Haastattelussa Iikka Forss

  Tämän haastattelun kohdalla olen tehnyt jotain sellaista, mitä en muiden 160:n haastateltavan kanssa ole tehnyt. Ensinnäkin kerron syyn siksi, miksi juuri hän… Iikka Forssin näin lavalla ensimmäistä kertaa (valitettavasti vasta silloin ja onneksi edes silloin) Lahden Kaupunginteatterin komediassa ”Viisas neitsyt”, jossa Iikka heilui pitkässä harmaassa mekossa ja tiukassa nutturassa Liisa Elisapetin roolissa ja toi mieleeni Lucky Luke-sarjakuvan tiukkikset raittiusseuralaisrouwashenkilöt. Kulttikamaa siis. Kesällä 2012 näin Iikan Teatteri Eurooppa Neljän Sappeen kesäteatterin komediassa ”Noin 7 veljestä” Rautahanskan roolissa – yllään valkea peruukki, avonainen takki, mustat alushousut ja reikiä täynnä olevat stay up-sukat. Tuo näky ja koko esitys porautui mieleeni ikiajoiksi, ja kävin sen katsomassa kolme kertaa. Viimeinen esitys oli yllättäen 45min ensi-iltaa pitempi, pitkälti siksi että Iikka ja Tommi Raitolehto improsivat hiukan extraa moneenkin kohtaukseen. Olin kuolla naurusta. Mikä ihana tunne, jota kaipaan! Tuon esityksen jälkeen tulin blogini kanssa ns. kaapista ulos ja aloin jakaa juttujani ihan julkisesti. Blogini uusi elämä alkoi juuri tuon esityksen vuoksi, ja tässä ollaan.

Tommi ja Iikka Sappeella ... (c) Seppo Kasa 

 Iikan kanssa pääsin ensimmäistä kertaa juttusille syksyllä 2013 ja meillä oli niin kivaa, että otimme saman uusiksi syyskuussa 2016 Cafe Talossa.

Vuonna 1976 syntynyt Iikka on horoskoopiltaan vaaka (”kuten kaikki loistavat taiteilijat”). ”Oon syntynyt Naistenklinikalla Helsingissä, papereissani tosin lukee syntymäpaikkana Ylistaro, koska äitini oli siellä kirjoilla. Lapsena oon asunut Vantaalla Korsossa, josta muutettiin Kaarinaan. Sieltä muutin Turkuun, sieltä Helsinkiin ja viime vuodet oon asunut Lahdessa. Mun henkinen kotini on Kaarinassa, siellä kävin ala-ja yläasteen sekä lukion, ja pitkäaikaisimmat kaverini ovat sieltä lähtöisin.”

Mitä harrastat? ”Boulderointia, eli tiivistettyä kiipeilyä! Oon nyt pari vuotta harrastanut sitä. Kiipeillessä pää tyhjenee kivasti kaikesta ylimääräisestä. Meillä on myös tosi hyvä porukka, jonka kanssa on kiva mennä yhdessä. Lisäksi mä käyn kuntosalilla, lenkkeilen, sisäsoudan ja venyttelen. Voiko venyttelyä sanoa harrastukseksi? Nyt voi. Luenhan mä myös ja noin yleisesti ottaen pyrin sivistämään itseäni.”

Mitenkäs tuo soittopuoli? ”Rumpuja soitan silloin tällöin. Ensi viikolla on taas bänditreenit. Muutama keikka vuosittain on Beatles-bändin kanssa, sehän sai alkunsa Lahden Kaupunginteatterin Beatles-jutusta vuosien takaa. Alkuperäisporukasta tosin on jäljellä enää minä, muut olivat Honkimäen Paavo, Kallioniemen Janne ja Poralin Tero. Kannuja oon siis kolistellut enemmän tai vähemmän viimeiset 12 vuotta. En mä siinä mikään virtuoosimaisen hyvä kuitenkaan ole.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Nää on näitä kysymyksiä, joita pitäisi kysyä ihan joltain muulta kuin multa! En mä osaa itseäni katsoa sillä lailla… Kai mä oon ihan hyvä oppimaan asioita, mutta niin on moni muukin eli se ei ole todellakaan mikään vahvuus tai erikoistaito! Joku muu varmaan osaa kirkastaa nämä jutut mulle sitten, kun kirjoittaa elämäkertani ja kyselee sinne asioita muilta. Tosin en sitä itse tuu koskaan lukemaan, koska en oo enää elossa silloin kun se ilmestyy.”

