Haastattelussa Tommi Korpela

Tommi Korpelan tapasin Café Talossa Helsingissä maaliskuun loppupuolella 2019. Ennen tapaamista olin paria päivää aiemmin käynyt katsomassa Q-teatterissa Medusan huoneen, jossa Tommi on mukana, ja siitä tuli puhetta heti alkajaisiksi.

”Medusan huone on nautinnollista näyttelijälle, koska yleisö ”lukee” sitä tietyllä tavalla. Pelkästään silmiään liikuttamalla pystyy saamaan reaktion yleisöstä, ja se on näyttelijälle tietynlainen viesti siitä, että nyt tajutaan mitä mä näyttelen. Voisi verrata klovneriaankin – joku tekee jotain ja siihen reagoidaan. Ilmaisu on putsattua. Sitä on yllättävän kiva esittää! Se myös provosoi aiheeltaan, välillä yleisöstä kuuluu tuhahduksia, huokauksia ja muita vahvoja reaktioita. Aihe on sellainen, että sen pitääkin herättää vähän epämieluisia tuntemuksia ja saa ajattelemaan, että mitäs mieltä minä tästä oikein olen. Työryhmässämme mukana olevan Aksinja Lommin äiti sanoi hienosti ”ilkeä karkki”. Esteettisesti kaunista ja hauskaa, mutta yhtäkkiä kaikki on toisin. Tulee ajatus, että mille mä tässä oikein nauran.”

Medusan huoneesta olisi ollut puhuttavaa enemmänkin, mutta siirryimme varsinaiseen haastatteluun, aika kun on rajallista.

Corto Maltesen seikkailut/Q-teatteri (c) Pate Pesonius 

”Oon syntynyt elokuussa 1968. Äitini meni Kätilöopistolle samana päivänä kun Neuvostoliitto valtasi Prahan. Matkalla Kätilöopistolle toimittaja oli kysynyt äidiltäni ”Mitä mieltä olet Prahan tilanteesta?” ja äitini oli vastannut ”Ei voisi vähempää kiinnostaa, olen just menossa synnyttämään!” Horoskooppini? Oon vähän siinä rajoilla… taidan olla leijona, en oo kauhean hyvin perehtynyt horoskooppeihin. Oon aina vitsaillut, että Avussa olen leijona ja Seurassa neitsyt, tai toisinpäin.”

”Oon Helsingistä kotoisin. Äitini suku on täältä myös, isäni suku on Huittisista. Oon asunut Helsingissä keskustan alueella koko ikäni, tosin Espooseen on tullut tehtyä pari lyhyttä virhepistoa. Vanhempani erosivat kun olin pieni ja asuin äidin kanssa. Hän oli mainostoimistoalalla ja työ oli hyvin liikkuvaista toimistosta toiseen, muutimme varmaan vuoden välein aina uuteen työsuhdeasuntoon. En tiedä onko sillä ollut vaikutusta ammatinvalintaani, että jouduin aina sopeutumaan uusiin ympyröihin, kun koulut ja sosiaaliset piirini vaihtuivat usein. Olin erilaisissa porukoissa tietynlainen, ehkä erilainen mitä toivottiin. Muistan hyvin sen, että olin ujo ja arka ja omaksuin aina porukan hengen, vaikka ne olivat hyvinkin erilaisia”, Tommi muistelee.

Mitä teet vapaa-ajallasi? Onko joku säännöllisen epäsäännöllinen harrastus? ”Kalastus on ollut mulle aina tärkeä juttu. Äitini isä oli kalastuskerhon puheenjohtajana ja ihan pikkupojasta lähtien vei mua kalastamaan. 6-vuotiaana taisin olla ensimmäistä kertaa Lapissa kalareissussa, kesäisin aina ajettiin pohjoiseen. Talvella sitten pilkittiin. Mitäs muuta mä harrastan? Luen, käyn elokuvissa ja mahdollisuuksien mukaan myös teatterissa. Viimeksi oon nähnyt Espoossa Radio Stagen, munhan piti olla siinä alunperin mukana myös, mutta M/S Romanticin kuvausten aikataulut menivät sen verran päällekkäin esitysten kanssa, ettei se sitten onnistunutkaan. Elokuva-arkisto siirtyi uuteen Oodi-kirjastoon ja oon nyt siellä Kino Reginassa käynyt katsomassa monia klassikoita, esimerkiksi Polkupyörävaras ja Cabaret on tullut nähtyä. Mulla on TeaKista pari kummioppilasta (2. kurssin Otto Rokka ja 1. kurssin Roderick Kabanga) ja heidän kanssaan kävin katsomassa Hitchcockin Vertigon.”

