Eppu Pastisen tapasin elokuun
puolivälissä 2013 Hämeenlinnan teatterin yleisölämpiössä,
Pojat-musiikkinäytelmän harjoitusten välissä.
Espoon maaseudulta ja sittemmin
Helsingistä kotoisin oleva Eppu on syntynyt 1990 ja
horoskooppimerkiltään hän on rapu.
Mitä harrastat? ”Toi ”harrastus”
on paha, kun oikeestaan kaikki liittyy myös näyttelijäntyöhön.
Harrastan laulamista, tanssimista ja aina kun vaan suinkin on
mahdollista, niin mitä tahansa joukkuelajia; jalkapalloa,
pesäpalloa, salibandya... Joo ja akrobatia, kyllä senkin voi laskea
mukaan tähän!”
Samassa pöydässä istuvat Jyri
Ojansivu ja Pyry Nikkilä purskahtavat tässä vaiheessa jostain
syystä nauramaan...
Mitä sanoisit erityistaidoiksesi?
”Varmaan akrobatia (naurua) ja itsensä huvittaminen omalla
äänellä. Kaikki liittyy jotenkin tähän näyttelijäntyöhön.”
Minkä taidon haluaisit osata? ”No
mulla on toi akrobatia (lisää naurua), et sitä vois kehittää
niin pitkälle ja siinä on mukava haastaa itteensä. Paljon on
sellaista, joka ei oo vielä hanskassa. Ja sit kun ajattelee tällä
hetkellä ittensä kehittyväksi laulajaksi, niin olisi mukava
jossain vaiheessa aatella, että olisi laulaja. Ja kieliä olis myös
kiva osata! Oon opiskellut aika paljon saksaa ja mua vähän
kutkuttelis hallita se niin, että voisi tehdä muilla kielillä myös
töitä”, Eppu haaveilee.
Osaatko soittaa jotain soitinta? ”En
soita mitään soitinta. Vähän rumpuja oon paukuttanut isoveljen
jalanjäljissä, mutta ne on sen rummut ja en niitä koko ajan oo
saanut soitella. Toi on itse asiassa myös sellainen taito, jonka
haluaisin ottaa hanskaan, eli kirjoitan biisejä eli siis tekstejä,
mutta mulla ei oo mitään sellaista välinettä, millä säveltäisin!
Kitaraa oon miettinyt nyt tässä aika pitkään ja syntetisaattori
on ollut myös neljä vuotta kämpillä sitä varten, että jossain
vaiheessa ottaisin sen haltuun, mutta en oo vielä sitä saanut
tehtyä. Saas nähdä, olisko se sit ens syksyn hommia”, pohtii
Eppu.
Löytyykö suvustasi muita
teatterialalla olevia? ”Mulla ei oo ketään lähisukulaisia, jotka
olis teatterin parissa tehny hommia, mutta mun isoisotädin veli on
ollut tämmöinen tunnettu puheopettaja, joka on aikoinaan
esimerkiksi opettanut meidän Teakin puheopettajaa. Tämä Niilo
Kuukka on ollut joskus myös teatterinjohtajana Kuopiossa ja
Vaasassa.”
Milloin olet kiinnostunut teatterista?
”Mulla on silleen klassinen tausta, että oon kuulemma pienenä
laittanut mummolassa penkit riviin ja laittanut mummot istumaan
yleisöön ja sitten olen esittänyt jotain. Ala-asteella olin
kaikissa mahdollisissa näytelmissä, joihin vaan suinkin pääsin
mukaan, eli kyllä se innostusta on ollut jo silloin! Mutta sitten
oikeestaan yläasteella, kun olin just sellainen ”klassisen
ahdistunut teini”, niin mä ilmaisutaidon kautta tajusin, että
esiintyminen oli sellainen asia josta sai kicksejä. Tuli oltua
yläasteen bändissä ja pienissä ja isommissa näytelmissä mukana.
Nimenomaan näyttelemisestä mä kiinnostuin sitten Kallion lukiossa.
Vasta silloin tajusin sen, että kuinka pitkälle voi
näyttelijäntyössä mennä. Siihen asti se oli ollut sitä, että
esiintymisestä sai ne kicksit, kunnes tajusin, että lavallahan voi
elää ja hengittää ja ihmiselämää voi tutkia sitä kautta.”
Eppu Pastinen / kuva Teatterikärpänen |
Alan opinnot? ”Viidettä vuotta olen
nyt Teatterikorkeakoulussa. Toisella yrittämällä pääsin sisään
vuonna 2009, lukion kakkoselta mä hain ekan kerran sinne.”
Muut mahdolliset opinnot? ”Ei oo
muita opintoja, paitsi avustava lihamestari on toinen koulutukseni.
