Haastattelussa Turkka Mastomäki

Turkka Mastomäen tapasin Hämeenlinnan Verkatehtaan kahvilassa elokuun loppupuolella.

Vuonna 1970 syntynyt Turkka on horoskoopiltaan rapu. Hän kertoo olevansa kotoisin Hämeenkyröstä, tosin lapsuutensa hän vietti Noormarkussa. Tällä hetkellä hän asustelee Hämeenlinnassa.

Mitä harrastat? ”Koiraharrastus ja koiranäyttelyt lähinnä. Leonberginkoiran rotuun ja mielenmaisemaan tutustuminen on vallannut viimeisen vuoden aikana vapaa-ajan hyvin paljon ja kaikenlainen nikkarointi myös. Ai niin ja pelaan kerran viikossa sulkapalloa!” Turkka kertoo.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Näissä harrastuksissani olen kehittynyt mielestäni koko ajan, rakennuspuolella etenkin ja siitä olen suorastaan ylpeä. Olen rakentanut itse sellaisen betonisen holvisavusaunan maan alle, oli mulla aika-ajoin siinä apua mutta pääosin se on mun kädenjälkeni joka siinä näkyy.”

”Ammatillisessa mielessä olen omasta mielestäni suht laaja-alainen, eli otan haltuun jutut hilpeästä komediasta vakavampiin aiheisiin. Musiikilliset lahjani ovat keskinkertaiset. Vaikeaa sanoa että mikä olisi se ”mun juttu”. Kesällä kun ohjasin ekaa kertaa, olin todella iloinen huomattuani, että on sen verran jäänyt takkiin että sekin puoli hoitui. Aluksi vähän pelotti ja jännitti lähteä siihen mukaan!”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata soittaa jotain instrumenttia, mielellään sellaista jolla pystyisi helposti itseään säestämään. Sanotaan nyt esimerkiksi vaikka kitara. Se olisi kyllä tosi kiva ja siitä olisi varmasti hyötyä myös ammatillisessa mielessä. Sehän ei oo mitään maailman vaikeinta hommaa jos ei vaadi itseltään ihan mahdottomia, eli sen voisi vielä joskus ottaa asiakseen ja opetella.”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia ihmisiä? ”Kolmesta vanhemmasta sisaruksestani nuorin harrasti ja oli hetken aikaa ammatissakin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa, mutta sitten hän jätti nää hommat ja mä sain hänen kauttaan jonkinmoisen innoituksen ja idean tästä, en nyt sanoisi kutsumuksesta, vaan siitä että lähdin pyrkimään tähän ammattiin”, Turkka muistelee.

Turkka Mastomäki / kuva Teatterikärpänen

Siskon innoittamanako siis lähdit tälle tielle? ”Lukiossa mut pakotettiin kerran esiintymään puurojuhlassa, kun mä olin sillai passiivinen noissa yhteistoiminnoissa. ”Nyt sun on kannettava kortesi kekoon!” Join kassillisen pussikaljaa jotta uskalsin mennä näyttämölle ja sit mä vedin siellä imitoiden ja improvisoiden sellaisen Kylli-täti -shown ja se oli mahtava menestys! Mä en oikeesti esiintynyt aiemmin, olin nuorempana pohjimmiltani ujo. Mä vaan katoin sitä siskoni teatteritouhua ja katoin niitä jengejä ja vaikutuin niistä näytelmistä ihan hirveesti, et toi vois olla mun juttu. Vanhemmat joskus vei mua nuorempana teatteriin, mutta ei siitä silloin mitään kipinää vielä syttynyt. Lukion tokalla kaverin kanssa laitettiin hakupaperit Teakiin, se oli meidän yhteinen salaisuutemme. Se toinen meni sitten pääsykokeisiin ja mä en. Aattelin silloin, että ei ei tuommosta hömpötystä vaan että joku konservatiivinen ammatti pitää olla ja ensin käydään lukio loppuun ja mietitään ihan rauhassa vaihtoehtoja. Niin se sitten loppujenlopuksi menikin. Mä kävin lukion loppuun, kirjoitin ylioppilaaksi, menin armeijaan ja aattelin, että siellä pikkuhiljaa joku asia valkenisi mulle. Olin armeijassa Heikki Vihisen kanssa samaan aikaan ja Pote muistaa, että mä olisin siellä puhunut haluavani näyttelijäksi. Itse en kyllä muista sellaista sanoneeni. Sen muistan, että faija toi mulle sinne lakikirjat että nyt rupeet poika lakia lukemaan, ja mä avasin ne ja suljin samantien. Loput 11kk ne kirjat oli kiinni ja vieläkin mä arvoin ja ihmettelin, ja olinhan mä vuoden kunnalla lapiohommissakin. Ehkä se viimeinen niitti oli sitten se, kun mä olin ollut armeijassa metsäkeikoilla ja sun muuta yhden talven ja seuraavan talven olin lapionvarressa, niin mietin että kyllä sisätöihin on päästävä ja sit mä hain Teakiin.”

