Haastattelussa Ushma Karnani

Ushma Karnanin tapasin Hämeenlinnan teatterin aulassa, Ruostetta ja timantteja – näytelmän harjoitusten välisellä tauolla tammikuun loppupuolella 2013.

Ushma on syntynyt Helsingissä 1981 ja horoskooppimerkiltään hän on leijona. ”Peruskoulun mä kävin Turussa ja lukion Helsingissä. Oon asunut myös Tampereella, ja nyt mä asun Vantaalla. Mä taidan olla vähän sellainen matkaaja.”

Mitä harrastat? ”Tällä hetkellä mä harrastan käsitöitä aika paljon; korvakoruja, vauvojen tossuja ja sukkia, villasukkia... Meillä on sellainen ”Mummoklubi”, kavereiden perustama käsityöharrastuskerho. Joku opettaa aina jonkun uuden taidon, jota sitten yhdessä tehdään, sellainen yksi uusi asia aina. Viimeisin taito oli maton virkkaamista matonkuteista, oltiin yhdessä liikkeessäkin Helsingissä tutustumassa. Sit on korjattu rikkinäisiä vaatteita ja irtonappeja ja sellaista”, Ushma selittää iloisena.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä soitan huilua, oon soittanut ihan lapsesta sitä, nykyään tosin harvemmin. Sit mä oon aika hyvä kielissä. Tietysti musiikki on mun erityistaito, mutta se on nykyään sellainen, mikä vaaditaan aika monelta jo, ettei sitä miksikään erityistaidoksi oikein voi enää sanoa.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”No tanssiminen! Kyllä mä senkin haltsaan, jos on aikaa opetella kunnolla. Oon ollut vähän kömpelö itteni kanssa omasta mielestäni, mä tarviin paljon enemmän aikaa kuin muut, eli mä en ole hirveän nopea oppimaan. Mulle aina sanotaan, että ”Mitä sä siinä itket, mikset mene opettelemaan!”, mutta kun mua inhottaa mennä niille tanssitunneille, kun siellä on muita ihmisiä ja mä oon jotenkin niin huono ja aaaaaargh. Täytyisi perustaa joku oma Mummoklubin tanssiporukka, vapaata liikkumista jossain kellarissa hehehh!” Ushma hihittää.

Löytyykö suvustasi muita ”taiteilijoita”? ”Ei löydy. Tässä meidän suvussa on sellainen hassu juttu, että mun vanhempani on molemmat kemistejä ja pikkuveljeni on neurobiologian tutkija, eli mä olen pudonnut pikkaisen kauemmas puusta kyllä!”

Osaatko soittaa muita instrumentteja kuin sitä huilua? ”Meillähän on sellainen ”maailman paskin kitaraduo”, ollaan nimetty ittemme sillai niin ei tuu liikoja paineita. O´ Tantra Chicks on sen nimi. Me käydään sen kanssa esim. vanhainkodeissa keikoilla, biiseissä on yleensä pari sointua ja me haltsataan ne aika hyvin. Me lisätään aina yksi uusi biisi ohjelmistoon, että senkään puolesta meillä ei oo kauhean tiukka tuo treeniaikataulu. Rennosti vaan! Joulukeikalla soitettiin Petteri Punakuono ja Joulumaa, ja sitten tuo Suklaasydän on ihan meidän klassikko ja Beatlesin All my loving. Niin ja sitten se ”On armas mulle aallon tie”, se on kyllä hyvä kun siinä on ehkä kolme sointua. Facebookista löytyy meille omat sivutkin, O´ Tantra Chicks! Maailman paskin kitaraduo – nimikin jo poistaa kaikki ennakko-odotukset, eli aina on mahdollisuus sitten yllättää positiivisesti!” Ushma intoilee jälleen.

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mä olen aina ollut musiikkiluokalla ja on ollut sillai, että musiikki on ollut mun ainoa päämääräni elämässä. Tuolla Turussa Puolalanmäen koulun musiikkiluokalla oli sellainen perinne aina, että 9-luokka tekee sellaisen joulushown, joka sitten esitetään koko koululle ja siinä mä esitin skitsofreenikkoporoa, olin silloin 15-vuotias. Olin kuulemma hirveen hyvä siinä, kaikki kehui ja oli hirmu hämmästyneitä siitä, että olin sellainen. Siinä mä sitten tajusin, että olisko se sitten se mun juttuni. Helsingissä lukiossa menin sitten heti näytelmäkerhoon ja siitä se sitten alkoi.”

