ja joutui tavallaan jopa tyhjän päälle, että mitäs nyt kun nää onkin tässä. Onneksi kuitenkin pyrin kouluun, kyllä mä tässä tunnen enemmän olevani kotona kuin soittimen kanssa. Nää on kaikki kuitenkin tukeneet toisiaan, eli periatteessa samaa asiaa mä teen edelleenkin, oon mä sitten näyttämöllä laulamassa, soittamassa, kertomassa tarinaa tai tanssimassa. Yritän kertoa jotain. Niin ja koulu loppui 1989, mä en tehnyt lopputyötä koskaan eli en ole valmistunut.”

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla? ”Oon spekuloinut sitä itsekseni monesti. En oikeasti edes tiedä! Vaikee sanoa, mulla ei oo selkeetä mielikuvaa siitä, että mitä olisin. Teatterikoulu muutti niin merkittävästi tän mun koko touhun, ja tää tosiaan tuntuu niin luontevalta. Suoraansanottuna mulla ei oo tähän kysymykseen vastausta!”

Vauhdikkaasta miehestä vauhdikas kuvakin... / (c) Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä? ”Se tuntuu äärimmäisen luonnolliselta tavalta katsella tätä maailmaa ja vielä kun saa olla tekemisissä ihmisten kanssa, joista 99% on hurmaavia. Matkalle mahtuu kovin vähän kokemuksia epämieluisista kollegoista. Toki niitäkin on, koska ihmisiä tässä ollaan. Edellisestä vastauksestani päätellen mä en tiedä, mitä muuta mä voisin tehdä. Tää juttu tuntuu omalta”, summaa Puntti.

Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien saatossa? ”Siitä nuoren ihmisen uhosta, siitä miten tärkeetä tää on ja miten tärkeä ite on, niistä onneksi oon jo aika etäällä. Elämä on läiminyt karvaisella tassullaan aina välillä, että ei tämäkään niin tärkeetä oo, jonka seurauksena siis suhtautuminen on muuttunut paljon rennommaksi. Siitä taas on ollut välitön apu kaikkeen tähän tekemiseen, mitä tämän alan ympärillä tapahtuu. Rentouden löytäminen on ollut suurin ero ja suurin muutos. Joskus mä jännitin niin paljon, että mä oksensin ennen ensi-iltoja ja joskus muuten vaan ennen esitystä jännityksen myötä, ja koin aina suuren rauhoittumisen kun kävelin näyttämölle. Huomasin, että siellä onkin hyvä ja rauhallinen paikka olla. Kyllä se rentoutuminen ja egosentrisyydestä ulospääseminen on ollu ne suurimmat muutokset, liekö tuo nyt sitten ihan puhtaasti iän tuomaa seesteisyyttä vaiko mitä.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Niitä on oikeesti aika paljon ja myös se, että kun suhtautuminen tähän hommaan on muuttunut, niin ei oikein tee mielikään nostaa ketään hirveesti jalustalle. Suomessa on olemassa vaikka kuinka paljon loistavia näyttelijöitä joiden kanssa olisi ja on ilo tehdä töitä. Ja mä en erityisesti ”seuraa” ketään, sellaisen seurannan merkitys on häipynyt mulla ihan olemattomiin. Tässä ja nyt merkkaa niin paljon enemmän.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Monessa on tullut oltua, mutta kiinnityksellä mä oon ollut Tampereen Teatterin Musta rakkaus – teatteriryhmässä heti koulun jälkeen ´89 syksystä ´92 kevääseen ja sitten Helsingin Kaupunginteatterissa. Syksyn ´92 olin Tukholmassa Finska Riksteaternissa ja sieltä sitten HKT:lle, jossa olin 7 vuotta kiinnityksellä ja siitä kaksi vuotta virkavapaalla. Lisäksi oon vieraillut Turun Kaupunginteatterissa ja Työviksessä virallisesti. Ja UIT tietysti! Sitten on oltu eri puolilla Suomea (Hämeenlinna, Espoo...) ja kesäteattereissa myös”, Puntti luettelee.

