perjantai 16. tammikuuta 2026

Haastattelussa Ilkka Pentti

 Näyttelijä Ilkka Pentin tapasin joulukuun puolivälissä 2025 Kuopiossa Hotellilaiva Wuoksessa. ”Oon syntynyt 1968 täällä Kuopiossa. Kotkassa on asuttu pari vuotta alle kouluikäisenä. Täällä ehdin käydä pari ekaa vuotta kouluakin, mutta ollessani 9-vuotias me muutettiin Tampereelle, ja siellä tuli käytyä loput koulut ja asuttua vuoteen 1991. Kajaanissa tuli oltua neljä vuotta, ja sieltä takaisin Kuopioon vuonna 1995.”

 Tämähän on näköjään siis 30-v -juhlahaastattelu! ”Tämä jos mikä! Oon saanut jo kaupungin prenikat ja kahvit on tarjottu, joten tämähän tuli just passelisti.”


Hymyileväinen omakuva ´26 :) 

 Mitä harrastat tai muuten teet vapaa-ajallasi? ”Elokuvia katselen mielelläni, tallentelen niitä ja käyn leffateatterissakin. Sisu 2 tuli nähtyä viimeksi, ihan mahtava leffa! Musiikkia kuuntelen… esimerkiksi Kake Singersiä!”

 Ja sitten Ilkka laulaa ”Minä näin taivaalla iltatähden, Irmeli sanoi ”Nyt mä lähden!” Tänne yksin hän minut jätti, nyt on mökkini kuin sikolättiiii…”. Kyllä vaan, tässä haastattelussa lauletaan Kake Singersiä useampaankin otteeseen, joten pieni varoituksen sana on paikallaan heti alkuun. Minä liityin lauluun mukaan seuraavassa säkeistössä. ”Irmeli vain kauemmaksi soutaaaaa.”

 Kolmannen kysymyksen kohdalla päästiin jo laulamaan! Niistä harrastuksista piti puhua… ”Niin. Meillä on porukka, jonka kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti yritetään harrastaa padelia. Viikottain pelaan myös lentopalloa ja välillä käyn salillakin. Koiran kanssa käyn lenkillä, meillä on tiibetinterrieri. Ja kokkailen myös, huvikseni ja perheeni iloksi. Karjalanpaisti on bravuurini.”

 Tykkäsitkö jo lapsena teatterista? Isäsihän oli näyttelijä, eikö? ”Kyllä vaan. Ilmeisesti tykkäsin. Jossain paikallisessa lehdessä oli muinoin isäni Leon haastattelu ja minä keikuin alle kouluikäisenä isäni olkapäillä kuvassa. Minulta kysyttiin, että mikä minusta tulee isona, ja olin ensin vastannut, että sotamarsalkka. Sitten olin vastannut ”Leo”, ja tarkoitin sillä varmaan isääni. Näinhän siinä sitten kävi. Lapsena totuin isän työaikoihin ja jotenkin se vaan tuntui ihan luonnolliselta. Isän työn perässä muutettiin muinoin Kotkaan ja Tampereellekin. Muuten, KuPSin keltamustat verkkarit päällä menin ensimmäisiä päiviä kouluun, ja heti tuli pihalla joku vanhempi poika (*puhuu vahvalla murteella*) ensin kehumaan mun verkkareitani ja sitten kysyi, että ”Kumpi?” Mä en heti tajunnut. Poika toisti kysymyksen. ”Tappara vai Ilves?” Mä vastasin hätäpäissäni Ilves, ja sillä on menty sitten tähän asti. Jos täälläkin on kotipelissä Kalpaa vastaan Ilves, siellä mä oon Ilves-pipo päässä ja aina ne on hävinneet! Tämmöistä tämä on. Elämä on valintoja. Mikäs se olikaan sun kysymys?”

 Tulihan tuossa nyt vastaus siihenkin, että tykkäsitkö lapsena teatterista. Mutta missä vaiheessa sitten ihan oikeasti kiinnostuit näyttelemisestä? ”Olihan meillä koulussakin kaikenlaisia esityksiä, kevät- ja joulujuhlia ja muuta. Muistan, että tehtiin Ujo piimä -vitsikirjasta hölmöläisjuttuja ja esitettiin niitä ala-asteella. Lukiossa vasta varmaan tuli mieleen, että voisihan tätä kenties tehdä työkseenkin. Matemaattis-filosofisena menin lukioon, ne sitten jäi kun taideaineet alkoi kiinnostaa. TeaKiin hain ensin, kakkosvaiheessa putosin. Sitten hain Nätylle ja pääsin sisään, ekalla yrittämällä vuonna 1987. Olin silloin 19-vuotias, ihan liian nuori. Valmistuin 1991.”

