Panu Kangas ja minä
tapasimme heinäkuun alussa 2017 Cafe Laurellissa Lahdessa ennen
illan Hyvät siskot! -näytöstä. (Loppupuolen kysymykset laitoin
jälkikäteen meilillä, koskapa aika loppui kesken.)
Vuonna 1993
syntynyt Panu on horoskoopiltaan kauris. ”Oon syntynyt Vantaalla,
mutta koen olevani kotoisin Helsingistä. Pienellä twistillä tosin,
en koe olevani mikään ’Stadin kundi’, koska asuimme
omakotitaloalueella ihan Helsingin ja Vantaan rajalla. Takapihalla
oli metsää, ja peuroja ja kettuja juoksenteli välillä pitkin
pihaa. Jännällä tavalla koen olevani maalais-kaupunkilainen.
Lukioon asti kävin kaikki kouluni Helsingissä, ja harrastukset
myös. Muutin pääkaupunkiseudulta pois vasta aloittaessani opinnot
täällä Lahdessa, ja nyt asun kihlattuni Annin kanssa tuossa ihan
kaupunginteatterin vieressä. Syksyllä oon mukana Viimeinen
laiva-musikaalissa Turussa, ja harjoituskaudella tulee varmasti
majailtua siellä suunnalla enemmänkin. ’Päämajani’ pysyy
kuitenkin täällä Lahdessa.”
Mitä harrastat?
”Kyllä mä yritän harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon.
Eikös niin kuulu yleensä vastata tähän? Heh. Lenkkeily on mun
juttuni. Oon harrastanut kilpasuunnistusta pitkään, 7-vuotiaasta
lukioon asti. Lenkkirutiinista oon pitänyt kiinni, ja Jukolan
Viestissä käyn suunnistamassa kerran vuodessa edelleenkin.
Videopelien pelaaminen on mulle rentoutumiskeino. Eipä mulla ole
oikein muita harrastuksia. Oman teatteriryhmän (Musiikkiteatteri
NYT) pyörittäminen on tavallaan myös harrastus, mutta myös työtä
ja tavoitteellista toimintaa. Hmmm, mä pelasin myös futista pitkään
ja palloilulajit mua kiinnostaisi vieläkin, mutta on hirveän
vaikeaa löytää porukkaa, joiden aikataulut sopisivat omiin
työaikoihin”, Panu harmittelee.
Panu Hyvät siskot!-jutussa (c) Juha Tanhua |
Mitenkäs
soittotaito? ”Oon soittanut selloa pitkään. Äitini on
valmistunut musiikkikasvattajaksi ja hän on aina kannustanut mua
musiikkiharrastuksiin, ja iskäni taas on pitkänlinjan
urheilumiehiä, eli hänen kauttaan löytyi suunnistuskin. Mussa on
sopivassa suhteessa molempia. Selloa soitin taas sinne lukioon asti –
siellä oli valinnan paikka, eli joko käyttäisin kaiken aikani tai
sitten en. Sama kuin urheilun kanssa – jos haluaa huipulle, on
tehtävä täysillä töitä sen eteen. Musiikkiteatteri NYT:n Photo
Sapiens -esityksessä soitan selloa, yritän ylläpitää
soittotaitoani. En kuitenkaan tee sitä niin aktiivisesti, että
kutsuisin sitä harrastukseksi. Se on ikään kuin vanha taito, jota
aina välillä nostan esiin. Pianolla ja kitaralla pystyn säestämään
itseäni jonkinverran, mutta en kyllä lähtisi keikoille… Oon mä
soittanut cajon-rumpuakin. Mua vähän harmittaa se, etten oo mikään
multi-instumentalisti. Toistaiseksi aikani ei ole riittänyt siihen,
että perehtyisin, kokeilisin, harjoittelisin ja kävisin tunneilla.
Pianon, kitaran ja cajonin kanssa oon ns. itseoppinut.”
Mitkä asiat ovat
lähellä sydäntäsi? ”Oi! Teatteri on sydäntäni lähellä
tietysti, aina mahdollisuuksien mukaan on kiva käydä katsomassakin
esityksiä. On tärkeää saada kokemuksia ja elämyksiä. Mulle on
tärkeää myös ihmissuhteet ja varsinkin parisuhde. Oon löytänyt
kivan, ihanan ihmisen, jonka kanssa tykkään viettää aikaa.
Kavereitakin pyrin näkemään silloin tällöin, aikataulujen
yhteensovittaminen on tosin aika haastavaa välillä. Sydämenasia on
mulle myös se, että tykkään levittää positiivista energiaa.
