sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Myrskyluodon Maija / Jyväskylän Kaupunginteatteri

Myrskyluodon Maija / Jyväskylän Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 8.9. 2012, kesto noin 2h 50min väliaikoineen

Ohjaus Miika Muranen

Musiikki Matti Puurtinen

Koreografia Petri Kauppinen

Rooleissa : Taina Reponen, Maiju Saarinen, Neija Välilä, Jouni Innilä, Hanna Liinoja, Salli Suvalo, Joni Leponiemi, Jouni Salo, Maritta Viitamäki, Henri Halkola, Hannu Hiltunen, Jukka-Pekka Mikkonen, Julia Kärnä, Hiski Grönstrand, Hannu Lintukoski, Piia Mannisenmäki, Deniz Görsoy/Hanna Mangeloja/Reetta Mattila, Santeri Tirronen/Elias Hautaniemi/Joonas Erho, Lauri Forstén/Sisu Kiuru/Joel Martikainen, Johannes Hiltunen, Tiuku Holma, Elsa Kalervo, Roosa Karhunen, Tytti Liukkonen, Lauri Kalpio, Markus Linja, Atte Niittykangas, Elli Pulkkinen, Juha Valkama ja Joonas Vesalainen

Taustaa : Kirjailija Anni Blomqvistin viisiosainen Myrskyluoto-sarja lienee useimmille tuttu 70-luvulla dramatisoidusta tv-sarjasta, jonka ohjasi Åke Lindman ja johon musiikin sävelsi Lasse Mårtenson. Tämän musikaalin on kuitenkin säveltänyt Matti Puurtinen, ja se sai aikoinaan ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 1991. Tarina kertoo nuoresta Maijasta, (Maiju Saarinen) joka vasten omaa tahtoaan naitetaan kalastaja-Jannelle (Henri Halkola) ja edessä on muutto Myrskyluodolle, keskelle saariston karua luontoa. Myrskyluodon Maija on ensinnäkin kasvutarina ; miten nuoresta ja tunteistaan ja teoistaan epävarmasta naisesta kasvaa vaimo ja äiti. Tämä on myös selviytymistarina siitä, miten pärjätä karun luonnon armoilla. Luontoa vastaan kun ei aina pysty taistelemaan ja meri ottaa kyllä halutessaan omansa. Riipaisevan kaunis rakkaustarina tämä on myös. Janne on hyvä ja rehti mies, ja pian Maija oppii rakastamaan aluksi kovin vierasta aviomiestään. Rakkaus ja yhteen hiileen puhaltaminen on ainut keino selvitä karuissa olosuhteissa, silloin kun tuntuu että mikään muu ei enää jaksa kannatella. Syntymä ja kuolema ovat koko ajan läsnä, ja armoton luonto.