”Teakista mä valmistuin 2009, kävin sen musiikkiteatteriin erikoistuvan näyttelijälinjan. Mitään varsinaisia ammattitutkintoja mulla ei oo muita. Heti lukion jälkeen mä olin pop-jazz – opistossa opiskelemassa pedioppilaana laulua ja muuta, ja laulua oon koko ikäni opiskellut koulun ohella. 2004 menin siis Teakiin ja tokalla yrittämällä pääsin sisään. Ekan kerran mä hain 2002, mutta samana vuonna oli sitten se Popstars-ohjelma. En päässyt pidemmälle niissä Teakin pääsykokeissa, mutta Popstarseissa sitten pääsin bändiin ja perustettiin Gimmel. Siinä sitten meni kaksi vuotta aika tiuhaan sen bändin kanssa, mä en ehtinyt edes miettimään sitä Teakia siinä välissä, kunnes sitten tuli aika hakea uudestaan.”

Oliko mielestäsi Gimmel-ajoista hyötyä noin Teakia ajatellen? ”Silloin hakuvaiheessa mä pelkäsin hirveesti sitä, että miten muhun suhtaudutaan raadin osalta. Mulla ei ollut sillai käsitystä, että miten ihmiset näkee tuommoisen, kun aina puhutaan tavallaan halpaan sävyyn siitä, että tuotteistettu bändi ja tuollainen hakuprosessi. Sit mä näin kuitenkin sen yhtäläisyyden siinä, että se on vaan julkinen hakuprosessi, mutta se hakuhomma itsessään on muuten ihan samanlainen, oli se Popstars, Idols tai vastaava. En voi puhua opettajien puolesta, että mitä mieltä ne oli minusta, mutta kauhean hyvin muhun suhtauduttiin eikä potkittu tai nostettu millään tavalla, mä olin ihan samalla viivalla kaikkien kanssa ja helpotus oli just se, että kukaan ei kommentoinut siitä negatiiviseen sävyyn. Monesti on kysytty jälkeen päin sitä, että oliko Gimmelistä jotakin hyötyä mulle niissä pääsykokeissa, niin varmaan ainakin se, että kokemus näkyi. Olin varmasti ihan erilainen kuin silloin kaksi vuotta aiemmin, uskalsin olla siinä muiden edessä ja tehdä. Ei ollut mitään hävittävää ja hävettävää, antoi mennä vaan.”

Tunnistaako ihmiset sinua tuolla kaduilla tyyliin ”hei, tuohan on se...” ? ”Kyllä, mutta paljon vähemmän nykyään, että kyllä se tässä kymmenessä vuodessa on karissut. Olen ollut askartelukaupassa töissä tuolla Hesassa, siellä asiakkaat jäi monesti katsomaan, että kauheen tutun näköinen. Ihmiset muistaa kasvot, mutta ne ei välttämättä yhdistä, että mistä tuo on tuttu. Joskus joku kysyi, että olinko mä Idolsissa ja siihen oli helppo vastata, että en ollut. Mä en oo mitenkään sellainen, että mainostaisin sitä, että ”ettekö te muista nyt mua”.”