Etsi kuvasta Liisa Elisapetti (c) Lahden KT 

 (No, nyt Iikka pääsee tästä lukemaan jo elossa ollessaan, mitä mieltä eräät kollegat hänestä ovat… Laitoin muutamille henkilöille tiedustelun aiheesta ja vastaukset olivat tätä luokkaa : ”Iikka on aina tilanteessa. 100 %. Ei vedä laput silmillä niin kuin kuulemma jotkut. Oikeasti ihan helvetin hieno vastanäyttelijä. Hänellä on myös käsittämättömän kova pokka. Ei käsittääkseni ole ikinä pudonnut (nimimerkillä Janne Tampereelta)”, ”Vilpittömän hauska ja teknisesti taitava näyttelijä, joka uskaltaa tehdä hulluja asioita lavalla (Jari-Pekka Lahdesta)”, ”Iikalla on loistava rytmitaju. Hän on älykäs, nopea ja äärimmäisen luotettava kanssapeluri. Olen näytellyt Iikan kanssa paljon. Opimme silloin vaistoamaan jo etukäteen mitä toinen aikoo. Vähän niin kuin lätkässä hyvät hyökkäystutkaparit toimii. Ei tarvitse aina edes etsiä toista kun syötön lähettää, vaan tietää että toinen on siellä jo lapa jäässä valmiina ja silmät selässä. Taitava, nopea, luotettava rytmikone on hän (Tapani Lahdesta)”, ”Tää on helppo : dynaamisuus, nopeus, energia. Aina jotain uutta mielessä, aina viemässä rooliaan ja tilannetta eteenpäin. Treeneissä mahtava ominaisuus, näytöksissä tarvii joskus suitsia, että pysytään sovituilla laduilla (vaikka kohtauksien pitää tietysti kehittyä esitysten myötä) (Tuukka Helsingistä)”, ”Näyttämöllinen hanttapuli ellei jopa anarkisti, ja juuri siksi rakkain vastanäyttelijä koskaan. Iikka on pienen pipetin mestari mutta samalla takalaittomien kruunaamaton kuningas. Älykäs näyttelijä! (Paavo Jyväskylästä)”, ”Rytmi, rohkeus, röyhkeys! Tarttuu nopeasti impulssiin, mutta on aina tarkka. Kertakaikkiaan hän on myös älykäs näyttelijä, joka haastaa hyvällä tavalla vastanäyttelijää. Harmi, että ihmisenä on ihan sysipaska. :) Terkkuja! (Sauli Jyväskylästä)”, ”Iikalle on lähtökohtaisesti kaikki mahdollista, kaikkea koetetaan ja heittäydytään. Kykenee kepeyden ja syvällisen analyysin ristikkäisyyteen. Nopea – se on sekä vahvuus että välillä höyhenenkevyt heikkous. Vastanäyttelijänä erinomainen ja tilanteita rikastuttava, nopeasti taipuva yksilö – kunhan malttaa aina välillä maadoittaa itsensä siihen mitä kahden ihmisen välillä tapahtuu. Kun meikäläisestä karisi teatterikoulusta valmistuneen noviisin epävarmuus, yhdessä työskentely oli ilo ja on jäänyt lähtemättömästi muistoihini ja tunnerekisteriini. (Suvi-Sini Tampereelta)” sekä ”Iikan ollessa lavalla katsoja pysyy taatusti hereillä, sillä koko ajan on tunne että mitä tahansa voi tapahtua. Verbaalivirtuoosi. Ei ole toista samanlaista. Iikka on poikkeusyksilö! (katsoja Hämeestä)”.)

