torstai 25. huhtikuuta 2019

Haastattelussa Maija Lang

Maija Langin tapasin maaliskuun alussa 2019 Café Talossa Helsingin Hakaniemessä.

Vuonna 1987 syntynyt Maija on horoskoopiltaan härkä. ”Oon syntynyt ja kasvanut Vaasassa, ja vanhempani sekä isosiskoni perheineen asuvat siellä edelleen. Veljeni asuu täällä Helsingissä ja itse muutin tänne lukion jälkeen parikymppisenä.”

Mitä teet vapaa-ajallasi? ”Mä harrastan käsitöitä. Kudon todella paljon, villasukat on tosi mielekkäitä ja nopeita tehdä. Mulla on yksi torkkupeitto ollut projektina jo seitsemän vuoden ajan, nyt se alkaa olla valmis. Nyt mä oon innostunut leipomisesta. Mulla on hapanjuuri, josta oon opetellut tekemään leipää itse ja kaksi viimeistä leipää ovat olleet jo todella herkullisia. Oon vähän semmoinen kotirotta ja pesänrakentaja, tykkään ihan hirveästi oleilla kotona ja tehdä kotiasioita. Käsitöissä ja leivonnassa yhdistyy se konkretia, että ryhdytään johonkin ja sitten näkee lopputuloksen. Mä kärsin tässä ammatissa selkeästi siitä, että tästä ei jää tavallaan mitään käteen. Kun mä tuun näytöksen jälkeen illalla kotiin, mulla on tietysti kehossani se kokemus, mutta mulla ei ole mitään konkreettista kotiinviemistä. Tai jos harjoitellaan näytelmää, sieltä voi olla kotiinviemisinä vain ahdistunut tai stressaantunut tai onnistunut mieli, mutta ei mitään mitä voisin kotona näyttää. ”Katso mitä oon tehnyt!” Käsitöissä ja leivonnassa näkee myös oman kehittymisensä itse, teatterin lavalla on vaikeaa nähdä omaa kehitystään. Pitää vain luottaa omaan sisäiseen tunteeseensa”, Maija pohtii.

Maijan kotialbumista 

Onko sinulla ollut aiemmin jotain sellaista harrastusta, joka jäi teatterin vuoksi pois? ”Aloin harrastaa kilpatanssia alle kouluikäisestä varmaan tuonne 14-vuotiaaksi asti, jolloin vaihdoin lajia. Tanssin pienessä ryhmässä, jota liikunnanopettajani veti ansiokkaasti yläasteella ja lukiossa aloimme tehdä itse koreografioita. Osallistuimme kilpailuihin ja pärjäsimme ihan hyvin. Eli tanssi on mulle ollut kyllä pohjana ja taustana.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Kyllä, pianoa. Lapsena olin musiikkiluokilla ja aloitin pianonsoiton 9-vuotiaana. Lukioaikoina ei riittänyt enää puhti käydä teoriatunneilla ja niin se sitten jäi, mutta sain perustutkinnon suoritettua. Pystyn edelleen säestämään itseäni pianolla ainakin auttavasti. On mulla ukulele ja kitarakin, ja ne on kyllä kiinnostavia soittimia, mutta en kyllä vielä lähtisi niiden kanssa keikalle.”

Mikä on ns. salainen paheesi? ”Mä katselen aika paljon televisiota. Tuntuu muodikkaalta sanoa, ettei ole aikaa katsoa telkkaa tai sieltä ei tule koskaan mitään katsottavaa, ja niin mäkin teen, mutta totuus on toinen. Mä tiedän tarkkaan mitä edellisessä Maria Veitola yökylässä -jaksossa on tapahtunut, samoin Kaappaus keittiössä. Tiedän outoja juttuja. Samalla voi tietysti kutoa. Lapsuudenkodissani oli aina telkkari päällä. Kai se liittyy jotenkin turvallisuudentunteeseen. Mä pidän siitä, että on hälinää kun oon yksin kotona. On mulla vielä sellainen salainen juttu, että tykkään leikkiä näyttelijää kotona. Hän on aika lahjakas kaikessa, etenkin laulamisessa.”

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Eläimet, luonto, kiltteys, hellä ja lämmin katse, ihmisten kohtaaminen, läsnäolo.”

