Muusikko-näyttelijä
Juho Markkasen tapasin Riihimäen teatterissa helmikuun loppupuolella
2013, kahden Fucking Åmål-esityksen välisellä tauolla.
Jyväskylästä
kotoisin oleva Juho on syntynyt 1981 ja horoskooppimerkiltään hän
on neitsyt. Tällä hetkellä hän asuu Porvoossa, ja aikaisemmin hän
asui Helsingissä.
Mitä
harrastat? ”Vaikee kysymys heti alkuun...Mulla on nyt vähän
sellainen tilanne, että mun elämäni täyttyy tosi paljon
musiikista ja näyttelemisestä ja suoraansanottuna musta välillä
tuntuu, että mulla ei riitä energiaa mihinkään erityiseen
harrastustoimintaan. Joskus mä luen kirjoja, en kauheesti mitään
fiktiivistä osastoa. Mua kiinnostaa lukea esimerkiksi psykologiasta
ja välillä mä katkaisen kaikki syvälliset ajatukset itsestäni ja
luen erilaisia musiikkifoorumeita, missä puhutaan erilaisista
äänityskamoista ja vastaavista. Se on mun perversioharrastus, heh!” Juho nauraa.
Mitä
sanoisit erityistaidoiksesi? ”Kai se on tuo laulu- ja soittotaito,
jos nyt aattelee sillai etten oo pelkästään näyttelijä. Aika
usein sitä kuitenkin ajautuu juttuihin, joissa niitä
taitoja tarvitaan.”
Minkä
taidon haluaisit osata? ”Ihmissuhdetaidot! Ne olisi jopa
mahdollistakin oppia vielä!”
Löytyykö
suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Muusikoita on jonkun verran
kylläkin, ja mun pikkuserkkuni on näyttelijä Miina Maasola. En
siis tule mistään suuresta teatterisuvusta.”
Mitä
soittimia osaat soittaa? ”Osaan soittaa juu useampaakin. Kitaraa
pääasiassa, pianoa, bassoa, rumpuja. Viulua olisi kyllä aika
siistiä osata soittaa myös. Mullahan on siis bändi Järjestyshäiriö, laulan siinä, ja ollaan just parhaillaan
tekemässä levyä. Musiikkityyli menee nykyään ehkä vähän
popimpaan suuntaan, tyyli on vaikeasti määriteltävissä tällä
hetkellä.”
Juho ja Audrey / kuva Teatterikärpänen |
Milloin
kiinnostuit teatterista ja mikä tai kuka sai sinut hakeutumaan
alalle? ”No se oli kyllä tuo Niemisen Jorma Jyväskylästä, ei se
nimi varmaan kellekään mitään sano, paitsi mulle hän on kyllä
tärkeä henkilö. Hesassa kun on näitä Sibeliuslukioita ja muita,
niin mielestäni Jyväskylässä ei ollut mitään vastaavaa kulttuuria. Olin jotain 19-vuotias kun menin sitten yhteen nuorten taidetyöpajaan ja tajusin, että tämähän on ihan ookoo.
Tää Jorma oli siellä ilmaisutaitopuolen vetäjänä ja se sanoi,
että älä nyt stressaa ja että sulla on ihan hyvä meininki, että
haet poika vaan kaikkiin paikkoihin ja se tsemppas tosi
paljon.”
Olitko
lapsena koulun näytelmäkerhoissa tms. mukana? ”Voi enhän mä
uskaltanut! Mä olisin kyllä halunnut olla jo tosi pienenä mukana,
ja muistan sen tunteen kyllä tosi hyvin. Olin tosi ujo. Yläasteella
se oli sit sellaista, että ”ei nyt saakeli mihinkään
näytelmiin!” ja vaikka käytiin paljon katsomassa luokan kanssa
kaikkea, niin en mä
silloinkaan saanut mitään kimmoketta. Koin sen jotenkin niin, että
ompas kauheeta ja en uskalla kyllä mennä. Tavallaan lukioikäisenä rupesi vasta aukeemaan se homma. Siis mähän oon koko ikäni
spedeillyt koulussa ja muualla, mutta se on kanavoitunut vaan
kaikenlaiseen häiriköintiin. No nyt mä saan tosiaan häslätä tuolla
lavalla ja ihmiset vielä maksaa siitä. Juurikin niin, sinäpä sen
kuule sanoit!” intoilee Juho.
