tiistai 22. lokakuuta 2019

Haastattelussa Mikko Kaukolampi ja Kamala luonto-kuunnelma

 Kamala luonto -strippisarjakuva on yksi suosikeistani ja ilmestyy päivittäin monissa lehdissä, myös Hämeen Sanomissa. Usein olen nauranut ääneen ilveksen, kärpän ja muiden ilmeikkäiden eläinten edesottamuksille, filosofisillekin sutkauksille (ja runsaalle pieruhuumorille). Sarjakuva sai alkunsa jo vuonna 2001 Jarkko Vehniäisen puolivahingossa piirtämästä pilakuvasta, ja nykyään Kamala luonto syntyy Vehniäisen ja puolisonsa Marja Lappalaisen yhteistyön tuloksena – Jarkko piirtää ja Marja ideoi/käsikirjoittaa. Sarjakuva-albumeita ja pokkareita on ilmestynyt lukuisia, ja oheismyyntituotteissakin löytyy kaikenlaista paidoista mukeihin ja heijastimiin.


 Vaan mitä ihmettä! Nyt Kamala luonto löytyy myös kuunnelmasarjana! Yle Radio 1:ssä alkoi 12.10. 2019 ”Kamala luonto – Eläimen tarkoitus”, ja sarjan pidemmät jaksot (18min) ovat kuultavissa radiosta viikottain lauantaisin suorana (ja uusinta tiistaisin klo 17.30). Siinä mielessä harmi, koska harvemmin istun lauantaisin kotosalla tai ylipäätään missään radion ääressä, kun työt ja harrastukset vievät oman aikansa. Lyhyemmät versiot (11min) löytyvät jo Yle Areenasta onneksi, ja jaksoja on kaikenkaikkiaan kymmenen.

 Mistä moinen idea sarjakuvasta kuunnelmaksi on syntynyt? Otin asiasta selvää ja tapasin Helsingissä kahvilassa ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Kaukolammen syyskuun puolivälin paikkeilla.

Mikko Kaukolampi 

 Kerrohan hiukan itsestäsi ensin. ”Okei. Mä oon Mikko Kaukolampi, teatteriohjaaja-käsikirjoittaja. Oon opiskellut Helsingissä taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa ja Englannissa Darlington College of Artissa teatteria. Ohjaamisen ja kirjoittamisen lisäksi mä oon myös näytellyt maakuntateattereissa, esimerkiksi Hämeenlinnassa olin mukana Rämälässä ja Täällä Pohjantähden alla -musikaalissa, ja lisäksi ohjasin oman dramatisointini näytelmästä Kolme muskettisoturia Verkatehtaan sisäpihalle. Ai sä oot nähnyt sen, hauskaa! Se oli aika anarkistinen versio, ja mielestäni uskollisin Dumas´n alkuperäistekstille. Vierailevina kuninkainahan oli mm. Kati Outinen, Teemu Aromaa, Matti Onnismaa, Riku Suokas, niin ja Juha Turkka, jolle maksettiin palkaksi lihapiirakka ja pillimehu. Hauskoja muistoja. Tämä Kamala luontohan on neljäs sarjakuvadramatisointini. Ensimmäisenä syntyi pitkä kuunnelma Kiroileva siili, sitten Mummo-näytelmä Lappeenrannan Kaupunginteatteriin (ohjasin sen yhteen kesäteatteriin ja Hollolan Näyttämölle Lahdessa) ja sitten Pöyrööt-näytelmä Seinäjoen Kaupunginteatteriin.”

 ”Kiroileva siili -kuunnelma sai vuonna 2016 todella hyvän vastaanoton, ja tuottaja Matti Kajander kyseli, että mikä voisi olla seuraava sarjakuva, josta voisi tehdä dramatisoinnin. Mietimme yhdessä muutamia eri vaihtoehtoja ja Kamala luonto nousi joukosta esiin. Menin sitten tapaamaan Jarkkoa ja Marjaa (sarjakuvan tekijöitä) Porthaninkadulle Sarjakuvakeskukseen, heillä oli siellä kirjanjulkkarit ja uusimman kirjan nimenä oli Eläimen tarkoitus. Nimestä tuli heti ajatus, että tuon otsikon alle pystyisi tekemään pitkän kuunnelman. Olin lukenut Kamalaa luontoa aiemmin, ja ilves ja kärppähän puhuu paljon ja miettii koko ajan kaikenlaista, pieniä ja suuria asioita. Tosi tarkkaavaisia kaveruksia, vertaisin ihan Veikko Huoviseen ja Havukka-ahon ajattelijaan. Pitkän kuunnelman sijaan Matti Kajander ehdotti 10-osaista sarjaa, jota aloin sitten käsikirjoittaa.”

Kärppä Hannes Suominen eläytyy

 Miten käytännössä sitten kolmen kuvan stripistä, jossa ei välttämättä edes puhuta mitään, saa aikaiseksi tarinaa? ”Mulla on lähtökohtana, se että missä kuvissa näkyvä tilanne tapahtuu, mikä on se ympäristö. Esimerkiksi Kiroilevasta siilistä tuli matkakertomus. Siili herää yhtenä aamuna ja maailma tuntuu erilaiselta. Se rakastuu, eroaa ja ei oikein tiedä kuka on. Näissä kaikissa dramatisoinneissani tuntuu olevan hyvin vahva itsetutkiskelun teema muuten. No, siili lähtee maailmalle etsimään itseään ja törmää siellä muihin siileihin, ja kaikenlaisia käänteitä on luvassa. Tommi Eronen oli kiroileva siili, ja lisäksi mukana oli mm. Laura Malmivaara, Leea Klemola ja Ilari Johansson. Siilikuunnelmaa ei valitettavasti löydy enää netistä, toivottavasti se tulisi uudelleen kuunneltavaksi. Tässä lyhyen ajan sisällä on äänikirjat ja podcastit nousseet todella suosituiksi, ja kuunnelmat ovat saaneet uudenlaista yleisöä somemarkkinoinnin kautta.”