Papparaisen uni/TTT (c) Kari Sunnari 

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttelijänä? ”Mä oon aika energinen tyyppi ja uskon tuovani työryhmään hyvää tunnelmaa. Tuun hirveän hyvin toimeen ihmisten kanssa. Oon myös aika ehdoton jos koen tilanteen epäreiluksi tai jotain ihmistä kohdellaan työtilanteessa väärin. Haluan puolustaa ja tehdä työtilanteista tasapuolisia. En pidä epäreiluudesta enkä väärinkohtelusta. Lisäksi mulla on hyvä rytmitaju. Ymmärrän hyvin, mikä kohta tekstistä kannattaisi tehdä nopeammin ja missä taas on aikaa. Oon harjaantunut ja kiinnostunut tekstin käsittelystä, ja käytän erityistä huomiota siihen miten puhun näyttämöllä.”

Onko sinulla jotain erityistaitoja? ”Tuo on vaikea kysymys, koska on hankala arvioida omia taitojaan. En osaa voltteja ja laulupuolella oon vielä harjoittelija. Mun erityistaitoni on varmaankin herkkyys. Se on jotain sellaista, mitä ei voi opetella. Sen pitää tulla sisältä.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ” Kyllä mä haluaisin, että musiikista tulisi mulle sellainen työkalu, jonka käyttöä mun ei tarvitsisi jännittää. Voisin mennä koe-esiintymisiin varmana siitä, että vaikkapa lauluntuottaminen onnistuu. Laulu on mulle vielä todella epävarmaa ja koe-esiintymistilanteessa se usein paljastuu. Tilanne on niin jännittävä ja stressaava, ja heikkoudet paljastuvat. Tätä mä sinnikkäästi haluan harjoitella ja harjoittelenkin. Kyllä musta olisi mageeta opetella myös esimerkiksi spagaatti, en kyllä tiedä missä sitä taitoa voisi käyttää. Se rooli meni jo, jossa sitä olisi voinut hyödyntää! Voi olla, ettei Peppi Pitkätossun roolia tulee enää kohdalle uudestaan. Mutta spagaatin harjoitteleminenkin on mielekästä!” naurahtaa Maija.

Mikä on ollut toistaiseksi haasteellisin työjuttusi? ”Tampereen Työväen Teatterissa pyöri ”Presidentti ja tyttö”, ja siinä mun roolihenkilöni oli toimittaja-tietokirjailija Maarit Tyrkkö. Hän oli ollut 70-luvulla presidentti Urho Kekkosen läheinen ystävä ja toimittanut myös kaksi tietokirjaa noista ajoista. Oli aika haastavaa hypätä hänen nahkoihinsa, koska hän on vielä elossa ja materiaali oli hänelle hyvin henkilökohtaista. Sen ilmentäminen oli todella vaikeaa, ja hänen ja Kekkosen suhteen ymmärtäminen oli todella haastavaa. Oli aikoja, jolloin en ymmärtänyt sitä ollenkaan enkä tiennyt mistä heidän suhteensa kertoi. Toisaalta mun piti näytellä kokonainen teos, jossa on joku tilanne toimittajan ja Kekkosen välillä, ja en ollut siitä tilanteesta ollenkaan varma silloin enkä ole vielä tänä päivänäkään. Sen lisäksi tapasin Maarit Tyrkön viitisen kertaa. Koin sen hyvin vaikeana, koska hän suhtautui minuun kuin olisin hän. En näyttänyt häneltä eikä musta tehty hänen näköistään. Mä en voi näytellä toista ihmistä, jos en tiedä mitä hän ajattelee enkä tiedä mitä on tapahtunut oikeasti, voin tehdä vain omat tulkintani. Hän näki esityksen kuusi kertaa ja mulla oli joka kerta sellainen olo, että apua mitähän hän mahtaa ajatella kaikesta. Henkisen puolen takia tuo näytelmä on ollut haastavin.”

Presidentti ja tyttö/TTT (c) Kari Sunnari 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai jollain muulla taiteellisella alalla olevia? ”Veljeni on palvelumuotoilija ammatiltaan. Hän kouluttautui ensin teolliseksi muotoilijaksi Hämeenlinnassa ja sen jälkeen suoritti jatko-opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto). Hänessa on taiteellisuus muotoilun kautta läsnä. Mä oon ensimmäinen näyttelijä. Äitini on parturi-kampaaja ja isäni on rakennusmestari, siskoni on terveydenhoitoalalla. Mä oon iltatähti, ehkä se lähti sieltä? Oon aina saanut paljon huomiota ja ehkä se oli luonnollinen tie jatkaa?” Maija pohtii.

