keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Love Me Tender / Lahden Kaupunginteatteri

Love Me Tender / Lahden Kaupunginteatteri, Juhani-näyttämö

Ensi-ilta 2.9. 2017, kesto noin 2h 45min (väliaikoineen)

Teksti Joe DiPietro
Suomennos Heikki Sankari, Jussi Vahvaselkä ja Kristiina Vahvaselkä
Ohjaus Ilkka Laasonen
Kapellimestari Antti Vauramo
Koreografia Johanna Keinänen
Lavastus Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu Sari Suominen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Sami Järvinen

Rooleissa : Anni Kajos, Teemu Palosaari, Joel Mäkinen, Annamaria Karhulahti, Saana Hyvärinen, Aarre Reijula, Paavo Kääriäinen, Veera Tapanainen, Liisa Loponen, Mikko Jurkka sekä Kia Laitakari, Matleena Junttanen, Eleonoora Martikainen ja Sami Ulmanen

 Alkoi olla pienehköä kulttuuriylikuntoa ilmassa, kun tihkusateessa ajelimme Lahteen lauantai-illan ratoksi. Kyseessä oli jo toinen Lahti-reissu viikon sisällä ja koko viikon peräti seitsemäs teatterijuttu. Jotenkin noita esityksiä vaan kertyy, ja sopivat päivät täytyy heti hyödyntää, eli vapaapäivien ja aamuvuorojen sattuessa sopivasti kohdalle meikäläinen löytyy illalla melko suurella todennäköisyydellä teatterista.

 En ollut ihan virkeimmilläni menomatkalla, mutta onneksi radiosta tuli Bohemian Rhapsody, joten siinä sitten piristyin, kuskin riesaksi asti. Elvis-musiikkia kun olisi kohta luvassa, aloin muistella ties monettako kertaa ei-niin-salaista elvispitoista menneisyyttäni, kun serkkupoikieni kanssa perustimme kultaisella 70-luvulla Matti and the Elephants-nimisen trion, joka soitti Elvis-covereita ja muitakin vastaavia. Soittimina olivat kukkopilli ja lintuhäkin häkkiosa (ilman lintua), jota kynällä paukutin. Solistina toimi silloin alle kouluikäinen Matti-serkkuni, ja ensimmäinen c-kasetille tallennettu hittilohkaisu oli "That´s All Right Mama". Tietysti. Olikohan tässä biisissä kohtalaisen eeppinen kukkopillisoolo, en enää muista...

Natalie (Anni Kajos) ja Chad (Joel Mäkinen) 

 Sitten asiaan tai ainakin sen viereen. Aika uinuvaista on meno 50-luvulla Jenkkilässä pikkupaikkakunnalla. Tiukkis pormestari (Saana Hyvärinen) on kieltänyt kaikensortin ilakoinnin ja kuhertelunkin. Ikävä ihminen. Kaikenlaisia haaveita on asukkailla tietysti, kuka haaveksii paremmasta elämästä jossain muualla, kuka siitä, että rakkauden kohde vihdoinkin huomaisi suuret tunteet. Natalie (Anni Kajos, jonka näin ilokseni jo toistamiseen viikon sisällä) paiskii hommia isänsä Jimin (Mikko Jurkka) autokorjaamolla ja Dennis (Teemu Palosaari) ei saa sitten millään kerrotuksi tytölle, että on korviaan myöten pihkassa. Paikalle pölähtää ykskaks kuuma prätkäkundi ja hitusen wannabe-Fonzien oloinen Chad (Joel Mäkinen), prätkä tarttisi vähän rassausta ja parin lantionvatkausliikkeen jälkeen näyttää siltä, että pienen laiton tarpeessa taitaa olla koko kaupunki, sen verran villiksi meno äityy ja väki alkaa rakastua ristiin ja rastiin, mutta aivan vääriin tyyppeihin. Natalie ottaa kovemmat konstit käyttöön, muuntautuu jätkäksi, ystävystyy Chadin kanssa ja kuinkas sitten mahtoikaan käydä...