Ihana Ushma / kuva Teatterikärpänen

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Mä luulen, että mä tekisin paljon muita töitä. Se on niin vaikeeta sanoa, että mitä sen Gimmelin jälkeen olisi ollut, mitä ovia siellä olis voinut olla auki, mutta mä en oo koskaan ollut hirveen kova treenaamaan ja mä koen itteni aika keskinkertaiseksi tollai musapiireissä. Siellä on niin kovaa se kilpailu, että mä en tiedä, että olisinko mä pärjännyt siellä. Ennen bändiä mä olin hakemassa myös lentoemännäksi, olin käynyt sellaisen matkailututkinnon ja matkailuala sinällään kiinnosti kyllä. En kyllä tiedä, se palo siihen musiikkiin ja esiintymiseen oli niin kova, että jotain esiintymishommaa se kuitenkin varmaan olisi.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Mä pidän siitä! En mä keksi tähän mitään muuta kuin sen, että mä en pystyisi kuvittelemaan tekeväni mitään muuta, tai pystyisin kyllä sillä olen tehnytkin muuta, mutta kun se muu ei riitä! Se on niin kova se palo, varmaan sitä jostain kolosta olisin alalle kaivautunut kuitenkin. Kun lukion jälkeen selailin sitä yhteishakuopasta, niin se oli kauhea tunne kun mitään ei kiinnosta ja sit se Teak tuli siinä vastaan, ja kun sinne on niin vaikeaa päästä. Varmaan se tulisi mulla ilmi sellaisena haahuiluna vain, tekisin pari vuotta jotain ja sitten taas jotain ja niin edelleen.”

Mitä kaikkea olet tehnyt valmistumisesi jälkeen? ”Mulla oli sellainen politiikka, että yksi juttu per vuosi. Taloudellisen paniikin takia hakeuduin sinne askarteluliikkeeseen päivätöihin, mutta sitten se muodostui ongelmalliseksi, koska jos tuli jotain duunitarjouksia, niin oli vaikeeta napata niistä kiinni kun oli jo työvuorot merkittynä. Myös kaikkiin auditioneihin oli vaikeeta mennä. Silloin 2010 olin sitten Linnateatterissa Ella ja kaverit – musikaalissa, se oli sellainen koko perheen juttu. Sitten 2011 olin Helsingin Kaupunginteatterissa sellaisessa nelihenkisessä draamassa ”Keltainen kuu” ja 2012 keväällä olin Hevisaurus-musikaalissa Linnanmäen Peacockissa, ja sitten menin taas Linnateatterin juttuun Turkuun, tehtiin sellainen kuin PikkuDuudsonit-jekkunäytelmä. Se Duudsonit tehdään nyt toukokuussa Peacockiin uudestaan, ja sit meillä on ollut toiminnassa se improiluporukka Riskiryhmä. Se on ollut sellainen ammattitaitoa ylläpitävä voima , meillä on treenit joka viikko ja sit meillä on ollut omia esityksiä koko tän ajan. Impro on sellainen laji kyllä, että siinä on kaikki näyttelijäntyön perusteet koko ajan vahvasti läsnä.”

”Mähän jäin reilu vuosi sitten pois sieltä askartelukaupasta, kaksi vuotta olin siellä. Rupesin vasta opettelemaan sitä alan töiden hakemista ja huomasin, että se onkin aika raskasta se freelancerin elo. Koko ajan saa olla hakemassa ja soitella perään ja laittaa sitten uusia hakemuksia, se käy kyllä ihan työstä! Elina Aallon kanssa oltiin molemmat siinä työttöminä sitten ja mietittiin, että mitähän tässä nyt tekisi, ja ruvettiin sitten tekemään itse. Aloitettiin kirjoitustyö ja se alkoi kääntyä vaan enemmän ja enemmän siihen omakohtaiseen kokemukseen siitä freelancer-näyttelijän arjesta ja niistä unelmista ja toiveista, että mitä kaikkea se pitää sisällään. Me sitten kirjoitettiin sellainen tunnin mittainen hupailu, ”Seuraava! - näyttelijän arkipäivää”. Tehtiin promo ja kutsuttiin hirveesti teatterinjohtajia katsomaan sitä tuossa vuosi sitten talvella, ja sit me päästiin Teatterikesäänkin sen kanssa ja Linnateatteriin ja vaikka minne. Se kiinnosti ihmisiä, se oli aika rohkee ja me oltiin vähän tyhmänrohkeitakin kyllä. Sitä oli niin sisällä siinä, ettei hävennyt ollenkaan sitä mitä siihen kirjoitti.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Mä oon aina ollut kauhee musafani, oikein siis fani, se kuuluu siihen teiniaikaan. Mä oon ollut ihan hullu Bon Jovi-fani ja sit tietty kaikki poikabändit, Backstreet Boysit ja Take Thatit ja nää. Mutta mutta...mä en oo pitkään aikaan edes ajatellut tämmöistä esikuva-asiaa. Silloin joskus kun me tehtiin Donna Paukkua telkkaan, niin Anja Pohjola oli kyllä... Meidän koko perhe tykkäsi aina Hyvistä herroista ja ihailin jo pienenä tyttönä Anjaa, ja sit ykskaks oonkin samassa pöydässä lukemassa plareja hänen kanssaan. Oli se kyllä huikea hetki! Tietenkään mä en ole nähnyt hänen nuoruudenaikaisia juttujaan. Aika monella vanhemmalla näyttelijällä on se semmoinen, että niiden ei tarvitse tehdä juuri mitään kun ne jo on! Niin kuin Ekosen Harri täällä. Mä en oikein tiedä mistä se homma tulee. Mä rakastan itse sellaista luonnollista lähestymistapaa näyttelijäntyössä, eleet ja olemus on siinä ja kaikki tulee tosi pienellä tekemisellä. Se on mahtavaa! Eleet tulee luonnostaan, se on sellaista arkipäivän ihmistä. Ritva Valkama, Seela Sella. Se äänenkäyttö ja ne äänenpainot. Se on varmaan se elämänkokemus, voi siihen kun itsekin pääsisi”, Ushma huokaa.