Janne ja Maija / kuva Sami Heiskanen, JKLn KT

Plussaa : Vanha ja nuori Maija istuivat selin katsomoon jo yleisön saapuessa paikalle, pidin tästä ja siitä, että vanha Maija (Taina Reponen) taisi olla koko ajan lavalla seuraamassa hiljaa tapahtumia kauempaa, kertomassa taustoja, kommentoimassa ja antamassa ohjeita ja neuvoja nuorelle itselleen. Alussa Kuolemanhaltija (Neija Välilä) nousi kaiken keskelle ikään kuin tyhjästä ja oli heti selvää, että hänellä tulee olemaan sormensa pelissä useammassakin tapahtumaketjussa. Hieno ratkaisu, muutenkin Kuolemanhaltijan ilmestyminen sai aikaan kylmiä väreitä ja aina mietitytti, että kenen vuoro. Hänen liikekielensä oli jotenkin hypnoottista myös (esityksen päätyttyä eräs miespuolinen katsoja kokeili samaa liikettä takanani...), samalla vähän pelottavaa mutta myös rauhoittavaa, kovin tyynesti ja kiltisti hänen kädestään tartuttiin ja mukaan lähdettiin. Myös elävä meri oli mieleeni, se vei mennessään ja nostatti aaltoja, kuljetti pientä venettä eteen päin. Musiikki oli hyvin vahvassa osassa tässä. Alkupuolella vietettiin riehakasta juhannusta saariston nuorison voimin - valloittavaa sokkoleikkiä, kaipaavia katseita, kosketuksia ja varastettu suudelmakin. Ei saanut Maija Magnusta (Joni Leponiemi) sulhokseen, vaan nuorukaisen käteen tarttui eräs toinen ja Maijakin pakkonaitettiin sitten Jannelle. Häissä kuultu "Maijan ja Jannen häävalssi" on upea, sitä soisi käytettävän häissä todella usein! Maiju Saarinen nuorena Maijana tekee loistoroolin ja heittäytyy kyllä rooliinsa täysillä. Aluksi tyttö on kovin epävarma ja hiukan pelokaskin tulevasta, mutta pian hän oppii luottamaan rehelliseen ja työteliääseen Janneen ja pieni perhe muuttaa yhdessä Myrskyluodolle, luonnon armoille. "Tuuli, tuuli" oli hyvin kaunis kappale myöskin. Tämä on kyllä sellainen musiikin, tanssin, laulun ja hienon tarinan yhteinen liitto, ja katsojalle ehdottomasti yksi kokonaisvaltaisimmista elämyksistä mitä musikaaliosastolla olen muutamaan vuoteen nähnyt. Kaikki toimii, ja millä tavalla! Lähes koko ajan on sellainen olo, että joku puristaa sydäntä kovaa nyrkissä. Välillä ote on hellempi ja kaikki on hetken hyvin, kunnes taas ote tiukentuu ja Kuolemanhaltija ilmestyy paikalle. Tarinan kauneus ei piile pelkästään itse kertomuksessa, vaan myös tanssin liikekielessä (esimerkiksi pieni kertomus kadonneesta merimiehestä on mielettömän hieno), musiikin herkkyydessä ("Myrskyluodon Maijan rakkauslaulu" on yksi kauneimmista kappaleista mitä olen aikoihin kuullut yhtään missään), lavastuksen "karuudessa" (taustalla koko ajan häämöttävä luoto on jotenkin vangitseva näky) ja myös valoissa ja väreissä. Kokonaisuus on todella onnistunut. Ikävistä tapahtumista huolimatta osataan myös iloita pienistä ja tietysti suuristakin asioista. Joulusta, uusista kengistä, saaristolaisten avuliaisuudesta ja yhteisöllisyydestä, jäiden kantamisesta. Siitä, että on joku josta pitää kii.

Maija meren keskellä / kuva Sami Heiskanen

Miinusta : Ihan kaikesta en kuitenkaan pitänyt. Miksi pastorin piti puhua oudolla tavalla ja ruustinnan tulkata? Useimpia tämä huvitti, mutta ei minua. Pari kappaletta tuntui joukossa jotenkin turhalta ; miesten juomalaulu ja Suutari-Ollen viisu nimittäin. Halusin kai olla koko ajan sellaisessa "pakahtuneessa" mielentilassa, enkä huvittua yhtään mistään.

Muuta : Alunperin minun piti tulla katsomaan Myrskyluodon Maijaa jo joulukuussa viime vuoden puolelle, mutta reissua edeltävänä päivänä nousikin kova kuume ja Maija jäi näkemättä sillä kertaa. Olin kuullut tästä niin paljon hyvää ja vielä kun luulin, että esitykset eivät jatku enää keväällä... Kyllä silloin harmitti kovasti ja itku pääsi! Onneksi sitten esitykset jatkuivatkin ja vihdoin pääsin katsomaan tämän. Lopputulos oli kuitenkin sama, eli itkuhan siinäkin pääsi. Eri syystä sentään kuitenkin, eli ei harmituksesta vaan siitä, että tämä oli suoraansanottuna ELÄMYS ! Olin esityksen jälkeen pitkään kuin puulla päähän lyöty, Maijan rakkauslaulu soi päässä vielä unissakin. Olen syvästi vaikuttunut. Tämä kuuluu samaan kastiin Työviksen Anna-Liisan ja Lahden KT:n Niskavuoren naisten kanssa, ikimuistoinen teatterielämys. Näitä lisää!

Myrskyluodon Maijalle täydet viisi tähteä ***** . 

8 kommenttia:

  1. Aika pitkälti samaa mieltä.

    Vieläkin muistelen esitystä lämmöllä ja se kai kertoo asiasta aika paljon. Nimittäin useimpia teatteriproduktioita en rehellisest sanottuna pahemmiin muista saati muistele edes seuraavana päivänä, kuukausista tai vuosista nyt puhumattakaan.

