Ensi-ilta tammikuu 2017, kesto noin 1h 10min (ei väliaikaa)
Teksti Leena Tamminen
Ohjaus Kari Paukkunen
Lavastus Martti Aiha
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu Antti Puumalainen (Kuopion Kaupunginteatteri)
Pukusuunnittelu Marja Uusitalo
Musiikin sovitus Safka Pekkonen
Lavalla Seela Sella
 |
| (c) Johnny Korkman/Jarkko Räsänen |
Pienen eläimen olin halunnut nähdä jo aikoja sitten, mutta eipä vaan esitykset ja omat aikatauluni osuneet kohdilleen sitten millään. Minulla on tapana viettää osa kesälomasta toukokuussa, ja onnekkaasti Pieni eläin sattui olemaan samaan aikaan vierailulla Tampereen Työväen Teatterissa. Suunnaksi siis Tampere!
Seela Sella on sen sortin likkoja, että hän voisi seistä ihan omana itsenään suurellakin lavalla ja kansa tapittaisi hiirenhiljaa kuuntelemassa, mitä rakastetulla ja arvostetulla näyttelijällä olisi sydämellään. Puetaan sitten vielä Seela söpöön pörröasuun, niin homma on sillä selvä.
Pieni eläin (nimeltään Nasu - tietenkin) on huolissaan monestakin asiasta. Otus ihmettelee sitä, miten ihminen on menettänyt suhteensa luontoon ja sen moninaisiin asukkeihin. Miten joku voi omistaa jotain, joka on tuhansien erinäisten ötököiden koti? Miksi ihminen tappaa lajitovereitaan, jos ei ole tarkoitus käyttää heitä ravinnoksi? Miksi kuljetaan joka puolella omituinen "laatta" käsissä ja piuhat korvissa? Miltä näyttäisi esimerkiksi jänis kannolla istumassa laatta käpälissään, tai karhu piuhat korvissa? Luonnossakin pitää liikkua niin, ettei kuule luonnon ääniä... Metsää voi omistaa, mutta voiko luontoa omistaa?
 |
| (c) Johnny Korkman |
Pieni eläin kertoo mutkattomaan tyyliinsä asioita, jotka jonkun toisen suulla lausuttuna saattaisivat kuulostaa saarnaavalta ja sellaiselta, ettei soita kelloja päässä lainkaan. Pieni eläin pistää ajattelemaan väkisinkin. Siinä sitä hypeksitään pitkin lavaa, vähän tanssahdellaankin, otetaan kivasti kontaktia yleisöön, paistetaan kananmunakin kesken kaiken ja kaikki tuntuu kovin luontevalta. Luulisi, että pieni eläin on varsin kesy ja syö yleisön kädestä, mutta kyllä homma on toisinpäin. Katsomo on sulaa vahaa tämän piskuisen otuksen edessä. Jotkut vaan on semmoisia.
Eikä onneen paljoa tarvita. Koti on pieni, mutta siellä on kaikki tarpeellinen. On katto pään päällä, on lautaset ja vermeet, joilla itseään ruokkia. On pieni pehmoinen pesä, jonne uinahtaa tarvittaessa. Virtaa tuntuu pienellä eläimellä riittävän, ja hyviä ystäviä. Ne ovat elämän suola.
Seela Sellahan on hurmaava, sehän nyt on selvä eikä hän enempiä selittelyjä kaipaa. Mieli tekisi nousta lavalle vähän paijaamaan ja rutistamaan pehmoista hahmoa. Jotenkin jäi mieleeni tokaisu, että "sitten kun elämä on valmis". Ja sitten vähän lauletaan yhdessä ja heilutellaan laattoja ilmassa. Omaani en saanut valoa ja sekös harmitti.
Pienen eläimen kärryt jos kärrätään sinun kotikulmillesi, kannattaa käydä kuulemassa mitä hänellä on sydämellään. Hymy huulilla ja sydän täynnä poistui täysi salillinen Tampereella ainakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).