Mitä
alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Olipas
se virallisentuntuinen kysymys. (puhuu virallisella äänellä) Olen
lukenut itseni teatteritaiteen maisteriksi eli näyttelijäksi
näyttelijäntyönlaitoksella Nätyllä Tampereella. Koulu alkoi
vuonna 2004 ja valmistuin 2009. Hain kyllä Teakiin, mutta mä jätin
kesken sen hakuprosessin silloin, koska Näty ja se meni päällekkäin
ja sit mä vaan jotenkin hetken intuition varassa päätin, että
satsaan Nätyyn, olisko ne pääsykokeet ollu sitten aiemmin
tai jotain. Kerran aikaisemminkin mä hain Nätylle ja olin
silloinkin ihan vähällä päästä sisään, mutta silloin vaan
itellä jotenkin loppui usko kesken, koska mulle oli aina sanottu,
että teatterikouluun ei voi päästä ekalla yrittämällä sisään.
Et sinne pitää hakee about 50 kertaa ennen kuin tärppää...
Jotenkin mä tunsin itteni tietyllä tapaa tosi ulkopuoliseksi
vielä, mä koko ajan vaan odotin että milloin tää homma katkee,
kun tää on mun eka kerta. Ja sit kun se ei katkennutkaan, niin mä
olin vaan jotenkin silleen, että mulla vaan loppui veto kesken.
Kyllä ne sit sanoi, että hae nyt ihmeessä uudestaan ja tuut sitten
sillä meiningillä, että tuut sisään asti. Tosin mä
ekalla kerralla kyllä mainostin haastattelussakin, että musta tulee
muusikko. Seuraavalla kerralla mä sit sanoin, että musta tulee
näyttelijä.”
Mikä
oli lopputyösi aiheena? ”Se oli joku luovan prosessin kuvaus,
niinku näyttelijän ja muusikon vertailu, koska silloin me tehtiin sitä edellistä levyä ja se liittyi jotenkin just siihen
tilanteeseen ja mä vertasin tavallaan niitä eri prosesseja ja
flow-tila – kokemusta.”
Oletko
suorittanut jotain muita alaan liittyviä opintoja? ”Joo itse
asiassa ennen tuota kouluahan mä olin Haminassa kansanopistossa musiikkiteatterilinjalla. Siellä oli muuten myös
kaksi tyyppiä, joilta sain lisää itseluottamusta. Mulla
kävi hirmu hyvä tuuri kun just nää kyseiset ihmiset oli siellä
kouluttajina. Noita tuon tyylisiä paikkoja on Suomessa paljon, sinne
mennään ehkä vähän mittaamaan kiinnostuksen tasoa.”
Jos
et olisi tällä alalla (näyttelijänä tai muusikkona), millä
alalla mahdollisesti olisit? ”Tuota on joskus tullut mietittyä ja
ei oo kyllä mitään käsitystä... Tavallaanhan sitä voisi
kuvitella olevansa vaikkapa psykologi, mutta jos mä olisin koittanut
yrittää lukea itteni sille alalle, niin se olisi kyllä kosahtanut,
kun en mä olisi kuitenkaan jaksanut keskittyä lukemiseen ja
pänttäämiseen. Mä tykkään kyllä keskustella ihmisten kanssa,
eli mähän voisin olla hyvä keittiöpsykologi, kyllä!
Valitettavasti siitä hommasta ei vaan kauheesti makseta. En mä
tiiä, ehkä mä olisin joku kaupantäti varmaan...”
Minä
olen ammatiltani kaupantäti. ”Aijaa! No sinne mäkin varmaan
sitten suuntaisin!” nauraa Juho.
Miksi
olet näyttelijä tällä hetkellä? ”No mun mielestä ensinnäkin
siksi, että itselläni se liittyy hyvin voimakkaasti esiintymiseen
ja kokemukseen ihmisten kanssa, vuorovaikutukseen. Oli
rooli sitten mikä hyvänsä! Totta kai näyttelijäntyöllisesti on
olemassa monta eri haastetta kun on olemassa kaikenlaisia
mielenkiintoisia rooleja, jos ajatellaan esimerkiksi Hamletia...
Mutta kyllä se vastaus on kuitenkin yleisön kanssa kontaktissa
oleminen. Se on se asia miksi mä ylipäätään olen näyttelijä!
