Ensi-ilta 16.10. 2013, kesto noin 1h 40min (ei väliaikaa)
Käsikirjoitus Okko Leo
Ohjaus Janne Reinikainen
Rooleissa : Laura Malmivaara, Juho Milonoff, Pekka Valkeejärvi, Janne Reinikainen ja Samuli Niittymäki
Taustaa : Orkesteri - The Everlast on kertomus siitä, mitä kaikkea tapahtuukaan takahuoneessa erään keikan aikana. Bändillä on ollut 90-luvulla messevä hitti "Lentoon lähdit", joka kuitenkin on parin bändiläisen toimesta myyty makkaramainokseen muilta salaa. Lentoon ei ole sen koommin lähdetty, vaan on jääty tahkoamaan loputtomia hääkeikkoja, jolla nytkin ollaan. Bändin keulahahmolla, solisti Jasella (Janne Reinikainen) on nyt uusi ässä hihassaan - kuuluisan ja suositun laulukilpailun tähti Simone (Laura Malmivaara) on saatu kepulikonstein paikalle ja Jase kaavailee hänestä bändin uutta solistia. Mediahuomio ja suosion nousu olisi sitä myöten selvä! Ennen sitä on kuitenkin saatava selville mm. se, että kuka söi karjalanpaistit ennen häävieraita, minne katosi tarkkuuspistooli ja tietysti se kaikkein tärkein kysymys - miksi Lammilla pienirintainen Susanna-morsian ei hyväksynyt kaikkien vastausta kysymykseensä, joidenkin vain.
 |
| Taistelua pussukasta / kuva Noora Geagea |
Plussaa : Nyt on ensinnäkin sellaista hahmogalleriaa tarjolla, että ei voi muuta kuin ihaillen ja ihmetellen seurata. Basisti Halla (Juho Milonoff) tuntuu olevan eniten pihalla vähän kaikesta ja hänellä on jatkuva kysely-ja ihmettelykausi päällään. Hän epäilee, että "jäbä kusettaa" vähän joka asiassa ja etenkin hänen ja Ranen (Pekka Valkeejärvi) välinen alkupuolen keskustelu vei minut välittömästi tv-sarja Pasilan sivuhahmojen hölinöihin. (Huom! Valkeejärvihän ei sarjassa ole, mutta sarjaa seuraavat kyllä tietää mitä tarkoitan...) Tämä siis positiivisessa mielessä! Bändin uusin ja nuorin tulokas Timi (Samuli Niittymäki) on aluksi varsin hiljaista poikaa, mutta pitää tiukasti kiinni oikeuksistaan, eli lähinnä edellisen keikan maksamatta jääneestä keikkaliksasta. Bändin henkinen liideri Jase (Janne Reinikainen) pölähtää nahkahousuissaan paikalle ja tuo hyvin vahvasti mieleeni Bonon, rokkikukon elkeet on melkoiset. Sitten on se yksi tyyppi Hannu (Jani Rapo), jonka poissaoloa ei edes huomaa paitsi silloin kun hän on yllättäen siinä taas! Jotensakin hämäävän leppoisista ja "odottavan aika on pitkä"-tyylisistä alkuasetelmista päästään kuitenkin hyvin nopeasti muihin tunnelmiin, ja bändin sisäiset skismat alkavat vähitellen paljastua. Kaikilla ei ole ollut ihan puhtaita jauhoja pussissaan, kateutta ja kyräilyä on ilmassa. Kaiken keskelle liihottaa Hallan sisko Simone ja saa aikaan melkoisen sopan. Veistä käännelläänkin haavassa oikein kunnolla, kipeitä asioita tulee ilmi. Mahtaako bändi löytää yhteistä säveltä enää koskaan? Loppua kohti vauhti senkun kiihtyy aina hillittömään raiderinsuunnitteluun asti. Tosiaan. Aluksi koko näytelmä vaikuttaa kuin modernilta versiolta "Huomenna hän tulee"-klassikosta - odottelua ja jopa ärsyttävyyteen asti löysää mutta kuitenkin nokkelaa ja nerokasta sanailua. Muutama absurdi käänne ja pian silmiemme edessä on kuva työyhteisöstä, josta jokainen tunnistaa oman tyyppinsä ja tilanteita, joita voisi periaatteessa tapahtua melkein missä vain. Riittää, että paikalla on muutama ihminen, joilla on erilaiset arvomaailmat, taustat ja odotukset. Miten mitättömillä asioilla saadaan aikaan riita ja miten helposti unohtuu se "yhteen hiileen puhaltaminen". Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Peukku ylös myös muutamista asiaankuuluvista bändiposeerauksista ja peilin edessä ketkutteluista. Lavastus tuki hyvin tätä meininkiä, perus takahuone siis. Luulisin ainakin...Kesto oli myös sopiva ja väliaika olisikin katkaissut kaiken hölmöllä tavalla. Ohjaaja Reinikaiselta löytyy myös bänditaustaa ja varmasti tutunoloista toimintaa takahuoneajoista, ja hyvin hän on kyllä saanut oman porukkansa toimimaan. The Everlast forever!
 |
| Halla (Juho Milonoff) odottaa jotain / kuva Noora Geagea |
Miinusta : Alkupuoliskolla olin havaitsevinani lievää tylsistymistä itseni kohdalla, haukotutti ja puudutti. Meni monta minuuttia ennen ensimmäistäkään repliikkiä, mikä tietysti korosti sitä tylsää odottelua kun tyhjästä pitää nyhjäistä jotain, ja tässä tapauksessa leikiteltiin valojen kanssa. No, odotus kuitenkin palkittiin ja lähtihän se lentoon siitä sitten!
Muuta : The Everlast on nyt kuumaa kamaa. Tietääkseni radiossa pyöri kaksiosainen kuunnelma, ja teksti on myös kääntymässä niin kirjaksi kuin elokuvaksikin. Erittäin mielenkiintoista, sillä nokkelasta tekstistä saa kyllä varmasti monenlaista irti. Kauanko vielä odotellaan The Everlastin juhannusturneeta helikopterilla keikkapaikasta toiseen?
Orkesteri - The Everlast saa neljä tähteä ****.
Lisätietoja ja hienoja poseerauskuvia tämän linkin alta. Mukana myös Olavi Uusivirran säveltämä ja sanoittama hieno "Lentoon lähdit"-video...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).