    Luultavasti kokemusta vahvisti se, että olin edeltävänä syksynä katsonut tv-sarjan kokonaisuudessaan kun oli jäänyt tuollainenkin aukko sivistykseen. Itse asiassa pidin teatteriformaatista enemmän koska tunnaria käyteltiin hyvin säästeliäästi (vaikka se komea klassikko onkin) eikä kurjuutta lyöty kurjuuden päälle samalla päättäväisyydellä kuten televisiosarjassa.

    Mikään suuri musikaalien ystävä en ole, mutta tästä kyllä pidin - omaksi yllätykseksenikin - tavattoman paljon. Tosin viime vuonna kävimme katsomassa Llandudnossa Catsin ja se oli myös äärimmäisen hieno produktio (varsinkin näin kissaystävälle). Eli ilmeisesti musikaalikärpänen on päässyt kuitenkin enemmän tai vähemmän peruuttamattomasti puraisemaan. Can't say I'm complaining, though. :)

    Myrkyluodon Maijan tanssikohtauksetkin olivat loistavia. Erittäin siistiä (ja rohkeaakin, ma luulen) oli nähdä raavaita miehiä modernin tanssin pyörtehissä. ;)

    Kaiken kaikkiaan jotenkin maaginen esitys ja vallan herkäksi veti aikuisen miehenkin. Epäilemättä kävisin enemmän teatterissa jos näitä toisaalta ammattitaidolla toisaalta vereslihalla väännettyjä produktioita sattuisi omalle kohdalle paljon nykyistä useammin.


    Valitan etten osaa nyt suositella sinulle yhtäkään esitystä (pl. em. Catsia). Mielelläni ottaisin itsekin vastaan hyviä ehdotuksia.

    Yst. terv.,
    CaptainAwesome@Rocketship.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Nythän Maija on tulossa syksyllä Lahden Kaupunginteatteriin ja Maiju myös pääroolissa... En aio mennä katsomaan. Suosittelen muuten Kansallisteatterin Vanja-enoa sinulle, jos et ole jo ehtinyt näkemään.

      Poista
    2. Hmmm... onko tuossa sama tekijäjoukko kuin Jyväskylässä? Ehkä suosittelen Lahdessa asuville ystäville, mutta tokkopa uusintakierrokselle joudan itsekään.

      Muistaakseni ainoa näytelmä jonka olen nähnyt toistamiseen (kylläkin eri ryhmien toteuttamana) on Reko Lundanin Aina joku eksyy. The good always die young?

      Ei sillä etteikö tekisi useastikin mieli katsoa samakin produktio toistamiseen, jo ihan senkin takia, että katsoisi eroavatko kokemukset toisistaan (ja jos niin miten, missä määrin ja ennen kaikkea miksi).

      Kiinnostaisi paikallistaa sellainen flow -mainen hetki tekemisessä jossa alkukankeudesta on jo päästy eroon mutta ei myöskään olla vielä leipiinnytty esittämiseen ja/tai itse esitykseen. Sikäli mikäli tällaista laadullisesti tasokkainta performanssia siis ylipäätään voi havaita esiintyvän.


      Kansallisteatterissa pitäisi varmaan käydä kun en ole vielä koskaan käynyt. ;) Olen jotenkin mieltänyt, että noissa produktioissa yritetään lähtökohtaisesti pelata enemmän varman päälle (monellakin tasolla) kuin pienemmissä produktioissa. Eikö näihin esityksiin lastata maakunnista bussit täyteen eläkeläisiä joille pitää tarjota riittävän turvallista pönöttämistä?


      Venäläiset klassikot harvemmin kai pettävät, mutta en oikein ymmärrä miksi K.K. tuntuu olevan joka toisessa näytelmässä tai leffaroolissa (tai siis tiedän, että ulkonäöllä on suuri merkitys ihan kaiken suhteen, esim. sen suhteen, että saadaan vähän miehiäkin välillä teattereihin istumaan....).

      En rehellisesti sanottuna muista nähneeni Kososelta mitään sellaista suoritusta joka olisi jäänyt positiivisessa mielessä mieleen. Ehkä mulla on ollut poikkeuksellisen huonoa tuuria nähdä Kosonen rooleissa joissa hän on enemmän tai vähemmän sama nainen kaikissa. En onnistu näkemään Kososessa suurta komediennea. Minusta hän ottaa itsensä aivan liian vakavasti, ja väitän, että se näkyy lopputuloksessa.