En mä jaksa ruveta jaaritteleen jotain roolianalyysien
syventämisjuttuja, se kuuluu siihen kaikki. (tässä vaiheessa
haastateltava kiipesi melkein pöydälle...) Mä luulen, että jos mä
olisin jossain muussa ammatissa, niin sielläkin mä kuitenkin koko
ajan keikkuisin jossain, kun se tunne on koko ajan olemassa mun sisällä enkä mä saa sitä pois! Sen takia mä uskonkin, että
mulla ei edes ole muuta vaihtoehtoa kuin tää. Laita muuten siihen
kaupantädin tilalle vuorikiipeilijä.”
Onko
sinulla omia esikuvia? ”Jos tälleen intuition varassa vedetään,
niin kyllä mulle näyttelijöistä tulee ensimmäisenä Johnny Depp
mieleen. Mä arvostan sitä tosi paljon, en tiedä nyt että
fanitanko varsinaisesti. Kyllä mä muuten fanitankin, se tekee
hienoja juttuja ja aika monipuolisesti. Benicio del Toro tulee myös
jostain kumman syystä mieleen... Suomesta ehkä Vesa-Matti Loiri, mä
diggaan tosi paljon Uunosta. Mä arvostan Loiria siis koomikkona
etenkin todella paljon. Muusikkopuolella on sitten hirveä määrä
kaikenlaisia, junnuna mä jossain vaiheessa diggasin tosi paljon Eppu
Normaalista. Sit tuli kaikenlaisia punk-bändejä, ja myöhemmällä
iällä ulkomaisia artisteja kuten Muse, Radiohead ja Pink Floyd.
Mutta jos aattelis sillai, että mistä kaikki on lähtenyt
liikkeelle, niin kyllä se tuo Eppu Normaali on. Hyvin
epätrendikästä tänä päivänä! Tällä hetkellä mielessä on
Hurts ja sekin vaan johtuu siitä, että satuin kuulemaan yhden
niiden biisin joka oli tosi makee. Kuulin vaan sen biisin ja muuten
en tiedä koko bändistä yhtään mitään. Mulla on nykyään
jotenkin sellainen suhde musiikkiin, totta kai on siistejä bändejä
olemassa, mutta että paljon kuuntelee niinku vaan biisejä ja joku
aina silloin tällöin kolahtaa siellä.”
Kuka
olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita kenet tahansa?
”Voi että sulla on vaikeita kysymyksiä. Tai siis tavallaanhan nää
ei oo vaikeita, on vaan niin monta vaihtoehtoa mitä vastata! Mulle
tuli hei jostain syystä nyt Spede mieleen, koska se olis niiiiin
mahtavaa olla Speden kanssa samaan aikaan näyttämöllä! En ota nyt
yhtään kantaa hänen näyttelijäntyöllisiin kykyihinsä, mutta mä
vastaan sen siksi, että mun mielestä se olisi maailman
epätodellisin hetki olla Speden, Simo Salmisen ja Loirin kanssa
lavalla. Se olisi kyllä semmoinen hetki, jonka olisin halunnut
kokea! Näitä kombinaatioitahan voisi olla montakin, kyllähän mä
voisin ihan mielelläni olla myös Anthony Hopkinsin kanssa lavalla,
tai Ricky Gervaisin. Suomalaisista olisi oikeesti tosi kiintoisaa
näytellä Riku Niemisen kanssa.”
Kenen
kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale?
”Tuli ekana Chisu mieleen ja Chisu saa valita biisin, mä laulan
sit sen mukaan. Mä olisin niin sen vietävissä.”
Missä
teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi tärkeimmät
roolityösi? ”Olen näytellyt monessakin eri paikassa ja kyllä
sitä kaikenlaisissa projekteissa on tullut mukana oltua. Paras on
ollut kyllä se Peacock-teatterin Muskettisoturit, sitä oli ihan
sairaan hauskaa tehdä. Siihen oli kyllä älyttömän hyvä porukka
saatu kasaan ja siinä kulminoitui moni asia, joka on itselleni
tärkeetä näyttelijäntyössä. Kouluajoilta tulee myös mieleen
”Saari jolla ei ole rantoja”, sen haluaisin
kyllä nostaa esiin. Se oli tanssiteos, jossa kyllä myös
näyteltiin. Se oli tosi hyvä oikeesti ja siinä jotenkin oltiin
niin monella eri tasolla. Oli kunnianhimoinen meininki ja tosi
taitavaa porukkaa.”