Musta on ihanaa kohdata ihmisiä ja pyrin aina siihen, että
pystyisin ennakkoluulottomasti kohtaamaan uusia ihmisiä. Mua
kiinnostaa ihmisten tarinat, ja välillä tulee juteltua
yllättävistäkin asioista ihan tuntemattomien kanssa. Kohtaaminen,
keskustelu ja hyvän meiningin levittäminen on mun juttuni!”
innostuu Panu.
”Ja tietysti
Musiikkiteatteri NYT on erityisen lähellä sydäntäni. Teatteri on
ollut nyt vuoden olemassa, ja kyllä mä päivittäin ajattelen sitä
ja mietin kehitysehdotuksia, biisejä, ideoita, kohtauksia… On
tärkeää saada luoda omista lähtökohdista ja kertoa asioista,
jotka ovat itselle tärkeitä.”
Musiikkiteatteri NYT -porukkaa (c) Petri Knuuttila & Matti Hussi |
Mitkä ovat omasta
mielestäsi sinun ammatilliset vahvuutesi? ”Laulutaito ja
liikuntatausta mahdollistaa paljon asioita vaikkapa musiikkiteatterin
tekemiseen, jos ajatellaan mua näyttelijänä. Toisaalta, mä
miellän itseni enemmänkin musiikkiteatteriartistiksi, eli silloin
se on jo oletusarvoista, että laulan ja tanssin ainakin
kohtuullisella tasolla. Mitenköhän mä tämän nyt muotoisilin –
mä pyrin aina tekemään erilaisia hahmoja, eli oon
muuntautumiskykyinen. Toisaalta taas tuntuu, etten ole vielä päässyt
edes kokeilemaan kaikkia mahdollisuuksia. Nyt tässä Hyvät siskot!
-jutussa teen ekaa kertaa ns. pahistyyppiä, ja jollain tavalla
päättäväisempää ja määrätietoisempaa hahmoa. Aika usein oon
ollut ressukka luuseri. Mä oon analyyttinen, niin ihmisenä kuin
teatterintekijänäkin, ja se on sekä heikkous että vahvuus.
Välillä mä kangistun siihen, että ylianalysoin kaikkea ja samalla
menetän luovuuden, enkä pysty spontaanisti tarttumaan hetkeen.
Toisaalta pystyn sitten objektiivisesti tarkkailemaan lavatilanteita.
Lisäksi pystyn ja haluankin tehdä ihan mitä vaan, jos en anna
analyyttisyyden tulla tielle. On kivaa kokeilla ja rohkeasti mennä
johonkin suuntaan. Yksi ihan ehdoton vahvuus mulla on myös
energisyys ja se, että teen aina täysillä! Elämässä yleensä
mun vahvuuteni on varmasti tietynlainen myönteisyys, osaan suhtautua
haastaviinkin tilanteisiin huumorilla ja kepeydellä, positiivisella
vireydellä ja kekseliäisyydellä. Lisäksi oon empaattinen ja
sosiaalinen, ja viihdyn ihmisten kanssa. ”
Onko sinulla ns.
bravuureita esimerkiksi keittiössä? ”Kyllä mä kokkaan aika
paljonkin, nyt oon tehnyt nyhtökaurasta tomaattipohjaista
kastiketta, ja aiemmin ilahduin siitä, että opin maustamaan
kaurakermapohjaista kanaa. Löysin yllättävänkin hyvän mixauksen
maustepuolelle, ja sitä aina fiilistelen kokkailuvaiheessa.”
”Karaokepuolella
on ollut pieni pakkokin kehittää itselleen bravuuri. Kerran selasin
koko biisilistan läpi ja totesin, että enhän mä tiedä näistä
kappaleista yhtikäs mitään! Vähän jännittikin mennä laulamaan,
koska niissä on aina joku outo c-osa, jota en ollut koskaan
kuullutkaan. Anssi Kelan biisi 1972 on nyt mun bravuurini, se on aika
magee biisi ja se sopii mun äänelleni hyvin. Noin yleensä, eipä
tule paljoa käytyä karaokessa. Mä en oo mikään baari-ihminen,
vaan pikemminkin koti-iltaihminen.”
