Jekyll & Hyde / Salon Teatteri

Jekyll & Hyde / Salon Teatteri

Ensi-ilta 6.10. 2017, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Alkuperäisteos Robert Louis Stevenson
Suomennos Tuomas Parkkinen, Jussi ja Kristina Vahvaselkä
Musiikki Frank Wildhorn
Teksti ja laulujen sanat Leslie Bricusse
Ohjaus ja sovitus Pauliina Salonius
Musiikin sovitus ja orkestrointi Pasi Ketola
Laulujen harjoitus ja kuorosovitukset Outi Ollila
Koreografia Johanna Saarinen ja Pauliina Salonius
Valosuunnittelu Timo A. Aalto
Pukusuunnittelu Taija Jokilehto
Lavastussuunnittelu Riku Suvitie
Äänisuunnittelu Pasi Ketola
Graafinen suunnittelu Marcus Lindén
Naamioinnin suunnittelu Taija Jokilehto ja Aki-Matti Kallio

Rooleissa : Peter Nyberg, Merita Seppälä/Rosita Ahlfors, Sanni Suvila-Nuutinen/Laura Flemming, Tristan Kulmala, Teemu Veikkolainen, Kai Siltala, Aki-Matti Kallio, Gerhard Gilbert, Esa Lehtinen, Teppo Rantanen, Sonja Leino, Marko Saarinen, Mikko Polojärvi, Elina Koskinen/Sari Koskela, Jerry Sarlin, Johanna Saarinen, Anne-Maija Gilbert, Vilma Koskela, Heimo Isojunno, Jenni Hytönen, Sanni Ratamo, Maisa Pitkänen, Mikael Rokka ja Mikko Polojärvi

 "Yes Sir, alkaa polttaa, lähemmäksi hiivi vaan..." 

 Kolmas kerta toden sanoo, eikös vaan? Jekyll & Hyde on minulle tuttu Turun Kaupunginteatterin ja Jyväskylän Kaupunginteatterin ansiokkaista produktiosta (kummankin proggiksen kävin katsomassa kertaalleen ja näin jälkikäteen voi todeta, että Turusta parhaiten mieleeni jäi liekehtivä laboratorio ja Jyväskylästä Maria Lundin Lucyn vertaaminen noitaan, "Murha, murha!" toki on kaikunut päässäni tämän tästä muutenkin). Turun reissusta kirjoitin vielä suhteellisen asiallisesti, Jyväskylän juttu taas lähti jo hitusen käsistä. Parin vuoden välein pitää näköjään tähän aiheeseen uppoutua, ja nyt on nähty kolmas (ja ehkä itselleni merkittävin) versio musikaalista. Kesästä lähtien olin laskenut päiviä, milloin pääsen Salon Teatteriin ensivisiitilleni ja hetken oli paniikki ja suuri murhekin puserossa, kun alkuperäinen reissupäivä muuttui työpäiväksi. Ei ollut minkäänlaista varmuutta siitä, milloin loppupeleissä pääsisin katsomaan ja vietin unettomia öitä asiaa pohtiessani. Tämä oli yksi niistä produktioista, jonka ehdottomasti halusin syksyllä nähdä ja se oli mukana syksyn tärppilistallanikin.

 Levottomia öitä tuli vietettyä muutenkin, sillä tämän tästä unissani hiippaili silinterihattuinen mysteerimies, joka kyttäsi milloin puun takana, milloin nurkan takana ja piinasi mukamas työmatkojani. Yritin karistaa tyypin kannoiltani, mutta kun käännyin katsomaan, aina siellä viitta heilahti tai hatun silhuetti näkyi tummana varjona seinää vasten. Tietysti oli siis käännyttävä katsomaan ja odottamaan, että seuraahan se varmasti! Sitten olikin hyvä jatkaa kissa-hiiri -leikkiä kellonsoittoon asti - ja mennä töihin silmät seljällään täydellisenä zombiena. Lokakuun aikana silinterihattu sai kaverikseen vielä pyöreähköt silmälasit, minä onneton kun menin lukemaan Draculan, katsomaan Coppolan leffan ja kuuntelin samaan syssyyn vielä asiaankuuluvan radion Lukupiiri-ohjelmankin. Leffan nähneet muistavat kyllä Gary Oldmanin lookin.