Lahden KT:n Seitsemän veljestä (c) Aki Loponen

 Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä mä aion ottaa kitaransoiton haltuuni. Mä haluaisin olla se ärsyttävä tyyppi, joka kotibileissä tai muissa leirinuotio-olosuhteissa kaivaa akustisen kitaran esiin ja alkaa laulaa ”Viidestoista yö” tai muuta banaalia kamaa, ja ihmiset ihastelisi ”oi kuinka lahjakas ja uskomattoman komea hän onkaan”. Haluaisin olla juuri se, joka kaikkien miesten mielestä pilaa koko illan ja naisten mielestä kruunaa. Sellainen rippileirinuotiokitaran rämpyttäminen on kitaransoiton hirvittävin ilmenemismuoto. Onhan paljon asioita, joita mä oikeasti haluaisin osata. Olympialaisia on hieno katsella, etenkin kun joku on veivannut osaamisensa ihan tappiin. Silloin se näyttää kauniilta, oli se mitä tahansa! Tulee aina olo, että voi vitsi kun osaisi tuon itsekin. Kaikki on periaatteessa suurinpiirtein mahdollistakin saavuttaa itse. Kysehän on siitä, mitä priorisoit elämässäsi ja mitä kohti haluat mennä. Kyllä mä esimerkiksi haluaisin osata ristiriipunnan renkailla! Se se vasta olisikin bilekikka aamulla puoli viisi! Siinä vaiheessa sekä miehet että naiset ovat sitä mieltä, että onpa hän karismaattinen ja lahjakas. No, just tällä hetkellä mulla ei oo mitään pakonomaista tarvetta opetella mitään uutta taitoa. Boulderoinnissa kiipeilytekniikkani parantaminen voisi olla hyvä tavoite.”

Mikä on ollut isoin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Olihan se rumpujensoiton opetteleminen näytelmää varten haaste, samoin laulaminen, etenkin täällä Helsingin Kaupunginteatterissa, jossa on hiton kova lauluporukka ja ehdottomasti maan kovin ensemble. Viisikymmentä tyyppiä on selän takana ja pitäisi avata suunsa laulaakseen sooloa! Se on aika kova kynnys. Muistan kun treenattiin sitä bisnesmusikaalia (Miten menestyä vaivatta liike-elämässä) ja mua jännitti ihan helvetin paljon! Olin ollut ammatissa vaikka kuinka monta vuotta ja tehnyt vaikka mitä, mutta jännitti ihan älyttömän paljon ne ekat laulutreenit bändin kanssa. Mä kyllä tykkään haasteista ja niitä päin on mentävä, koska sillä tavalla kehittyy. On aktiivisesti pyrittävä pois omalta mukavuusalueeltaan edes pieni askel johonkin suuntaan, eikä jäädä siihen pyörimään mitä jo osaa. Hetken päästä sitä huomaakin olevansa leipääntynyt pelle. Mä en ikinä haluaisi kuulla keneltäkään kollegalta tai yleisön edustajalta sellaista lausetta, että ”se Iikka on kyllä hyvä kun se on aina sellainen”. Isot roolit ovat tietysti haasteita, mutta niin ovat myös pienet roolit! Haastetta oli myös sanoa ”Piukkojen paikkojen” koreografille, että teen itse koreografian erääseen kohtaukseen ja tulet näkemään sen vasta ensi-illassa – no, se onnistui. Perimmäinen syy oli kuitenkin se, että olin vaan niin toivottoman laiska enkä jaksanut opetella toisen tekemää koreografiaa. Haaste on harjoitella kesäteatteriin näytelmä kahdessa viikossa. Mikä näistä nyt sitten on isoin, en osaa sanoa.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Äitini pikkuserkku on näyttelijä Armi Sillanpää, hän tosin ei ole näytellyt pitkään aikaan. Mulle tää yhteys selvisi vasta sitten, kun olin jo itse TeaKissa. Isän äidin puolelta jonkun mutkan kautta näyttelijä Hanna Gibson on mulle sukua myös.”

Milloin olet itse kiinnostunut teatterista, eli mistä kaikki lähti? ”Syyllinenhän on Tuomas Uusitalo, jonka kanssa olin samalla luokalla lukiossa. Lukion kolmannen syksyllä vuonna 1994 Tume kysyi, että tulisinko mukaan musikaaliin, joka tehtäisiin lukion musiikkiryhmien ja Kaarinan nuorisoteatterin kanssa yhteistyönä. Olin tietoinen siitä, että sellainen proggis oli tuloillaan ja se vaikutti kiinnostavalta. Aukkarit taisi olla samana iltapäivänä ja menin sitten sinne. Minulla saattoi olla taiteellisia erimielisyyksiä musaopettajani Ari Ainasojan kanssa ja kenties siitä syystä hän otti mut ovella vastaan sanoilla ”Iikka mitä vittua SÄ täällä teet!?” Musikaalin ohjaajat toppuuttelivat Aria. Taisi siinä olla jotain pientä haastattelua, ja kuinka ollakkaan, mä pääsin mukaan. Siitä se innostus sitten lähti! Olin mä toki näyttämöllä ollut ennenkin, klassiset ala-asteen joulusysteemit ja vastaavat, muttei mitään sen spesiaalimpaa”, Iikka muistelee.