Yksi kotimaisista suosikkielokuvistani on Markku Pölösen ohjaama ”Emmauksen tiellä”. Kerrotko vähän sen synnystä. ”Suurin oppimuksellinen asia oli se, että se oli täydellinen alleviivaus ja allekirjoitus sille, miten tätä työtä tehdään. Sehän kuvattiin päivässä. Sitä treenattiin ensin stunthenkilöiden kanssa ja mä oon kuvissa varmaan 80 % siitä leffasta ja ajattelin ensin, että ei tästä tuu yhtään mitään, mä en pysty tätä leffaa tekemään, tää ei vaan kanna! Mutta eräänä kauniina päivänä kollegat tuli sitten paikalle ja mulle tuli ”ai niin, eihän mun tarvi olla ittestäni kiinnostunut, vaan noista muista!” ja sitten kuvattiin. Tämän työn ja tekemisen ydin on siinä, että on kiinnostunut muista ja siitä syntyy se vuorovaikutus, mikä näkyy näyttämöllä ja elokuvissa ja joka paikassa. Emmauksen tiellä oli hurmaavaa tehdä, tykkäsin siitä paljon ja herra Pölösen kanssa on erittäin mukavaa toimia. ”

Mitä sinulle tuo mieleen sanapari ”teatterin taika”? ”Muiden puolesta en osaa sitä sanoa, mutta se tuntuma syntyy vaan siitä yhteisestä tekemisestä, varsinkin jos itse on katsomossa. Joskus syntyy sellainen todellinen tuntu, että unohtaa katsovansa teatteria ja seuraakin vaan, että mitä noille ihmisille käy ja tapahtuu, ja se on mun mielestä teatterin taikaa, kun teatterin lumo on tullut katsomoon saakka ja tarinassa on tosiaan niin mukana, ettei enää ajattele olevansa teatterin tilassa, jossa joku mulle esittää jotain. Se on hienointa mitä on, ja mä koen sen niin.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja/rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Ei ole sellaisia, jotka ikään kuin menisi paikasta toiseen, vuodesta toiseen ja jutusta toiseen. Ne syntyy jutun myötä; joskus täytyy laittaa rekvisiittaa tai tulla maskiin tiettyyn aikaan tai jotain muuta valmistautumista siihen alkavaan esitykseen. Siitä kaikesta muodostuu jonkunnäköinen rituaalintapainen, mutta mitään siihen juttuun liittymätöntä mä en kyllä tunnista tekeväni.”

Kerro joku kommellus. ”Tehtiin aikoinaan Frenckell-näyttämölle Tulitikkuja lainaamassa ja pikkupossu tietysti karkasi katsomoon, sitä sitten yritettiin metsästää ja hakea ja se oli hyvin jännittävää. Yritettiin epätoivoisesti vielä kehitellä tekstiä, joka olisi ollut jutussa oikeasti mukana. ”Katso vielä tuolta toisen ojan takaa!” Sitten Helsingin Kaupunginteatterissa oli farssi ”Korvia kuumottaa” ja sanoin iskurepliikin, jolla Leena Uotilan piti tulla näyttämölle. Mitään ei tapahdu eikä häntä kuulu, jolloin klassisesti yritän ”Mitä, kuulinko oikein? Onko tuolla oven takana joku?” ja menen katsomaan siitä ovesta, josta Nennen pitäisi tulla. Siellä kaksi naisnäyttelijää Heidi Herala ja Leena Uotila iloisesti juttelevat keskenään ja katsovat närkästyneinä minuun päin, että miksi tuo tuossa on. Ja sitten syntyykin säpinää! Se hetki jäi kyllä mieleeni kun muistelee, miten riemullista on viettää näyttämöllä tuokio yksikseen nopeassa farssissa, joka perustuu siihen, että väärä henkilö tulee ovesta sisälle ja ajoitushan on kaiken a ja o”, nauraa Puntti.

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Keski-Uudenmaan Teatteriin tulee Jamppa Tuomisesta kertova Aamu toi, ilta vei – juttu, ensi-ilta on helmikuun alussa 2014 Kerava-salissa. Maaliskuun alussa alkaa sitten UIT:n harkat ja siellä on ensi-ilta huhtikuun loppupuolella. Syksystä en ole vielä sopinut mitään, mahdollisesti tulee se kvartettijuttu ja sitten meillä on sellainen Kelvottomat 4 – merkkinen joukkue, jossa on Jussi Lampi, Tuomas Uusitalo, Antti Tammilehto ja minä, ja sitäkin on aateltu jatkaa, ja Henrya ja Alicea Jaana Saarisen kanssa. Uutta ei oo siis tässä vaiheessa sovittuna.”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen tilaisuus? ”Relaa, ei tää oo niin kauhean vakavaa. Se vakavuus tuntuu nuoria aina riepovan, kun kaikki on alussa niin pelottavaa, et kuinka selviää jne. Kyllä se nuori kaverikin aika altis innostumaan oli, ja se mahdollisti kyllä sitten kaikenlaista. Mutta että rennomminkin tätä pystyy tekemään ilman, että tarvii pelätä sitä, etteikö viesti mene perille.”