"Murha, murha!"

 Viime perjantaina koitti tuo ilon ja onnen päivä, reissu Saloon! Pohjiksi olin vetäissyt liki 15h mittaisen työpäivän ja aamuvuoron siihen heti perään, olin siis jälleen kerran otollista maaperää sekaville ajatuksille ja päivällä ennen lähtöä jännitti niin paljon, että oli juotava yksi siiderikin! Salon keskustaan saapuessamme päähäni pamahti yllättävä fakta : olen tyttönimeltäni Salovaara ja mietin, että kohtaloko minut tänne nyt ajoi, juuri tänään. Salo ja vaara, Jekyll & Hyde. Ai että miten kiehtova ajatusleikki! Että tätäkö päivää varten tässä on ylipäätään eletty. This is the moment? Taisimme olla ensimmäisinä paikalla ja innoissamme kailotimme kaikille terveisiä Hämeenlinnasta ja tutustuimme kahvion tuotteisiin tarkemmin. Kaikki oli niin herkullisen näköistä, paria sorttia tuli maisteltua ja tarkoituksena oli maistella lisää väliajan aikana. Toisin kävi, sillä väliajalla en saanut muuta aikaiseksi kuin hokea "Huh huh!" ja ulkona oli pakko käydä haukkaamassa vähän lisähappea ja viilentämässä tunteitaan.

 Katsomon pieni koko tuotti ensimmäisen iloisen yllätyksen. Istuimme nelosrivissä ja samalla keskikatsomossa. Kotoisa olo, liian iso on liian iso katsomossakin. Näyttämö oli hämmentävän lähellä ja mietin, miten ihmeessä tässä tyhjässä tilassa saadaan aikaan illuusio hämyisestä Lontoosta saleineen ja Punaisine Rottineen. Esityksen alettua mietin lähinnä sitä, miten nerokkaasti peilien avulla lisätilaa löytyikin enkä heti edes tajunnut, minne näyttämö syvyyssuunnassa ulottui. Bravo! Nautin suunnattoman paljon myös siitä, miten jatkossa pimeyttä ja varjoja hyödynnettiin. Kun katse on valossa, hämärässä hiippailee joku taatusti...

Nyt on Jekyll nauttinut jotain sopimatonta... 

 Tarina lienee kaikille tuttu? Kunnianhimoinen nuori tiedemies Henry Jekyll (Peter Nyberg) on tutkimuksissaan edennyt pisteeseen, jossa ihmisestä voisi tietynlaisen seerumin avulla erottaa pahan ja hyvän. Hän haluaisi testata seerumia sairaalassa viruvaan isäänsä (Marko Saarinen), mutta sairaalan nuiva johtokunta on täysin ajatusta vastaan. Henryn paras ystävä John Utterson (Teemu Veikkolainen) varoittelee kaveriaan, että nyt liikutaan vaarallisilla vesillä ja kehottaa tiedekokeilujen sijaan keskittymään tuleviin kihlajaisiin Emma Carew´n kanssa (Laura Flemming näkemässäni esityksessä, roolissa on tuplamiehitys). Henryä ei paljoa juhlinnat nappaa, sen sijaan herra päättää käyttää itseään koekaniinina ja osoittaa kaikille olleensa oikeassa. Virhe! Toki koe onnistuu, mutta samalla hän tulee luoneeksi ihmishirviön, Edward Hyden, jonka rinnalla Game of Thronesin Ramsay Boltonkin vaikuttaa kiltiltä pyhäkoulupojalta, jonka voisi oitis kutsua kahvittelemaan luokseen. Pian alkaa sairaalan johtokunnan jäsenmäärä huveta karmaisevalla tavalla ja taatusti on eturiviläisillä jännät paikat, kun väkeä listitään metrin päässä omista kasvoista. Hyde pistää totisesti ranttaliksi ja saa Jekyllistä hiljalleen yliotteen. Miesparka, yrittää kaikin tavoin pysyä tolkuissaan vaikka tuska raastaa rintaa ja omaatuntoa kolkuttaa alter egon öiset puuhailut. Utterson ja Emma ovat huolissaan, onhan nyt kyseessä rakas ystävä ja tuleva aviomies... Eikä siinä vielä kaikki. Pikaisella polttarivisiitillä Punaiseen Rottaan ovat Utterson ja Jekyll joutuneet vähän kyseenalaiseen naisseuraan, ja Jekyllin mieltä kiehtoo syntinen, mutta samalla hauras, suloinen ja kaltoinkohdeltu Lucy (Rosita Ahlfors, tuplamiehityksessä myös Merita Seppälä), johon sitten kirjaimellisesti iskee kynsin ja hampain kiinni myös hra Hyde....