”Tällä hetkellä musiikkipuolella ihailen esimerkiksi Eriniä. Me ollaan hyviä ystäviä, ja hän on muuten sen maailman paskimman kitaraduon toinen osapuoli. Olen seurannut sitä uran rakentamista sivusta ja koko sitä prosessia, miten se tekee biisejä ja miten se huikea levy syntyi, ja miten se on sen yhden ihmisen oma tuotos! Se on musta ihan mieletöntä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti se kappale? ”No Jon Bon Jovin kanssa tietysti, ja laulettaisi joku ihana vain meitä varten tehty duetto.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Niitä on kyllä todella paljon, mutta joku noista vanhemmista konkareista varmaan. Oon mä kyllä vähän kateellinen tuolle Kapulaisen Artulle, kun se pääsee nyt Seela Sellan kanssa näyttelemään.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”No kyllähän mä aina mietin, että millaistakohan olisi olla ihan elokuvaroolissa, kun en oo noita kamerahommia muutenkaan paljon tehnyt. Ehkä joku tv-tai leffarooli, tai sitten toinen haave olisi tän mun tanssihaaveeni takia aina se, että miltähän tuntuisi olla jossain oikein musikaaliroolissa ja oikein tanssimassakin siellä. Vaikka Dirty Dancing! Mun unelmaroolini olisi kyllä siinä Olipa kerran- sarjassa joku ihana satuhahmo.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Aina joka kerta ensi-illan kynnyksellä, kun lavan takana odotetaan ja jännitetään.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Se, että saa leikkiä ja olla ja kokea erilaisia tarinoita. Esimerkiksi se Ella ja kaverit- musikaali, kun se on kirjoitettu sillä tavalla, että se on suunnattu koko perheelle. Samaan aikaan nauraa isoisä lapsenlapsensa kanssa, samalle asialle mutta kuitenkin eri asialle siinä. Siinä oli tosi hulvattomia kohtauksia, ja se oli ihan parasta kun katsojat huutonauraa ja kyyneleet valuu silmistä ja koko perhe nauraa rivissä, ja itse nauttii siitä kun huomaa, että tää uppoaa kuin veitsi sulaan voihin.”

Entä miinuspuolia? ”No se mistä mä kirjoitin opinnäytteenikin, eli palkkaneuvottelut ja sopimuspuoli ja kaikki se mistä työehtosopimuksista huolimatta väännetään. Se on varmaan ainut asia mikä mua tällä alalla syö! Laitosteattereilla on eri asia, ne on tietysti sitoutuneet noudattamaan sitä työehtosopimusta, mutta muuten saa olla koko ajan vääntämässä palkoista. Tällä alalla on paljon sitä, että ”sähän tiedät, että meillä ei oo rahaa”, siitä lähdetään niinku aina ja sit kuitenkin kuulet proggiksen edetessä, että joku muu saa sunnuntailiksat ja muuta. Aina joudut taistelemaan omasta ammattitaidostasi ja arvostasi ja todisteleen sitä, ja se on musta tosi kurjaa!”