”Oli mulla kyllä muutamia muitakin vaihtoehtoja mielessä, esim. historiaa lukemaan. Välillä vähän sapettaa, että voi vitsi miksen mä valinnut sitä... Harkitsin myös lentäjäksi kouluttautumista, mutta noin se nyt meni! Noin sen piti mennä. Ja mähän olen ollut lentäjäkin, kaksi vuotta tehtiin sitä sarjaa ”Samaa sukua, eri maata”. Onhan näissä hommissa eroja...nykyään mä aloitan päivän sillä että mä menen tuonne mustaan pimeään huoneeseen keinovaloihin, kun taas lentäjä nousisi puolessa tunnissa tuonne pilvien yläpuolelle ja näkisi joka päivä auringon.”

”Pääsin sitten Teakiin ensiyrittämällä sisään ja opiskelin siellä ´91-´95. En ole tosin koskaan valmistunut sieltä. Jaa miksikö? Siksi, koska Franzénin Pete kielsi mua valmistumasta. Jaa miksi? Sen takia, koska luuserit valmistuu ja lahjakkaat otetaan sieltä kesken koulun pois... Ei mulla hirveesti jäänyt opintoja kesken, lähinnä se kirjallinen opinnäytetyö multa puuttuu ja jotain muuta. Se vaan jäi silloin eikä se silloin siinä painanut. Sen jälkeen se on kiusannut mua tasaisesti kohta 20v, et jos mä joskus teenkin jotain muuta ja olisi joku virallinen ammatti ja paperi. Jos mä vaikka muutan Joutsenoon ja haen sieltä kulttuurisihteerin virkaa niin miten mä haen sitä...” Turkka naurahtaa.

”Meidän kurssi oli kyllä tosi kova ja hyvä porukka, olen onnellinen siitä että kaikki ovat pärjänneet hienosti niin alalla kuin elämässään muutenkin. Samaan aikaan oli Tommi Korpela, Tommi Eronen, Peter Franzén, Janne Reinikainen, Esa-Matti Lång, Jussi Johnsson, Timo Tuominen ja mimmeistä Katja Joutsijoki, Petra Karjalainen, Sari Puumalainen, Kirsi Mustalahti, Anu Sinisalo, Susanna Mikkonen ja Kirsi Ylijoki.”

Ei lainkaan hassumpi kattaus...

Miksi olet näyttelijä? ” Kyse on ollut alunperinkin enemmän siitä porukan hengestä eikä niinkään siitä että haluaisi olla esillä. Se tarinankerronta ja yhteisöllisyyden luominen, ja se että hengitetään yleisön kanssa samaan tahtiin, annetaan elämyksiä ja vaikutteita. Välillä aina tietysti tulee niitä hetkiä, ettei aina jaksa olla kauhean motivoitunut ja kaikki jutut ei välttämättä sovi mulle, mutta kuitenkin se on ammattitaito joka on aina olemassa siellä. Joka juttu kuitenkin aloitetaan aina alusta ja tyhjältä pöydältä, mutta sekin on yksi osa sitä ammattitaitoa, että tuntee ja tietää ja hallitsee sen tilanteen ja osaa käyttää itseään siinä. Parhaimmillaan se on toi mitä mä ensin sanoin ja se on se lähtökohta sille, miksi mä olen lähtenyt teatteria tekemään!”