Missä vaiheessa tuli sitten mieleen, että tästähän voisi saada itselleen ammatin? ”Teatteri alkoi kiinnostaa mua enemmän ja enemmän, ja kaikki ne mahdollisuudet mitä näyttämöllä voisi tehdä – tanssia, laulaa, näytellä, soittaa. Se koko maailma alkoi kiinnostaa mua lukion kolmannella ja sen jälkeen. Harrastin teatteria aktiivisesti Teatteri Sudessa (nyk. Linnateatteri) ja opiskelin samalla ”jorausta” Turun Konservatoriossa. Ne opinnot tosin jäivät kesken, kun vasen nilkkani paukahti paskaksi teatteriesityksessä. Kunnioitan ja arvostan tanssijoita edelleen kovasti, ja haluaisin itsekin vielä joskus päästä kunnon jorausproggikseen mukaan. No, mä missasin ´95 TeaKin pääsykokeet, en vaan ehtinyt hakemaan ajoissa. Vuonna ´96 laitoin paperit hakuun, mulla oli vahva tunne siitä, että tästä saattaisi tulla mulle ammatti. Pääsin sisälle ja tunne vahvistui. En tiennyt pääsykokeista ennalta yhtään mitään, menin sinne vaan ja tein täysillä mitä käskettiin. Valmistuin TeaKista vuonna 2000.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli nimeltään ”Pimeyden tango – Näyttelijä roolia etsimässä”. Se oli harjoituspäiväkirjatyyppinen juttu, harjoittelimme silloin Teatteri Kehä III:lle näytelmää ”Mielen kieli”, joka oli mun taiteellinen lopputyöni. Se oli sellaista aikaa elämässäni, että kaikenlaista mullistusta ja murrosta oli meneillään, ja purin sitä harjoituspäiväkirjaani. Yritin saada sitä jonkinlaiseen kaunokirjalliseen muotoon, jottei se olisi niin päiväkirjamainen. Ajatus nimen käytöstä syntyi siinä vaiheessa, kun olin kirjoittanut kaiken melkein valmiiksi. Satuin sattumalta kuulemaan Eppujen biisin radiosta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin sanat eri tavalla kuin aiemmin. Jotain tapahtui ja tajusin, että tämä biisihän voisi rytmittää koko tekstiäni. Siinä kerrotaan samoista asioista.”

”Taiteellinen lopputyöni oli kyllä tosi hieno juttu, Juha Lehtolan ”Mielen kieli”. Se on periaatteessa kirjoitettu alunperin monologiksi, mutta sen voi näytellä myös kolmella henkilöllä ja meillä lisäkseni oli mukana Tom Petäjä ja Ria Kataja. Se oli TeaKin ja Teatteri Kehä III:n yhteistyöprojekti ja ohjaaja Miko Jaakolan taiteellinen lopputyö myös. Hieno proggis. Mulla oli siinä lähinnä monologia.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Onko sinulla joskus ollut vaihtoehtoa B? ”Mua kyllä kiinnostaa koko elämä! Nuorempana halusin lukemaan oikeutta ja yhteiskuntatieteitä, siinä olisi mahdollisuuksia päästä ulkomaille ja tutustua eri kulttuureihin. Diplomaatiksi! Se ajatus vaan katosi jonnekin. Taitaisi olla mulle liian yksinäistä puuhaa. Vaikka tykkään välillä olla yksinkin, niin enemmän tykkään olla porukassa. Nimenomaan se porukka on aina ollut mulle tän teatterinkin suola. Mua on kyllä aina kiinnostanut ulkomaat, toiset kulttuurit ja niiden ilmiöt ja asiat. Olisi hienoa olla joku Indiana Jones-tyyppinen heppu, Kansainvälinen Seikkailija!” innostuu Iikka.