 Ilkka luettelee kurssitovereittensa nimiä, ja minun on heti tartuttava erääseen aiheeseen…

 Pakko kysyä nyt Häräntappoaseesta (tv-sarja vuodelta 1989), että otettiinko siihen suoraan näyttelijöitä teidän kurssilta, kun siinähän oli mukana lähes kaikki äsken luettelemasi nimet? ”Niilekselän Jussihan sen ohjasi, ja mun mielestäni heillä oli Santeri Kinnunen ja Outi Alanen valittuna pääosiin jo valmiiksi, ja tulivat hakemaan ystäväporukkaa ja kylähulluja Tampereelta. Nätyllä oli koekuvaukset, ja meitä pääsi sitten mukaan minä, Mannisen Petri, Hämäläisen Minna ja Alitalon Henna-Maija. Legendaarista porukkaa, kyllä! Minä olin Touko Mäkelin, keinosiementäjän poika.”

 Ajatteles, oon fanittanut sinua jo vuodesta 1989! ”JES! Se teos on kestänyt kyllä hyvin aikaa ja näkee, että sitä oli todella hauska tehdä. Meillä oli hirvittävän hyvä meininki koko ajan. Se kesä ´89 oli älyttömän kuumakin vielä. Hieno kesä, hienoja muistoja!”

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Tutkintouudistus oli tapahtunut juuri niihin aikoihin, eli ei tarvinnut tehdä pelkästään kirjallista opinnäytettä, vaan sen sai tehdä kirjallisena, esittävänä tai näiden kahden hybridinä. Mulla kävi hyvä säkä ja tuli hyvä tilaisuus. Kalle Holmberg tuli ohjaamaan Kajaaniin näytelmän Naimahankkeet. Kirjoitin siitä prosessista ja olin mukana näytelmässä, jonka sitten Nätyn silloinen rehtori Yrjö-Juhani Renvall kävi katsomassa. Koulustahan potkittiin neljän vuoden jälkeen pois, olit sitten valmistunut tai et. Siihen aikaan meillä oli kannustimena palkkaluokat, eli jos sulla oli tutkinto alla, pääsit seuraavaan palkkaluokkaan. Ja meillähän ei ollut mitään ”kumminäyttelijöitä”, joita nykyään on. Ei ketään tiettyä nimettyä, keneltä olisi voinut kysyä asioista. Opettajinahan meillä oli näyttelijöiltä, heiltä sitten kysyttiin.”


Jessika vapaana syntynyt 2003 / Kuopion KT:n arkisto

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kiinnityksellä oon ollut Kajaanin Kaupunginteatterissa ja täällä Kuopion Kaupunginteatterissa, jossa oon ollut 30 vuotta. Mikkelissä kesäteatterissa oon ollut useasti ja täällä Rauhalahden Kesäteatterissa myös. Ja oonhan mä ollut Pyynikin Kesäteatterissakin! 14-vuotiaana olin ensin avustajana ja 18-vuotiaana olin urani huipulla näyttämöjärjestäjänä.”

 Mainitse muutama itsellesi merkityksellinen roolityö tai koko proggis. ”Gogolin Naimahankkeet Kajaanissa oli varsin opettavainen kokemus kaikenkaikkiaan, siinä kun oli se tutkimuksellinenkin aspekti, koska tein samalla kirjallista opinnäytettäni. Kouluaikoina tuli ekoja kertoja ymmärrys siitä, mitä kaikkea teatterintekeminen voi mahdollisesti olla, kun olimme Nätyltä täällä Kuopiossa suorittamassa ammattiteatterissa tapahtuvaa harjoittelujaksoa. Meitä oli neljän hengen porukka tekemässä revyy-henkistä esitystä Hotelli Humina, ja siinä sai ottaa reilusti vastuuta omasta tekemisestään. Joutui ottamaan vastuuta. Oltiin pois turvallisesta oppimisympäristöstä ja ensimmäistä kertaa tekemässä oikeita töitä. Mukana oli myös Kaupunginteatterin näyttelijöitä.”

