Teatterikärpänen lukee / Särkyneen pyörän karjatila

Silloin kun Teatterikärpänen ei istu katsomossa, se istuu/makaa kotona nenä kiinni kirjassa. Kyllä, meikäläiseltä on lähtenyt lukuhommatkin tässä parin vuoden aikana pahasti lapasesta ja olen löytänyt lukemisen ilon uudestaan! Tänä vuonna olen ehtinyt jo lukea liki 130 kirjaa, kirjastosta on lainassa jatkuvasti kymmenkunta teosta, omassa hyllyssäkin on luettavaa varmaankin pariksi vuodeksi ja menin lataamaan BookBeat-sovelluksenkin uudestaan. Lukeminen on kivaa! Niin teatterissa kuin kirjoissakin on pitkälti kyse samasta asiasta - tarinoista ja tarinankertojista. Minä janoan tarinoita, jotka saavat minut nauramaan, liikuttumaan, miettimään asioita uudelta kantilta ja oppimaan uutta.

 Eilen laskin käsistäni Peter Franzénin kirjoittaman kirjan "Särkyneen pyörän karjatila". Aloittelin kirjaa lukemaan jo elokuun lopussa, mutta homma keskeytyi teatterisyksyn pyörähdettyä käyntiin, enkä päässyt siinä paria ensimmäistä lukua pidemmälle. Pari päivää sitten tartuin kirjaan uudestaan, aloitin kokonaan alusta ja se olikin menoa sitten. Kirja on ns. yhdenpäivänromaani (tapahtuu yhden päivän sisällä), minulla siinä meni kuitenkin kaksi päivää... Sain samalla kuitattua yhden kohdan tämänvuotisesta Helmet-lukuhaasteestakin, enkä onneksi joutunut turvautumaan Alastalon salissa-teokseen (jonka kyllä aion selättää joskus).

 "Särkyneen pyörän karjatila" on Franzénin kolmas romaani, ja nyt pompataan täysin eri tyylilajiin kuin miehen aiemmat, osin omaelämäkerralliset "Tumman veden päällä" (2010) ja "Samoilla silmillä" (2013). Esikoisromaanista olen nähnyt Janne Reinikaisen ohjaaman hienon teatteriversionkin Kansallisteatterissa, ja myöhemmin ilmestyi koskettava elokuvakin, jonka ohjasi Franzén itse.

 Tässä kirjassa vietetään suvun matriarkka Kainon 80-vuotisjuhlia ja juhlinnat lähtevät enemmän tahi vähemmän lapasesta. Paikalle saapuvat aikuiset lapset vaimoineen, miehineen ja lapsineen (ja yksi odottamaton yllätysvieraskin) ja yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä mitenkään, kun suku on koolla samassa paikassa pitkästä aikaa. Mustasukkaisuus nostaa päätään ja vaiettuja, piilotettuja salaisuuksia paljastuu. Mitäpä ei juhlinta myös olisi ilman kahvittelua, saunomista, viinan kanssa läträämistä, himokasta köyrimistä ja tappelunnujakoitakin... Varsin hupaisaa on meno aika useinkin, mutta vastapainoksi kirja tarjoaa myös hienoja, hauraankauniita hetkiä vähän muistisairaan äidin ja lastensa välillä. Sisarusten väliset suhteet on myös herkullisesti kuvattu.

 Franzénin kieli on hyvin eläväistä ja täynnä mukavia murreilmaisuja. Mielikuvitukseni lähti laukkaan kirjaa lukiessani ja mietin, että tästä saisi mainion tv-elokuvankin (ohjaajaksi vaikkapa Markku Pölönen tai Matti Ijäs). Jäi vielä sellainen kutina, että osaan hahmoista haluaisi tutustua vielä uudestaankin ja enemmän. Miten elo mahtoi jatkua näiden juhlien jälkeen? Miten kävi Marin ja Eemelin, entä nuorison?

 Runsaahkosta sivumäärästään (323 s.) huolimatta kirja oli varsin nopealukuinen, sillä kappaleet olivat paikoitellen hyvinkin lyhyitä ja lukiessa tuli sellainen fiilis, että "no vielä yksi kappale" ja kuin varkain olikin menty taas 50 sivua eteen päin. Huomasin myös, että BookBeatissa on mahdollista kuunnella äänikirjana kaikki kolme teosta ja vieläpä miehen itsensä lukemana. Taidan kuunnella tämänkin jossain vaiheessa uusiksi, mielelläänhän Peterin ääntä kuuntelee.

(c) Marika Rosengård

 Tammen sivuilta tästä linkistä voit käydä lukemassa näytteen ja sivulla on myös linkkejä, mistä kirjan voi itselleen tilata.

Särkyneen pyörän karjatila
Kustantaja Tammi 
Ilmestynyt elokuussa 2017
Sivumäärä 323 s.  

(Sain kirjasta arvostelukappaleen, kiitos Tammi!)

ps. Minullahan on ollut suuri ilo ja kunnia tavata Peter Franzén itsekin, ensitapaamisemme tapahtui Lahden Kirjamessuilla muistaakseni vuonna 2010 ja silloin sain sanotuksi pari lausetta ja pyydettyä parin Peterin tähdittämän leffan dvd:n kansipapereihin nimmarit (Koirankynnen leikkaaja ja Emmauksen tiellä). Mieheni taas pääsi kysymään legendaarisen kysymyksen juurikin Emmauksen tiellä-elokuvaan liittyen, eli "Mitenkäs niille mopokengille oikein kävi?"

 Ehkäpä suurin tähtihetkeni sitten toteutui muutama vuosi myöhemmin, kun pääsin haastattelemaan Peteriä teatterista, elokuvista ja kirjoittamisestakin. Jos et ole vielä lukenut, mukavan juttuhetken voit lukea täältä. Suurella lämmöllä muistelen edelleenkin tuota päivää!

(c) Teatterikärpänen