Jos et olisi näyttelijä, millä alalla mahdollisesti olisit nyt? ”Lentäjäksi taidan olla jo liian vanha, että kai mä sitten olisin se historianopettaja joka jaarittelisi luokan edessä niitä historiallisia tarinoita..” Turkka nauraa.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Kyllä mä ihailen hirveesti moniakin. Kouluaikoina oli ihan selkeesti esikuvana Heiskasen Kari, se oli meillä proffana. On niitä ollut, tässä iän myötä se on pikkuisen vähentynyt. Se on kääntynyt enemmän nyt niin, että niitä sillai tarvii vähemmän. Aina sitä vähän varastaa, lainaa, käyttää mielikuvitusta että miten joku teki tuon, käyttää tavallaan hyväkseen niitä esimerkkejä ja esikuvia mitä on ollut. Tosiaan Heiskanen oli aikoinaan, Esko Salminen, Kari Väänänen. Ulkomaisista Robert DeNiro ja Christopher Walken.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ” DeNiro tietenkin. Tuli myös eräs toinenkin mieleen ja osaan kohtuullisen hyvin imitoida häntä ja mua on väitetty vähän samannäköiseksikin, eli olisi ollut mielenkiintoista saada näytellä yhdessä Jussi Jurkan kanssa!”

Jurkka vaiko Turkka? / kuva Teatterikärpänen

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”No Tampereen Työväen Teatteri ja tärkein rooli oli Jouko Turkan ohjaama ”Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa”, näyttelin siinä filosofian tohtori Pekka Himasta, satakunta esitystä olin siinä mukana ja sit lähdin pois Tampereelta ja se jäi pyöriin vielä pitkäksi aikaa. Se oli ihan huikee menestys 90-luvun puolivälissä, todella mielenkiintoinen ja hieno juttu. Sit olen ollut Tampereen Teatterissa, sieltä sanoisin tärkeimmäksi roolityökseni Othellon tässä muutama vuosi sitten, se oli yks raskaimpia ja vaikeimpia töitä. Lohdukseni sitten luin että se on ollut myös Esko Salmiselle ja monelle muullekin se vaikein rooli. Sit mä piipahdin Kansallisteatterissa yhdessä näytelmässä ja sitten Ryhmäteatterin Suomenlinnan kesäteatterissa yksi tärkeimmistä rooleistani, eli Tuntemattoman sotilaan Koskela. Kesäteattereissa olen ollut muuallakin, Pyynikillä olen ollut neljänä kesänä Kalle Holmbergin Pohjantähti-trilogiassa ja useampana kesänä myös Hämeenkyrössä. Sinne tehtiin mm. tosi hieno juttu, Panu Rajalan sovitus ja ohjaus F.E. Sillanpään Hurskas kurjuus, olin siinä sellainen kirjailija-kertoja – hahmo. Siinäpä ne.”

Miten tänne Hämeenlinnaan sitten ajauduit? ”Ai niin olenhan mä Hämeenlinnan teatterissakin ollut,heh! Asuin pitkään Helsingissä ja kävin Tampereella töissä, aattelin siinä reissatessani että miksi ihmeessä mä en asu Hämeenlinnassa, kaunis pieni kaupunki ja keskellä kaikkea. Sit tuli tuo Sani kuvioihin ja hänen kanssaan rampattiin Nurmijärveltä Tampereelle. Sit freelancerina etsin seuraavaa duunia ja soitin Hämeenlinnan teatteriin et olisko teillä mitään, ja Kuikkaniemen Matilla oli mulle rooli tuohon Niskavuoreen kunhan ensin tekisin Viulunsoittajassa Perchikin roolin ja siinä se sitten oli! Sit mä näin yhden asuntoilmoituksen ja näytin sitä rouvalle, tartuttiin siihen kiinni ja muutettiin tänne. Niskavuori oli kyl yksi isoimmista näyttämöduuneista mitä oon koskaan tehnyt ja hyvin merkittävä sillä tavalla, koska oon aina halunnut tehdä Niskavuorta, rakastan sitä yltiöpateettista draamaa ja sitä kuitenkin niin perisuomalaisuutta mitä siinä samaan aikaan on. Se osoittautui monella tavalla haasteellisemmaksi mitä olin kuvitellutkaan, lopputulokseen olin kyllä hyvin tyytyväinen. Koitin siinä roolityössäni tuoda esiin vähän erilaista miesnäkökulmaa mihin Niskavuorissa oli aiemmin totuttu, ja onnistuin siinä kyllä mielestäni.”