Niin. Milloin sinä sitten löysit teatterin ja näyttelemisen? ”Mua on lapsena viety usein teatteriin. Muistan olleeni alle kouluikäinen, kun mut vietiin katsomaan Vaasan Villaan näytelmää ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä”. Anna-Liisa Tilus näytteli Lumikkia, ei ollut varmaan montaa vuotta siitä kun hänet oli kruunattu Miss Suomeksi. Se näytelmä oli musta ihaninta mitä voi olla, ja sain sen käydä katsomassa useamman kerran.”

Mikä on Vaasan Villa? ”Se on Hietalahdessa puistoalueella sijaitseva keltainen iso paviljonki, jonka pihalla oli kesäteatteritoimintaa. Ravintola ja juhlatila, toimii siellä edelleenkin.”

”Sieltä se lähti, ja kilpatanssi alkoi viedä esiintymisen suuntaan. Sai ilmaista itseään ja olla esillä, ja sai laittautua! Rakastin niitä pukuja ja kenkiä, se oli mun juttuni. Olin myös innoissani peruukeista. Muistan nähneeni kaverini luona elokuvan Grease, ja sen jälkeen Barbie-nukkeni leikkivät aina Greasea… Mä halusin olla isona Olivia Newton-John ja Sandyn rooli voisi olla yksi unelmarooleistani edelleen. Kyllä mä oon aika nuorena jo ilmoittanut, että haluan isona näyttelijäksi. Ei ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa! Lukioaikoina mä hain mukaan Vaasan Ylioppilasteatteri Ramppiin ja pääsin kesäteatteriin mukaan. Siellä tulikin sitten harrastettua teatteria koko se loppuaika, jonka Vaasassa olin. Muistan hyvin ensimmäisen proggikseni – se oli nimeltään Hypermarket ja näyttelin siinä hypermarketin asiakasta.”

Missä vaiheessa sitten aloit miettiä teatteriopintoja? ”Lukioaikoina alettiin keskustella jatko-opintosuunnitelmista. Oponi oli järkyttynyt siitä, että halusin TeaKiin. ”Voi voi Maija, yksi toinenkin opiskelija meidän koulustamme on joskus hakenut sinne eikä päässyt. Sinne on tosi tosi vaikeaa päästä.” Ajattelin silloin, että niin kai sitten on. Hän suositteli mulle englanninopintoja, koska olin siinä hyvä. Heti kun oli mahdollista, mä 19-vuotiaana hain ensin Nätylle ja samana keväänä TeaKiin. Nätylle hain toisenkin kerran, ja viides kerta avasi mulle ovet TeaKiin. Täällä Helsingissä mä olin ensin vuoden vaatekaupassa töissä ja sitten hain Helsingin evankeliseen opistoon, koska halusin harjoitella pääsykokeita varten. Laitoin työhakemuksen jokaikiseen helsinkiläiseen teatteriin ja tarjosin itseäni lipunmyyjäksi tai kahviotyöntekijäksi. Olin ollut Vaasassa yhdellä huoltamolla töissä ja saanut sieltä anniskelu-ja hygieniapassit. Sitten sain puhelun Helsingin Kaupunginteatterista, jossa ravintolatoimintaa pyöritti silloin Sodexho (nyk. Sodexo), menin työhaastatteluun ja pääsin väliaikatarjoilijaksi vuonna 2008. Päivisin harjoittelin pääsykokeisiin evankelisessa opistossa ja iltaisin olin teatterilla töissä kahvilassa. Kaksi vuotta tein tätä kuviota, kunnes pääsin TeaKiin. Kahvilahommat olivat mukavia ja viihdyin siellä koko kouluaikani. Tein viimeisen työvuoroni kahvilassa lauantaina, ja maanantaina aloitin Peppi Pitkätossun harjoitukset samassa talossa. Oli ihanaa, kun omassa ensi-illassani (roolissa vuorottelimme Anna-Riikka Rajasen kanssa) Sodexon kollegani olivat kokoontuneet kaikki parvelle vilkuttamaan mulle. TeaKiin pääsin siis 2010 ja valmistuin 2015.”