 ”Kaikkein hienointahan on aina ollut hyvä ryhmä. Omalla roolillani ja roolini koolla ei ole ollut väliä. Oon ymmärtänyt sen, että yksistäni en tätä hommaa tee. Täällä oon saanut vuosien varrella olla monenlaisissa jutuissa mukana. Olli-Matti Oinosen ohjaama Killer Joe oli melkoista tykitystä, Leea Klemolan jutuissa oli omanlaistaan meininkiä. Toteutettiin yhteistä maailmaa. Nyt pyörii Valkoinen valas, meillä on siinä hirvittävän hyvä ryhmä. Ei sellaista näytelmää voisi yksin tehdä. Lisäksi siinä on todella erinomainen teksti. Oli myös hienoa näytellä kuopiolaista taidemaalaria Juho Rissasta, näytelmän nimi oli Maalari. Sitä näytelmää rakennettiin yhdessä. Martin McDonaghin kirjoittama Lännen syrjällä oli myös todella hieno juttu, siinä oli huumori ja koskettavuus vierekkäin.”


Jessikan pentu 2012 Kuopion KT, Ilkka ja Annukka Blomberg (c) Sami Tirkkonen

 Montakohan roolia olet Kuopiossa tehnyt? ”Ainakin sata. Teatterin syyskauden avajaisiin oli joku laskenut, ja silloin luku oli sata. Siihen on tullut nyt ainakin Idän pikajunan arvoitus päälle. Oonhan mä kaikenlaista ihanaa saanut tehdä! Ihmemaa Oz on tehty kaksi kertaa, toisessa olin Leijona. Hobitissa olin Bilbo Reppuli. Ai että, ja pienellä porukalla tehtiin päiväkoteihin näytelmää Unikaverit. Oltiin erilaisia unileluja, ja mä olin yllätys yllätys vaaleanpunainen elefantti. Aamuvarhain oltiin yhdessäkin esityksessä, etunäyttämöllä kaikki pötköteltiin ja ooteltiin esityksen alkua. Oli hämärää, kuuluu pienten jalkojen tepsutusta ja sitten lapsosia tulee istumaan mun päälle! Luulivat, että oon jumppasaliin tuotu uusi pehmonalle! Huutohan siinä alkoi, kun oli ryhdyttävä liikkumaan. Hienoja muistoja.”

 Joku on käynyt terapiassa pitkään, kun muistelee sitä miten elämänsä ensimmäisessä teatteriesityksessä lattialla pötköttelevä unikaveri ryhtyykin liikkumaan. Ikuiset traumat! ”Voi jestas, hahahah. Itsehän nautin eniten farsseista. Meillä pyörii Näytelmä joka menee pieleen, se on ihan mahtava. Oon käynyt sen nyt pari-kolme kertaa katsomassa ja aina naurattaa. Tykkään katsoa ja tykkään myös tehdä farsseja itsekin. Valaan kaltaisia draamojakin on mukava tehdä, mutta on kiva tehdä sellaista, missä nauretaan vedet silmissä.”


Hobitti 1997, Kuopion KT (c) Olli-Matti Oinonen

 Onko mieleesi jäänyt vuosien varrella jokin tietty oppi tai ohjenuora? ”Saikkosen Mauri, keväällä edesmennyt kollegani ja pukuhuonetoverini, sanoi vähän puolihuolimattomasti ja huumorilla mulle ”Ilkka! Pienesti, aidosti, uskottavasti!” Okei. Näillä mennään. Kiitoksia Maurille. Hän oli muuten Pikku Kakkosessa Pelle Hermannissa Taikuri Max.”

 Mitkä ovat sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Mä oon loppupeleissä aika herkkä. Ja mulla on pistämätön taiminki. Uskoisko tuota, heheh. Aina mennään etuiskulla.”

 Entä erityistaidot? ”Joskus olin hyvä kaatuilemaan, nykyään ei enää polvet kestä. Eikä pääse niin notkeasti ylös. Laitetaanpa Ilkka istumaan vaan. Ensimmäinen näytös menee sohvalta ja toinen pyörätuolista. No, mä osaan soittaa puhallinsoittimia. Jonglööreerata en osaa, enhän mä osaa lausua sitä sanaakaan näköjään! Oon kova jätkä nauramaan, voihan sekin olla erityistaito. Korkeat poskipäät ja tästä savolaisesta maasta kumpuava juurevuus on mun valttini!”