Oliko sinun opiskellessasi jo tuota kummitoimintaa? ”Ei ollut vielä silloin. Jos olisin uskaltanut, olisin halunnut pyytää kummikseni Leea Klemolaa.”

Oliko vielä muita harrastuksia jo mainitsemiesi lisäksi? ”Mä tykkään laittaa ruokaa. Bravuurini menee tuonne kalapuolelle, mantelitaimen esimerkiksi. Keittokirjoista katson välillä sellaisia, joita en oo aiemmin tehnyt ja sitten kokeilemaan.”

Medusan huone/Q-teatteri (c) Aino Nieminen 

 Mikä on salainen paheesi? Minä esimerkiksi saan outoa nautintoa vanhoista Patakakkosista, joita löytyy Areenasta. ”Hahah, ymmärrän! Mulla taitaa mennä teeveen puolelle myös. Yhteen aikaan katselin tosi paljon Huutokauppakeisaria! Jotenkin se sama kaava toistuu niissä ja aika tuntuu pysähtyneen. Ei tää edes ole mitenkään salaista enää, mutta oon jumittunut katsomaan kaikenlaisia laulukisoja myös. Voice of Finland ja muutkin maat. Sanna-Kaisa Palon kanssa lähetellään toisillemme klippejä eri maiden kisoista tyyliin ”katsoppas tätä!” The Voice of Uzbekistan. Kaikenlaisia helmiä on löytynyt, siellähän on tosi yllättäviä ja hyviä vetoja joukossa”, hehkuttaa Tommi.

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttelijänä? ”Nyt pistit vaikean… Mä oon vakavan ja koomisen yhdistelmä. Vaikka en pidä itseäni koomikkona, kyllä mä jokaiseen rooliini yritän tuoda pientä koomista pohjavirettä. Mitään niin traagista ei olekaan, ettei siinä näkisi myös jotain koomista. Hauskuus syntyy siitä, jostain oikeasta, ja samalla roolihahmo syvenee. En koe itse olevani vahvoilla kummassakaan, oon siinä välitilassa. Oon tosi kiitollinen siitä, että oon päässyt tekemään todella monipuolisesti erilaisia rooleja. Se on rikastuttanut ammattikuvaani todella paljon.”

Mikä on ollut haastavin työjuttusi? ”Varmaankin Lauri Viidan ja Aila Meriluodon suhteesta kertova ”Putoavia enkeleitä” . Viidan roolia oli hieno esittää, mutta oli se yllättävän raskastakin ja rooli vei mukanaan. Antoisa mutta raskas reissu. Mä en tiennyt ennalta Viidasta juuri mitään ja ohjaaja Heikki Kujanpäälle hän oli selkeästi ollut hyvin merkittävä henkilö, hän ei päästänyt mua helpolla mikä on tietysti hyvä juttu. Onnistuimme oikein hyvin. Sehän tehtiin ensin Q-teatteriin ja sitten elokuvaksi. Sikäli harvinaislaatuista, että oon ollut mukana kolmessa jutussa, jotka ovat olleet ensin teatterissa ja sitten elokuvana (ja kaikki Q-teatterin juttuja) eli Skavabölen pojat, Putoavia enkeleitä ja Häiriötekijä.”