Miksi sitten olet näyttelijä etkä kansainvälinen seikkailija? ”En mä osaa sanoa. Oon mä sitä miettinyt, viimeksi tullessani bussilla tänne Stadiin kun tiesin, että varmasti tuut kysymään tänkaltaisen kysymyksen. Kai mä saan tästä jotain henkistä tyydytystä. Kun saa vietyä katsojan pois arjestaan ja luotua sille täysin uudenlaisen maailman, kertoa elämästä … Hetken hengähdys ja huoahdus kaikesta tästä, enkä tarkoita nyt sitä, etteikö teatterissa voisi kertoa myös yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Niistä pitääkin kertoa. Mutta tärkeintä on viedä katsoja pois omasta arjestaan. Kai mulla on joku haava jossain kohtaa sielua, ja joka ilta haetaan laastaria siihen haavaan. Vaan milläs se paranisi, kun joka ilta myös revitään sitä haavaa auki...” Iikka pohtii.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Ei ole olemassa yhtä tiettyä oikeastaan… tai oonko saanut tän joltakin tai tajunnut itse. On pyrittävä pysymään koko ajan liikkeessä, fyysisesti ja henkisesti. On otettava avoimin mielin ja sydämin tulevaisuus, elämä ja maailma vastaan; ilman sen suurempia ennakkoluuloja tai -käsityksiä. Tämä pätee siis muuhunkin kuin työhön. Oon oppinut olemaan armollisempi omille touhuilleni, mahdottomuudelleni ja täydellisyyden vaatimuksilleni. Mä kunnioitan nykyään paljon enemmän kanssaihmisiä kuin nuorempana, mutta ei se ehkä kuulukaan parikymppiselle jätkälle vielä, vaan on osa henkistä ja fyysistä kasvua. Mä pyrin kuuntelemaan vanhempia kollegoita, vanhempia kanssaeläjiä ja miksen myös nuorempiakin, ja poimimaan sieltä ne asiat ja tiedonmuruset, jotka kulloinkin saattavat viedä minua eteen päin.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Helsingin Kaupunginteatterissa kaksi eri kertaa, koska mulla on nyt eri pukuhuone. Ja Lahden Kaupunginteatterissa. Kesäteattereista Heinola, Pyynikki, Vartiovuoren Kesäteatteri Turussa ja Eurooppa Neljä.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö? ”Mahdoton kysymys, sillä ei niitä voi lähteä kilpailuttamaan. On olemassa töitä, jotka ovat vieneet uraa johonkin suuntaan. Niitä voi joku toinen pitää merkittävänä käännekohtana, jos lähtee katsomaan taaksepäin ja purkamaan urani vaiheita. Itse ajattelen niin, että jokainen tehty työ näyttämöllä ja jokainen elämässä eletty sekunti vie eteen päin. Eniten mä muistelen ja kaipaan tiettyjä porukoita, joiden kanssa juttuja on tehty. Lahdessa sain tehdä isoja rooleja ja opin kantamaan vastuuni ja ”suuren näyttämön ilmaisua” (mm. näytelmissä Hamlet, Seitsemän veljestä, Yksi lensi yli käenpesän). Television puolella oli helvetin hauskaa tehdä ”Helsingin herraa” ja leffapuolella sain näytellä Antti Litjan kanssa ”Mielensäpahoittajassa”.”

Hamlet (c) Johannes Wilenius 

 Onko sinulla ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet seurannut tietyllä tarkkuudella? ”Pikkupoikana seurasin kaikkia, joita telkasta pystyi seuraamaan! Monty Pythonit, Bill Murray (kun meidän perheeseen hankittiin VHS-nauhuri, ensimmäinen katsottu leffa oli ”Stripes” eli ”Natsat”), Vesa Vierikko, Kari Heiskanen, vain muutama mainitakseni. Kyllä mä katson ylöspäin kaikkia itseäni vanhempia näyttelijöitä, ja olen onnekseni saanut näytellä heistä niin monen kanssa. Tuo on yksi tämän homman helmiä! Kyllä mä muutamia klassisia elokuvanäyttelijöitä niin Amerikasta kuin Euroopastakin katselen ylöspäin sillai hyvällä tavalla, en mä nyt lähde kumartelemaan ketään kuitenkaan. On mulla julisteitakin ollut seinällä. Lahden-aikoinani mulla oli pukkarin seinällä Papillon-leffan juliste ja siinä Dustin Hoffman ja Steve McQueen.”

