torstai 17. marraskuuta 2016

Näytelmä joka menee pieleen / Tampereen Teatteri

Näytelmä joka menee pieleen / Tampereen Teatterin päänäyttämö

Suomen kantaesitys 14.10. 2016, kesto noin 1h 55min (väliaikoineen)

Ohjaus Risto Korhonen
Lavastus Risto Korhonen
Taistelukoreografiat Risto Korhonen
Pukusuunnittelu Risto Kor...

Hetkinen, nythän tämä alkaa näyttää ihan minun "Aikuiset ystäväni"-kirjalta, jonne tuleva aviomieheni vastaili muinoin tyyliin "Henkilö jota ihailen : Risto Korhonen, Mikä minusta tulee isona : Risto Korhonen, Kenet haluaisit tavata : Risto Korhosen". Otetaanpas uusiksi.

Käsikirjoitus Henry Lewis, Henry Shields ja Jonathan Sayer
Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus Mika Eirtovaara
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Mari Pajula
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu ja musiikki Ivan Bavard
Kampausten, maskien ja peruukkien suunnittelu Jonna Lindström

Rooleissa : Matti Hakulinen, Ville Majamaa, Risto Korhonen, Arttu Ratinen, Pia Piltz, Lari Halme, Mari Turunen ja Tomi Alatalo

 Polyteknisellä Draamaseuralla on vihdoinkin käynyt mäihä. Draamaseuran puheenjohtaja, pitkänhuiskea Risto Korhonen saapuu iloiten lavalle kertomaan, että tulossa olisi kerrankin kunnon kamaa (eikä mitään pienen budjetin Cat-musikaalia), jota olemme sankoin joukoin saapuneet erinäisissä eläkeläisryhmissä päivänäytökseen katsomaan. Ennen katsomoon istahtamista oli koettu kuitenkin hikisiä hetkiä muualla...

 Minun bussikuljetukseni oli pahasti myöhässä ja hetken ehdin jo miettiä, että meneekö tämä näytelmä nyt niin pieleen etten ehdi paikalle ajoissa lainkaan. Varttia ennen esityksen alkamista seisoin vielä Lippumyymälä Aplodin jonossa ja edelläni oli vielä muutama asiakas. Jostain syystä minut kuitenkin tunnistettiin jonosta, liput olivat jo valmiina ja sain ne ystävällisesti jonon ohi. Iso kiitos Sinulle! Loistavaa palvelua! Ennen esitystä muutaman tyypin toimesta etsittiin katsomosta kadonnutta pientä koiraa sekä Duran Duranin levyä, ja tapahtuipa jotain vielä niin yllättävää, että seuralaisellani meni siitä episodista yöunet luultavimmin loppuvuodeksi. Jouduin pitkään vakuuttelemaan, että tilanne ei ollut minun toimestani mitenkään ennalta järjestetty. Ehei.

Oikealla Risto Korhonen Tarkastaja Carterin roolissa 

 Tämän näytelmän nimi on siis "Näytelmä joka menee pieleen". Siinä edellämainittu maineikas (?) Pölytekninen Draamaseura on saanut esitettäväkseen murhamysteerin nimeltään "Murha Havershamin kartanossa". Tänne blogiini haastatteluja tehdessäni olen aina kysynyt jossain vaiheessa legendaarisia kommelluksia tai muita häslinkejä, joita esitysten tiimellyksessä on tapahtunut. Mainintoja ovat saaneet mm. seuraavanlaiset kohkaukset : väärään aikaan kohtaukseen saapuminen ja paikalta pois peruuttaminen, vuorosanojen sekaisinmeno ja lausuminen väärässä järjestyksessä, rekvisiitan puute tai vääryys, repliikkien totaalinen unohdus, lavastuksen puutteet, roolihenkilön vaihto kesken näytöksen, väärä valaistus tai ääniefekti. Nämä siis ovat tapahtuneet yksittäisille henkilöille ihan oikeasti kymmenissä eri näytelmissä. No, kerrotaan kaikki tuo lueteltu potenssiin kymmenen ja esitetään se sitten kaikki parin tunnin aikana siten, että katsomossa on välillä pakko lyödä kämmentä naaman eteen ja kurkistella naurunsa lomasta sormien välistä, kun niin hirvittää ja vähän säälittääkin rehtien näyttelijäraasujen puolesta. Draamaseuran väki tekee kaikkensa, jotta surkuhupaisa esitys saataisi vietyä kunnialla läpi, mutta mitä enemmän yrittää, sen varmemmin kaikki menee päin helvettiä.