Putoavia enkeleitä/Q-teatteri (c) Tanja Ahola 

Milloin varsinaisesti kiinnostuit näyttelemisestä? ”Oon jäljittänyt asian niin, että tapahtui monenlaisia sysäyksiä ja sattumia. Muistan sen, että jotkut tv-jutut ja elokuvat tekivät muhun suuren vaikutuksen ja menin niihin helposti tunteella mukaan. Jäin miettimään niissä näkemiäni ja kokemiani asioita, ja teatterissa näin esityksiä myös ja vaikutus tuntui olevan kova. Mutta milloin sitten aloin itse miettiä uskaltautumista lavalle… Ala-asteella mulla oli opettajana nyt jo edesmennyt Anja Kaikkonen ja hän rohkaisi mua ”taiteellisesta ilmaisustani”. Olin tehnyt muutaman kuvaamataidontyön, joista hän puhutteli mua erikseen ja kehui taiteellista lahjakkuuttani, ja olin kirjoittanut myös yhden runon, joka vähän enteellisesti kertoi Tauno Palosta. En nyt vertaa itseäni Tauno Paloon, mutta runon nimi oli ”Tähti” ja se kertoi Palosta. Uskon, että varhaisessa iässä tapahtuneella auktoriteetin kannustuksella saattaa olla kauaskantoinen merkitys sille, mihin suuntaan lähtee. Lapsuusaikojeni paras kaveri oli yläaste/lukioaikaan Teatterikorkeakoulun tarpeistossa harjoittelijana, teki apuna rekvisiittaa, lavasteita ja valojakin. Meillä oli siihen aikaan rokkibändi ja saimme soittaa koulun tiloissa, ja vähän sen kautta pääsin vakoilemaan hommaa. Se oli tosi jännittävää, elettiin Turkan aikaa ja näin koululla muutamia juttuja, jotka varmasti herätti kiinnostustani. Helvetin pelottavaa, mutta samalla kiinnostavaa!”

”Mulla oli aika huonot yo-paperit ja aika monta ovea sulkeutui jatko-opintojen suhteen. Armeijan jälkeen oli meno Helsingissä sellaista, että mun oli pakko päästä kuvioista jonnekin pois ja onneksi huomasin Hesarissa ilmoituksen Lahden Kansanopistosta. Omaksi yllätyksekseni hain sinne ja pääsin. Sattuma tämäkin, mutta hyvä sellainen. Sillä tiellä ollaan. Kansanopistossa tapasin muutamia tyyppejä ja sitten hain Kellariteatteriin, josta Antti Raivio haki näyttelijöitä mukaan Q-teatteriin uuteen näytelmäänsä Skavabölen pojat. Pääsin mukaan. Asiat vaan tapahtui. Jos oon ihan rehellinen, niin vasta muutama vuosi TeaKin jälkeen mä ymmärsin, että tämä on oikea tie. Alku oli aika kaoottista eikä mulla ollut minkäänlaista varmuutta siitä, että tämä olisi mun juttuni.”

Olisiko sinulla ollut joku muu ala, joka olisi kiinnostanut? ”Isoisäni kautta mua kiinnosti kovasti luonto ja olin biologiassa hyvä, ja mua kiinnosti luonnontieteet muutenkin. Tuskin olisin niillä papereillani päässyt näitä aloja opiskelemaan. Ihmisten kanssa oon tykännyt olla, eli olisin varmaan ajautunut jonnekin sosiaali- tai palvelualan puolelle.”

Minä vuonna pääsit TeaKiin? ”1991. Olin hakenut ensimmäistä kertaa edellisenä vuonna ja silloin tipuin kakkosvaiheessa. 1991-1995 vietin TeaKissa sitten.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se käsitteli moraalia näyttelijäntyössä. Ja jos taas ollaan rehellisiä, niin näyttelijäntyön proffamme Kari Heiskanen, joka myös ohjasi taiteellisen lopputyöni Strindbergin ”Tie Damaskokseen”, patisti mua päivittäin sen kirjallisen työni kanssa ”ja saatana sinä kirjoitat sen lopputyön ja valmistut!” Siihen aikaan ei ollut vielä kovin suosittua valmistuminen, tytöistä sinä vuonna valmistui kaikki ja mä olin kundeista ainut. Moni on kyllä sitten myöhemmin kirjoittanut lopputyönsä. Niin, siis moraalia käsittelin. Silloin se oli vielä korkealla, on se osittain vieläkin… On tässä tullut tehtyä kaikenlaista, joka olisi sen ikäisen Tommin mielestä ollut moraalitonta. En ole sitä aikoihin lueskellut, mutta kyllä se silloin tällöin on tullut vastaan. Siellä on kaikenlaista mm. asenteista ja tekemisen tavoitteista, en usko että niistä olen kauheasti joutunut tinkimään tässä vuosien varrella. Rima on joskus aika korkealla ja harvoin sen saavuttaa, mutta pyrkimys pitäisi aina olla sama.”