Onko
sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei ole. Tai sanotaan näin, että mä
haluaisin tehdä jonkun oikein superherkän roolin.”
Freelancer
vai kiinnitys, ja miksi? ”Olen freelancer ja siihen on olemassa
yksi syy ja se on se, että on näitä musiikkihommia nyt. Jos mä
olisin kiinnityksellä, mä en ehtis tekeen yhtään mitään! Mä
tiiän, että loputtomiin ei voi pallotella näin, mutta nyt oli se
hetki ottaa aikaa tälle musiikintekemiselle ja voi tulla vielä
hetki, jolloin nää hommat on ehkä toisinpäin.”
Oletko
koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En oo varsinaisesti katunut,
mutta joskus on ollut olo, että tekisi vaan mieli heittää
hanskat naulaan. Enemmänkin mä kadun sitä, että miksen mä osaa
päättää mitä mä teen. Välitilassa keikkuminen on
joskus aika raivostuttavaa.”
Mikä
on parasta teatterissa? ”Se, että saa olla oma itsensä eikä
tarvitse sillai pidätellä. Saa valvotuissa olosuhteissa menettää
oman kontrollinsa, sanotaan vaikka näin! Se on hienointa,
ehdottomasti!”
Entä
miinuspuolia? ”Olishan se siistiä, kun olisi viikonloput joskus
vapaat ja kaksiosaiset päivät on joskus suoraansanottuna ihan
hanurista. Se syö sitten kyllä ihan kaiken ajan. Mutta uskon, että
freelancerina ei ole ehkä niin ahdistavaa sen takia, että on
aina yksi projekti kerrallaan ja sä asennoidut siihen ja teet
sen, ja sitten hyppäät pois. Laitosteatterilaisia tää koskettaa
kyllä varmaan enemmän.”
Millaisessa
roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”Tää on nyt just se
asia, jonka takia äsken vastasin sen herkän jutun, koska tosi
luontevasti mä rupeen aina hölmöilemään jotain, mutta mä oon
tajunnut nyt sen, että mussa on ehkä jotain muitakin puolia. Mä
oon aina ehkä yrittänyt peittää herkkää puoltani
monenlaisella sekoilulla. Omimmillani tällä hetkellä oon just
jossain hauskoissa rooleissa, mutta se ei välttämättä ole koko
totuus. Mä kaipaan haasteita ihan toisesta suunnasta!” julistaa
Juho.
Mitkä
asiat inspiroivat sinua? ”Tuntuu, että tää vaikuttaa
kliseiseltä, mutta kyllä ympäröivästä elämästä saa
inspiksiä, vaikka kuinka ajattelisi jotain muuta. Joskus, etenkin
nuorempana, on itsekin vähän karsastanut sitä kun jengi on
sanonut, että ensin pitää elää elämää että voi tehdä jotain
tiettyjä asioita ja näin, ja nyt oon tajunnut sen, mistä ne
silloin puhui. Aiheet tulee ihan mistä vaan, tekstiviestin
äänestäkin on tehty yksi biisi joskus! Rytmistä myös, ja monesti
siihen sisältyy joku tietty tunne. Kun uskaltaa olla jotenkin auki
ja myöntää sen, miltä itsestä tuntuu, niin sieltä ne kumpuaa.
Teatteripuolella mä inspiroidun muista ihmisistä. Ja siitä, että
jos saa jonkun kontaktin johonkin ihmiseen, mun mielestä se on ihan
huikeeta. Se on jännällä tavalla outoa ja vähän pelottavaakin
välillä!”
Podetko
ramppikuumetta? ”Juu, ihan hirveesti. Vessassa pitää ravata koko
ajan, kävelen ympyrää ja olen muutenkin levoton. On siihen jo sen
verran tottunut, ettei se ihan aamusta heti ala, mutta sitten kun
pääsee paikalle. On kyllä esityksiä nykyään, missä ei sitä
jännitystä niin paljoa tule. Enskaripäivinä on sillai, ettei saa
nukuttua ja on ylimääräistä energiaa, ja sitten just
ennen esitystä alkaakin väsyttää ihan kauheesti. Siis muka,
siihen kuuluu sellainen ns. hätähaukottelu ja se, että yrittää
juoda kahvia, vaikka ei oikeesti edes tarvi! Se on vaan joku
elimistön tapa ilmaista jännitystä.”