Isäni on keittiöhommissa ja sitä kautta olen saanut välillä
tehdä ihan oikeitakin töitä.”
Onko olemassa vaihtoehtoa B, eli jos
et olisikaan nyt suuntaamassa tälle alalle? ”Oon huomannut, että
mua kiehtoo vähän liiankin kanssa kokonaisuudet ja logiikka ja
asioiden looginen kuljettaminen. Luulen, että mua voisi kiinnostaa
ohjaaminen aika paljon, koska nautin siitä jotenkin ja alan jo
luonnostaan piirtämään sellaista isompaa kokonaiskuvaa. Ehkä
elokuvaohjaaminen kiinnostaisi tai sitten jos olisin valinnut ihan
jonkun toisen tien, niin voisin olla vaikkapa psykologi. Se on
kuitenkin vähän samaa hommaa kuin tää, eli tässä yrittää
päästä ihmismieleen käsiksi ja se jos mikä on kiinnostavaa ja
kiehtovaa. Voisin kuvitella opiskelevani nyt psykologiaa!”
Miksi haluat näyttelijäksi? ”Mä
mietin tätä meidän harjoituskautta vaikkapa just, et täähän on
leikin riemujuhlaa. Me päivät pitkät kohelletaan tuolla, lauletaan
ja nauretaan, vitsaillaan ja mietitään, että miten joku asia voisi
mennä. Se on niin naurettavan mukavaa leikkiä! En voi kyllä olla
noteeraamatta sitä, että kuinka puhdistavaa se on myös itselle se
näyttelijäntyö ja niiden tunteiden läpipäästäminen, jos ne
impulsiivisesti alkaa jostain kumpuamaan. Tai se, että tunteet saa
näkyä. Siihen on lupa teatterissa! Tosi ihanaa! Ja sit se, että
miksi just näyttelijän ammatti, niin kuinka isoja elämyksiä ja
puhdistumisen tunteita on itse kokenut katsomossa jonkun näyttelijän
kautta, kun kosahtaa se tunne, että nyt tää juttu tai henkilö tai
toi lause ymmärtää mua niin täydellisesti, että multa katoaa
kaikki puolustuskeinot, kyynelkanavat aukeaa, olo kevenee ja on
hetken ollut jossain taikamaailmassa. Se oma näyttelijäntyöllinen
haaste on se, että mä haluan olla näyttelijä, joka joskus pystyy
antamaan sellaisen tunteen eteen päin. Silloin siitä omasta
näyttelijäntyöstäkin tulee tavallaan merkityksellistä”, Eppu
filosofoi.
Millaisessa tilanteessa ”teatterin
taika” on parhaimmillaan sinulle? ”Silloin kun iso tai
pienempikin joukko ihmisiä on lähekkäin ja muodostaa yhteisön,
jossa on varmasti jotain aika alkukantaista, et miten tästä
selvitään yhdessä. Sellaista metsästys-ja marjanpoimimiskauden
kanssa samankaltaisuutta, heh. Ja tavallaan myös se, että siitä
ryhmästä muodostuu turvaverkko ja me ollaan toisillemme hyviä ja
pehmeitä ja luotetaan toisiimme lavalla ja myös sen ulkopuolella.
Ja kuinka iso voima siinä onkaan katsomon puolelle, että jos se
maailma onnistuu, jos kaikki puhaltaa yhteen hiileen, niin voi luoda
kokonaisia maailmoja ryhmähengellä ja se on myös taianomaista,
että saa jonkun toisen uskomaan siihen täysin keksittyyn maailmaan.
Tosi kiehtovaa!”
Onko sinulla mahdollisesti omia
esikuvia? ”Mä tykkään katsoa tosi paljon leffoja ja seuraan
mielelläni tiettyjä näyttelijöitä. Niitä on aika paljon, mut
varmaan päällimmäisenä on sellaisia, joiden duuneista nauttii
lähes poikkeuksetta, eli Leonardo DiCaprio ja sit sellainen nuori
brittinäyttelijä kuin Jamie Bell. Täytyy sanoa Hannu-Pekka
Björkman myös.”
Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä,
jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Mulle tuli kaksi vahvaa
naista mieleen, eli Tilda Swintonin kanssa olisi mukava näytellä
tai Leea Klemolan kanssa.”
Onko sinulla jotain roolihaavetta?
”Mulla on sen verran kiltit kasvot, että mulle monesti tarjotaan
sellaisia viattoman ja sympaattisen kaverin rooleja, ja olisi kiva
tehdä sitä vastaan myöskin joskus. Joku Hannibal Lecter-tyyppinen
intellektuelli, tai joku oikein typerä, joka käyttäytyisi vielä
ääliömäisesti, eli ei olisi sellainen sympaattisen tyhmä. Aika
paljon oon saanut tehdä sellaisia energisiä, vilpittömiä
hahmoja.”