Miten sitten päädyit ohjaamaan kesällä Sappeelle ”Noin seitsemän veljestä”? ”Oltiin sovittu Sanin kanssa, että kun meillä on se 2v tytär niin toinen vaan tekee kesän duunia ja toinen on lapsen kanssa. Laskin kuitenkin äkkiä mun budjetin ja huomasin ettei rahat riitä mitenkään. Eurooppa Nelosesta soitettiin, että lähtisinkö näyttelemään Haavelaivaan Keski-Suomeen. Sanoin etten missään nimessä voi sinne ainakaan lähteä, että eikö teillä ole lähempänä mitään. Kuulin sitten, että Sappeella ei ole ohjaajaa ja mä sanoin että ”Nyt on!” Ajatuksena oli, etten koko kesää roiku näytöksissä vaan teen alkukesän duunia ja sit on aikaa olla lapsen kanssa. Ja niinhän se sitten menikin! Ottivat sen riskin, ettei mulla ollut aiempaa kokemusta ohjauksesta. Toivon, että jatkossakin joku soittaisi ja tarjoaisi ohjaushommia. Se oli mulle haaste ja mä sain siitä hirveesti lisäenergiaa ja hyvää fiilistä. Miten se porukka siellä toimi ja leikitteli ja haastoi toisiaan, sitä on teatteri parhaimmillaan kun yleisökin näki miten paljon me nautittiin.”

Onko sinulla jokin roolihaave? ”Olen saanut tehdä tosi hyviä, Koskelat ja Othellot ja sketsipuoltakin. Varmaan niitä rooleja tulee koko ajan sen mukaan miten tää oma elämä tulee muuttumaan ja antamaan. Nyt en pysty nimeämään mitään tiettyä.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Vähän väliä, aina kun sataa vettä ja aina kun väsyttää aamulla ja pitää mennä tuonne pimeeseen... En missään nimessä oo sillai katkerasti katunut, mutta aina joskus sitä haaveilee että voi hitto, olis voinut olla joku toinen homma... Mut kyllä tää on niin paljon antanut ja rikastuttanut, ja oon saanut upeita ihmisiä tavata. Parastahan tässä on työkaverit, ja ehdoton miinuspuoli on sitten noi työajat.”

Minkälaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”Traagisemmat hahmot on ehkä mielletty muidenkin silmissä lähimmäksi mua, mutta on mulla ollut hiton hauskaa noissa huumoripläjäyksissäkin. Mutta ei musikaaleissa!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mikä milloinkin. Mä kopioin monia asioita omasta tyttärestä tohon satuun (Kaunotar ja Hirviö). Pääosin muut ihmiset inspiroi mua, mä tarkkailen muita ihmisiä aika paljon. Myös musiikista saan monta kertaa sellaista tietynlaista potkua juttuihin, kirjoista ja elokuvista. Nuorena jo tajusin sen, että sellainen tietyntyyppinen ihmisten tarkkailu (en tarkoita mitään kyttäämistä) on ollut mulle aina enemmän tai vähemmän kiinnostavaa.”

Kärsitkö ramppikuumeesta tai esiintymisjännityksestä? ”Kyllä ja erityisesti ensi-illoissa. Suu kuivuu, hikee pukkaa ja pelkää ettei muista mitään, tulee pieniä paniikkihäiriömäisiä oireita, mutta niistä yleensä selviää aika nopeasti, et sit kun menee vaan lavalle niin se menee ohi. Ei mulla ihan valtavaa esiintymisjännitystä oo, yleensä nää jutut on niin hyvin harjoiteltuja et sit kun saa jostain ohjenuorasta kiinni ja tekee sen niin kuin sen on tehnyt, niin silloin tietää että siitä selviää. Parhaimmillaan on niin varma siitä jutustaan että sillä pystyy pelaamaan ja leikkimäänkin.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai taikauskoon liittyviä juttuja ennen esitystä? ”Mä aina kyllä kehittelen jonkun idioottimaisen jutun, että esim. Niskavuoressa mä söin Mynthon-pastilleja niin paljon että... no niillähän on niitä laksatiivisia vaikutuksia. Taikauskoon liittyen on niitä, että plaria ei saa heittää lattialle ja jos se tippuu niin sitä pitää suudella, teatterissa ei saa viheltää... Yleensä joka esitykseen tulee joku juttu ihan puolivahingossa, kerran mulla piti olla pussillinen niitä äiteliä autonrenkaita, tungin niitä suun täyteen, nielaisin ja sit näyttämölle”, Turkka naurahtaa.