Onko
sinulla omia rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Eipä
oikeestaan, se riippuu kyllä ihan tilanteesta. Joskus on sellainen
olo, että pitää hengitellä enemmän tai venytellä. Joskus on
taas parempi ottaa vaan huikka vettä ja eikun lavalle!”
Oletko
koskaan nähnyt teatterin kummitusta? ”Oon kuullut tarinoita
kummituksista ja luulen, että niitä on kyllä
olemassa. Musta tuntuu, että niitä on muuallakin kuin
teatterissa, mutta en oo kyllä itse törmännyt missään. Vanhoissa
rakennuksissa ne varmaan lymyilee...”
Kerro
joku hauska kommellus! ”Kyllähän niitä on kaikenlaisia
sattunut...Muskettisotureissa oli kyllä kaikenlaista sekoilua, mutta
ei siellä itse esityksen aikana kyllä mitään muistaakseni
sattunut. Olihan siellä sellaista, että jatkuvasti joku teki
lavalla jotain, mitä ei oltu ennalta sovittu. Mutta oltiin
me sillai skarppina ja motivoituneina siellä takana kyllä aina!
Yhdessä toisessa jutussa kävi kerran niin, että olin myöhässä
esityksestä kun olin ajamassa autolla ihan väärään kaupunkiin,
missasin yhden liittymän. Esitys oli jo käynnissä ja mä olin
puhelinyhteydessä sinne, että missä ne menee. Auto vaan pihaan ja
takkia pois ja roolivaatteet päälle tyyliin kolme minuuttia ennen
kuin kohtaus alkoi ja eikun suoraan lavalle. Se oli kyllä hyvin
kuumottava tilanne, ne oli jo vähän myöhentäneet esityksen
alkua mun takiani. Ai niin ja sehän oli siis tosi hämmentävä
juttu kun se puu kaatui kesken Pyynikin Häräntappoaseen
tokaviimeisen esityksen! Sinne tuli joku ihmeen syöksyvirtaus.
Alatalon Tomin kanssa vaan ihmeteltiin, että pitäisköhän meidän
lopettaa. Vettä satoi kaatamalla ja tavaroita lenteli pitkin ja
poikin. Jännää miten näyttelijät on yksiä apinoita kyllä,
ettei ne tajua milloin pitää lopettaa, ootettiin vaan jotain
selkeetä käskyä. Ja sitten puu kaatui!”
Kerro
joku oikein hyvä muisto! ”Se oli kyllä hyvä muisto kun pääsi
kouluun, tuli euforinen tunne kyllä. Elämään liittyy
paljonkin samankaltaisia hetkiä. Mulla on vähän sellainen olo, että
kaikkein vaikuttavimpia asioita kun muistelee, niin tulee mieleen
kaikkia hetkiä ja kokemuksia ihmisten kanssa. Et joku hetki on ollut
tosi tärkee tai joku tunne kahden ihmisen välillä on ollut
sellainen, jonkun ihan tuntemattomankin ihmisen kanssa. Se liittyy
jotenkin just myös siihen esiintymiskokemukseen. Mä en oo sellainen
tyyppi, että kokisin tätä maailmaa esim. ensisijaisesti
henkeäsalpaavien maisemien kautta, vaan koen sen jotenkin ihmisten
kautta.” sanoo Juho ja pitää pitkän tauon.
Olisitko
tulevaisuudessa kiinnostunut itse ohjaamaan tai käsikirjoittamaan
jotain? ”No ei varmaankaan ohjauspuolella mua nähdä, mutta voisin
kyllä olla mukana käsikirjoittamassa jotain. Mä koen olevani aika
hyvä ideageneraattori, mutta mä en oo välttämättä se tyyppi,
joka laittaisi sen sitten esitettävään muotoon.”
Onko
sinulla jotain mottoa? ”Niin kovaa kuin mahdollista tässä
hetkessä. Se on ainakin just nyt totta. Olkoon sitten joku toinen
päivä jotain muuta.”
