Haastattelussa Sari Ann Stolt

Sari Ann Stoltin (ent. Moilanen) tapasin lokakuun alkupuolella 2012 Musiikkiteatteri Palatsissa Tampereella, kahden Moulin Rouge-esityksen välisellä tauolla.

Sari Ann on horoskooppimerkiltään oinas ja hän on syntynyt 1970. ”Puoliksi olen kotoisin Espoosta ja puoliksi Keski-Suomesta Jyväskylän seudulta, mutta kyllä mä katson olevani keskisuomalainen. Synnyin Helsingissä, josta muutimme Espoon Kirstinmäkeen ja sieltä takaisin vanhempieni synnyinseuduille mummolaan vuonna 1981, josta taasen takaisin pääkaupunkiseudulle vuonna 1996, jolloin pääsin opiskelemaan Teatterikouluun. Isäni suku on kotoisin Konnevedeltä ja siellä me vietetään paljon aikaa mökillä edelleen.”

Mitä harrastat? ”No nyt ehdin vähän heikosti harrastamaan muuta kuin ulkoilua koiran kanssa. Kun on tuo pieni vauva, niin ei ole kauheasti ehtinyt muuta kuin hoitaa työt ja muut vastuut, mutta kyllä mä meinaan taas aktivoitua. Elixia muistaa kyllä laskuttaa mua joka kuukausi jäsenyydestä, että kova pyrkimys mulla on kyllä päästä kuntoilemaan!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Vaikeeta on nimetä mitään yhtä erityistaitoa, että ehkä sanonkin sitten että monipuolisuus on vahvuuteni. Sitä olen päässyt ainakin harjoittamaan urallani, ja siitä olen tosi kiitollinen.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Tietenkin mä haluaisin osata tanssia paremmin, oon tanssinut jonkin verran ja ottanut tuntejakin ihan nuoresta pitäen, mutta tässä on mennyt nyt monta vuotta niin etten ole ehtinyt tanssitunneille. Kyllä mä haluaisin että mun piruetit pyörisivät useamman kierroksen!” Sari Ann innostuu. “Lisäksi haluaisin osata tunnistaa lintuja ilman opaskirjaa.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Joo mä olen aloittanut pianonsoitolla joskus 7-vuotiaana Espoon musiikkikoulussa ja sitten kun muutettiin Keski-Suomeen, niin pääsin jatkamaan pianonsoiton opiskelua konservatorioon, jossa lauloin myös Lapsikuoro Sinikelloissa viisi vuotta. Piano oli siis pääaineeni vuosia, kunnes kiinnostuin laulamisesta ihan tosissaan. Jyväskylän musiikkikouluun perustettiin vuonna 1986 uusi draamastudio, joka sittemmin muuttui musiikkiteatterilinjaksi, jonne pyrin ja pääsin. Se oli ensikosketukseni musiikkiteatterin tekemiseen, olin tuolloin 16-vuotias. Se oli hyvä startti, meillä oli viikottaiset laulu-, draama- ja tanssitunnit. Taisin olla 18 tai 19, kun sitten pyrin takaisin konservatorion laulupuolelle. Sittemmin musiikkikasvatusta opiskellessani opettelin soittamaan myös hieman akustista kitaraa ja muita bändisoittimia”, Sari Ann muistelee.