”Hetkinen Eppu, minkäslainen tää
sun hahmosi tässä Pojissa nyt onkaan...” kuittaa vieressä istuva
Pyry Nikkilä.
Missä eri teattereissa olet näytellyt
ja mainitse joku omasta mielestäsi onnistunut roolityö? ”Mä oon
ollut Kallion lukion Studioteatterissa, Teatterikorkeakoululla ja nyt
täällä Hämeenlinnan teatterissa. Siinä ne on mun teatterit,
joissa olen työskennellyt. Sellainen roolityö, joka on jäänyt
teatterinlavalta mieleen, oli meidän kandivuoden produktio nimeltään
”VHS-ritarit”, esitin siinä 30-vuotiasta toimittajaa, joka palaa
synnyinseudulleen Vantaan Kaivokselaan. Se oli tosi hyvä proggis!”
Mitkä asiat inspiroivat sinua?
”Elämä, rakkaus ja ihmiset!”
Podetko ramppikuumetta? ”Mulla ei oo
ikinä ollut sellaista oloa, että
”mäenvoimennätonnemäenvoimennätonne”. Jännittää kyllä
aivan törkeesti, mutta mussa se ehkä ilmenee sillä tavalla, että
viimeistään tuntia ennen esitystä flippaan ihan täysin, silleen
kulutan kaiken ylimääräisen energian pois ja viimeiset viisi
minuuttia mä hengittelen syvään. Ei se jännitys siitä lähde,
mutta ei se mua myöskään pelota. Kai se ramppikuume sitä
tarkoittaa, että vähän kuumottaa mennä sinne lavalle,
negatiivisella tavalla. Tai en mä tiedä. Onko se sitä? Jos se on
jotain positiivista, niin sit mulla on se.”
Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”,
joita teet ennen esitystä? ”Mulla on se äänen äärimmäinen
käyttö, tulee huudettua ja heilutettua päätä samaan aikaan, ja
sit juoksen ympäriinsä ja tulee myös tanssittua vähäsen ja myös
hengiteltyä. Se riippuu kans vähän siitä, että miten se näytelmä
alkaa. Joskus voi olla niin, et ei oo hyvä että hikoilee siinä
heti ekassa kuvassa näyttämöllä. Osa sitä rituaalia on se, että
kattoo kenen kanssa on tekemässä sitä juttua, et vielä kokoo sen
ajatuksen. Sen jännittämisen kanssa kun voi helposti luiskahtaa
sellaiseen yksinäiseen kuiluun ja siinä voi jäädä tosi yksin
tajuamatta sitä. Katsoo keiden kaikkien kanssa mä täällä oon,
mahdollisesti koskettaa kaikkia joiden kanssa tuun oleen näyttämöllä.
Se tuntuu tärkeältä, koska sen on huomannut, että voi käydä
todella äkkiä niin, että luulee olevansa yksin siellä.”
Kerro jokin legendaarinen kommellus,
joka on sattunut esityksessä! ”Mulle tulee vaan mieleen sellaisia,
että joku on ollut vähän huonokuntoisena lavalla. Yhdessä
esityksessä yks näyttelijä oli just parantunut vatsaflunssasta ja
siinä esityksessä rullaluisteltiin. Sen näyttelijän olotilasta
oltiin vähän huolissaan ja tarkkailtiin sitä, ja sit se tietysti
pyllähtää lavalle kesken esityksen. Ittellänikin muistot liittyy
vatsaflunssaan, tää tapahtui tosin keikkalavalla. Olin vielä viisi
sekuntia ennen vetoa Tavastian backstagella ja luulin pyörtyväni,
vatsakipu oli niin kova. Sit kun pääsin sinne lavalle ja
adrenaliini alkoi virrata, niin pystyin vetämään sen keikan, ja
heti keikan jälkeen menin ihan kaksinkerroin. Se on käsittämätöntä,
kuinka paljon adrenaliini antaa energiaa ja voimaa silleen, että mä
jaksan vielä tämän ja sitten...”
Kerro joku erityisen hyvä muisto!