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Olisi ihanaa olla
akrobaattisempi ja tosi hyvä tanssija. Mä arvostan tanssijoita
todella paljon enkä lakkaa ihmettelemästä sitä, mihin kaikkeen
ihmiskeho taipuu. Jos ihan realistisesti ajatellaan, mä haluaisin
oppia säveltämään paremmin. Musiikkiteatteri NYT:ssä sitä oon
jo tehnytkin, ja oon ottanut haparoivat ensiaskeleeni siinä hommassa
ja kokeillut erilaisia asioita. Mä haluaisin ymmärtää musiikkia
paremmin ja sitä kautta osata soveltaa sitä vielä
monimuotoisempiin ja uudenlaisiin musiikkityyleihin. Ihailen kovasti
esimerkiksi Jussi Tuurnaa, mieletön säveltäjä, ja olisi ihanaa
osata hahmottaa musiikkia kuten hän. Ihmisenä mä haluaisin oppia
aikatauluttamaan asioita paremmin. Mä oon aina just hilkulla
paikalla tai vähän myöhässä, ja mä haluaisin tulla rauhassa
ajallani. Musta tuntuu siltä, että aina kun on haasteellisempi
vaihe elämässä, se johtuu siitä, että oon ottanut liikaa asioita
hoidettavaksi liian lyhyessä ajanjaksossa, ja sitten stressi alkaa
nakerrella. Ottaisi realistisen määrän asioita hoidettavakseen ja
tekisi ne hyvin, eikä ahnehtisi valtavaa määrää ja yrittäisi
sitten selvitä niistä. Kouluaikoina täällä parina vikana vuonna
hamstrasin liikaa kaikkea, työharjoitteluita ja duuneja, ja olisin
saanut koulusta paljon enemmän irti, jos olisin ottanut vähän
rauhallisemmin. Haluaisin myös olla armollisempi itselleni -
analyyttisyydessä on sekin huono puoli, että löydän tosi
tehokkaasti niitä asioita, jotka voisivat mennä pieleen.”
Mikä on ollut
toistaiseksi haasteellisin työjuttu urallasi? ”Ihan ehdottomasti
’Housut pois’-musikaali Lahden Kaupunginteatterissa. Olin ekaa
kertaa isossa roolissa kaupunginteatteritason musikaalissa. Se ei
ollut sävelletty mun äänialalleni, ja jouduin laulajana
epämukavuusalueelleni. Jo treeneissä mua jännitti ihan hirvittävän
paljon. Olin valmistunut musiikkiteatterin ammattilaiseksi ja oli
sellainen olo, että mun pitäisi näyttää osaamistani ja tehdä
ihan mitä vaan, ja olinkin ihan kusessa. Se oli aika kova paikka
aluksi. Varsinkin Timo Välisaari oli ihana ja aina kannustamassa, ja
Leppäsen Tuukka jeesasi paljon myös. Haasteellista oli myös se,
että miten tehdä sellainen hahmo, joka erottuu muusta porukasta,
kun jätkiä oli kuusi lavalla isoissa rooleissa ja jokainen haki
omaa tyyliään ja paikkaansa. Mikä olisi mun oman hahmoni asema?
Jouduin pohtimaan sitä aika paljon. Sain myös soololaulu-ja
näyttelemisvastuuta enemmän kuin koskaan aiemmin. Siinä
produktiossa jos missä opin armollisuutta. Kokonaisuus ratkaisee,
eikä kannata jäädä murehtimaan sitä, jos sattui ekassa biisissä
mokaamaan yhden äänen.”
Tuukka Leppänen ja Panu Housut pois -musikaalissa (c) Aki Loponen |
”Haasteellista
oli myös Musiikkiteatteri NYT:n koko perustamisprosessi, lähdettiin
koko hommaan vähän poikkeuksellisellakin tyylillä. Kaikilla meillä
kuudella oli omat ideansa ja aiheensa, vähän sillisalaattimaista
oli aluksi. Tuotantopuolen hommaakin opettelin samalla, koskaan
aiemmin en ollut mitään vastaavaa tehnyt. Se oli omassa luokassaan
todella haastavaa, mutta myös samalla kaikkein palkitsevin juttu
kaikista koko Photo Sapiens. Kiintoisaa on se, että nämä
haastavimmat jutut on olleet tässä ihan lähiaikoina ja toivon,
että jatkossa pääsisin haastamaan itseäni vieläkin enemmän. Ja
saamaan vastuuta enemmän. Itsekin huomaa, että kehitystä on
tapahtunut.”
Sitten muihin
juttuihin. Onko suvussasi muita teatterialla olevia? ”Varsinaisesti
teatterialalla ei ole kyllä ollut. Jommankumman vanhempani suvussa
taisi olla joku pelimanni, joka elätti itseään soittamalla. Äidin
puolen suvussa on harrastettu paljon musiikkia ja äitini on toiminut
joskus pianonsoiton opettajana, nyt hän on YLE:llä toimittajana.
Isäni on laulanut kuorossa.”
Mikä sinut sitten
sai kiinnostumaan teatterista/laulamisesta ja milloin? ”Tää on
sattumusten summa, ja tähän liittyy muutama tärkeä avainhenkilö.
Ensimmäinen niistä on mun yläasteen-ja lukion musiikinopettajani
Susanna Joutkoski, joka sai mut houkuteltua koulun kamarikuoroon.