      Puhdistuksessa Kosonen oli ihan ok, mutta kun itse tarina on niin voimakkaasti tunteisiin vetoava, niin näyttelijän pitäisi olla jo oikeastaan erikoisen surkea tapaus, että jäisi Puhdistuksen kaltaisessa hahmogalleriassa latteaksi.

      Itse muistan elokuvan nähtyäni hämmentyneeni Birnin roolisuorituksesta. Sehän oli aivan loistava toisin kuin kaikki muu mitä Birn oli aiemmin tehnyt (ainakin päätellen niistä muutamista näkemistäni elokuva- ja televisiosarjarooleista). En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta epäilemättä jotain sellaista joka pakotti hänet oikeasti menemään sisälle rooliin.

      Olen ollut huomaavinani, että se on tehnyt helvetin hyvää suomalaisille näyttelijöille laajemminkin kun ensimmäiset heistä ovat vihdoin päässeet (tai joutuneet?) ulkomaille duuniin edes yhden leffan ajaksi. Kai siellä ollaan sitten viimeistään tajuttu, että jos jotain haluaa tapahtuvan, niin se vaatii paljon kovempaa duunia kuin mihin Suomessa ollaan perinteisesti totuttu.

      Väitän, että meillä on vieläkin vähän sellainen meininki, että kunhan joku vaan uskaltaa mennä kameroiden eteen niin jo siitä pelkästään pitäisi saada kiitosta. Että olet sinä rohkea poeka/likka. Mutta tämä siis ihan mutuilua.

      En usko, että meillä olisi niinkään huonoja näyttelijöitä vaan nimenomaan on puutetta sellaisesta itsevarmuudesta jota omasta mielestäni hyväksi näyttelijäksi haluavalta väistämättä vaaditaan. Suomi vain on niin pieni markkina-alue, että täällä on ollut käytössä ikään kuin normaalista poikkeavat laatukriteerit.


      Hmmm.... Kristo Salminen Vanjana. Toivottavasti Kristo ei ole hyväkin tuttusi, sillä vaikka mukava miekkonen siviilissä onkin, ei hän näyttelijänä kyllä ole minua onnistunut vakuuttamaan yhtään. Kuten ei Kriston siskokaan. Ei voi olla pelkkää sattumaa. Varmasti keskimääräistä kovemmat paineet molemmilla onnistua ammatissaan kun se tausta kumminkin on mikä se on (ja luontaista karismaa joko on tai sitä ei ole - näin ainakin itse uskon). Epäilemättä näitä kahta tiirataan tarkemmin kuin jotain toista. Ja siksi myös armottomammin ruoskitaan.


      JATKUU...

      Poista
    3. ...JATKUU


      Paavo Westerbergin ohjaus? Auts. Tässä tulikin jo oikeastaan kolme syytä miksi jättäisin mielummin väliin, mutta toisaalta nyt saattaisi olla oivallinen mahdollisuus päästä eroon wanhoista ennakko-oletuksista. Nimittäin onhan se nyt pirkele jos ihminen joka työkseen näyttelee (tai ohjaa) ei jossain vaiheessa myöskin oppisi siitä - ainakin joten kuten - kiitettävästi suoriutumaan.

      Neljäntenä syynä sitten salkkaritähtösten käyttö ylimääräisenä rekvisiittana...


      Tarvitsisin ehkä jonkinlaisen porkkanan ennen pulahdusta. Jos lupaan mennä, enkä pidä näkemästäni, refundaatko piletin? ;)


      Yst.terv.,
      CA

      Poista
    4. Kiitos taas kommenteista! Mielenkiintoista pohdintaa suuntaan ja toiseenkin. Itselläni aivot nyt sen verran jumissa, että en oikein osaa heittää mitään nasevaa vastakommenttia tähän vaihtarina.
      Tein yhdessä vaiheessa sellaisen päätöksen, etten mene katsomaan saman näytelmän toista versiota, jos edellinen näkemäni versio on tuoreessa muistissa. Tästä lipsuin sitten samantein ja menin katsomaan Tampereen Teatteriin Tarpeettomia ihmisiä (Rekon teksti sekin), vaikka näin sen vasta vuosi sitten. Se vaan on niin hyvä. Vanja-enonkin näin kahtena versiona parin kuukauden välein. Täysin erilaiset tulkinnat!
      Joskus kannattaa pulahtaa ihan tuosta noin vastoin omia mieltymyksiään, en oikein tykännyt Leea Klemolan jutuista aiemmin (niitä edes näkemättä siis...), olin ennakkoluuloinen ja menin sitten vasten kaikkea katsomaan Maaseudun tulevaisuutta, joka oli kyllä aika menoa mutta huomasin tykkääväni salaa.
      Porkkana-asiaa kohtaan lähestyn sinua meilitse ;)

      Poista
    5. Palaanpa näin salakavalasti asiaan melkeinpä tasan vuosi ensikommenttieni jälkeen.