Entäpä esikuvia joltain ihan toiselta alalta? ”Ihailen ihan kaikkia, jotka ovat vieneet oman ammattitaitonsa tai sen harjoittamisen huippuunsa, oli kyse ihan mistä tahansa. Kun se tehdään timanttisella ammattitaidolla, mä katselen sitä suu auki ja nostelen hattuani. Sellainen mykistää mua, ja saan siitä järjettömästi energiaa, inspiraatiota ja uskoa tulevaan omissakin ponnisteluissani.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä tai kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Toi oli just hyvä täsmennys, sillä mä en halua näytellä ketään vastaan. Kuten sanoin, oon saanut jo näytellä niin monen kanssa ja toivottavasti saan jatkossakin näytellä. Tämä unelmieni rooli olisi ranskalaisessa taide-elokuvassa, jonka olisi ohjannut Charlie Chaplin. Itse hän olisi pienessä sivuroolissa, ja meillä olisi hieno nyrkkeilykohtaus yhdessä. Varsinainen elokuvahan kertoisi esittämäni henkilön pyristelyistä kahden rakastajattaren ja vaimon loukussa. Rakastajattaria esittäisivät Audrey Hepburn ja Vivien Leigh, ja vaimoa Kate Beckinsale. Juonesta en sen enempää osaa kertoa, mutta Cate Blanchett piipahtaa jossain myös.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Tietenkin Chisun (lausutaan tsaisu) kanssa voisin jotain laulaa… Laulaisin Miska Kaukosen kanssa Hippiorkesteri Pyrkimyksen hittikappaleen ”Where have all the horses gone”, ehdottomasti”, nauraa Iikka.

Miten määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Teatterin taikaa on varmaankin se illuusio. Se, että katsoja vaikuttuu/liikuttuu, eikä pysty jäljittämään sitä, että miten häneen vaikutettiin. Se on myös sitä, että katsoja unohtaa olevansa teatterissa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Kauneus (sitäkin on monenlaista), minkä tahansa alan ammattilaisuus… mua inspiroi ylipäätään kaikki se, mitä ympärilläni näen! Jos vain suostun näkemään sen. Suuri osa ihmisistä ei näe mitä heidän ympärillään tapahtuu, ei jakseta tai ehditä pysähtyä, hengittää ja antaa silmien seurata maailmaa ja ajatusten lentää. Tuli mieleen vielä se kysymyksesi, miksi olen näyttelijä. Mulla on pyrkimys luoda jotain kaunista, vaikka se olisi kuinka rumaa. Kaiken ei tarvitse aina olla esteettisesti tai visuaalisesti miellyttävää ollakseen kaunista. Elämä inspiroi mua. Ihmiset. Ja mielentilasta riippuen eri tavalla.”

Podetko ramppikuumetta? ”Totta helvetissä, ja ennen ensi-iltaa varsinkin! Mua jännittää ensimmäinen yleisökontakti. Joskus jännittää niin paljon, että tulee ihan oksennusrefleksi ja on joskus käyty oksentamassakin. Vanhemmiten oon oppinut hengittelemään sen pahemman jännityksen ”pois”. Jännitystä pitääkin kokea, koska se pitää mut skarppina, olettamuksena tietenkin että on päässyt pahimman vaiheen yli eikä ole jäänyt sen vangiksi.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina esityspäivinä tai aina ennen esitystä? ”Ei mulla mitään taikauskojuttuja tai vastaavia ole. Jokaiseen proggikseen tietysti syntyy joku rutiini ennen esitystä, yhtäkkiä huomaa vaan tekevänsä samat jutut samassa järjestyksessä, samaan aikaan. En ole kuitenkaan etukäteen suunnitellut tekeväni niin tai mikään ei ole muuttunut neuroosinkaltaiseksi. Jonain päivänä aion muuten vihellellä teatterissa, heitellä plareja sinne tänne, laittaa kengät pöydälle ja kaikkea vastaavaa. Katsotaan sitten mitä tapahtuu. Teatterin viimeisetkin tabut murskataan. Eli ne sellaiset pillerit. Pidän kunnon tabujenmurskajaiset!”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”No, Rädyn Pekkahan on ihan mahdoton repliikkien sotkija. Kaikella rakkaudella… Minä esitin Lahdessa Hamletia ja Pekka Hamletin isän haamua, joka vaatii kostoa. Pekka karjuu kuin rantarosvo ”Kuuntele! Makasin tapani mukaan setäsi kanssa puutarhassa.” Mä jäin miettimään, että mitä ihmettä! Makasi veljensä kanssa puutarhassa? Ajatukset meni heti siihen, että ovat oikein kunnolla siellä köyrineet ja mun pitäisi nyt sitten kostaa näiden homostelut! No, sain ns. ”pahoinvointikohtauksen” ja pakenin hetkeksi muurin suojiin, kunnes sain kasattua itseni ja tulin takaisin. Aijai, Lahdessa sattui ja tapahtui. Tehtiin ”Viisas neitsyt”-näytelmää, jossa olin Liisa Elisapetin roolissa ja pidin siveysoppituntia. Sitä ei koskaan saatu menemään läpi tippumatta. Liisa Elisapetti intoontui puhumaan siveysoppitunnilla mm. nahkiaisista, eli asiasta viidenteen mentiin jälleen kerran. Mähän lauloin siinä myös yhden saksalaisen schlagerin ja kävin välisoiton aikana kyykkypissalla. Tästä kyykkypissa-asiasta mua muistutettiin hiljattain, olin itse unohtanut sen kokonaan. Hamletissahan Kallioniemen Janne tuli rantasandaaleissa kohtaukseen, jossa mulle esiteltiin näyttelijäseurueen jäseniä. Horation (Tapani Kalliomäki) kanssa huomattiin asia ja se ei itse tajunnut mitään kuin vasta meidän ilmeistä. Juu, ja ”Inishmaanin rampa”-näytelmän aikana minä ja Suvi-Sini Peltola (esitettiin McCormickin sisaruksia) käytiin ohimennen osallistumassa isolla näyttämöllä ”Leyla ja Daniel”-musikaalin mielenosoitukseen Irlannin edustajina.”