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”En osaa vielä oikein sanoa tuohon mitään, kun tämä on mun eka kiinnitys. Olen täällä Hämeenlinnassa nyt siis vuoden kiinnityksellä. Olin hirveen ilahtunut, kun mulle soitti työterveyshoitaja viime viikolla. Jeeee mä olen nyt osa työyhteisöä, ja se on tosi hienoa. Tähän asti mä olen aina aatellut, että mä tykkään siitä vapaudesta, joka freelanceriydessä on, että saa itse vaikuttaa eikä ole sidottu mihinkään, paitsi tietyksi ajanjaksoksi vain. Mutta sitten siinä on just se, että se on tosi raskasta ja on koko ajan se taloudellinen huoli. Nyt on tosi ihanaa, että mä voin keskittyä vaan duuniin ja mun ei tartte miettiä samalla kun mä teen töitä, että mitäs sitten seuraavaksi. Odotan tältä Hämeenlinnan pestiltä sitä, että pääsee tekemään töitä oikein kunnolla. Musta on hirmu kivaa, että nyt on koko ajan töitä, ja mulla on aina ollut korkea työmoraali.”

Millaisessa roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”Jotenkin mä olen ihmetellyt, että miksi mua halutaan aina niihin lapsirooleihin, ei pelkästään teatterissa vaan muutenkin, mutta kyllä mä huomasin taas tuossa PikkuDuudsoneissa, että kyllä mä olin ihan omimmillani siinä, että tehdään sellaista komediaa ja lapsille. Ehkä komedia ylipäänsä on sellainen, missä mä oon sitten omimmillani.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Tuo Riskiryhmä inspiroi mua ihan hirveesti ja sitten kaikki musajutut, kun päästään tekemään itse ihan alusta alkaen ja kun tehdään silla lailla vähän ehkä improvisoiden. Se on musta tosi mielenkiintoista. Sitten ne käsityöhommat, korut ja muut, ne menee aika lailla fiiliksen mukaan. Joskus saan öisinkin jonkun vision jostain!”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Joo aika paljonkin, mutta heti kun pääsee lavalle, niin se ”purina” vatsasta häviää. Ei mulla oo koskaan ollut sillai, että se jännitys haittaisi sitä lavalle menoa ja siellä oloa, se kuuluu asiaan!”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita toistat ennen esiintymistä? ”Oon aika lailla hiljentyvää sorttia. Yleensä nauran ja olen paljon äänessä, mutta ennen esitystä mua alkaa aina väsyttää, ihan siis kunnolla nukuttaa, ja mä meen johonkin omaan pieneen horrokseen. En mä jaksa mitään riehua, jotkuthan kerää sellaista draivia. Mä menen ihan sellaiseen shut down- tilaan, virransäästötilaan juu. Mun pitää saada olla ja rauhoittua. Valmistavissa harjoituksissa mä katson hirveen tarkkaan kaikki aikataulut, että jos pitää itse tehdä maski niin kauan mulla siinä menee, ja monelta mun pitää olla paikalla ja mitä mun pitää tehdä missäkin järjestyksessä.”

Onko näytöksissä sattunut koskaan mitään legendaarista kommellusta? ”Ei ainakaan mulle, paitsi sellaisia bläkäreitä ja rekvisiittojen unohduksia sattuu aika useinkin. Eipäs kun onhan! Viime kesänä just siinä PikkuDuudsoneissa oli semmoinen kohtaus, missä mä lyön pääni kävellessäni kaapinoveen. Mulla oli vaalea peruukki siinä päässä ja omat hiukset oli leteillä ja pääni päällä kiinni pinneillä. Se hiton peruukki lensi mun päästäni! Mulla on paksut hiukset, se peruukki ei oikein meinannut muutenkaan pysyä. Sitten se peruukki vaan tippui, mä en pystynyt kasaamaan itteeni enää sen jälkeen. Peruukki oli tässä mun otsalla ja toinen letti tippui alas ja Henkka odottaa mun iskua ja mä yritän sanoa sen, mutten pysty kun mua naurattaa niin paljon.”