      Tulit rohkeasti vastaan tuossa kun aprikoin Vanja-enon katsomista. :)

      Kävin sen Kansallisteatterin version lopulta katsomassa. Olisin halunnut vertailun vuoksi käydä tsekkaamassa kaupunginteatterinkin version, mutta ilta jona katsoimme Westerbergin näkemyksen aiheesta oli sattumoisin samalla kaupunginteatterin viimeinen näytös. :(

      Bummer.

      Oh, well. Nyt kun koetusta on kulunut suunnilleen vuoden päivät lienee korkea aika vetää ajatuksiani yhteen. Olen ihan tyytyväinen, että kävin näytelmän katsomassa, mutta valehtelisin jos väittäisin sen jääneen sen ihmeemmin mieleen.

      Se mikä todella jäi positiivisena mieleen oli ennakkoajatuksissani dumaamani "salkkaritähtösen" suoritus lavalla. Sillä pyyhittiin lattiaa koko muulla näyttelijäköörillä vaikka oli ehtoopuolen artistejakin lupa katsella.

      Ehkä, kuten tuossa ylhäällä jo tuumailin, televisiotyössä on opittu jotakin sellaista varmuutta esiintymiseen, että voi keskittyä ihan vaan siihen hahmoon. Kun niitä vaatimuksia tehdä uudestaan tullee tv-sarjoissa helposti kymmeniä per kohtaus, niin siinä saa olla erikoisherkkä jos kamera/yleisö vielä jännittää.

      Ehkä teatterissa ei ole aikaa ottaa uusiksi niin usein kuin ohjaaja tahtoisi? Kuvauksissahan ei tarvitse - eikä edes voisi - pitää koko hahmogalleriaa venaamassa kulisseissa omaa vuoroaan. Siellä on kerralla vain ne tyypit jotka kuhunkin kohtaukseen kulloinkin tarvitaan.

      Tai kenties ohjaaja helpommin olettaa, että kyllähän se osaa kun on lavanäyttelijä, että viimeistään tosipaikan tullen menee sitten suoritus nappiin?

      Tämä ihan mutuilua. Uskon kuitenkin siihen, että varmuus tekemiseen syntyy pitkälti rutiinista. Toisto on oppimisen äiti.

      Kristo oli parempi kuin ajattelin, mutta ei niin hyvä, että olisi unohtanut näyttelevänsä. Pientä takelteluakin oli, ehkä muillakin, en muista enää niin tarkkaan.

      Eero jätti aika kylmäksi. Samoin Krista Kosonen joka ummm.... oli sama Krista Kosonen joka hän jokseenkin aina tuntuu olevan. Eikö sen venäläisen ohjaajan pitänyt tehdä hänestä suuri näyttelijä? ;)

      Taustalavaste oli komea, mutta itselleni se on toisarvoista pintaa. Ja tosiaan, olisi sitä oven paiskomista voinut vähemmänkin harrastaa - varsinkin kun koko setti tärisi samalla. Muutamia pultteja ja muttereita lisää, niin tuoltakin oltaisi voitu välttyä. Ehkä homma skulasi harjoituksissa. Live-esityksissä tunnetusti enemmän adrenaliinia veressä joten paiskomisessakin varmaan eri tavalla voimaa. ;)

      Vesielementti näytti lähinnä siltä, että se oli siinä koska ohjaaja sellaista toivoi. Tarinan kannaltahan sitä ei mihinkään tarvittu.

      Eniten mikä itseäni etäännytti kokemuksellisesti oli sellaisen viipyilevän yleisfiiliksen sekä kaihomielisyyden poissaolo jonka luultavasti vain venäläiset wanhat mestarit osaavat (ehkä jotkut nykyisetkin?).

      Sellaiset pakahduttavan kuumat kesäpäivät jotka imevät aloitekyvyn ihmisestä, ja jotka tuntuvat jatkuvat yömyöhään asti.