kuva Teatterikärpänen

Missä vaiheessa kiinnostuit sitten teatterista? ”Se oli just niitä aikoja siinä yläasteen loppupuolella, kun alkoi kiinnostamaan se musiikkiteatterin tekeminen. Me tehtiin paljon eri produktioita sillä musiikkiteatterlinjan ryhmällä silloin. Vuonna 1987 Jyväskylän kaupunginteatteriin haettiin avustajia Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen- musikaaliin ja pääsin siihen mukaan. Kolme vuotta se kesti ja silloin oli sunnuntaiesityksetkin vielä ja se oli kyllä ihan mahtavaa, kun sai pientä tienestiäkin siinä samalla! Pääsi oikein kunnolla tekemään hommia. Työt talossa jatkuivat vielä yhteensä viiden vuoden ajan, kun sain tehtäväkseni pieniä laulurooleja muistakin musikaaleista. Se on ollut kyllä hyvä lähtö uralle tosissaan! Olen saanut harjoitella ensin vähän pienemmissä piireissä ja siitä sitten pikku hiljaa päässyt tekemään haasteellisempia juttuja. Sain tuohon aikaan mahdollisuuden myös esiintyä erinäisten orkesterien ja bändien solistina.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Se oli tosiaan ensin se Musiikkikoulun musiikkiteatterilinja, jossa opiskelin ensin kolme vuotta lukion ja kaupunginteatterin ohella. Lukion jälkeen pyrin laulunopettajalinjalle Konservatorioon ja myös musiikkikasvatusta opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Opiskelin molemmilla linjoilla viitisen vuotta samaan aikaan kun olin mukana kaupunginteatterin
musaproggiksissa. Sitten Teatterikorkeakouluun tuli uusi musiikkiteatterilinja ja pyrin sinne ja pääsin. Se oli sellainen maisterilinja, eli piti olla jo tietty määrä korkeakouluopintoja takana ja lisäksi kokemusta alalta. Mä valmistuin sieltä vuonna 1998. Meitä oli kymmenen sillä samalla kurssilla, viisi naista ja viisi miestä”, Sari Ann
kertoo.

Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä? ”Intohimosta. Musiikki oli ensin lähellä mun sydäntä ja se kuljetti lopulta teatterin maailmaan, en jotenkin pitänyt itseäni näyttelijänä, vierastin silloin sellaista näyttelijän identiteettiä. Olen työläisperheestä lähtöisin, emme harrastaneet kulttuuria tai teatterissakäymistä, vaikkakin musiikki kyllä soi kotona paljon. Teatterin maailma oli minulle vieras kunnes kasvoin osaksi sitä. Nykyään rakastan käydä
teatterissa, keikkoja ja konsertteja kuuntelemassa. Se ei vaan onnistu lainkaan niin usein kuin haluaisin.” Sari Ann toteaa.

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Haluaisin olla sisustussuunnittelija tai sisustusarkkitehti. Olen harkinnut alan opintojakin. Luulen, että jos alkaisin vielä opiskelemaan, niin se olisi joka tapauksessa ihan jotain muuta kuin tätä.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Vesa-Matti Loiri on varmaan sieltä ihan nuoresta asti ollut yksi esikuvista, mä löysin silloin nuorena ne Veskun Leino-levytykset ja olen aina tykännyt hänen tulkinnoistaan ja ihaillut hänen monipuolisuuttaan.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”No Teatterikorkean jälkeinen ensimmäinen päärooli musikaalissa, eli Tampereen Teatterin RENT ja Maureen oli minulle tietysti tärkeä virstanpylväs kun pääsi tekemään ensimmäistä isoa roolia. Se oli silloin Suomessa kantaesitys. Helsingin
Kaupunginteatterin Rebecca-musikaali on tietysti yksi urani kohokohdista ja nyt tämä Moulin Rouge on hirvittävän mieluinen proggis myös. Meillä on mahtava porukka ja tätä on hirvittävän ihana tehdä, kaikille riittää haastetta. Ei pääse kyllästymään, vaikka en mä kyllä yleensä ole kyllästynyt muihinkaan rooleihini. Aina niihin löytää jotain uutta kulmaa ja syvyyttä... Turun Kaupunginteatterissa tein yhden päärooleista musikaalissa Thorin vasara, mutta suurimman haasteen tarjosi minulle kesällä 2006 UIT, kun sain yllättäen eräänä lauantaiaamupäivänä puhelun vastaajaani. Kuuntelin viestin, jossa ohjaaja Dick Holmström käski pakata kamat ja saapua teatterille mahdollisimman pian. Kello 16 olikin jo ensimmäinen esitys. Muistan kuinka mm. Jussi Lampi yritti auttaa lavalla vielä useamman esityksen ajan ja antaa impulsseja aina hieman ennakkoon. Dick Holmströmin olin tavannut Teatteri Satakielen ja Eastwayn tuotannossa The Donkey Show. Olin mukana myös samaisen tuotantotiimin estyksissä Heavy Xmas ja Ain’t Misbehavin’- En katso muihin. Rebeccan jälkeen vierailin Komediateatteri Arenassa parissa proggiksessa. The Revyy ja Nyt jo Naurattaa tehtiin siellä vuosina 2009-2010. Ihana talo täynnä ihania ihmisiä ja erinomaisen vaikea tyylilaji. Hauskaa oli kyllä!”