Mitäs tulevia rooleja sinulla on tiedossa? ”Nyt olen mukana tässä Ruostetta ja timantteja-näytelmässä, ja sitten touko-kesäkuussa siinä PikkuDuudsoneissa. Syksyllä mulla on tiedossa pari roolia, mutta niistä en vielä osaa kertoa sen enempää. Sittenhän meillä on myös sellainen lastenbändi KumKumMaa, oltiin täällä Hippaloissakin esiintymässä viime kesänä. Sen kanssa tehdään myös paljon töitä ja yritetään saada taas kesäksi keikkaa sen kanssa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Asennetta, ei valitusta!”

Mistä haaveilet? ”Mä haaveilen sellaisesta ihanasta omasta käsityöputiikista, sellaisen kun saisi jossain vaiheessa. Ja sitten mä tietysti haaveilen pitkästä urasta.”

Mitä haluaisit sanoa yleisölle, terveisiä tai muuta? ”Toivottavasti ihmiset viihtyy!Olen aina sanonut, että mä olen viihdetaiteilija ja mulle on pääasia se, että yleisö viihtyy. Saataisiin sellainen yhteinen hyvä kokemus.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Joskus teininä multa kysyttiin samaa ja silloin mä vastasin, että haluaisin mennä miesten saunailtaan katsomaan, että mikä siinä on niin siistiä. Se on mulle mysteeri, että miten putkiaivoja miehet on, eli se olisi mielenkiintoista kokea, että miten miehet ajattelee. Että pystyykö tekemään montaa asiaa samaan aikaan. Mä haluaisin myös kusta ristiin jonkun kanssa! Yleistä sikailua, röyhtäilyä ja piereskelyä julkisesti. Menisin saamaan hyvää palvelua autokauppaan”, Ushma innostuu.

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin Ipadin ja laturin, kattoisin sillä telkkaa. Jos siellä ei olisi nettiyhteyttä, mä olisin ovelana nauhoittanut koko syksyn telkkaohjelmat sinne. Pelaisin scrabblea sillä myös. Sit mä mietin, että ottaisinko mä aviomieheni vai en. Ai se on omassa pesässään? No sit mä ottaisin kaivuuvälineen ja kaivaisin tunnelin meidän pesien välille. Oman tyynyn mä ottaisin. Ja villasukat ja tän villatakin ja pakastimen, joka olisi täynnä jäätelöä. Kahvia ja cokista ja kestotilauksen Mäkkäristä, ja keväällä mä en mahtuisi enää siitä kolosta ulos. Mutta onhan mulla se kaivuuväline, jolla suurentaisin aukkoa. Gordon Ramsey voisi olla siellä myös, se kokkaisi jotain ja se voisi välillä hakee mulle Mäkkäristä jotain. Sit mä ottaisin sukkapuikot ja lankaa, ne olisi sellaiset hohtavat puikot, jos siellä olisi vaikka pimeetä.”

Jos sinulle tarjoutuisi tilaisuus matkata aikakoneella johonkin menneisyyteen, minne menisit? ”Aikakoneella? Jaa Makin ja Sanin kanssa vai? Hehehhheh. Mä menisin 80-luvulle sinne Bon Jovin ekalle jäähallikeikalle Hesaan. Oon aina sanonut, että mä olen syntynyt kymmenen vuotta liian myöhään! Juu mä menisin johonkin bändäriksi, heh.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Todellakin! (se tuli vaan ekana mieleen)

Mistä sanasta pidät vähiten? - Digailla

Mikä sytyttää sinut? - Nauraminen ja hauskat jutut

Mikä sammuttaa intohimosi? - Huono asenne, negatiivisuus, sitruuna pyllyssä

Suosikkikirosanasi? - Paska! Eikun perse! Paska! Perse! En osaa päättää, jompikumpi näistä.

Mitä ääntä rakastat? - Oi, mustarastaan laulua keväällä

Mitä ääntä inhoat? - Kun noi teinit ajaa noilla #%&/¤## mopoillaan näin (päristää suullaan...)

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentokapteeni

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Vanhustenhoitoalalla, tärkeetä hommaa mutta liian vähän aikaa ja liikaa töitä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kato mitä paskiainen!