Siellä huomasin, että laulaminenhan on ihan hauskaa! Se oli
ensimmäinen varovainen askel. Toinen tärkeä henkilö on näyttelijä
Matti Leino. Törmättiin ihan sattumalta muinoin, olin Kannelmäen
seurakunnassa ripari-isoskoulutuksessa ja menin sitten yhdelle
leirille isoseksi. Matti tuli sinne ’paikkaamaan’, kun
alkuperäinen apulaisohjaaja oli sairastunut. Matti oli toiminut
pitkään ja aktiivisesti isostoiminnassa, mutta töiden takia ei
ollut pitkään aikaan ehtinyt mukaan. Siellä sitten tutustuimme ja
leirinuotiolla soittelimme vähän kitaraa. Matti huomautti mulle,
että laulan hyvin ja oonko koskaan harkinnut tekeväni sitä
enemmänkin. Viittasin kintaalla koko jutulle, olinhan 16-v
urheilijapoika niihin aikoihin. Matti oli sinä vuonna mukana
vierailevana ammattilaisena Skene Musiikkiteatterikoulun
Fame-musikaalissa, ja se oli ensimmäinen kerta kun Skene teki
+16v-ryhmällä täyspitkän musikaalin. Matti ehdotti, että tulisin
katsomaan meininkiä ja saattaisin tykätä. Viittasin kintaalla
sillekin ehdotukselle. Menin kuitenkin… Olin vähän
haavoittuvaisessa tilassa ja muistan, että pillitin kuin pieni lapsi
siellä. Vaikutuin syvästi! Se oli käsittämätön kokemus. En
ollut nähnyt vastaavaa koskaan aiemmin. Nuoret olivat niin taitavia.
Luin sitten käsiohjemasta, että seuraavana vuonna tekisivät
Grease-musikaalin. Vastusteluistani huolimatta Matti kannusti mua
hakemaan siihen mukaan, ja niin menin. Ai että, kohtasin siellä
mielettömiä tyyppejä, jotka olivat heti samalla aaltopituudella
kanssani. Valtava intohimo motivoi muakin tekemiseen. Pääsin
mukaan, ja viikonloppu viikonlopulta suunnistuskisat ja -treenit
alkoivat jäämään, ja samalla tuli käytyä enemmän konserteissa
ja teatterissa muutenkin. Olin silloin lukion tokalla, ja se alkoi
tuntumaan enemmän ja enemmän mun jutultani. Kolmas tärkeä henkilö
on Marco Bjurström, jonka perustama StepUp -tanssiopisto on, ja sen
alaisuudessa toimii Skene. Marco poimi sen vuoden Skene-ryhmästä
neljä tyyppiä avustamaan telkassa pyörineen Stage-ohjelman
voittaneeseen ’Silmistä pois’-esitykseen Peacockiin. Se oli mun
ensimmäinen ammattikokemukseni ja ns. viimeinen niitti. Kuin varkain
kuulin myös Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjasta, ja
olisi viimeinen mahdollisuus hakea, koska alkava kurssi olisi linjan
viimeinen. Pakko olisi hakea, muuten katuisin koko loppuelämäni!
Siihenkin Matti kannusti mua kovasti. Pääsin kouluun suoraan
lukiosta vuonna 2012 ja valmistuin keväällä 2016, ’virallinen’
tittelini on muusikko AMK. Itse kutsun itseäni joko
musiikkiteatteriartistiksi tai näyttelijä-laulajaksi.”
Grease-musikaalista (c) kuvaaja ei tiedossa |
Olitko sitten
lapsena missään jutuissa mukana? ”Täytyy todeta, että
sellonsoittokin olisi loppunut ensimmäisen vuoden jälkeen lyhyeen,
jos en olisi pitänyt esiintymisestä. Se oli kivaa ja siksi jaksoin
soittaa vuodesta toiseen. En mä mitään esityksiä kotona pitänyt
lapsena, mutta leikit olivat täynnä mielikuvitusta ja seikkailuja.
Oivaltaminen ja idearikkaus on varmaankin peräisin niiltä ajoilta.
En kuitenkaan ollut missään teatterikerhoissa tms. mukana.
Ensimmäinen esiintymiskokemukseni oli yläasteella tehty
Cats-musikaali, ja olin siinä Rum Tum Tugger. Vedin naisten
revityissä pienissä farkkushortseissa ja muissa oudoissa
kledjuissa. Miten mut oikein saatiin tekemään se! Nautin siitä
kuitenkin jotenkin absurdilla tavalla. Kun pääsi sen rajan yli,
että tää ei oo noloa, vaan teen tän nyt täysillä! Vielä kun
näki, että yleisö oli ihan fiiliksissä. Esiintyminen tuntui
mageelta, mutta en mä siitä vielä kunnolla syttynyt enkä
hakeutunut esiintymään muuallekin. Aika jännää, miten elämä
vie. Jos tuolle nuorelle Panulle olisi sanonut, että susta tulee
muuten isona musiikkiteatterialan ammattilainen, olisin joko nauranut
päin naamaa tai panikoinut, että mitä urheilulle tapahtuu. En
olisi uskonut puheita lainkaan!” Panu nauraa.