Mistä
haaveilet? ”Haaveilen siitä, että saisin toteuttaa niitä
asioita, jotka on ollu mulle tärkeitä tässä viimeiset kymmenen
vuotta. Oon oppinut sen, että mä haluan olla mahdollisimman läsnä
kaikissa niissä hetkissä ja välittää jotakin itsestäni muille
ja myös vastaanottaa muilta ihmisiltä itselleni asioita. Se on mun
unelma.”
Mitä
muuta haluaisit kertoa itsestäsi, jota en ole huomannut kysyä?
(kerron pari esimerkkiä siitä, mitä muut ovat vastanneet) ”Sun
esimerkkeihisi vedoten voin sanoa vasta-argumenttina, että mulla EI
ole runsas rintakarvojen kasvu. Ainut mikä tulee nyt mieleen on se,
että mulla on ollut aika kova kuume tässä viime aikoina. Olen
kuules kuumeinen mies!” Juho naurahtaa.
Mitä
vinkkejä haluaisit sanoa minulle ja muille yleisön edustajille?
”Nauttikaa esityksistä ja käykää katsomassa myös juttuja,
jotka ei olisi lähtökohtaisesti ”omilta tuntuvia”.
Kaikesta ei tartte tykätä ja se on ihan okei, mutta haastakaa
itseänne. Ottakaa mieluummin vastaan kuin että ei ei ei ei.
Ennakkoluulottomasti, mutta saa olla myös sitä mieltä mitä on,
jos ei tajuu niin ei tajuu ja jos ei tykkää niin ookoo.”
Tässä
vaiheessa puhelin oli hukassa ja sitä etsittiin mm. pipon sisältä.
Ei löytynyt.
Osaatko
imitoida ketään? ”Kyllä mä osaan ainakin Kimi Räikköstä
imitoida, ja on mulla muutama muukin. En mä niitä ole mitenkään
harjoitellut, ne tulee esiin aina tilanteen mukaan. Joskus onnistuu
hyvin, joskus taas ei.”
Mikä
supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Mä olisin mies, joka pystyy
muuttumaan näkymättömäksi. Sitä alkaa aina ahdistaa ne
erikoistilanteet niin paljon, että se muuttuu näkymättömäksi. Se
olisi niinku se sen ”juttu”, heheh! Se ei pysty auttamaan ketään,
paitsi itteensä poistumalla paikalta. Itsensähäivyttäjämies!
Hahhhahahh! Fade-away-man!”
Jos
saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Harrastaisin
kaikkia mahdollisia seksuaalisia toimintoja ja sitten haluaisin
synnyttää. Kyllä se naisten ajatusmaailmakin kiinnostaisi, mä
haluaisin keskustella miesten kanssa ja haluaisin nähdä sen toisen
puolen asioista. Ja kyllä mä tutustuisin itteeni, siis ”itteeni”,
ihan vaan mielenkiinnosta! Perusvietteihin keskittyisin ja ihmisen
seksuaalisuutta tutkisin kaikilta kanteilta. Kyllä!”
Jos
ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi
mukaan? ”Kyllä mulla siellä valitettavasti olisi tietokone.
Kitara ja piano olisi myös, se olisi sen verran iso pesä. Jaffaa
pitäisi olla ja sitten kuhaa. Mä paistaisin ne kuhat ja joisin sitä
Jaffaa vaan!”
Ja
taas nauretaan tovi.
Jos
saisit matkata menneisyyteen aikakoneella, minne menisit? ”Kyllä
mä haluaisin 60-luvulla olla tai 70-luvun alussa, Amerikassa tai
Britanniassa todistamassa popmusiikin syntyä, se olisi tosi
mielenkiintoista. Kaikki olisi niin uutta ja sillä tavalla
neitseellistä! Popmusiikin alkulähteillä, vähän siistiä!”
Bernard
Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä
sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä
sanasta pidät vähiten? - Rutto
Mikä
sytyttää sinut? - Ihminen
Mikä
sammuttaa intohimosi? - Kärttyisyys
Suosikkikirosanasi?
- Vittu
Mitä
ääntä rakastat? - Flyygeli
Mitä
ääntä inhoat? - Kimitystä
Mitä
muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - No tähän nyt se
psykologi!
Missä
ammatissa et haluaisi olla? - Autokauppias
Jos
Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut
Taivaan porteille? - Sä oot ihan hyvä tyyppi!
Järjestyshäiriön nettisivut löytyvät tämän linkin alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).