Jekyll ja Lucy (Rosita Ahlfors) 

 Meissä kaikissahan kamppailee hyvä ja paha jatkuvasti, molemmat puolet löytyvät ihan taatusti ja meikäläinenkin jos jättäisi muutamaksi päiväksi kilpparilääkkeet ottamatta, alkaisi varmaan päitä putoilla aika nopeasti... On hirvittävä ajatus, että olisi olemassa oikeasti juoma, jonka nauttimalla pahuus nousee pintaan ja kaikki estot, omatunto, häpeä ja kauniit ajatukset tallotaan hengiltä. Jäljelle jäisi pirullisesti naurava, hullunkiilto silmissään riehuva psykopaatti, vailla minkäänlaista moraalia ja omaatuntoa. Millaista olisi kohdata tuollainen kunnon pahis? Vastaus : pirun kiehtovaa! Tai sitten ei. Ihmismieli on outo paketti. "Oikeassa elämässä" en ikimaailmassa haluaisi kohdata ihmistä, joka puhuisi minut pyörryksiin kohteliain korulausein, hypnotisoisi pelkällä katseellaan, sivelisi kaulaa hellästi ja sitten tuosta noin naksauttaisi niskat poikki. Naks. Kotona on ihanaa istua tietokoneen ääressä ja herkutella leffojen ja tv-sarjojen ilmiömäisillä pahiksilla, turvallisesti näyttöruutua tuijotellen. Teatterissa panokset vielä kovenevat. Kun ilmiselvä ihmispeto riekkuu samassa tilassa, oma hengitys yllättäen kiihtyy ja kädet hikoavat. Lämpö nousee katsomossa, tekee mieli riisua. Pelottavaa ja samalla kiehtovaa, jopa kiihottavaa. Pysyköön tuo nyt tuolla lavalla vaan. Vai jospa tämä kaikki onkin unta ja voin ajatuksen voimalla saada tuon tyypin katsomaan minuun... Samankaltainen pelonsekainen tunne minulla oli muinoin Dark Side of the Mime -esityksessä, jossa hiljaa toivoin että Marc Gassot´n esittämä miimikko ei missään tapauksessa valitsisi minua mukaan esitykseen, ja kun ei valinnut, mielen täytti ensin helpotus ja sitten pettymys. Omituinen on ihmisen mieli, sano.

 Olen äärimmäisen iloinen ja ylpeä siitä, että tämänkertainen Jekyll & Hyde -onnistuminen tapahtuu juuri Salon Teatterissa. Paljon on kierretty eri paikkakunnilla isoissa ja pienissä teattereissa, ja ne suurimmat yllätykset ja vuoden "mustat hevoset" ovat aiemminkin löytyneet juuri pienempien paikkakuntien teattereista. Imatran Teatterin "Hobitti" löi minut täysin ällikällä muutama vuosi sitten, samoin Kaarina-teatterin "Kurjat". Siinä jäi kyllä moni isompi proggis täysin altavastaajaksi. Itsekin kun olen pikkukaupungin kasvatti, olen valmis rummuttamaan pienten puolesta ja nostamaan tämänkaltaiset proggikset erityisasemaan.