Häiriötekijä/Q-teatteri (c) Pate Pesonius 

Miksi olet näyttelijä? ”Miksi? Oon tosi onnellinen siitä, että rakastan tätä työtä edelleen. Koen olevani etuoikeutettu sen suhteen, että oon saanut harjoittaa ammattiani monipuolisesti ja se on kehittänyt mua myös näyttelijänä. Oon saanut tehdä mitä erilaisempien tekijöiden kanssa, koska aina oppii jotain uutta, ja teatterin lisäksi oon saanut tehdä kamera- ja kirjoitustyötä ja kaikki vie eteenpäin. Rakastan työtäni, ja toivottavasti se näkyy myös töissäni. Tämän ylevämpää vastausta en tähän osaa sanoa. Siksi.”

Mainitse joku tärkeä oppi, jonka olet urasi varrella saanut. ”H-P Björkman on sanonut mielestäni kauniisti oppilailleen, että näytteleminen on vapauden manifesti. Kun näytellessä energiapiste ja keskittyminen on oikeaan suuntaan, silloin pystyy keskittymään tekemiseen eikä siihen miltä näyttää. Se on valtavan vapauttavaa, ja tuottaa hyvää tekemistä. Matti Ijäs on sanonut joskus, että taiteen määre on se, että me ollaan jokainen erilaisia. Jos katsomme ikkunasta ulos, kaikki näkevät saman maiseman, mutta mihin juuri sinun katseesi kiinnittyy ja mitä sinä havainnoit, se vaihtelee. Toki siihen pitää sitten luottaa, että havainnossasi on jotain kertomisen arvoista ja se pitää pystyä tuomaan persoonallisesti esiin. Uuden Van Gogh -elokuvan yhdessä julisteessakin lukee ”No one sees what I see”. Nuorilla, kokemattomilla näyttelijöillä fokus on välillä väärässä suunnassa. Apua haetaan kaikkialta, opettajilta ja muilta, vaikka kaikki ratkaisut on ihan lähellä. Pitäisi luottaa siihen, että minä riitän. Koko näyttelijäntyön perusta on jokaisen sisällä - kokemusmaailmassa, sydämessä ja tunteissa. Sen tajuaminen, että mulla on jo kaikki, saattaa viedä vuosia ja jotkut eivät sitä löydä koskaan.”

Tuosta tulikin mieleeni se, mitä kirjoitin Medusan huoneesta. Kaikki katsomme samaa näytelmää, mutta jokaisen kokemus on erilainen ja yksityinen. Toinen haukottelee vieressä ja toinen pyyhkii kyyneliä. ”Kyllä, juuri samaa asiaa mitä äsken mainitsin. That´s it. Se on mielestäni hyvän ja kiinnostavan taiteen merkki, että katsojien reaktiot ovat niin erilaisia.”

Onko sinulla ollut omia ns. esikuvia, joita olet erityisesti seurannut nuorempana tai arvostat erityisesti? ”Toki on ollut. Mulla kävi valtava onni siinä, että samaan aikaan kun pääsin TeaKiin oli se Q-teatterin pesti ja Antti Raivio, joka oli tullut suoraan Turkan koulusta. Olin mukana kolmessa-neljässä jutussa ja niihin kuului aika pitkä näyttelijäntyön koulutuksellinen jakso aina alkuun, tehtiin esimerkiksi tunnetila- ja mielikuvaharjoitteita. Kävin samaan aikaan TeaKia ja sain toisenlaisen lähestymiskulman Q-teatterista, koin sen rikkautena. Mulla oli koulussakin tosi hyvät opettajat – Ryhmäteatterin väkeä Heiskanen/Väänänen/Sveholm/Torikka ja Kaija Pakarinen. Q-teatterissa oli hurjassa iskussa olevaa porukkaa, joista etenkin Hannu Kivioja teki muhun valtavan vaikutuksen. Lisäksi Leea Klemola, Martti Suosalo, Jorma Tommila...”