 Kaikkea ei voi missään tapauksessa paljastaa, jotta ilo ja jännitys säilyisi tulevillakin katsojilla. Murhaajan nimeä ei saa kertoa -  ja hankalaa se olisikin, sillä loppupeleissä minulla ei ollut enää harmainta aavistustakaan siitä, kuka teki mitäkin. Muistan kyllä mainiosti lauseen "Kiitos, tämä tuli kyllä tarpeeseen!", erinäistä fiikuksen kanssa telmimistä, posketonta ylinäyttelemistä, naisellista pyllynpyöritystä, Risto Korhosten paljonpuhuvat ilmeet ja asennot, sakeaa lumisadetta, plarin juuttumisen kattokruunuun vähän yllättäen, byanidia ja fasaaneita.

Risto Korhonen ja Ville Majamaa herkistelemässä  
 
Minulla oli suuri ilo ja kunnia osallistua muutama viikko ennen ensi-iltaa näytelmän harjoituksiin ja livetwiitata kaiken keskeltä katsomosta. Harjoitukset alkoivat täysin absurdista tilanteesta ja mietin, miten kummassa Ville Majamaa ja Lari Halme ovat saaneet itsensä moisiin asemiin. Nyt näytelmän nähtyäni mietin sitä samaa edelleen. Kaikki mahdottomaksi ajateltukin nimittäin tulee tapahtumaan, uskokaa tai älkää! Hiki nousi otsalleni jo pelkästä katselusta ja tunsin "kinesteettistä empatiaa" etenkin Ville Majamaata ja hänen housujensa venyvyyttä kohtaan. Eivät helposti kaikesta ähellyksestä huolimatta näemmä ratkea haaruksista.

 Moni tämän näytelmän nähnyt on sanonut, ettei ole koskaan nauranut niin paljon. Itse jouduin vähän pidättelemään tänään, koskapa olin vielä toipilaana flunssasta enkä ollut ihan parhaassa hapessa. Pelkäsin koko ajan saavani yskänkohtauksen, josta ei olisi enää paluuta. Jälkikäteen takaraivoani ja ohimoitani pakotti moinen naurunpidättely ja vieläkin jossain nytkyttää Girls on Filmin tahdissa. Aion kyllä mennä katsomaan tämän spektaakkelin uudestaan, itse asiassa se pitäisi nähdä kerran kuussa vähintään tästä eteen päin. Toivon myöskin, että kaikki lääkärit saisivat määrätä lääkkeiden sijaan kansalle nauruterapiaa teatterin muodossa. Kuka uskaltaisi ensimmäisenä määrätä moisen reseptin?

Arttu Ratinen ja Pia Piltz herkistelemässä 

 "Näytelmä joka menee pieleen" on loistava muistutus siitä, että onnistuneeseen teatteriesitykseen mahtuu paljon muutakin kuin se, että näyttelijät hoitavat hommansa. Melkoista kaaosta olisi kaikkialla, jos tekninen puoli ei toimisi ja tarpeistonhoitaja olisi nukuksissa. Hattua täytyy nostaa koko teatterin henkilökunnalle, ihan kaikkialla! Tosin tällä samalla konseptilla saisi monesta tylsemmästäkin vedosta varsin virkistävää menoa aikaiseksi... "Viulunsoittaja katonrajassa" olisi monen mielestä tervetullut versio esimerkiksi.

 Koko porukka oli sangen loistava. Erikseen haluan kyllä mainita Arttu Ratisen, joka ei ole aiemmin suosikkeihini lukeutunut. Jumalauta Arttu mikä meininki!! Väliaploodien paikka ja ihan syystäkin!

 Toivottavasti tämä näytelmä säilyy Tampereen Teatterin ohjelmistossa pitkään. Lisäinfoa tästä linkistä. Tarkkasilmäiset voivat bongata sieltä tuttuja nimiä.

Esityskuvat (c) Harri Hinkka

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Polytekninen Draamaseura!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).