Onko sinua koskaan
kiinnostanut mikään täysin toinen ala? ”Yläasteella ajattelin,
että poliisin homma voisi olla kiinnostavaa ja jännittävää. Se
juontaa varmaan juurensa siitä, että mua inhottaa
epäoikeudenmukaisuus. Jossain vaiheessa mulle suositeltiin opettajan
ammattia, koska oon niin sosiaalinen, empaattinen ja ymmärtäväinen.
Musta olisikin ihanaa toimia jollain tavalla nuorten parissa - antaa
positiivisia kokemuksia ihmisille, joilla on muuten hankalaa ja
haastavaa. Kannustaa ihmisiä rohkeasti löytämään oman juttunsa
ja suuntansa.”
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Oon kyllä oppinut niin
valtavasti, kun tuntuu siltä, että oon vähän myöhäisherännäinen
tähän koko hommaan. Jussi Tuurna on opettanut meille siitä, että
tekemisessä on kaksi ääripäätä : teknisen ja sovitun
suorittamisen ääripää, ja toinen on nyt-hetki ja täysi
spontaanius. Nämä kaksi pitäisi pystyä yhdistämään jollain
tavalla, ilman että ne kumoavat toisiaan. Oon pyrkinyt siihen, etten
olisi mikään puhuva ja toimiva robotti, vaan ihminen olisi läsnä
koko ajan. Tapani Kalliomäki oli pitämässä meille yhtä
näyttelijäntyön kurssia ja Tapanilta opin kyllä valtavan määrän
asioita juuri näyttelijäntyöhön liittyen, esimerkiksi tunteiden
käsittelyyn lavalla.”
Onko sinulla omia
esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Matti Leinoa
ihailen, ensinnäkin siksi, että hän tavallaan ”bongasi” minut
ja aina on jaksanut kannustaa. Matti on tehnyt paljon isoja
musikaalirooleja ja on hirvittävän taitava niin liikunnallisesti,
laulullisesti kuin näyttelijäntyöllisestikin. Arvostan hänen
tapaansa tehdä. Mä en oo oikeastaan koskaan ollut sellainen tyyppi,
että mulla olisi ollut selkeitä idoleita, joita fanittaisin. Mulla
on todella paljon vaikuttavia kokemuksia, joista ajattelen, että
”wow tuo oli upeasti tehty”. Esimerkkinä Lahden
Kaupunginteatterin Teemu Palosaari, joka pystyy tarvittaessa tekemään
ihan mitä tahansa. Tuukka Leppänen on uskomattoman taitava.
Johannes Holopaisen näin yhdessä KOM-teatterin jutussa ja olin
aivan myyty. Hän on fyysinen, loistava ilmaisu ja mikä karisma!
Teatterin ulkopuolelta on myös paljon ihmisiä, joiden
elämänasennetta ihailen. Omassa elämässänikin on paljon hienoja
tyyppejä, joita arvostan.”
Kuka olisi
”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit oikein fantasioida
asialla? ”Katsoin juuri dokumentin Heath Ledgeristä, ja hän kyllä
vaikutti todella inspiroivalta ja inspiroituneelta ihmiseltä. Fight
Club-leffan katsoin pari vuotta sitten ja siinä Edward Norton teki
ison vaikutuksen. Olisi hienoa tehdä leffaa tuollaisten tyyppien
kanssa. Tietysti olisi hienoa päästä näyttelemään esimerkiksi
Teemu Palosaaren ja Johannes Holopaisen kanssa. Matti Leinon kanssa
olinkin jo Bjurströmin ohjaamassa RENT-musikaalissa Aleksanterin
teatterissa, ja Slava!:ssa Juha Mujeen ja Puntti Valtosen kanssa.
Heidän kanssaan olisi mageeta tehdä lisääkin, joku komediapätkä.
Tai Tampereelta Risto Korhonen!”
Slava! seurana Konsta Reuter, joka myös nappasi kuvan |
Entä kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton? ”No, mähän fanitan ihan hulluna Mikael
Saaren ääntä, joten hänen kanssaan olisi mageeta laulaa.
Häviäisin kyllä 100-0. Eriikka Väliahde ja Laura Alajääski on
kyllä sellaisia, kenen kanssa olisi upeaa vetää joku
musikaaliduetto. Next to Normalista vaikkapa joku.”