Suisto-klubin ovi auki !! / kuva Teatterikärpänen

Kerro jokin hauska sattumus! ”Onhan sitä kaikennäköistä sattunut, mutta yksi mitä mä jaksan aina lämmöllä muistaa koko loppuelämäni on sellainen, kun menin teatterikoulusta Työvikseen ja paikkasin Nuojuan Mikaa yhdessä näytelmässä (Solveigin laulu). Siinä mun roolissani ei ollut montaa repliikkiä, meillä oli yksi lyhyt harjoitus vaan päivällä ja illalla oli esitys. Siinä oli sellainen kohtaus, jossa poljetaan Saarelaisen Immun kanssa polkupyörällä ja kaadutaan ja tää mun hahmo rupeaa etsimään sitä isoisää. Kaikki nyt tietää että se on ruotsiksi ”fafa” (farfar) ja mä kun en oo ikinä ruotsinkielestä niin välittänyt eikä sitä oo tarvinnut osata.. No siinä esityksessä sit kaadutaan sillä fillarilla ja mä mietin että ”Mikä perkele se sana nyt oli!” ja sanoin sit ”DEFA” ja Immu putoo niin hirveeseen räkätysnauruun ja mua nolottaa niin älyttömästi tietysti oma sivistymättömyyteni, et en ees ton vertaa ruotsia muistanut et se on fafa eikä mikään auton sisätilanlämmitin!”

Kerro jokin oikein hyvä muisto! ”Olin 25-vuotias ja päässyt just koulusta ja ruvettiin tekeen Jouko Turkan kanssa kanssa Tampereella töitä. Olin aika kovan paikan edessä ja selviän siitä ihan kohtuudella ja päästään ensi-iltaan. Veikko Sinisalo tulee ja ottaa mut siitä juhlaryhmästä vähän sivuun ja sanoo ”Oot sä Himanen kova jätkä!” Se oli 25-vuotiaalle nuorelle pojalle aikamoinen juttu, että Turkan jutusta selviää ja sit tulee vielä tällainen ikoni sanomaan mulle näin. Se teki todella hyvää nuoren pojan itsetunnolle , ja itsekin koitan nykyään aina muistaa, että miten kannustetaan työkavereita ja nyt ohjatessa Sappeella noita nuoria kundeja, et en lytännyt enkä pyrkinyt kiusaamaan tai latistamaan heitä vaan päinvastoin, muistin aina kiittää että ”Hyvä jätkät, hyvää duunia!”

”Samasta jutusta on toinenkin muisto, jostain syystä nää pyörii nyt mun mielessäni. Suutuin Jouko Turkalle ja aattelin et ”Jumankauta äijä nyt mä näytän sulle närhen munat!” kun se keskeytti koko ajan ja se oli helkkarin ärsyttävää. Sit se oli varmaan puoli tuntia keskeyttämättä ja haukku kaikki muut näyttelijät, se puhutteli mua Himaseksi roolinimellä koko ajan ja sanoi ”Himanen löi multa nyt niin luun kurkkuun etten mä pysty sanoon yhtään mitään!” (Jouko Turkan äänellä...)

Kerro vähän tulevista rooleistasi! ”No nyt täällä Hämeenlinnassa olen koko perheen satunäytelmässä Kaunotar ja Hirviö herra Hosuanin roolissa ja sitten sellainen kuin Perheistä parhain. Keväällä mä lähden vierailemaan Tampereen Teatteriin, teen kuninkaan roolin Hamletissa. Se on ensi helmikuussa ensi-illassa.”

Osaatko imitoida muitakin kuin Veikko Sinisaloa tai Jouko Turkkaa? ”No jos mä vaikka imitoisin sulle Sauli Niinistöä nyt tässä, hänhän yleisesti ottaen puhuu pikkuisen tähän tyyliin...”

Ja sitten hiukan Jussi Jurkkaa myös!

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Hämähäkkimies, koska se pääsee vaklaamaan ihmisten ikkunoista sisään et mitä ne oikeasti touhuaa iltaisin.”

Mitä tekisit, jos saisit viettää päivän naisena? ”Voi hyvänen aika. Lohduttaisin puutteessa olevia miehiä!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mulle tulee kauhea makeanhimo kun herään päikkäreiltäkin, joten kai mä ottaisin suklaata ja karkkia. Pari koria kaljaa, sipsejä ja röökiä riittävästi...”

Jos saisit palata yhteen päivään menneisyydessäsi, minne palaisit? ”Menisin siihen päivään kun mun tyttäreni syntyi.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Pelko

Mikä sytyttää sinut? - Kollektiivinen ilo

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kateus

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Sello

Mitä ääntä inhoat? - Liikennevalojen piipitys

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Maanviljelijä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Asianajaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No Turkka, ihan hyvinhän se meni!