Hyde ja Lucy (Merita Seppälä)

 Sana on jo kiirinyt tästä Jekyllistä & Hydestä ansiokkaasti, lippukauppa käy kuumana ja moni esityksistä on jo loppuunmyyty. Eikä ihme! Varsin onnistunut kokonaisuus, jossa tilankäyttö etenkin kekseliästä, näyttävä puvustus ja kiehtova ääni-ja valomaailma, loistava ensemble. Silmät ja korvat aistivat kaikenlaista, mutta tapahtui sitä muuallakin... Olen vähän huolestunut siitä, mitä kaikkea minulle on alkanut tapahtua esitysten aikana katsomossa, ihan fyysisesti. Eläydyn ehkä hiukan liikaa? Jekyllin nauttiessa labrassaan punaista nestettä ensimmäisen kerran minäkin nielaisin ja taisin puraista huuleenikin. Hyden huiskiessa kävelykepillään väkeä lakoon tunsin oman käteni puutuvan, polvihan on ollut susi jo valmiiksi. Punaisessa Rotassa en saanut silmiäni irti seinäävasten kiehnäävästä pariskunnasta, jonka toinen osapuoli oli Utterson ja toinen "tanssityttö" (Vilma Koskela). Ja entäs sitten Hyden ja Lucyn kohtalaisen suurella eroottisella latauksella varustettu sänkykohtaus? Toinen puoli minusta tunsi olonsa hitusen kiusaantuneeksi (eihän tuota rohkene katsella!) ja toinen puoli odotti hetkeä, jolloin voisi huutaa "Odottakaas vähän, minä tulen mukaan!" Fifty Shades of Hyde. Ihmismieli... Siinä kyllä sukat ja alushousutkin pyörivät jalassa, sen verran kuumaa oli meno.

 Näyttelijäjoukosta minulle jäivät erityisesti mieleeni elokuvatähtimäisen salskea Utterson (Teemu Veikkolainen), joka oli mies paikallaan muutenkin sekä jo mainittu Vilma Koskela monissa rooleissaan. Mikä pakkaus! Rosita Ahlforsin Lucylle oli helppo toivoa pelkkää hyvää ja parempaa tulevaisuutta, ja miehiä jotka koskettavat hellästi. Hieno roolityö ja erittäin kaunis lauluääni.