Inishmaanin ramman sisarukset Suvi-Sini ja Iikka (c) Lahden KT 

 Onko Komisario Palmussa tapahtunut mitään extraa? ”Tähän voidaan palata sitten seuraavassa haastattelussa.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Paljon on tietysti hyviä ja hienoja muistoja. Vuoden 2002 äitienpäivä tulee ensimmäisenä mieleeni. Vanhin poikani oli silloin muutaman kuukauden ikäinen. Oli kaunis, aurinkoinen sunnuntai. Mulla oli takana työntäyteinen kevät ja olin aika puhki. Oltiin köyhiä kuin kirkonrotat ja palkkapäivä oli kyllä tulossa, mutta juuri silloin ei ollut rahaa. Piti hyväksyä se asia, että ensimmäinen yhteinen äitienpäivä ei olisi täynnä ruusuja ja shampanjaa. Mua rassasi henkisesti se asia tosi paljon. Molemmat kuitenkin tajuttiin, että täydellinen äitienpäivä ei vaadi mitään hienouksia. Otettiin viltti ja mentiin Alppipuistoon koko perhe. Taisi meillä olla yksi pieni siideripullo mukana, ja lounaaksi oli ranskalaisia ja kalapuikkoja. Tuota päivää muistelen lämmöllä.”

Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Arena-näyttämölle tulee helmikuussa 2017 ensi-iltaan ”Tenorit liemessä”-komedia, siinä olen mukana yhtenä tenoreista. Johanna Vuoksenmaan tv-sarjassa ”Ex-onnelliset” piipahdan. Kevään ja kesän aikana olin mukana muutamassa lyhytelokuvassa, ja kesällä 2017 olen ”Vadelmavenepakolaisen” Mikko Virtasena Heinolan Kesäteatterissa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Niitähän on montakin. ”Kaikki opetellaan, jota ei jo osata”, ”Päin tuuleen”, ”Likainen mieli, ikuinen ilo” ja ”Tosissaan, mutta ei vakavissaan”.”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus? ”Voisin keskustella nuoren itseni kanssa vaikka mistä, mutta keskustelun sisältö jääköön minun ja nuoren itseni väliseksi salaisuudeksi. Ja juuri saamani tiedon mukaan olen sanonut nuorelle itselleni, että muista silittää kamelia ja syödä jäätelöä.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Super-Hessu olisi hyvä koominen supersankari. Asterix on yks mun suosikkisarjakuvistani ja siinä haluaisin olla vaikkapa Obelix. Pääsisin operoimaan historiallisissa puitteissa. Olisi myös kivaa olla mikä tahansa hahmo kirjassa ”Tintti avantgardistien maassa”. Sellaista ei tosin ole, mutta siinä olisi takuulla hienoja ja mielenkiintoisia hahmoja.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi hahmon nimi ja mikä olisi supervoimasi? ”Jaa joku Forssimies vai? Ensinnäkin mä haluaisin olla Lankomies, koska se osaa ihan kaiken. Tai ehkä mieluummin olisin Vakosamettimies. Sen supervoima olisi se, että se muuttaa kaiken vakosametiksi ja sen arkkivihollinen olisi nimeltään Tohtori Silkki – rikollinen nero, joka yrittää vallata maailman. Vakosamettimies on omasta mielestään mieletön naistenmies. Mutta ainoa johon Vakosamettimiehen hillitön charmi puree on neiti Pitsi Unelma. Sehän on tosi painava se viitta, ja sitä saa koko ajan repiä pois kurkulta”, Iikka visioi ja pohdimme vielä tälle miehelle esim. Ruotsin kansallisuuden ja tyylikkään hiusmallin.