Peppi Pitkätossu/HKT (c) Mirka Kleemola 

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli ”Maailman vahvin tyttö” ja se käsitteli harjoittelemisen pelkoa. Taiteellinen opinnäytteeni oli Peppi Pitkätossu, joka oli mun ensimmäinen iso pääroolini. Olin toki tehnyt Ryhmäteatterin Robin Hoodin sydämen Marion-neidon roolin aiemmin, mutta Pepin rooli oli iso ja suuri näyttämö valtava. Tilanne oli erikoinen, koska Anna-Riikka valmistui kanssani samaan aikaan ja jaoimme roolin, enkä lisäksi ollut aiemmin näytellyt lasta. Tapamme näytellä oli hyvin erilainen ja rakastuin hänen tekemäänsä Peppiin, mutten voinut tehdä samoin koska se ei tullut ”sisältäni”. Kuitenkin oli tehtävä yhtenäinen teos, jonka johtohahmo olisi moottoriturpa, joka vielä säntäilisi pitkin lavaa koko ajan. Piti löytää yhteinen tapa harjoitella, jotta saisimme aikaan teoksen ja jotta me molemmat pystyisimme tekemään roolin. Kirjallinen opinnäytteeni käsitteli sitä, millainen matka oppimisprosessi oli henkisesti ja se myös vaati itsetuntoa, jota ei ehkä silloin vielä ollut riittävästi. Epävarmuuden sietämistä ja sitä, ettei vahingossa alkaisi kilpailla toisen kanssa. Iso työ nuorelle näyttelijälle!”

”Peppiä oli kyllä ihana tehdä! En ikinä unohda niitä pieniä katsojia, joilla oli Herra Tossavaisia mukanaan ja Peppi-peruukkia ja mekkoa päällä. Yleisön joukossa oli myös paljon eläytymistä tapahtumiin ja varoitushuuteluita ja vapaaehtoisia kermakakunmaistelijoita. Ihania!”

Miksi olet näyttelijä? ”Mulla on niin paljon sanottavaa. Mä oon näyttelijä, koska mä rakastan teatteria yhteisönä. Mun on vaikeaa kuvitella mitään hienompaa kuin se, että tehdään yhdessä töitä ja teatteri on hieno ja harvinainen osoitus siitä, että valitaan teos ja tehdään se yhdessä. Mulla on sellainen olo, että mulla on tehtävä viedä kulttuuriperintöä eteenpäin, saattaa hienoa tekstiä ja meidän kieltämme katsojien tietoisuuteen. Tämän avulla mä pystyn kasvattamaan uusia teatterin katsojia, kokijoita ja ehkä jopa tekijöitäkin. Että joku tulisi katsomaan teosta, jossa olen mukana ja päättäisi, että minäkin haluan näyttelijäksi. Mikäs sen hienompaa! Mulla voi olla myös mahdollisuus vaikuttaa jonkun ihmisen elämään – joku tapa, ajatus tai rutiini voi muuttua pysyvästi. Siksi olen näyttelijä.”

Kerro joku tärkeä oppi, jonka olet urasi varrella saanut. ”Olin vielä TeaKissa ja taisin ahertaa Pepin parissa, ja samaan aikaan olin aloittanut Tampereen Työväen Teatterissa äitiyslomansijaisuuden, ja valmistumiseni jälkeenhän jatkoin siellä vielä kolme vuotta. Olin aloittanut harjoitukset Työviksessä, kirjoitin samalla lopputyötäni ja näyttelin Pepissä. Tulin sitten kerran töihin ja vaihdoin roolivaatteitani näyttämön sivussa, ja yhdelle rakkaalle kollegalleni sanoin, että en jaksaisi millään. Hän katsoi mua hymyillen ja sanoi : ”Tietsä Maija mitä? Ei oo pakko jos ei halua.” Hän ei tarkoittanut sitä mulle missään nimessä kommenttina siihen, että kannattaisi miettiä tarkemmin, mutta mulle se osui juuri sillä hetkellä. Ei ole pakko jos ei halua. Sama asia on toistunut muutaman vuoden aikana ja olen kohdannut tilanteita, joissa minä tai kollegani on ollut väsynyt tai jotenkin epämotivoitunut. Aina silloin muistan hymyn ja kommentin. Silloin muistaa myös sen, että näyttelijän ammatti on intohimotyö ja tätä ei kannata tehdä, jos ei halua. Voi tulla päivä, jolloin näyttelijän työ ei kiinnosta ja se on ihan normaalia, mutta jos niitä alkaa olla useampia… Silloin kannattaa pysähtyä miettimään, onko tämä sittenkään se paikka jossa haluan olla.”

