Kulkuri / Tampereen Työväen Teatteri

Kulkuri / Tampereen Työväen Teatteri, Suuri näyttämö

Kantaesitys 26.9. 2013, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Riku Suokas

Ohjaus Riku Suokas

Rooleissa : Eppu Salminen, Teija Auvinen, Tuukka Huttunen, Jari Leppänen, Soili Markkanen, Jyrki Mänttäri, Suvi-Sini Peltola, Tommi Raitolehto, Jukka Saikkonen, Markku Toikka, Pentti Helin, Eino Niemelä/Micael Nyberg/Miska Rissanen, Akseli Kurkikangas/Preeti Pesä/Eemeli Rintamäki ja tanssijat Minna Liimatainen, Saku Mäkelä, Petra Porspakka, Hanna Rajantie ja Timo Saari

Taustaa : Charlie Chaplin (1889-1977) oli elokuvan varhaiskauden merkittävimpiä näyttelijöitä ja ohjaajia. Tämä näytelmä on kunnianosoitus hänen työlleen ja rakastetulle Kulkuri-hahmolle. Näytelmässä käydään takaumina läpi Charlien lapsuutta ja uraa aina varhaisista vaiheista varieteeryhmän matkassa kuin omassa elokuvastudiossa Amerikassakin. Chaplinin elokuvista tarkemmin käsitellään Kultakuumetta sekä Kaupungin valoja.

kuva Terho Aalto

Plussaa : Visuaalisesti Kulkuri on huikeaa seurattavaa. Suuresta näyttämöstä käytetään kyllä joka sentti tarkkaan, ja näyttämö muuntuu tarvittaessa niin varieteeteatteriksi, elokuvastudioksi kuin suurkaupungiksikin. Kuvaamista saa seurata niin massiiviselta valkokankaalta kuin itse kuvaustilanteestakin. Valoilla ja varjoilla pieni kulkuri kasvaa suureksi hahmoksi, jota niin moni yhä rakastaa. Chaplinin äiti kärsi mielenterveysongelmista ja tätä traumaa kannetaan sitten mukana kaiken aikaa. Hienosti oli kuvattu painajaisjakso, jossa Chaplin kertoo synkästä unestaan ja hahmoista, joilla on hiilet silmien paikalla. Alussa Chaplin istuu murtuneena lattialla ja kyselee kadonneen naurunsa perään. Mielenkiintoista onkin nähdä, miten ristiriitainen hahmo herra itse onkaan. Tinkimätön ja vaativa oman tiensä kulkija, joka ei antanut armoa itselleen, työntekijöilleen eikä naissuhteilleenkaan. Kaiken kaaoksen keskellä mies pitää kuitenkin tärkeimpänä asiana maailmassa sitä, että katsojat hymyilisivät ja nauraisivat täydestä sydämestä hänen töilleen. Miehen oma hymy ei ollut kuitenkaan kovin herkässä, ainakaan tämän perusteella. Usein hänet nähdään katsomassa itseään peiliin pikemminkin huolestuneena ja ahdistuneena kuin tyytyväisenä näkemäänsä. Eppu Salminen tekee Chaplinina hienoa ja vahvaa työtä, hän ei ole ihan näköispatsas, mutta tuo oman pikantin lisänsä roolihahmoon. Muista roolihenkilöistä erityisesti mieleeni jäivät Jyrki Mänttäri taiturimaisena miimikkona sekä Tommi Raitolehto Charlien Stanley-veljenä. Veljesten ohjelmanumero pianon ja viulun kera on hillitön, tosin vähän turhan pitkäksi venytetty. Raitolehdon liukasliikkeinen parturi jäi myös mieleeni. Näytelmässä on paljon yksittäisiä hienoja välähdyksiä Chaplinin elämästä ja uran varrelta. Kulkuri-hahmon synty ja pikku-Charlien nappaama knalli, valtaisan maapallon leijuminen hiljaa miehen käsiin... Kengänsyöntiä kuvaillaan, taloa rakennetaan kunnon slapstick-meiningillä ja sämpylätanssiakin väläytellään.