 Tässä on tunti mennyt ja poskiani särkee paljosta nauramisesta. Minähän rakastan murteita ja tuli mieleen, että ensimmäistä kertaa kun yövyimme täällä Hotellilaiva Wuoksessa muinoin, toivoin että aamiaisella murot olisivat jutelleet savoksi. ”Snäp, kräkl ja pop. Raksahtelj ja poksahtelj mukavasti. Muista aina liudentuva j. Tuossa vieressähän on Kallavesj. Tästä tulikin mieleeni yksi muisto, kun serkkuni Ilari Johanssonin kanssa pidettiin Jaakko Saariluomalle kieljkylpy.”

 Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kunnon tanssipohjasta voisi olla hyötyä. Niin että ihan oikeasti osaisi tanssia, ja osaisi muutakin kuin klassiset Åke Blomqvistin discotanssiaskeleet. Hän muuten piti meille Nätyllä yhden tanssikurssin! Olihan se mahtavaa. Olishan se järjettömän hieno taito, vetää jossain musikaalissakin kunnon quickstepit. Aikamoista uurastamista on tanssikuvioiden haltuunotto, täälläkin kun musikaaleja tehdään.”

 Onko sinulla koskaan ollut muuta uravaihtoehtoa, suunnitelmaa B? ”No se sotamarsalkka. Yläasteella tykkäsin biologiasta hirveän paljon ja tuntui ihan hyvältä ajatukselta, että lähtisin biologiaa lukemaan. Miksipä ei. Matemaattiset aineet kiinnosti myös.”

 Ehditkö itse käydä katsomassa teatteria? ”Ihan liian vähän. Onneksi täällä käy aika kivasti vierailijoita ja oon pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan niitä katsomaan. Viimeksi kävin katsomassa ties monennettako kertaa Kiviä taskussa. Jos olisi mahdollisuus, kävisin hyvin mielelläni myös muissa kaupungeissa katsomassa teatteria. Tässä joulutauon aikana menen Tampereelle katsomaan musikaalin Kaunotar ja Hirviö. Tyttäreni on Matti Leino -fani. Keväällä oltiin yhdistetyllä työ- ja harrastematkalla Madridissa teatterin porukalla ja näimme siellä Leijonakuninkaan. Olihan se elämys.”

 Jos olisi aikataulullisesti mahdollista, millaiset esitykset saisivat sinut lähtemään kauemmaksikin katsomaan? ”Hyvintehdyt farssit kiinnostaa, ja totta kai kavereita on aina kiva mennä katsomaan. Hyvät tekstit kiinnostaa, jos ennalta tiedän millainen teksti on kyseessä. Tampereen Teatterikesässä voi yllättyä. Sveitsiläisen Milo Raun Histoire(s) du theatre oli tajunnanräjäyttävä kokemus, en tiennyt siitä ennalta mitään enkä ollut nähnyt vastaavaa aiemmin. Kerronta siinä ei ollut lineaarista, enemmänkin mosaiikkimainen kerronnaltaan. Jakoi katsojia, toiset ihastuivat ja toiset ei niinkään. Aihe oli vakava ja rankka, kertoi maahanmuuttajan murhasta. Kansallisteatterin Tuntematon sotilas teki aikoinaan vaikutuksen myös. Ohjaajalla oli ihan selkeä oma visionsa.”

 Älkää kysykö miksi, mutta tähän väliin lauloimma pätkän Kake Singersiä ja kappaletta Tappajahauki.

 Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Taitaa olla niin, että mun ikäpolveni on Velipuolikuu-sukupolvea. Tehokkaita ja lyhyitä sketsejä. Petelius ja Heiskanen huimassa vedossa. Nuoruusaikojeni fanitus on poikinut paljon ammennettavaa, ja Monty Pythonit myös, ai että! Ihan selkeää on se, että oma isäni on vaikuttanut valintoihini eniten. Työrytmi ja muu. Katselin sitä vuosikaudet, kevät-syksy-talvi painettiin töitä ja kesä meni mökillä. Ajattelin, että näin tämä elo varmaan sitten menee. Siellä sitä lapsena oltiin kesäisin, luin vanhoja Aku Ankkoja ja odottelin kavereita käymään, kun aika tahtoi käydä pitkäksi. Vastasinko muuten sun kysymykseen lainkaan? Kovasti ihailen ranskalaista näyttelijää, joka oli Le Bureau -sarjassa. Mathieu Kassovitz! Christopher Walkenia ihailen. Voisin luetella liudan nimiä, särmää pitää löytyä. Brendan Gleeson on mainittava myös, ja Joaquin Phoenix.”