Jos oikein fantasioidaan, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Kyllä mä oon vastannut aina Meryl Streepin, jos on tullut tämä aihe puheeksi. Oon aina ihaillut hänen valtavaa teknistä taituruuttaan, miten hän rakentaa hahmonsa ja se yhdistettynä äärimmäisen herkkään tunneilmaisuun. Hän on fantastinen näyttelijä, ja hän on usein sekä liikuttanut että naurattanut mua.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Dueton! Nyt ei kannata miettiä omaa laulutaitoaan, sillä siitähän tulisi katastrofi. Joku nainenhan sen täytyisi olla. Mun yksi paheenihan on kaikki nyyhkypowerballadit, niitä oon kovasti tykännyt aina kuunnella, vaikka kovaa rokkimiestä olen esittänytkin. Kyllähän mä nyt Whitney Houstonin kanssa lähtisin duetoimaan!”

Hitlerin kellonsoittaja/Q-teatteri (c) Pate Pesonius 

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Q-teatteri, Kansallisteatteri, Helsingin Kaupunginteatteri, Espoon Kaupunginteatteri, Ryhmäteatteri, Teatteri Takomo, Teatteri Viiruksen kanssa on tehty yhteistyötä Suomenlinnassa… siinähän ne taisi olla.”

Mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi tärkeä. ”Yksi virstanpylväs teatteriurallani on ollut Q-teatterin ”Hitlerin kellonsoittaja” vuodelta 2006, Taru Mäkelän ohjaama näytelmä. Näyttelin siinä Kalle Holmbergin kanssa. Urani alkuvaiheessa tuli työskenneltyä hyvin autoritääristen ohjaajien kanssa, yritettiin hirveästi tehdä niin kuin ohjaaja halusi ja koin, että Hitlerin kellonsoittajassa sain valmistaa ensimmäistä kertaa roolini hyvin pitkälle itse, Taru antoi mulle aika vapaat kädet. Näytelmä sai hyvät arviot ja oli todella suosittu. Se oli näyttelijäntyöllisesti itselleni merkittävä juttu. Tein paljon omia ratkaisujani ja luotin intuitiooni roolihenkilöni suhteen ja onnistuin. Leffapuolelta sitten ”Miehen työ”, sitä ennen olin tehnyt vain pieniä rooleja kymmenen vuotta ja Jussi-palkinnon voitettuani olinkin ykskaks päärooleissa. Ei se rooli mua näyttelijänä hirveästi kehittänyt, mutta yksi onnistuminen leffapuolella mahdollisti mulle paljon elokuvatöitä sen jälkeen ja muutti urani suuntaa. Pidän kyllä siitä leffasta, ja se on yksi parhaista rooleistani, ellei paras.”

Nytpä tuli mieleeni Studio Julmahuvi. Tuleeko ihmisiltä vielä paljon kommentteja siihen liittyen? ”Tulee kyllä, on mukavaa että uusi sukupolvi on löytänyt sen uusintakierroksen myötä. Siitähän on jo yli 20 vuotta aikaa! Ja tää laivahommahan lähti ihan käsistä vähän yllättäenkin, siitä tulee kommentteja tällä hetkellä”, naurahtaa Tommi viitaten M/S Romantic -minisarjaan.