Olet myös tehnyt ääninäyttelijän töitä ja dubannut? ”Se äänityö on oikeastaan alkanut jo silloin Jyväskylän aikoina, Jari Karjalainen teki siellä studiotöitä ja lauloimme hänen kanssaan mm. ensimmäiset Radio Jyväskylän tunnarit vuonna 1986. Myös Riku Moilanen ja Jussi Niemi syvensivät studiomuusikon ja spiikkerin ´opintojani’ ja näiden herrojen kautta eksyin siis mainosmaailmaan. Siitä lähtien olen tehnyt tunnareita, jinglejä ja spiikkejä. Äänityöt ovat olleet tärkeä osa leipääni. Dubbaushommat alkoivat 90-luvun
lopulla Pauli Virran myötä. Pääsin PVP-Voice:lle dubbaamaan. Tein siellä mm. Pokemonin Ash Ketchumia sarjan ensimmäiset kolme tuotantovuotta ja paljon muitakin sarjoja. Nykyään dubataan niin paljon enemmän, että tuotantofirmojakin on useita. Teen parhaillaan muutamaa eri sarjaa ja yhtä dvd-leffaa. Viimeisin isompi leffa on varmaan se ”Kaksin karkuteillä”, olen siinä Gothelin äänenä. Monesti saan tehtäväkseni myös
poikarooleja, niiden dubbaaminen on vähän rankempaa kun joutuu puristamaan ääntä enemmän.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Kyllä mulla on. Mä näin Broadwaylla musiikkidraaman ”A Little Night Music”, se oli upea. Siinä oli Catherine Zeta-Jones siinä ‘mun’ roolissa” Sari nauraa. “Se oli muuten Turun Kaupunginteatterissa just vähän aikaa sitten, ”Kesäyön hymyilyä”, valitettavasti en ehtinyt näkemään sitä. Teoksessa nivoutuu niin hienosti se musiikki ja draama yhteen. Itku tuli siellä Nykissä esityksen jälkeen silloin kun olin katsomassa!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Apua! Riippuu tietysti teoksesta... Voi ei tuommoiseen voi vastata, täällä on tänäpäivänä niin hirveästi upeita tekijöitä, että kaikkien niiden kanssa, joiden kanssa jo olen päässyt tekemään on ollut tosi ihana tehdä!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Vaihtelevuus, ei pääse leipääntymään. Teatterissa rakastan erityisesti harjoitteluvaihetta, etsimistä ja löytämistä, ahaa-elämyksiä. Erilaiset ihmiset ja se yhdessätekemisen meininki ja ne harvat hetket, kun kaikki sujuu kuin rasvattu ja esityksen päälle on ripoteltu pikkuisia taikahippuja. On aina jännittävää nähdä mitä kaikkea ryhmästä saakaan irti, kun kaikkien lahjakkuus pistetään sulatusuuniin.”

Entä miinuspuolia? ”No tietysti työajat ja viikonlopputyö, varsinkin nyt kun on vauva kotona. Eihän sitä haluaisi olla pois kotoa! Ystävien tapaaminen on työni luonteen takia ajoittain haasteellista. Urani jatkumisen kannalta on tietysti elinehto, että pääsee tekemään työtä ja tarviihan sitä tietysti myös sitä rahaakin.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Luonto, ehdottomasti mulle erittäin tärkeä. Ulkoilen paljon.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”No jonkinverran, vaikka en nimittäisi sitä kärsimiseksi. Jännitän jonkinverran ja katson että se kuuluu asiaan ja on normaalia ainakin niissä rajoissa, joissa jännitys on toistaiseksi esiintynyt. Pelkään sitä, että jännitys jostakin syystä pahenisi jossain vaiheessa sellaiseksi, että se vaikuttaisi radikaalisti tekemisiini.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi aina ennen esitystä? ”Kyllä mä aina järkkään purukumia tuonne lavan taakse, että jos jännittää niin paljon että suu kuivuu tai ei ole muistanut juoda tarpeeksi, niin sitten voi jauhaa vähän purkkaa ennen lavalle menoa, jotta saisi vähän ”voiteluainetta”, Sari Ann naurahtaa.