Valkoinen valas 2025, Kuopion KT, Ilkka ja Sari Happonen (c) Karri Lämpsä

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa ja kunnolla fantasioida? ”Ian McKellen!”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Nicole Kidmanin kanssa Where the wild roses grow. Huh huh. Tai Mäntsälä mielessäin. Ulla Tapanisen kanssa, ei Nicolen!”

 No, mitäs laulaisit minun kanssani karaokessa? ”Siellähän menisi koko ilta, meillä olisi kaksi levyllistä pelkkää Kake Singersiä. Me laulettais Ruisleipä Boogie, Jorerock, Kakerock, Tanen twist, Tappajahauki, Täyttä laukkaa… ja Ovelan pojan polska.”

 Ja sittenhän me lauletaan kokonaisuudessaan Ovelan pojan polska!

 ”Pakko tähän väliin kertoa, että aiemmin mainitsemallani Mauri Saikkosella on poika nimeltään Riku, ja hänellä oli Kake Singersin LP-levy, taisi olla se ensimmäinen. Mä hankin seuraavan, joten hän on tutustuttanut mut Kake Singersin musiikkiin. Kaiken pahan alku ja juuri. Koulussahan pidettiin Levyraati, mä vein sinne Jorerockin ja kukaan ei ymmärtänyt sitä huumoria. Ei tullut pisteitä.”

 Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavaan kysymykseen. Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kaikki tämmöiset iloiset asiat ja ihmiset inspiroi mua. Leppoisat ja mukavat tilanteet. Ennalta-aavistamattomat ja iloiset yllätykset. Näyttämölläkin kun menee vahingossa jotain pieleen, se inspiroi huomattavasti.”


Vakavahenkinen omakuva Wuoksessa ´25

 Mitä mielestäsi on ”teatterin taika”? Onko sitä oikeasti olemassa vai onko se myytti? ”Ei se mikään myytti ole. Nykyisinhän järjestetään kulissikierroksia teatterissa, ryhmät pääsevät kiertämään ja katsomaan eri tiloihin. Mielestäni se vähän tuhoaa teatterin taikaa. Se pitää sisällään tuoksun ja tietynlaisen hämyisyyden. Kun ei tiedä ihan kaikkea mitä taustalla tapahtuu.”

 Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Kyllä mä käyn tekstiä läpi, vähän tosin jutustakin riippuen. Tekstisparraukseksi sitä kutsun. Joskus mietin ensimmäistä repliikkiäni, jonka sanon astuessani näyttämölle. Löytyy se rytmi heti, ja rytmistähän kaikki on kiinni.”

 Kerrohan nyt oikein legendaarinen sähläys näyttämöltä. ”Teimme Katrina-nimistä musikaalia. Kekäläisen Pekka ja minä olimme merikapteeneita. Seisoimme takanäyttämöllä valmiina seuraavaan kohtaukseen. Mun piti aloittaa se, enkä muistanut yhtään mitä pitäisi sanoa. Mikki ei ollut vielä päällä, ja kysyin vieressäni seisovalta Pekalta, että mitä mun pitäisi sanoa. Pekka katsoi mua ja sanoi, ettei koskaan kuuntele mitä mä sanon näyttämöllä. Kiitos! Sitten jo mentiin. Alku oli ihan diipadaapaa, loppulause ja isku meni sitten ihan oikein. Puhuin ihan afrikaansia, mutta sehän sopi hyvin, merimies kun olin.”

 Erikoisin kohtaaminen yleisön edustajan kanssa? Pysäytelläänkö sinua kadulla tai muuta vastaavaa? ”Aikoinaanhan oli ohjelma Thilia Thalia Thallallaa, ja olin Forsmanin Jarin kanssa edustamassa Kajaanin Kaupunginteatteria. Istuttiin sitten baarissa Kajaanissa ja tuntematon mies tulee juttusille. ”Hei mä näin sut telkkarissa! Näitkö sä mut?” Mä olin vaan että öööö, taidanpa käydä vessassa ja tiskillä. Tuossa oltiin markkinoimassa tulevaa Metsolat-näytelmää ja käytiin laulamassa joululauluja Varkauden Prismassa, siellä tuli yksi mies kertomaan, että on katsellut koko sarjan Areenasta yhdeltä istumalta. Onhan se jonkinlaista eskapismia tästä nykymeiningistä, sodasta ja muusta. Se mies tuli moneen kertaan juttusille. Ihan mukava kohtaaminen.”