Kävin muuten viime viikolla katsomassa Teatteri Kultsassa Sketsi-Suomea. Siinähän oli mukana sketsejä Studio Julmahuvistakin, mm. Roudasta rospuuttoon ja se, kun Suomen olympiajoukkueen paluu on saanut uuden, dramaattisen käänteen. Hyvin toimi! ”Mukava kuulla, että toimii! Heh, se olympiajoukkue-sketsin repliikki tuli suoraan tosielämästä. Janne Reinikainen oli mukana Turun Kaupunginteatterin Reviisorissa, asui täällä Eirassa ja oli juuri lähtemässä Turkuun. Oli just skrabaamassa ikkunoita autostaan kun Turusta soitettiin, että missä mahdat olla, sillä esitys alkaa vartin kuluttua. Janne luuli menevänsä iltanäytökseen ja olikin päivänäytös! Janne sitten soitti teatterinjohtaja Ilpo Tuomarilalle ja sieltä tuli legendaarinen lause ”Mua vituttaa niin paljon etten mä pysty puhuun sulle sanaakaan!” Otettiin sitten käyttöön se.”

Hetki muistellaan lämmöllä myös Ihmebantussa nähtyä ”pieruhierojaa”, joka pudotti aikoinaan haastattelijan sohvalta. ”Kyllä sen tekeminen oli aika rajoilla itselläkin”, Tommi nauraa.

Asiasta toiseen, millaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän? ”Musta on loistavaa, että teatteri koko ajan kehittyy ja hakee uusia muotoja. Jokainen sukupolvi etsii omansa ja rikkoo vanhoja kaavoja, niin sen kuuluu mennäkin. Näyttelijänä mä kaipaan ihan perusteatteria, ei välttämättä mitään klassikoita, mutta sellaista mikä menisi enemmänkin näyttelijäntyön ehdoilla. Olisi hienoa päästä mukaan esimerkiksi näytelmiin Pitkän päivän matka yöhön tai Kuka pelkää Virginia Woolfia. Shakespeareakin oon tehnyt tosi vähän. Alan olla sen ikäinen, että näitä haaveita alkaa tulla.”

Tommi Cafe Talossa (c) Teatterikärpänen 

Mitä on sinun mielestäsi teatterin taika? ”Onnistuakseen se on pirun vaikeaa, ja se vaatii niin monen osa-alueen täydellistä onnistumista. Se ei myöskään salli kenenkään epäonnistumista. Sama koskee leffojakin. Usein multa kysytään unelmaroolista ja vastaan, että tärkeitä on se kenen kanssa tekee, ei se mitä tekee. Turha esittää Hamletia, jos ympärillä ei ole sitoutunutta porukkaa ja erilaista näkemystä. Tietysti se usein vaatii jotain extraa myös, ja sitä on hankala selittää. Rauta-ajassa Sampoa takoessa sanotaan lause ”Ei se synny synnyttämättä” ja se sopii teatteriin myös. Onnistumisen takana on valtava duuni, jokainen ilta.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Mä tykkään mennä aikaisin teatterille, usein parikin tuntia ennen esitystä. Riippuu vähän jutusta, mutta kyllä mä pyrin lämmittelemään ja herättelemään vähän kroppaa, tekstiä käyn läpi. On mulla varmaan jotain outojakin kuvioita, joita toistelen huomaamattani ja joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä itse esityksen kanssa.”

Kerro joku sählinki lavalta. ”Ihan hirveetä kaaosta ei olla saatu aikaan (koputtaa puuta) eikä mulle mitään ihmeellisiä black outejakaan ole sattunut. Kaikenlaisia putoamisia on tapahtunut etenkin Q-teatterin komedioissa, mutta ne jotekin kuuluu siihen kuvioon. Pahin painajainenhan olisi se, että unohtaisi mennä esitykseen. Kansallisteatteriin menin kerran jalkakäytäviäkin pitkin autolla Q-teatterilta, esitys oli jo alkanut ja lähtöä oli venytetty viisi minuuttia. Juoksin suoraan lavalle ilman maskeja, jotain vaatetta ehdin vetämään päälleni. Se oli aika tiukka paikka kyllä. Kerran mulla meni selkä kesken esityksen, en pystynyt enää jatkamaan ja esitys keskeytettiin. Niin, ja Karamazovin veljesten ensi-illassa kävi niin, että esitys oli pyörinyt tunnin ja tulimme Volasen Janin kanssa ensimmäistä kertaa lavalle, ja eräs nimeltämainitsematon henkilö löi multa litsarilla vahingossa tärykalvon puhki. Ehdin sanoa varmaan kolme repliikkiä ja loppu olikin jännää, kun en kuullut mitään. En kuullut omaa ääntänikään ja pitkä monologi oli tuloillaan. Siinä lähti ensi-iltajännitys kyllä heittämällä!”