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Lahden Kaupunginteatterissa,
Kansallisteatterissa, Lahden Uudessa Kesäteatterissa, Aleksanterin
teatterissa ja Peacockissa. Syksyllä listaan tulee mukaan myös
Turun Kaupunginteatteri.”
Mainitse muutama
itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Photo Sapiens nousee
kyllä kokemuksena ihan ykköseksi, kun ihan kaikki rakennettiin
alusta alkaen itse ja yhdessä. No, teatterirakennusta
lukuunottamatta… Alkuvaiheesta koko Skene-homma, joka päättyi
Grease-musikaaliin. Koko se vuosi käänsi mut kohti teatterialaa.
RENT-musikaali oli tärkeä kokemus, ja Housut pois-musikaaliin
liittyi myös vahvasti itsensä voittaminen.”
Hyvät siskot kuvassa, Panu vasemmalla... (c) Juha Tanhua |
Minkälaista
teatteria pitäisi mielestäsi tehdä Suomessa enemmän? ”Tätä on
pohdittu paljon Musiikkiteatteri NYT:n parissa ja olemme miettineet
asiaa siltä kantilta, että mitä me voisimme tuoda lisää.
Musiikkiteatterikentällä olisi ihanaa, jos tehtäisi rohkeammin
omaa materiaalia suomalaisista ja ajankohtaisista aiheista. Tällä
hetkellä teattereissa on sellaista ohjelmistoa, joka kosiskelee,
ymmärrettävistäkin syistä, teattereiden vakikatsojakuntaa ja
kaikki tarinat tuntuvat sijoittuvan menneisyyteen. On toki tärkeää
tuntea historiaa, jotta voisimme oppia siitä ja ymmärtää nykyistä
asemaamme. Mun mielestäni olisi myös äärimmäisen tärkeää,
että teatteri kommentoisi myös tätä aikaa ja olisi läsnä tässä
ajassa. Olisi ajankohtaista, pohtivaa (ei syyllistävää) ja
kysymyksiä herättävää. Musiikkiteatterin puolella olisi tärkeää
löytää uutta musiikkia ja uudenlaisia formaatteja. Draamapuolesta
mulla ei ole hirveästi kokemusta, joten en osaa vastata, mitä
tarvitsisin siellä osastolla lisää.”
Miten sinä
määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes
määritellä? ”Teatterin taikaa on mielestäni siinä, että osa
ihmisistä asettuu katsomoon ja osa näyttämölle, ja siellä
voidaan olla vaikka ilman lavasteitakin. Silti kaikki kuvittavat,
värittävät ja uskovat tarinaan. Yhteinen päätös siitä, että
tässä tilassa astumme yhdessä toiseen todellisuuteen. Ja
esimerkiksi se, että laulan kanahattu päässä ja katsoja uskoo,
että tuo on nyt kana ja vielä liikuttuu siitä. Kaikki elämykset
ja kokemukset teatterissa ovat taianomaista ylipäätään!”
Mitkä asiat
inspiroivat sinua? (naurua) ”Oijoi, mähän oon legendaarinen
innostuja, kuten varmaan tästäkin oot huomannut. Mua inspiroi
periaatteessa kaikki ympärilläni tapahtuva, paitsi
epäoikeudenmukaisuus, halveksunta, väheksyntä. Tai toisaalta,
kyllä noikin inspiroi mua kamppailemaan niitä vastaan! Mä jaksan
loputtomasti ihmetellä tätä ympäröivää maailmaa. Ja kun mä
nään ihmisen, joka on tosi fiiliksissä omasta jutustaan, innostun
siitä itsekin.”
Podetko
ramppikuumetta? ”Kyllä. Ennen kouluunmenoa (Lahti) musta tuli aina
yliaktiivinen ja purin sen sitten näyttämöllä, se tuntui hyvältä
ja mä suoriuduin paremmin kun mua jännitti. Koulussa kolmantena
vuonna mulle nousi sellainen olo, että pitäisi jotenkin erottua
muista ja suorituspaineet kasvoivat, ja mua alkoi jännittää eri
tavalla. Kolmas vuosi oli mulle muutenkin stressaava, myös
henkilökohtaisella tasolla, ja stressi teki mulle huonon olon, jonka
vuoksi mua alkoi jännittää myös sosiaaliset tilanteet. Sain sen
hoidettua esimerkiksi ruokavaliomuutoksella, mutta vieläkin mulla
tulee välillä ennen esitystä todella etova olo. Nyt se vie voimia
eikä nostata niin kuin ennen, ja se on kyllä todella tylsää.
Yritän opetella tapoja päästä pois tuosta. Musta on tullut
fyysinen jännittäjä, mutta se ei ole vielä onneksi estänyt mua
tekemästä esimerkiksi esityksiä.”