 Sujuvasti sitten seuraavaan aiheeseen. Tulevia roolejasi? ”No Metsolat on tulossa tammi-helmikuun taitteessa, ja Anttihan minä oon. Muutakin on tulossa, mutta eivät ole vielä julkista tietoa joten ei niistä sen enempiä.”

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Älä huoli, kyllä sä paikkas löydät!”

 Osaatko imitoida ketään? ”Viimeksi oon yrittänyt imitoida Ahti Haljalaa (Metsolan Antti). Telkasta katsottiin muinoin sarjaa Parempi myöhään, Jussi Jurkkaahan kaikki imitoi silloin. Jostain kumman syystä aina kun nähtiin Tampereella Ola Tuomisen kanssa, niin loppuvaiheessa tapaamista aina puhuttiin Jussi Jurkan äänellä.”

 Jos elämästäsi tehtäisi esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi varmaankin douglassirkmäinen melodraama, ja mua näyttelisi Jeff Bridges. Sillähän oli Big Lebowskissa samanlainen tukkakin. Täällä Suomessa tehtäisi tietysti. Toisaalta nuorempi kollegani Santeri Niskanen voisi näytellä mua, häneltä lähtee murre luonnostaan.”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Se olisi Taika-Jaska, joka viuhtoo maagisesti. Hän vaikuttaa mentaalisesti ja hypnotisoi väkeä. Taika-Jimin kopio ulkoisesti. Toinen olisi Mr. Schlock, loogisen ajattelun mestari. Saksalainen pornobasso soisi taustalla. Ilarin kanssa lapsina leikittiin aina Star Trekiä, Ilari oli Kapteeni Kirk ja mä olin Mr. Spock.”

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan evääksi tai viihdykkeeksi siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Blu-ray -soittimen ottaisin ja paljon levyjä. Kauhean määrän karjalanpaistia ottaisin evääksi, lihadieetillä mennään.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Eiffel-tornin rakentamisen haluaisin nähdä ja Pariisin maailmannäyttely muutenkin olisi kiehtovaa kokea. Suomalaiset omassa paviljongissaan.”

 Mitä kysyisit minulta? Saat kysyä ihan mitä tahansa. ”Ollaanko me tavattu aikaisemmin? Käytkö sä usein täällä?”

 Ollaanhan me tavattu aiemmin, kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tavattiin Kaupunginteatterissa, kun olin katsomassa Äidinmaata. Rantanivan Mikko oli samoilla treffeillä myös ja lähti pois, kun alettiin laulaa Kake Singersiä, hahah. Toisen kerran näimme Rauhalahden Kesäteatterissa muutama vuosi sitten. Silloinkin laulettiin jotain.

 ”Kyllähän mä nuo muistan, kunhan nyt kysyin. Aina on ollut hauskaa. Mikähän siinä on, että aina kun me tavataan, alkaa heti laulattaa!”


Touko Mäkelin -fanityttöhetki ´25 :) 

 Mitä terveisiä lähettäisit katsojille? ”Jatkakaa tekemäänne tärkeää työtä. Nauttikaa. Kulttuuri kannattaa aina, ihan missä muodossa tahansa. Ja oman sisäpihan laajentaminen on kannatettava asia.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi, tämän haastattelun jälkeen? ”Menen teatterin pikkujouluihin, meillä alkaa nyt joululoma.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

3. Mikä sytyttää sinut? - Tuli

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Kylmä

5. Suosikkikirosanasi? - Saatana

6. Mitä ääntä rakastat? - Koiran uikutusta, kun se haluaa ruokaa

7. Mitä ääntä inhoat? - Koiran uikutusta, kun se haluaa ruokaa hahah

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Miesprostituoitu. ”Ihan vaan kokeilumielessä!” (*Häräntappoaseesta*) Vastataan nyt kuitenkin kokki.

9. Missä ammatissa et haluasi olla? - Pappi

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Miten sä oot tänne eksynyt?


Harvinainen tuplaotsie!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).