Tulevia/meneviä rooleja? ”Nyt pyörii Medusan huone Q-teatterissa ja Ylellä M/S Romantic, syksyllä olen Q-teatterissa myös. Lahkosaarnaaja Maria Åkerblomista kertovassa leffassa ”Marian paratiisi” olen sivuroolissa, Zaida Bergroth ohjaa. Kesällä alkaa kuvaukset rippikouluaiheisesta leffasta, olen siinä papin roolissa ja ohjaajana Ulla Heikkilä, uusi kiinnostava ohjaaja.”

Komisario Koskinen -kuunnelmahan löytyy myös Areenasta. ”Joo, sitä oli mukava tehdä.”

Mitä terveisiä lähettäisit nuorelle itsellesi? ”Terveisiä täältä vaan, kaikkihan on mennyt ihan hyvin. Sitä ei välttämättä silloin olisi uskonut. On ollut jännää ja synkkääkin, vähän liian ankara oon ollut itselleni joskus. Ja epävarma. Studio Julmahuvista kun oli aiemmin puhetta niin on mainittava vielä, että oon aina pitänyt komediasta ja oon tehnyt ja kirjoittanutkin sitä ja nähnyt maailman aika koomisesta vinkkelistä, mutta yllättäen mut nähtiin koomikkona Julmahuvin jälkeen ja alettiin tarjota koomisia rooleja. Se avasi spektriä roolitarjonnan suhteen ja mahdollisti uudenlaisia juttuja. Summasella, Volasella, Rasilalla ja Reinikaisella oli kaikilla täysin eri lähestymiskulma näyttelijäntyöhön kuin itselläni, opin heiltä paljon uutta. Se kokemus vapautti mua hirveästi näyttelijänä, olin siihen asti ollut aika synkkien roolien mies.”

Perinteinen yhteiskuva 

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mä jäädytän tilanteet hiljaisuudella ja tuijottelulla. Hahmon nimi olisi Tunnelmanjäädyttäjä.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin Neil Youngin vinyylilevyt, levysoittimen, pullollisen Jaloviinaa ja muutaman kassillisen kirjoja. Ruuaksi pastaa.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Kyllä mä haluaisin mennä Woodstockiin. En mä sinne mutavelliin haluaisi mennä pyörimään, mutta hengailemaan lavalle tyyppien kanssa. Juontajaksi!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille tai blogin lukijoille? ”No ensiksi katsojille se, että kännykät äänettömälle eikä rapisevia karkkipapereita mukaan. Aika vähän noi mua nykyään häiritsee, taitaa liittyä epävarmuuteen myös. Kehottaisin katsomaan ennakkoluulottomasti erilaisia esityksiä. Edelleenkin monella on hyvin vahva mielikuva siitä mitä teatteri on, vaikka monenlaista tehdään. Teatteri on siitä hankala laji, että harvoin osuu, mutta sitten kun osuu, sitä ei unohda koskaan. Siksi kannattaa käydä katsomassa paljon ja erityylisiä juttuja. Omassa mielessäni on 4-5 täysin unohtumatonta kokemusta. Yllättäkää itsenne! Sama koskee leffoja myös.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

- Mikä sytyttää sinut? - Taide

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Valhe

- Suosikkikirosanasi? - Perkele

- Mitä ääntä rakastat? - Tuuli

- Mitä ääntä inhoat? - Herätyskello

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Formulakuski

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Verovirkailija

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hell yeah!

Haastattelun päätyttyä pääsin vielä yllättämään Tommin, kun kaivoin kassistani arvonnassa muinoin voittamani keräilyharvinaisuuden, nimittäin Kari Lampikallio & Rakkauden suurvisiirit -sinkun ”Sylisi lämpöön”. ”Voi jessus, kaikenlaista sitä on tullut tehtyä”, tuumasi Tommi nimmaria rustatessaan. Kappale soi elokuvassa Ruotsalainen hetki.