kuva Terho Aalto 

Miinusta : Näytelmää vaivaa kuitenkin liiallinen sekavuus. Näyttämöllä on välillä vähän liikaakin tavaraa ja henkilöitä, ei oikein tiedä ketä ja mitä seuraisi. Varieteessa on monenlaista temppumaakaria, joita olisi mielellään seurannut kaikkia. Valkokankaalla tapahtuu, lavalla tapahtuu, teksteissä vuodet ja tapahtumapaikat vilahtavat liiankin nopeasti ohi. Eikö tässä mentykään tapahtumajärjestyksessä? Chaplinin rakastajat ja vaimot menevät heti alkumetreillä sekaisin, etenkin kun niissä nähdään sama näyttelijätär lähes samannäköisenä. Vaikka elokuvien kuvausvaiheita olikin kiintoisaa seurata, en silti olisi halunnut tietää miten Kultakuumeen taloa kallistellaan. Chaplinin elokuvissa on jotain niin maagista lumoa, nyt se taika jotenkin rikkoontui, etenkin kun tismalleen samanlaista vauhtia ja rytmiä kohtauksiin ei saatu lavalla aikaan. Mietiskelin myös sitä, että miksi Kaupungin valot-elokuvan naisnäyttelijän hölmöyttä oikein korostamalla korostettiin ja mikä tarve oli esimerkiksi näyttää kuvaaja Tuukka Huttusen temppuilu tuoliryppään kanssa? Kummallisella tavalla hän ne mukaansa koottua kyllä sai, mutta itse tarinan kannalta kohtaus ei ollut muuta kuin täytemateriaalia. Näytelmää myös mainostetaan nimenomaan draamakomediana. Draamaa enemmänkin - itse koin sen niin, että muiden naurattaminen ei ole todellakaan helppoa, etenkin jos oma nauru on kateissa, ja tämän pointin ostin kyllä. Paljoa ei naurattanut, eikä kieltämättä olisi ollut edes tarve. Katsomiskokemustani latisti kuitenkin suunnattomasti vieressäni istunut tuntematon mieshenkilö, joka koko esityksen ajan tuhahteli ja puhahteli, kiemurteli tuolissaan ja joka eleellä toi julki sen, ettei pidä esityksestä lainkaan. Yritä siinä nyt sitten keskittyä!

Muuta : Kulkuri on erittäin kunnianhimoinen viritys, mutta kaatuu "mammuttitautiin" sekä pomppimiseen ajassa ja paikassa. Hienoja hetkiä on paljon, mutta ne kaatuvat vähemmänhienojen hetkien alle. Itse Kulkurista tämä ei mielestäni paljoakaan kerro, hahmon synnystä kylläkin. Toivon kuitenkin katsojia tälle, ehkä minulta jäi jotain olennaista huomaamatta. Toivottavasti näytelmä myös herättää mielenkiinnon itse Chaplinin tuotantoa kohtaan, klassikkoina elokuvia onneksi pyörii televisiossakin tämän tästä. Itse olen viettänyt lukuisia tunteja ruudun ääressä; en niinkään nauraen, vaan liikuttuen tai silmät pyöreinä ihastellen, että miten se tuon oikein teki. Mies oli ja on nero!

Erikoiskiitos siitä tekijöille, että tästä ei oltu yritetty tehdä mitään väkisinväännettyä musikaaliviritystä!

Kulkurille kokonaisuutena kolme tähteä ***, Eppu Salmiselle täydet viisi *****. 

Pakko vielä lopuksi mainita, että uhosin muinoin, että jos sattuisin saamaan vapaaksi Kulkurin ensi-iltapäivän, saapuisin Chaplin-viiksissä paikalle, ja näin sitten myös tapahtui...