”Tuli kaksi asiaa mieleen. Toinen on se, kun on tajunnut
ensimmäistä kertaa, että nyt mä oon todella rakastunut. Se
keveys, se heikkous ja se voimakkuus kaikki samassa. Ja sit tuli
mieleen myös se hetki, kun on ottanut vastaan tiedon siitä, että
on päässyt unelmiensa opiskelupaikkaan. Olin Espoon
kaupunginjohtajan kartanon tiluksilla, siellä saa siis kuljeskella,
ja siellä on vanha talli, jonka takana on pieni levike ja sit siinä
on puro, tai ehkä se muuten on Espoonjoki, ja siinä on padottu
niin, että vesi lentää korkeelta. Mä oon siinä istunut ja
soittanut Teakin sihteerille, et mites kävi. Siinä kävi vielä
niin, että soitin sille viittä vaille kolme, koska olin sopinut
että soitan sille ja kysyn, et mitä sille kuuluu ja miten sen
pääsykokeet on menny, ja sit kun kello on kolme, niin sit se voi
kertoa mulle miten mun kävi. Sitä puhelua kyllä muistelen aika
isolla lämmöllä, siinä kauniin luonnon keskellä kun istuin.”
Käytkö katsomassa muiden esityksiä
ja onko joku jäänyt erityisesti mieleesi? ”Kausittain se menee.
Tuli mieleen, että viime keväänä oli yksi sellainen viikko, että
kävin arki-iltoina neljä kertaa teatterissa. Välillä saattaa
tulla tollasia rykäisyjä. Viimeisin kolahtanut teos on varmaan
ollut toi Kansallisteatterin Patriarkka ja myös Takomon
Perheenjäsen”, Eppu muistelee.
Tulevia roolejasi tai muita töitäsi?
”Kesällä oon ollut mukana YLEn 12-osaisessa tv-sarjassa ”Mun
ainoot 30 minsaa” (traileri ohessa) , se alkaa lokakuun 3. päivä
telkasta. Se on seuraava näkyvä juttu, ja sitten tehdään vähän
uutta musiikkiteatteria koululla ensi keväänä, loppu on vielä
auki.”
Kiinnostaisiko sinua ohjata tai
käsikirjoittaa jotain tulevaisuudessa? ”Mua ei ehkä
käsikirjoittaminen vielä toistaiseksi kiinnosta, koska musta
tuntuu, että mulla ei oo niin paljon asiaa maailmasta, että
ottaisin tilaa sillä käsikirjoittamisella, mutta musta olisi kyllä
tosi kiva ohjata joku tosi hyvä teksti. Mua kiinnostaisi
ohjaustyössä tällä hetkellä ne ihmisten väliset suhteet.”
Onko sinulla jotain mottoa? ”Mä
näin vähän aikaa sitten unta, jossa annoin elämänohjeita mun
tulevalle lapselleni. Mä kirjoitin sen ylös, oota... (kaivaa
puhelinta esiin ja lukee tekstiä). Tiivistettynä tää menis niin,
että ajattele muita kuin he olisivat sinä.”
Osaatko imitoida ketään? ”Mielestäni
mulla on ihan hyvä lauluimitaatio Ville Ahosesta.”
Mikä supersankari haluaisit olla ja
miksi? ”Mä olisin varmaan Spiderman, koska se on ketterä ja sillä
on hyvät fyysiset ominaisuudet. Se on sellainen nörtti
opiskelijapoika, joka saa supervoimat.”
Jos saisit viettää päivän naisena,
mitä tekisit? ”Mua kiinnostaisi päästä yläasteikäisen tai
lukioikäisen neidon nahkoihin ja kokea se, että miltä tuntuu
teini-ikäisen naisen elämä. Lukiossa kun kaikki tytöt aina sanoi,
että sä et voi tietää millasta tää elämä on. Sit tietäs!”
Jos ihminen vetäytyisi talviunille,
mitä ottaisit mukaasi talvipesääsi? ”Ottaisin varmastikin
kirjan, musiikkia ja syntetisaattorin, jotta voisin vihdoinkin
opetella soittamaan sitä. Ja sähköä tarvitaan kans!”
Jos rakentaisit puuhun majan, mitä
ottaisit sinne mukaan? ”Ottaisin oikein hyvän ja paksun patjan ja
kynän ja paperia, jotta voin tehdä havaintoja luonnosta ja
elämästä.”
Jos voisit palata aikakoneella
menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Mä haluaisin käydä
mun vanhempieni lapsuudenkodeissa, et millaista siellä on ollut.”
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen
päiväunille.”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? -
Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? -
Katkera
Mikä sytyttää sinut? - Kiihko
Mikä sammuttaa intohimosi? - Krapula
Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? -
Tyttöystäväni ääntä
Mitä ääntä inhoat? - Katkaravun
ääntä
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi
haluaisit kokeilla? - Vuorikiipeilijä
Missä ammatissa et haluaisi olla? -
Siivooja
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot
Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan Porteille? - Tervetuloa!
Pojat-musiikkinäytelmä Hämeenlinnan
teatterissa, lisäinfoa tämän linkin alta.
Mun ainoot 30 minsaa ennakkokatseltavissa Yle Areenassa tämän linkin alta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).