 Loppuun olen säästänyt pienen Peter Nyberg-osion... Olen nähnyt nuorukaisen muutaman kerran lavalla, pikkurooleissa ja ensemblessa lähinnä, ja fanituksen siemenet on kylvetty itämään hiljalleen pari vuotta sitten. Olen kyllä ollut tietoinen siitä, että sopivan tilaisuuden tullen tämä herra varmasti ns. räjäyttää pankin ja tempaisee sellaisen roolisuorituksen, että läsnäolijat ihmettelevät, minne se katto oikein lensi. Nyt ollaan Salossa, josta Peter on kotoisin ja käsissä yksi unelmarooleistaan. Mitä tekee hän? Minulla oli vahva tunne siitä, että melkoista tykitystä on luvassa, mutta siitä huolimatta hän onnistui yllättämään minut aivan täysin. Hänessä jos kenessä on tähtiainesta isommillekin lavoille, isoihin rooleihin. Odotin loistavaa, sain jotain mitä ei pysty edes selittämään. Uskomaton suoritus ja kokonaisvaltainen fyysinenkin taidonnäyte. Pidätin jännittyneenä hengitystäni, kun Jekyll veti labrassaan korkealta ja kovaa ensimmäistä isoa numeroaan, ja melkeinpä itketti, kun olin niin ylpeä onnistumisesta. Ja muuttuminen Hydeksi... kaikki se raskas hengitys, koko olemuksen muutos kampausta myöten, vaaniva katse (onneksi ja valitettavasti en nähnyt silmiä tarkkaan), saalistavan kissapedon lailla liikkuminen portaissa, pahaenteinen nauru. Täydellisen kamalaa ja ah niin ihanaa! Huomaa, että mies on todella paneutunut rooliinsa ja This is The Moment totisesti, nyt pistetään kaikki peliin. On tehty kotiläksyt hyvin ja tarkkaan, jos näin voi sanoa. Kaikki se viiltävä tuskakin Jekyllillä, ihan sydämestä otti. Lisätäänpä tähänkin vielä yhdistelmä silinterihattua ja pyöreähköjä silmälaseja. Olin pudota penkiltä kun tämä look ilmestyi estradille! Mistä tiesikin, että meikäläinen on viettänyt koko viime viikon Dracula-asioita pohtien ja lakanoissa kieriskellen? Erityispisteitä vielä ajanmukaisista pulisongeista. Minä en mikään alan asiantuntija ole, mutta omasta puolestani osaan kyllä lahjakkuudet tunnistaa ja tämä oli ehdottomasti paras Jekyll & Hyde -roolityö minun historiassani, ja jätkä on 24-vuotias! Haloo! Mitä tässä vielä ehtiikään? Kaikki pahisroolit kehiin nyt heti, en malta odottaa yhtään enempää. Teatterit, täältä pesee suosituksia tarvittaessa! Samalla mies muuten heilahti Teatterikärpäsen fanituslistan ykköseksi ja aiheutti uusia kategorioitakin loppuvuoden perinteisiin, tosin leikkimielisiin kisoihin. Vuoden Pahis?

Uttersonilla on asiaa kaverilleen

 Esityksen päätyttyä teki edelleen mieli vähentää vaatetusta ja polvet löivät vatkulia. Piti nojailla vähän seinäänkin. Tuntui siinä posket punoittavan muillakin. Uni ei tullut millään ja menin aamuvuoroon lähes samoilla silmillä. Asiakas kysyi, olenko ollut juhlimassa kovinkin pitkään. Teki mieli laulaa vastineeksi "Pedon merkin mä sieluuni hain, verta nenästä kaivoin ja sain..."

 Jos muuten mielit lukea Peter Nybergistä lisää, tässäpä helmikuussa tekemäni haastattelu. Suostuisikohan hän uuteen haastatteluun siten, että jututettavana olisikin hra Hyde? Siitä ei kylläkään tulisi yhtikäs mitään. Lähtisin oitis karkuun (ja kurkistaisin nurkan takaa, että lähtihän se hyypiö varmasti perääni, lähtihän?)

 Reissusta kotiuduttuani minulta kysyttiin, jäikö sellainen kutina, että voisi katsoa toistekin. Juurikin se! Kutinaa jäi, ja varasinkin muuten uudet liput marraskuun loppupuolelle. Haluan nähdä Lucyn roolissa myös Merita Seppälän, joka teki minuun valtavan vaikutuksen Kaarina-teatterin Kurjat-näytelmän Fantinen roolissa. Ja kyyyyyllähän sitä pääpahistakin mielellään uudestaan katselee ja kuuntelee. Kuten sanottu, Salo on vaarallinen paikka. Ja siitä huolimatta ja juuri siksi sinne pitää tunkea itsensä uudestaan! Suosittelen varaamaan liput itsekin, tämä PITÄÄ nähdä! Lisätietoja tästä.

ps. Mulle myös lasillinen punaista taikajuomaa. Olisi mahtavaa sanoa matalalla äänellä "VAPAA!" ja lähteä sitten kylille pahennusta herättämään, ihan vaan kokeilumielessä. Tämä peto ei tosin liikkuisi kovin ketterästi.

Upeat esitykuvat (c) Mika Nurmi Studio X

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Salon Teatteri! Tulen takuulla toistekin visiitille!)