      Jos tämä oli ohjaajan tietoinen valinta, että ei tehdä tähän tyyliin, niin se on sitten vain hyväksyttävä. Mutta kuten totesin, itse jäin kaipaamaan tuollaista venäläistä melankolisuutta ja pysähtyneisyyttä. Nyt tuntui niin kuin koko ajan olisi ollut joku häsläämässä jotain mistä tahansa syystä.

      Ehkä Westerbergin helmasyntinä voisi pitää tuollaista ylimitoitettua suomalaista draamantuntua.

      No, mutta. Tällaisia mietteitä. Ehkä mä tosiaan voin passata Westerbergit jatkossa.


      JATKUU...

      Poista
    6. ...JATKUU


      ***

      Kävin muuten katsomassa lahtelaisten version Cats -musikaalista. Huikeaa akrobatiaa ja hieno liveorkesteri, mutta, mutta...

      Näin toisella Cats katsonnalla alun esittely tuntuu nyt todella pitkältä. Ja kyllä, jäin kaipaamaan niitä kissapukuja. :)

      Mutta onneksi Hämäräinen hoiti kissamaisen tontin enemmän kuin paremmin perin kissamaisilla akrobatianumeroilla. Harvoin pääsee sanomaan, mutta oli kuin rooliinsa luotu. Ma luulen, että tuosta mimmistä tullaan vielä kuulemaan joskus. Sirkuksen saralla tahi muuten.

      Kyllä mä ihan suosittelisin katsomaan jos mahkut siihen on (ja vielä pyörii...). Kuitenkin parempaa viihdettä kuin oikeastaan minkä tahansa muun asian tekeminen. :)


      ***

      Viime viikolla kävimme katsomassa TTT:llä Taivaslaulun. Itse en kuulu kirkkoon enkä muutenkin kauhean hyvin ihmisten kaipuuta uskonnollisuuteen ymmärrä, mutta Taivaslaulun vaikutus oli kyllä melko järeä. Lähdimme molemmat teatterista aivan takki tyhjänä.

      Yleensä löydän käskemättäkin jotain urputettavaa (= oma helmasyntini), mutta nyt oli emotionaalisesti niin tyhjiin imetty olo, ettei oikein edes kokenut tarvetta analyysiin.

      Luultavasti suhtautumiseni vanhoillislestadiolaisiin ei tämän esityksen jälkeen enää voi olla pelkästään absoluuttisen kauhisteleva. Ei kait teatteriesitys voi enempää katsojiltaan toivoa kuin että he eivät olisi aina niin kärkkäitä arvostelemaan. Varsinkaan ihmisiä jotka sattuvat uskomaan eri tavalla kuin itse.

      Haa. Otan vinkkejä vastaan jos eppäilet - taikka tiijät - että vois olla jotain sykähdyttävää luvassa tälle vuodelle teatterin tiimoilta.

      Kesällä ehkä piffaan kauniimman osapuolen kuulostelemaan Sound of Music -svenskaversioo Uudellamaalla (en enää muista missä, Helsingistä länteen päin kuitenkin). Tosin ei kait ne nyt oikeasti aio sitä esittää kuin alkuperäiskielellä...? Taidanpa mennä riskillä, eipä kait sillä lopultakaan ole väliä kunhan laulu kulkee (eikä taivaalta tule vettä - tai rakeita).

      Keep up the good work, ja muutenkin hyvää vuoden jatkoa Teatterikärpäselle. Tällaisia blogeja tarvitaan. En vaan itse millään ehdi kaikkee gutaa lukemaan enkä varsinkaan kommentoimaan. But life is.



      Yst. terv.,
      CaptainAwesome@Rocketship.com

      Poista
    7. Hei mahtavaa! Kiitos taas kommenteista. Mietinkin tuossa itsekseni joku päivä, että mahdoitkohan käydä katsomassa Vanja-enoa aikoinaan. Ei se sitten kuitenkaan niin paska ollut, mitä aluksi epäilit. Tähän lyhyt kommentti, koska uni painaa silmiä : mäkin kävin katsomassa Lahden Catsin ja samoin Taivaslaulun, molemmista myös kirjoitettu tänne. Taivaslaulun myötä silmäni aukesivat tietyissä asioissa ja ostin (ja luin) sen kirjanakin. Hieno näytelmä, kaunis tarina ja kaunista kieltä. Cats oli huikea! Hämäräinen mahtava! Torstaina menen katsomaan Mahdolliset maailmat, eli taas on Westerbergiä luvassa...

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).