Ulla Tapaninen ja Joonas Saartamo 

 ”Kamalassa luonnossa lähtötilanne on se, että Ilves ja Kärppä ovat metsästämässä ja hommat keskeyttää vanha jänis, joka kertoo keksineensä elämän tarkoituksen edellisyönä. Pedonvaistot ja nälkä iskevät Ilvekseen, joka syö jäniksen ennen kuin tämä ehtii kertomaan oivallustaan. Asia jää vaivaamaan Kärppää (joka toki ottaa haukun jäniksestä myös), ja elämän tarkoitusta lähdetään sitten selvittämään yhdessä. Sarjassa käydään myös läpi erilaisia elämänvaiheita parinmuodostuksesta ystävyyteen ja syömiseen, mietitään tuotantoeläinten elämää ja niin edelleen. Joka jaksossa on mukana ylienerginen Kettu säätämässä ja läheisriippuvainen Hirvi."

 Miten käsikirjoitus käytännössä sitten tapahtui? ”Mä kävin läpi sarjakuva-albumeita ja poimin sieltä dialogeja, joita voisi käyttää. Kirjoitin kaiken ylös A4-arkeille ensin ja niistä sitten leikkelin pienempiä lappusia ja lajittelin jokaisen eläimen omaan pinoonsa. Leikkaa-liimaa -tyylillä lähdin sitten yhdistelemään niistä erilaisia kohtauksia, ja jos ei tietyn teeman/otsikon alle löytynyt suoraan materiaalia, mä kirjoitin sen itse ja siten vahvistin elämän tarkoituksen etsintää ja pohdintaa.”

Matti-hirvi, Joonas-ilves ja Hannes-kärppä

 ”Ääninäytteleminenhän on ihan oma lajinsa, ja tässä kun pitäisi vielä olla uskottava eläin… Joonas Saartamo on Ilveksen roolissa, Hannes Suominen on Kärppä, Matti Onnismaa Hirvi, Tommi Korpela Karhu, Paula Vesala Pöllö ja Juho Uusitalo Kettu. Ulla Tapaninen ja Ville Myllyrinne tekevät useita eri rooleja, mm. Ville on Sika ja Ulla Lammas. Lisäksi on neljän näyttelijän porukka (”Operaatio Jänis”, Ilona Pukkila, Sirja Sauros, Tuomas Tulikorpi ja Samuli Punkka), jotka tekee pikkurooleja ja ”massiivisia jäniskohtauksia”. Jäniksillähän on sarjakuvassakin usein luentoja tyyliin ”Kuinka selviytyä väkivallan ilmapiirissä” ja kuulijoita on iso rinki, sekä uroksia että naaraita. Itsekin oon mukana ja rooleinani mm. Palava pensas, Saatana ja Poro. Toinen toistaan hullumpia eläimiä ja muita saattaa tulla eteen siellä, niin sarjakuvassa kuin kuunnelmassakin, ja kuitenkin niillä on selkeä motiivi ja järki olla juuri siinä kohtauksessa.”

 Onko mukana myös musiikkia? ”Kyllä vaan, Kaapo Huttunen on säveltänyt Eläimen tarkoitus -tunnusmusiikit ja välimusiikit ihan tätä varten.”

 Loppusanat? ”Musta on äärimmäisen tärkeää välillä miettiä omaa tarkoitustaan. Olento, joka menettää tarkoituksensa, sairastuu. Meissä ihmisissä sen näkee varsinkin, koska monimutkaistamme liikaa asioita tai sekoilemme tavoilla, jotka tuntuvat vain hetken tarkoitukselliselta.”

Pöllö Paula Vesala 

 Kymmenen podcast-jaksoa Yle Areenassa kuunneltavissa tästä.

Ohjaus ja käsikirjoitus : Mikko Kaukolampi
Äänisuunnittelu : Janne Jankeri
Musiikki : Kaapo Huttunen
Dramaturgit : Antti Lehtinen ja Toni Puurtinen
Tuottajat : Timo Vierimaa/Funfar Oy ja Matti Kajander/Yle Draama

Kamala luonto -sarjiksen kotisivuille ja tuotekauppaan löydät tämän linkin kautta.

(c) kuvat Rose Rautio, piirrokset Jarkko Vehniäinen

ps. Olen nyt kuunnellut kaikki podcast-jaksot läpi ja hihitellyt itsekseni mainioille hahmoille, oivallisille ääniefekteille ja yllättäville käänteille. Suosikkejani ehdottomasti jatkuvasti JIHUU! huutava ylienerginen Kettu sekä uutta morsiantaan tämän tästä esittelevä rakastunut Hirvi, ja piskuisen Kärpän hokema "Anna haukku" lähti jo meillä kotona elämään omaa elämäänsä. En olisi uskonut, että näin hyvin taipuu sarjis kuunnelmaksi! Seuraavaksi sitten uusintana se Kiroileva siili, joohan? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).