Onko sinulla omia
rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Ei ole
kyllä, se menee produktiokohtaisesti. Housut pois-jutussa mulla oli
selkeä rutiini, koska rooli oli haastava ja mun oli pakko lämmitellä
huolella, varsinkin ääni.”
(c) Petri Knuuttila |
Kerro joku
kommellus. ”Photo Sapiensissa mulla on sellainen tekoveitsi, joka
painautuu sisään. Mun piti säikäyttää sillä kaverini, ja ensin
esitin yleisölle, että veitsi on feikkiä. Ensi-illassa veitsen
jousi meni rikki ja kun painoin sitä, veitsi singahti kädestäni
kuin ohjus ja lensi kulisseihin. Mulle jäi vain kahva käteen.
Yleisöä nauratti hirveästi. Housut pois-jutussa kävi myös hauska
tapaus. Oli kohtaus, jossa olimme ekaa kertaa Haroldin kotona ja
riisuimme itsemme bokserisillemme. Tuukka nosti miehekkäästi
jalkansa pöydälle ja alkoi laulaa. Pöydällä oli nätti
kulhollinen tekohedelmiä, ja Tuukan jalka osui kulhon reunaan niin,
että hedelmät sinkoilivat kuin katapultista ympäri näyttämöä.
Kaikki putosimme hetkeksi täysin. Noihan on hauskoja tilanteita
silloin kun kestävät sopivan ajan, ja juttu jatkuu siitä mihin
jäi.”
Kerro joku hyvä
muisto. ”Henkilökohtainen ja kultainen muisto on se, kun kosin
Annia. Menimme vuosipäivämme kunniaksi elokuviin, ja siksi ajaksi
olin värvännyt pari kaveriani meille tekemään illallisen ja
laittamaan asunnon oikein nätiksi. Kynttilöitä ja kaikkea”, Panu
myhäilee.
Tulevia roolejasi?
”Syksyllä oon mukana Turun Kaupunginteatterin Viimeinen
laiva-musikaalissa ensemblessa ja myös yhden roolin understudyna.
Photo Sapiens jatkuu Lahdessa isommalla näyttämöllä neljä
kertaa, ja vierailemme myös Kouvolassa. Loppuvuodeksi on kehitteillä
toinenkin juttu, mutta siitä ei vielä enempää tässä vaiheessa.”
Onko sinulla jotain
mottoa? ”Hmmm, en ole koskaan elänyt minkään tietyn moton tai
elämänohjeen mukaan, tai en ainakaan koe eläneeni. ”Kultainen
sääntö” on ollut mulle kuitenkin yllättävän tärkeä, eli
”älä tee toisille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän”.
Haluan aina kohdata ihmiset mahdollisimman positiivisesti ja vailla
ennakkoluuloja, jotta tulisin itsekin kohdatuksi avoimesti ja
vastaanottavaisesti. Täähän ei oo aina helppoa, mutta siihen
pyritään. Jos tekaisen tästä äkkiä itselleni moton, se voisi
olla ”hymy tarttuu, levitä sitä”. Tähän uskon vahvasti, sillä
jos jokainen yrittää jeesiä ja kohdata positiivisesti ihmisiä
ympärillään, niin niillekin ihmisille tulee parempi olo ja kierre
voi jatkua.”
Perinteinen yhteiskuva, Panu nappasi |
Osaatko imitoida
ketään, tai harrastatko ylipäätään imitointia (edes laulaen)?
”Mä oon aina tykännyt leikkiä äänelläni, mutta ei mulla kyllä
oo mitään erityistä imitaatio-bravuuria. Ehkä se onkin jäänyt
enemmän oman äänen tutkimiseksi kuin muiden matkimiseksi. Muistan,
että joskus osasin matkia Klonkkua (Taru Sormusten Herrasta) ja
kerran lauloin karaokessa pätkän ”What a wonderful world”-biisiä
Louis Armstrongin tyyliin. Se ei kyllä ollut kaunista hahah.”
Jos sinusta
tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi
nimi? ”Mulla on harvoja lempinimiä, koska Panu on jo valmiiksi
lyhyt ja naseva. Siitä on onnistuttu kuitenkin vääntämään
kaikennäköisiä versioita, joista kaikkein pisimpään elämään
jäänyt on Pantse, tai kuten itse tykkään sen kirjoittaa, Panze.
Vähän japanilaista vibaa. Tässä olisikin hyvä supersankarinimi,
Panze. ”Katsokaa, tuolla se Panze menee!” Ja sitten
supervoima...hmmm. Oon aina halunnut osata lentää, se olisi hieno
voima. Tosin sillä ei yksinään tee hirveästi mitään. Ehkä joku
rauhoitusvoima?Olisi hienoa pysäyttää ja ratkoa konflikteja niin,
että ensin mä rauhoittaisin kaikki supervoimillani ja sitten
hyödyntäisin sosiaalisia taitojani tilanteen purkamiseen. Ja sitten
lentäisin pois,heh.”
