sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Saituri / Jyväskylän Kaupunginteatteri

Saituri / Jyväskylän Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 29.1. 2013, kesto noin 2h 40min väliaikoineen

Ohjaus Leena Havukainen

Rooleissa : Jouni Salo, Hiski Grönstrand, Maiju Saarinen, Joni Leponiemi, Salli Suvalo, Jouni Innilä, Piia Mannisenmäki, Jukka-Pekka Mikkonen, Hannu Lintukoski, Hannu Hiltunen, Henri Halkola, Timo Smedberg, Antti Soininen ja Sanna Vähämaa

Taustaa : Molière oli ranskalainen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja näyttelijä, joka tuli tunnetuksi etenkin komedioiden kirjoittajana. Hän kuvasi näytelmissään usein ihmisten heikkouksia, kuten tekopyhyyttä, sovinismia ja pihiyttä. Hänen komediansa ovat edelleen hyvin suosittuja ja niitä esitetään jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Saiturikin on kirjoitettu liki 350 vuotta sitten, mutta hämmästyttävän hyvin se yhä toimii. Näytelmässä pääroolissa häärää äärimmäisen saita mies Harpagon (Jouni Salo), joka on iskenyt silmänsä nuoreen ja kauniiseen Marianeen ( Salli Suvalo). Valitettavasti myös Harpagonin oma poika Cléante (Hiski Grönstrand) on ihastunut samaan tyttöön, ja niin isä ja poika joutuvat kilpakosijoiksi. Harpagon on myös naittamassa tytärtään Éliseä (Maiju Saarinen) salaperäiselle rikkaalle Anselmelle (Jouni Innilä) tietämättä lainkaan sitä, että tytär on rakastunut Harpagonin hovimestariin Valèreen (Joni Leponiemi), joka taas on hännystelyn ja mielistelyn mestari. Valère joutuu vakuuttamaan Éliselle Harpagonin nähden, että isän sopima naimakauppa on järkevä ja samalla vakuuttamaan tytölle, että omat tunteensa tyttöä kohtaan ovat aitoja. Selkeää, eikö? Ei tässä vielä kaikki. Paikalle saapuu vielä juonitteleva nainen ja kaiken keskellä siis häärää hömelö itaruuden perikuva Harpagon, jonka suurin murhe on se, että joku varastaa häneltä edes jotain. Pahin mahdollinen tapahtuukin, suuri aarre katoaa ja kaikki ovat epäiltyjä (yleisöä myöten) kunnes toisin todistetaan. Lopussa paljastuu muutama ylläri ja tarina saa onnellisen lopun, mutta sitä ennen on monenlaista juonittelua ja paljon puhetta.

Jouni Salo ja Hiski Grönstrand / kuva Studio Luomansivu

Plussaa : Ensinnäkin puvut olivat upeita, niin miehillä kuin naisillakin. Värikästä ja koristeellista ja monenlaista yksityiskohtaa, olisi ollut mahtavaa päästä tutkailemaan pukuosastoa vähän tarkemmin ja lähempää. Eniten minua miellytti eleet ja liikkeet. Élise ja Harpagon pokkuroivat toinen toisilleen ja vuorotellen syvempään niiaten ja kumartaen. Cléante oli varsinainen keikari ja vaatteillaan ja ulkoisella olemukselleen koreilija, lainarahoillahan kaikki oli hankittu... Huvitti se, miten itara Harpagon suhtautui esim. peruukinkäyttöön. Järjetöntähän se on laittaa rahojaan moiseen, ainakin niin kauan kuin päässä kasvaa omat hiukset. Valère oli mainio mielistellessään pomoaan, koko olemus muuttui puhetyyliä myöten. Kaikenlaisia korulauseita sitä pystyykin käyttämään riitatilanteessa! Myös "takinkääntäjä" mestari Jacques (Hannu Lintukoski) oli oivallinen tyyppi, hän kun toimi niin kokkina kuin ajurinakin ja roolinsa mukaan käänsi sitten aina takkinsa toisinpäin. Olisin toivonut näkeväni hiukan enemmän vielä Harpagonin lakeijoita (Timo Smedberg ja Antti Soininen), toisella kun oli tahra housuissa kriittisessä paikassa ja toisella taas housut takaa rikki. Ohjeita käyttäytymiseen annettiin siihen malliin, että luulin tästä revittävän enemmänkin huumoria irti. Pari roolihahmoa oli kuitenkin ylitse muiden. Ensinnäkin itse saituri Harpagon, Jouni Salo. En ole miestä aiemmin lavalla nähnyt, mutta uskallan väittää, että taitaa mies olla unelmaroolissaan. Täydellinen suoritus olemuksineen ja puhetyyleineen! Kohtaus, jossa Harpagon huomaa rahakirstunsa kadonneen on niin huippuunsa viritetty että katsoja ei voi muuta kuin nauttia näkemästään. Kovasti mieleeni oli myös Cléanten palvelija La Flèche (Jukka-Pekka Mikkonen), hyviä eleitä ja ilmeitä myös hänellä, vaikka toisaalta toi kasvoillaan mieleeni myös kuuluisan kivikasvon, Buster Keatonin. Vaatteiden tarkastus mahdollisen ryöstösaaliin varalta oli hauskaa seurattavaa. Loppupuolen yllätyksellisyys oli sopiva huipennus, tosin lopulta sitten vähän ennalta-arvattavissakin olevia käänteitä.

Hannu Lintukoski, Jouni Salo ja Joni Leponiemi / kuva Studio Luomansivu

Miinusta : Puhetta oli aika tavalla ja vaati katsojaltakin vähän keskittymistä enemmän, jotta pysyi mahdollisissa käänteissä mukana. En tiedä kuuluuko se tähän nimenomaiseen komedian tyylilajiin, että puhutaan osittain aika selkeästi yleisön suuntaan ja haetaan sieltäkin vähän vahvistusta puheille? Mielestäni yleisöön olisi voitu ottaa kontaktia vieläkin enemmän ja pistää vielä enemmän överiksi muutama kohtaus... Vähän olin myös pettynyt, että lakeijoita ei juurikaan näkynyt ja se juonitteleva nainen ei mielestäni päässyt oikein kunnolla revittelemään kyvyillään. Ja suurista illallisista kohistaan ja niitä ei sitten kuitenkaan näytetä. Itse kirjailijalle tästä kaiketi miinus siis...

Muuta : Omaa hölmöyttäni tämä, mutta alunperin nähtyäni ohjelmistoon tulevan Saiturin, mietin ensin että miksi tähän aikaan vuodesta tätä esitetään, kun sotkin sen Saiturin jouluun... Tästä Jyväskylän versiosta on jälkellä enää yksi näytös ja se on perjantaina 17.5. Vielä ehtii, jos pitää kiirettä. Oli kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen ja etenkin Jouni Salo. Muutama katsojakin nousi aplodeeraamaan seisaaltaan loppukumarruksissa ja ihan aiheesta.

Saiturille neljä tähteä **** .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).