Dennis, "Natalie" ja Chad veivaamassa 

 Joka välissä sitten lauletaan niitä Elviksen biisejä, vatkataan lannetta ja twistataan puolelta toiselle. Kuulkaas, niin energistä kuin meno onkin, minua alkoi jossain vaiheessa tympiä ja kyllästyttää se ainainen veivaaminen ja nytkytys! Varsinkin Chad alkoi ärsyttää mitä enemmän kekkuloi kitaroineen. Eipä siinä mitään, pirun hyvin kaikki kyllä lauloivat ja meno oli svengaavaa kauttaaltaan. Eniten minua ilahdutti Natalien muuntautuminen pojaksi, olisin saattanut itsekin langeta siihen kundiin! Laulupuolelta minut yllätti iloisesti Paavo Kääriäinen Deanin roolissa, häntä kun en aiemmin ole lauluhommissa kuullut, muutenkin Deanin ja Lorrainen (Veera Tapanainen) nuori lempi oli ihanan herkkistä ja hauskaa, että Dean uskalsi kapinoida tyrannimaista pormestariäitiään vastaan kunnolla.

Lorraine ja Dean 

 Lavastuksessa miellytti tyhjä huvipuisto silmääni kovastikin ja etenkin miesten puvuista tuli mieleeni, että on taidettu käydä Helsingissä Garagelandissa hakemassa ainakin inspiraatiota. Katsomo riemastui etenkin kohtauksesta, jossa Jim-iskä oli hankkinut uudet kledjut ja oli nyt niin cool että! Ja mikäs niissä uusissa kuteissa sitten oli vatkatessa.

 Tuntui siltä, että väliajalle mentäessä oli kupletin juoni jo aika selvillä ja koko shown olisi voinut pistää pakettiin nopeasti siinä vaiheessa. Vaan uusia käänteitä tulikin sitten loppupuolella eikä rakastumiset ihan niin selkeitä olleetkaan mitä aluksi luulin. Kesto oli koko musikaalilla ehdottomasti liian pitkä, liki kolmetuntinen pläjäys ei jaksa minua ihan loppuun asti koskaan pitää virkeänä ja skarppina. Olen kyllä siitä varma, että pikkujoulukansa kun katsomoon vaeltaa kohtapuoliin, saa se siitä hyvää meininkiä ja virtaa jatkosuunnitelmia ajatellen. Pahoin pelkään, että sielläkin ihastumisten kohteet eivät ihan aina osu nappiin vaikka kuinka lannetta pyörittäisi.


 Minulle jäi sellainen "Ihan kivahan tämä oli kyllä, mutta..."-fiilis, nostalgikot innostunevat varmasti enemmänkin. Ja sellaiset, jotka ei ramppaa teatterissa seitsemän kertaa viikossa. 

Esityskuvat (c) Aki Loponen

(Näin esityksen kutsuvieraslipulla, kiitos Lahden Kaupunginteatteri!)

2 kommenttia:

  1. Koko lailla samanlaiset ajatukset esityksestä (nähty 7.10.). Ihan kiva, mutta... Tätä oli hehkutettu etukäteen niin kovasti, että odotukset olivat ehkä liian suuret. Musiikkinumerot toimivat upeasti, mutta esitys oli ylipitkä ja erityisesti Chadin ylenmääräinen lantion vatkaaminen ja kukkoilu koettelivat kärsivällisyyttä. Shakespeare-viittaukset toki ilahduttivat, mutta saivat myös ajattelemaan, että kyllä bardi hallitsi nämä väärinkäsityskuviot huomattavasti sujuvammin. Minua rupesi riipimään myös pormestarin kiekuminen ja tolkuttoman överiksi vedetty esiintyminen, mutta yleisön reaktioista päätellen olen mielipiteineni jotakuinkin yksin. Ehkä orastava flunssa teki minusta kärttyisän ja huonolla asenteella varustetun teatterikävijän tällä kertaa. Etlarin arvostelussa muuten kiinnitti huomiota, että siinä sanottiin nuorten tanssijoiden olevan Tampereen ammattikorkeakoulun kasvatteja. En tiedä heistä kaikista, mutta Sami Ulmanen ainakin opiskeli LAMK:n musiikkiteatterilinjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Samoilla linjoilla siis mennään... Eipä se aina asenteestakaan ole kiinni. Jos ei iske niin ei iske, vaikka kuinka avoimin mielin olisi katsomassa. Itse olisin halunnut tykätä tästä enemmän. Pitkä kesto ja saman asian jauhaminen vei pisteitä kyllä eniten.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).