Vakosamettimies vapaalla (c) Teatterikärpänen 

 Jos saisit olla päivän naisena, mitä tekisit? ”Ihan ekana kiirehtisin näyttelemään johonkin Monty Pythonin sketsiin! Tietysti myös perehtyisin itseeni ns. fyysisenä olentona, kävisin parhaiden ystävättärieni kanssa mielenkiintoisia keskusteluja elämästä mielellään naistenvessassa. Sit mä kävisin synnyttämässä. Tietysti seitinohut päiväkänni, se tapahtuisi varmaan ystävien seurassa jo aiemmin päivällä. Pukeutuisin provosoivasti ja vaatisin, että minua katsotaan silmiin.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin sinne Mustan Orin, jolla ratsastaisin auringonlaskuun ja ehkä lauleskelisin ”I´m a poor lonesome cowboy”. Eväänä mulla olisi kaksi pilleriä. Toinen on sitä varten, että jos heräänkin todellisuuteen ja kaikki onkin vain pahaa unta ja toisella pääsen takaisin uneen.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Ensinnäkin täytyy tarkentaa, että se puuhan sijaitsee meren rannalla, hyvin rannassa. Niitä puita on muutama ja ne sijaitsevat kallion päällä. Terassilta voisi loiskauttaa suoraan jordaniin. Ja kun on hypännyt, herääkin keskeltä talviunta ja sitten voi ratsastaa auringonlaskuun. No, onhan siellä rannalla rappuset, että pääsee takaisin ylös. Asumistilathan ovat kahdessa kerroksessa, ja sisustuksessa suosin skandinaavista selkeää linjaa.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi nähdä montakin historiallista tapahtumapaikkaa loiston hetkinään esimerkiksi Pompeiji, tai olla paikalla kun joku loistava fyysikko tai matemaatikko saa jonkun neronleimauksen. En mä mitään inhimillistä tragediaa tai kärsimystä haluaisi nähdä, mutta ehkä se myös opettaisi arvostamaan sitä mitä nyt on. Elämä on niin arvaamatonta. Historiahan on kiinnostanut mua aina, ja aikamatkailu. Kaikki aikakaudet kiinnostaa, myös nykyisyys. Usein olen haaveillut myös tulevaisuudesta. Oon usein miettinyt, miltä nämäkin kulmat ovat näyttäneet eri vuosikymmeninä. Jos pitäisi yksi tapahtuma valita, haluaisin olla näkemässä kun Alkuräjähdys ja Jumala keskustelevat siitä, kumpi luo tämän maailmankaikkeuden.”

Missä moista tilannetta katsoisit? ”No siinä vieressä tietysti. Sinä kysyt, minä vastaan.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Aion syödä jotain ja sitten menen näyttämölle Virraksi. Ehkä myös venyttelen vähän, vaikka se on kaikki iteltä pois. Seppo Rädyn tuntijat tietävät, mistä jälkimmäisessä lauseessa on kyse...”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lämpö

Mistä sanasta pidät vähiten? - Kaikki ne sanat, jotka sanotaan toista halveksuen.

Mikä sytyttää sinut? - Katse, intohimo

Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys, tietämättömyys, epäoikeudenmukaisuus

Suosikkikirosanasi? - Pillu (olen pyrkinyt laajentamaan kirosanavalikoimaani)

Mitä ääntä rakastat? - Elämänilon ääniä

Mitä ääntä inhoat? - Mikä tahansa ääni väärässä paikassa väärällä volyymillä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Indiana Jonesin ammattia

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Valtakunnankansleri

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Painu helvettiin!

Tästä vielä maistiaisiksi videonpätkä Sappeen Noin 7 veljestä-spektaakkelista...