Jos voisit viettää
päivän naisena, mitä tekisit? ”Tätä on kysytty multa joskus
ennenkin, enkä muistaakseni vastannut mitään hirveän järkevää.
Olisi tietty mielenkiintoista kokea kaikkea, mitä miehenä ei pysty
kokemaan, kuten seksi naisena ja synnyttäminen. Toisaalta olisi myös
hauskaa viettää joku keskusteluntäyteinen naistenilta hyvässä
porukassa. Henkevät keskustelut voittavat puuhastelun ja säästä
puhumisen!”
Jos ihminen menisi
syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit
viihdykkeeksi omaan talvipesääsi siltä varalta, että heräät
kesken kaiken? ”Playstation ja puhelin. Niillähän sitä saisi
ajan kulumaan. No joo, ja telkkarin ja johdot jotta voisi pelata. Ja
laturin, ettei akku loppuisi. Ja sitten ottaisin pizzaa, koska
rakastan pizzaa! Olisi varmaan aika tiukat kilot tullu noilla
talviunilla, joten ehkä jotkut näppärät säädeltävät
käsipainot vielä ja vaikka joku laatikko tai stepperi
box-hyppelyyn.”
Jos rakentaisit
puuhun majan, miten korkealla rakentaisit sen ja millaisen ja mitä
sinne ottaisit mukaasi? ”Ei hirveän korkealle, koska en pidä
korkeista paikoista. Ei kuitenkaan ihan maahan, koska elämässä
täytyy olla vähän jännitystä. Maja olisi varmaankin aika
käytännöllinen, eli sopivasti tilaa suhteessa tavaroihin. Oon
vähän siivousfriikki ja majan siisteys olisi mulle tärkeää.
Majassa olisi varmaan paljon ikkunoita, koska luonnonvalo on ihana
asia! Ottaisin sinne varmaan mukaan samoja asioita kuin
talviunillekin, koska toi maja kuulostaa loistavalta
rentoutumispaikalta. Sit varmaan kiikarit, niin voisin katsella
maailman menoa. Uiui, kaukoputki olisi siisti! Ja hei, PALJON
kasveja! Mä rakastan kasveja, ja sit hoitelisin niitä siellä
itsekseni. Ehkä tämä maja olisikin kasvihuone? Nerokasta!”
Vähemmän perinteinen yhteiskuva... |
Jos voisit palata
aikakoneella menneisyyteen tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne
menisit? ”Hmmm, olisi hienoa nähdä ihmiskunnan synty, se miten
heimoista syntyi kansoja. Toisaalta olisi kiinnostavaa nähdä
ajanlaskun alku ja Jeesus, kuka hän oli ja mitä hän oikeasti teki.
Keskiaika on myös jostain syystä aina kiehtonut mua. Ritarit ja
linnat lähinnä kai, tavallisilla ihmisillähän oli silloin varmaan
aika haastavat elinolosuhteet.”
Jos elämästäsi
tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun
roolissasi? ”Esityksen pitäisi ehdottomasti olla humoristinen ja
viihdyttävä, mutta siinä pitäisi olla myös sanomaa. Vaikkapa tuo
motto ”hymy tarttuu, levitä sitä!” Se olisi ihan saletisti
musiikkiteatteria, siitä ei päästä mihinkään. Meikäläisen
roolin voisi napata Osku Ärilä. Osku on ihan hemmetin taitava
työssään, mutta sen lisäksi roolin Oskulle ratkaisee se, että me
ollaan IHAN SAMANLAISIA! Tää asia on selvinnyt meille Hyvissä
Siskoissa tänä kesänä, kun on puhuttu asioista. Osku hoitaisi
roolin loistavasti ilman vaikeuksia.”
Mitä haluaisit
kysyä minulta? ”Voiko teatteriin koskaan kyllästyä? Uskotko
tekeväsi tätä vielä eläkepäivinäsi, vai siirrytkö kenties
kokeilemaan jotain muuta?”
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
- Mistä sanasta
pidät eniten? - Pumpuli
- Mistä sanasta
pidät vähiten? - Yrmeä
- Mikä sytyttää
sinut? - Teatteri
- Mikä sammuttaa
intohimosi? - Epäoikeudenmukaisuus
-
Suosikkikirosanasi? - Perkele
- Mitä ääntä
rakastat? - Ruuanlaittoa
- Mitä ääntä
inhoat? - Hyttysen surinaa
- Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Opettaja
- Missä ammatissa
et haluaisi olla? - Kirurgi
- Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Hyvin meni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).