Onko sinulla mottoa? ”Kattellaan!”

Osaatko imitoida ketään? ”Urheiluselostaja Ilmo Lounasheimoa tulee imitoitua tuossa Henry ja Alice – näytelmässäkin. Jos sitä harjoittaisi ja harrastaisi enemmänkin, niin kyllä mä muutamaa henkilöä pystyisin imitoimaan.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Kapteeni Haddock! Loistava hahmo ja äkkipikaisuudessaan hurmaava. Aikoinaan oli myös tällainen sarjis kuin Teräsmiehen poika, jossa oli sitten Aurinkopoika, jolla oli auringon voimat ja se kuumensi tarpeentullen viholliset pois jaloistansa. Se mä haluaisin myös olla.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Viettäisin sen päivän luultavasti kattellen! Mä yrittäisin ymmärtää ja kokea sen mitä tää on, siitä nyt on kovin vähän tietoa. En osaa sanoa mitä mä erityisesti tekisin, kun mun mielestä me tehdään samoja asioita, ollaan samojen asioiden äärellä ja sukupuolikysymystä en oo ajatellut muuta kuin kohteena. Hurmaavia olette! Luultavasti se päivä menisi havaintojen ja aistimusten kartoittamiseen, ymmärtämiseen ja kokemiseen. Osaisin varmaan myös meikata sen jälkeen paremmin.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta että heräät kesken kaiken? ”Kirjoja pitäisi olla paljon, ja kaikenlaisia kirjoja! Nykyään yrittää ja onnistuukin syömään aika terveellisesti, et ruokapuoltakin pitäisi olla kaikenlaista siellä. Puuroa, salaattia, hedelmiä … ja tietenkin konvehteja! Niillä pärjäisin hyvin, ja ihanaa leipää tietysti pitäisi olla myös.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Nuo samat, heheh. Noilla eväillä ja kirjoilla pääsee pitkälle.”

Jos voisit matkustaa aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Kyllä mä varmaan menisin johonkin 50-60 – luvulle. Oon syntynyt ´61, mutta sitä aikakautta ymmärtäisi paremmin, jos sitä katselisi nyt.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen vessaan ja sen jälkeen laitan piilolinssit päähän ja alan laittaa maskia.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Toistaiseksi
Mistä sanasta pidät vähiten? - Joku kieltosana, ”älä”
Mikä sytyttää sinut? - Uteliaisuus, kuunteleminen, lämpö, positiivisuus
Mikä sammuttaa intohimosi? - Ylimielisyys, halveksunta
Suosikkikirosanasi? - Mä käytän niitä kaikkia, välillä vahvasti ja välillä liudentaen
Mitä ääntä rakastat? - Rakas hengittää vierelläni
Mitä ääntä inhoat? - En kaipaa naapurin poran ääntä hirveesti
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Ei liity kysymykseen ja ammattiin mitenkään, mutta tuli mieleen että ulkomailla haluaisin asua joskus pitempään.
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliisi, en tiedä kestäisinkö sitä, että pitäisi olla jatkuvasti ihmisen pahuuden kanssa tekemisissä
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa puupää!

1 kommentti:

  1. Tulihan se sieltä, mä NIIN odotin, koska vihjaisit tästä jokin aika sitten kun pakkasin ostoksiani! Haastiksesta tuli vahvistusta sille, minkälaisena Puntin olen kokenut; lämmin, mainio, huumorintajuinen, ajatteleva, tunteellinen ja miksei vakavakin tarpeen mukaan... Ennenkaikkea mahtava näyttelijä ja esiintyjä. Puntille vois lähettää terveisiä, että kyllä se meikkaaminen ihan hyvin on sujunut ilman päivää naisenakin 😊.

    Kevätterkuin ja kesäteattereita odotellen... t. Se yks kassalla jutellut

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).