Viides askel / Kansallisteatteri

 Joitakin vuosia sitten matkustin myöhäisellä lähijunalla Tampereelta Hämeenlinnaan. Kuten nykyäänkin, junalippu piti olla ostettuna etukäteen tai sitten piti istua ns. lipunmyyntivaunussa, ja junissa kiersi tarkastajat säännöllisen epäsäännöllisesti. Juuri ennen junan lähtöä samaan vaunuun rientää hengästyneenä hattupäinen nuorukainen reppu selässään, istuutuu minua vastapäätä ja kertoo, että "mä en ehtiny ostaa lippua ja nyt mä oon kusessa". Oli menossa Parolaan. Miekkonen oli pikkuisen päihtynyt, mutta hyvin symppiksen oloinen kaveri. Muistan miettineeni, että oho, Nuuskamuikkusen ja Paavo Kinnusen sekoitus noin ulkonäöllisesti. Olin täysin myyty. Tarjouduin ostamaan sovelluksellani hänellekin lipun. "Voiko olla näin ystävällisiä ihmisiä?" hän ihmetteli ja ilahtuneena hyväksyi tarjoukseni. Kaivoi taskustaan vitosen setelin kiitokseksi, en muista otinko sitä vastaan. Tarkastajat tulivat heti alkumatkasta, meillä oli kaikki kunnossa ja matka jatkui. "Sä pelastit mut", nuorukainen kiitteli vuolaasti ja koska huomasi minut jotenkin turvalliseksi aikuiseksi, alkoi samantien avautua elämästään. Kuten jo todettu, olin täysin myyty. Hän oli hurmaava, vähän ressukka ja vähän siipi maassa, mutta äärimmäisen hurmaava ja kauniisti ajatuksiaan ilmaiseva tyyppi. Hän sitten Parolassa poistui, ovensuussa heilutti vielä ja meni sitten menojaan. Minua ihan harmitti ja vähän myös suretti. Hieno pieni kohtaaminen, alle tunnin yhteinen matka. Olisin mielelläni kuunnellut hänen juttujaan pitempäänkin ja hetken mietin, että miksen antanut puhelinnumeroani. "Soita mulle, jos tarvitset kuuntelijaa." Minne meni miekkonen, sitä tiedä ma en. 

 Kansallisteatterin kolmannesta kerroksesta löytyy Maalaamosali ja Taivassali, uudet mainion muunneltavat näyttämöt. Aula on täynnä väkeä jonottamassa ja odottamassa "Taivassalin porttien aukeamista". Vihdoin ovet avataan ja astelemme sisään. Katsomo on tällä kertaa puoliympyrän muotoinen. Näytelmä alkaa, kuuluu askelia. Kaksi miestä, nuorempi ja vanhempi. Sydämessäni läikähtää mukavalla tavalla. Nuorempi, anorakki päällään, kangaskassi kädessään, vähän anteeksipyytelevä habitus. Siinä hän taas on! Tuttu tyyppi. Olen täysin myyty heti ensisekunneilla ja tiedän, että ainakin tuolle miehelle haluan tapahtuvan pelkkää hyvää ja tiedän myös sen, että tulen rakastamaan tätä puolitoistatuntista näytelmää. 

Jarmo ja Luka

 David Irelandin tuore musta komedia Viides askel kertoo kahdesta toipuvasta alkoholistista, jotka ovat tavanneet Nimettömien Alkoholistien kokouksessa. Miehistä nuorempi, Luka (Paavo Kinnunen) pyytää kummikseen vanhempaa Jarmoa (Juho Milonoff), joka ilomielin suostuu. Kummin tehtävänä on tukea kaikin tavoin toista raittiuden kivikkoisella tiellä - toimia esimerkkinä, mentorina, "vanhempana ja viisaampana" roolimallina. Jopa isähahmona. Tärkeää on saavuttaa luottamus, ja olla puheissaan avoin ja rehellinen, etenkin itselleen. Näytelmän nimi viittaa kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan. "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle." Katsomosta tietyissä kohdissa kantautuvien naurujen perusteella otaksun, että askeleita on sielläkin otettu ja tuttua on. 

 Juomisesta tai raittiudesta näytelmä ei varsinaisesti kerro. Se kertoo itsetutkiskelusta, koukuttumisesta erinäisiin asioihin, anteeksiannosta, läheisyydenkaipuusta, jatkuvasta tasapainoilusta kielletyn ja sallitun välillä, valinnoista, oman tiensä löytämisestä. Äänimaailma herkistää kuuloaistin. Kaukaa kantautuu kahvinkeittimen porinaa - pahvimukillinen tuoretta kahvia ja siivu makoisaa pullaa tuo turvallisen, kotoisan olon. Tuolista kuuluu piiiitkä huokaus sen päälle istuttaessa, paljon ovat nämäkin tuolit asioita kuulleet ja monenlaista käsittelyä kokeneet. Huumori tarjoaa yllättäviä visioita, kuten Willem Dafoe kirittämässä juoksumatolla tai pitkän avioliiton tarjoama jatkuvaluonteinen herkkubuffet...

 Näyttelijät ovat huimassa vedossa. Yllätyksellistä, räjähdysherkkää ja herkkää vuorotellen. Kumpi vie. Kaikki pienet eleet ja ilmeet, hapuileva katse ja toisaalta suora, rehellinen silmiin katsominen, hammastenkiristely kun tekisi mieli sanoa tai tehdä muuta, mutta kuin ei saa eikä voi. Pitää olla esimerkillinen ja tehdä toisin kuin oma isä, mutta kehonkieli kertoo paljon enemmän kuin pelkät sanat ja paljastaa sen, miten pienestä kaikki on kiinni. 

 Lavastus yllättää myös. Tummat seinät ja siirreltäviä tuolejako vain? 

 Itse olen koukussa tämänkaltaisiin näytelmiin, tämänkaltaiseen teatteriin. Ennalta oli pieni aavistus näytelmän annista, mutta sain paljon, paljon enemmän. Kiitos. Näitä lisää. 

~

VIIDES ASKEL / Kansallisteatteri 

Suomen kantaesitys 17.9. 2025 Taivassalissa (kesto 1h 30min, ei väliaikaa) 

Näyttämöllä : Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff 

Teksti David Ireland, suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald, ohjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen, pukusuunnittelu Heli Hynynen, valosuunnittelu Eetu Hiltunen, äänisuunnittelu Sami Hassinen ja dramaturgi Eva Buchwald 

Esityskuvat (c) Ilkka Saastamoinen