Kerro joku oikein hyvä muisto? ”Yksi hyvä muisto on Rebeccan ensi-ilta tietysti, mä en mieltänyt sitä mun roolia mitenkään hirmu merkittäväksi vielä siinä vaiheessa, mutta ensi-illan jälkeen, kun ihmiset tulivat niin vuolaasti suitsuttamaan, niin olin tietysti paitsi hämmästynyt ja ihmeissäni niin hirmu iloinen asiasta ja siitä, että olin ylipäätään saavuttanut yhden isoimmista haaveistani, päästä tekemään iso musikaalirooli Helsingin kaupunginteatterissa!”

Tulevia roolejasi? ”Simply the Best ja Blues Brothers jatkuvat täällä Musiikkiteatteri Palatsissa samoin kuin Cabaret Paris. Palatsin proggikset sopivat mulle hirmu hyvin, kun esityskertojen määrä ei ole niin massiivinen. Se mahdollistaa nyt sen, että pystyn tekemään samalla myös äänitöitä hyvin ja olemaan mahdollisimman paljon pojankin kanssa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Yksi Tabermannin runo, jonka loppu menee näin: Lennä, lennä ja jos putoatkin on se vain siksi että kohoaisit vielä korkeammalle. Ja sitten sellainen tyyneysrukous, joka menee näin: Annettakoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Ah, ja on mulla kolmaskin: mittani verran jos kasvaa voin, mittani verran soin. Tämä on Aale Tynnin runosta.”

Mistä haaveilet? ”Haaveilen siitä, että sitten kun elämä rauhoittuu, niin meillä olisi varaa vielä harrastaa kulttuuria ja käydä teatterissa. Että meillä olisi mieheni kanssa järven rannalla ihan oma paikka, jossa pääsisi rauhoittumaan ja puuhastelemaan luonnonkierron mukaan perusasioita, marjastamista, sienestämistä, metsästämistä, kalastamista, rakentamista jne. ja sitten toinen pieni paikka Helsingin ytimessä kulttuuriharrastuksia ja ystävien tapaamista varten.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Varmaan yrittäisin ensisijaisesti ymmärtää sitä, että miksi mä ajattelen niin putkiaivomaisesti. No mutta olisinko mä mies jolla olis valtaa? Mikä mies mä oikein olisin? Jos mulla olisi kaikki valta maailmassa, mä lopettaisin sodat, lasten ja eläinten kärsimykset ja tarpeettoman muovin käyttämisen! Lopettaisin turkistarhaukset ja eläinten pitkät kuljetukset teurastamoille.Eikö ruokaa
todellakaan pystytä tuottamaan ilman eläimille aiheutuvaa turhanpäiväistä kärsimystä? Heh, hauskaa, sekoitin miehenä olemisen ja vallan käyttämisen välittömästi.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mieheni, lapseni ja koirani ottaisin mukaan ja punaviiniä, sinihomejuustoa ja salmiakkia. Vettä varmaan valuisi sinne jostain kallionkolosta, eikö niin? Napostelisin hieman ja sitten pistäisin pitkäkseni siihen nukkuvien poikien viereen.”

Jos saisit matkata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Voisin palata hetkeen, jolloin heinätöiden ja yhdessä syömisen jälkeen makoilimme koko suvun voimin pitkin tuvan pitkiä penkkejä, sulattelimme hyvää ruokaa tarinoita kuunnellen ja pelkästä väsymyksestä rätkättäen, varmana siitä että kohta päästään saunaan ja uimaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Tyhmä
Mikä sytyttää sinut? - Luonto, kauneus luonnossa ja kotona, esteettisyys
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kylmyys ja kyynisyys
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Lapsen nauru
Mitä ääntä inhoat? - Järjetöntä kuorsaamista, kun yrittää itse saada unta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Maatilan emäntä tai sisustussuunnittelija
Missä ammatissa et haluaisi olla? – Teurastajana
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa, käy pöytään!