”Oon lisäksi saanut tehdä töitä esimerkiksi Esko Roineen ja Tuire Saleniuksen kanssa, ja heiltä oon oppinut todella paljon. Kunnioitan Tuirea siinä, että hän tekee aina kyllä hirvittävän paljon töitä tekstin kanssa. Hän lukee tekstiä todella paljon ja miettii sitä, ja suhtautuu todella vakavasti työhönsä – unohtamatta kuitenkaan leikkiä! Se ei ole liian totista, vaikka onkin vakavaa. Eskolla taas on jatkuvasti pilke silmäkulmassa. Olin molempien kanssa näytelmässä ”Papparaisen uni”, jonka Sirkku Peltola ohjasi, ja se oli kyllä todella hieno kokemus! Kyllä mä heiltä oon oppinut sen, että tätä kannattaa tehdä todella vakavasti, mutta pitää muistaa myös leikkiä.”

Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus/TTT (c) Kari Sunnari 

Onko sinulla jotain omia ns. esikuvia, joita olet kauemmin seurannut tai erityisesti arvostat? ”Mä oon vähän semmoinen ”sieni” ja suhtaudun kaikkiin kollegoihini siten, että imen heistä informaatiota ja inspiraatiota. Seuraan tosi mielelläni, miten muut harjoittelevat ja opin samalla heiltä. Tavallaan mä kumarran kaikille, mutta erityisesti vanhemmille kollegoilleni. Päästessäni TeaKiin mulle oli selvää, että pyydän Maria Ylipäätä näyttelijäkummikseni ja hän suostui. Häntä tulen ihailemaan aina. Maria muutti Ruotsiin tekemään Kristina från Duvemålaa ja Anna-Maija Tuokko otti lopputyöni tarkistettavakseen. Häntäkin ihailen todella paljon, hän on erittäin monipuolinen ja lahjakas. Ihailen lisäksi kaikkia heitä, jotka laitosteattereissa jaksavat vuodesta toiseen painaa kuusipäiväistä viikkoa. He ovat todellisia työn sankareita.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Sir Ian McKellenin kanssa olisi ihana näytellä! Ja Emma Watsonin kanssa! Ja sitten mä haluaisin näyttelemään Game of Thronesiin, aivan sama kenen kanssa näyttelisin siinä. Haluaisin muuten olla siinä sarjassa Arya, hän on kova!”

Kenen kanssa haluaisit esittää dueton? ”Bradley Cooperin kanssa voisin laulaa Ukko Nooan tai ihan mitä tahansa.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Pyynikin Kesäteatterissa (Kuuma kesä ´85), Ryhmäteatterissa (Robin Hoodin sydän), Helsingin Kaupunginteatterissa, Vartiovuoren Kesäteatterissa Turussa ja Tampereen Työväen Teatterissa useampi juttu.”

Robin Hoodin sydän/Ryhmäteatteri (c) Janne Siltavuori

Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla merkittävä roolityö tai koko proggis. ”Robin Hoodin sydän oli ensimmäinen juttu, josta sain ihan palkkaa näyttelijänä. Se oli myös suuri luottamuksenosoitus Juha Kukkoselta, että hän otti mut siihen mukaan isoon tehtävään. Työryhmä oli ihana myös. Peppi Pitkätossu oli myös iso juttu, jo pelkästään tehtävän ja näyttämön koon takia. Tampereen Työväen Teatterissa oli hienoa ystävystyä esimerkiksi Janne Kallioniemen kanssa, hänen kanssaan sain tehdä monta juttua. Improklubi oli mainio! Hyviä muistoja, ja sen yhteydessä ystävystyin kapellimestari Joonas Mikkilän kanssa. Kaikki improjutut eivät olleet onnistuneita, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Porukka oli upea ja koko hommasta oppi todella paljon. Presidentti ja tyttö oli tärkeä siksi, että sain tehdä töitä ohjaaja Samuli Reunasen kanssa. Vesta-Linnea oli tärkeä myös, siitä tehtiin yksi erityisesityskin Autisti-ja aspergeryhdistyksen kanssa. Ns. esteetön esitys. Omalla tavallaanhan kaikki työt ovat hirveän rakkaita ja tärkeitä! Vartiovuoren Kesäteatteriin tehtiin Rölli vuonna 2017, ja samana kesänä menimme naimisiin Antin kanssa. Menimme aamulla maistraatissa naimisiin ja sen päälle oli kaksi Röllin esitystä heti perään. Antti teki kyllä hienosti Röllin, välillä häntä katsoessani unohdin itsekin täysin, että tuossa on Antti Lang eikä Allu Tuppurainen. Röllissä oli lämmin ja ihana työryhmä. Mä oon vähän semmoinen, että rakastun kaikkiin! Aina kun juttu loppuu, se on pieni avioero.”

Millaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän? ”Riskeeraavampaa! Onko se oikea sana? Uskallettaisi ottaa se riski, että joku ei tykkää. Tai että tästä saattaa tulla ilmiö. Ja jos tästä tulee ilmiö, annetaan mennä. Riskienottamattomuushan johtuu varmaan siitä, että ohjelmistot suunnitellaan niin pitkälle etukäteen ja täytyy myös pyrkiä tuottamaan jotain, jotta teatteri pystyy työllistämään ihmisiä jatkossakin. Sen vuoksi ymmärrän, että riskinotto on vaikea asia. Siksi on kivaa, että etenkin pääkaupunkiseudulla on monia pieniä kollektiiveja, jotka tekevät todella rohkeaa teatteria. Ja onneksi erityylisiä juttuja nähdään isoissa laitosteattereissakin. Halutessani voin nähdä erilaisia juttuja jo nyt, ne pitää vain löytää sieltä muun tarjonnan joukosta.”

Mitä on sinun mielestäsi teatteri taika? ”Se on energiasäie, joka liikkuu parhaimmillaan näyttelijöiden ja katsojien välillä, ja tapahtuu sellaisenaan vain kerran ja siinä on se taika. Oon nähnyt esityksiä, joissa taikaa ei ole enkä osaa sanoa mistä se on johtunut. Voi olla, että itsekin oon ollut lavalla mukana sellaisessa esityksessä, jossa ei energia ole virrannut suuntaan eikä toiseen. Sellaisia esityksiä on, eikä se ole niin vakavaa. Taikaa on myös se tietynlainen kihelmöinti tai kutina, joka tulee juuri ennen liikuttumista. Tai tunne siitä, että kun nouset penkistä ylös, voit tehdä ihan mitä vaan. Tai et pysty muuta kuin taputtamaan ja taputtamaan ja taputtamaan.”

Improklubi 

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Lahjakkuus ja hyvät teot. Jos joku ihminen on jossain hyvä (kirjoittamisessa, laulamisessa, puhumisessa ym.), mullekin tulee sellainen olo, että mäkin haluan oppia ja harjoitella. Tai näen, että joku toimii inspiroivalla tavalla – kerää kävellessään roskia vaikkapa. Kyllä mulle siitä tulee inspiroitunut fiilis, tuohan on todella fiksua! Mäkin aion kerätä roskia!”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Kyllä mä lämmittelen, riippuu kyllä esityksestä tosi paljon. Jotkut esitykset vaativat tietynlaista rutiinia tai lämmittelyä ennalta, kun taas toisiin voi mennä suoraan näyttämölle sen jälkeen kun oot saanut roolivaatteet päällesi. Freelanceriys on mahdollistanut sen, että voin keskittyä yhteen työtehtävään kerrallaan eli siihen mitä oon tekemässä. Huomaan sen, että rutiinini ovat muuttuneet. Tykkään lämmitellä eri tavalla nyt kun en ole kuutta päivää viikossa töissä tai vedä neljää esitystä päällekkäin. Haluan keskittyä eri tavalla.”

Kerro joku legendaarinen sählinki lavalta. ”Palataan Papparaisen uneen, jossa vastanäyttelijänäni oli Tuire Saleniuksen ja Esko Roineen lisäksi Tuukka Huttunen. En tiedä miksi, mutta hänellä oli siinä näytelmässä todella outo peruukki. Ai säkin muistat sen, hahah! Se muistutti pottakampausta, oliko kaljukin keskeltä. Se oli muutamalla sykkyrällä kiinni koko komeus. Näytelmän loppupuolella oli kohtaus, jossa mun pitäisi itkeä ja Tuukka katsoi mua tietynlaisella hymynkareella aina ja yritti selvästi naurattaa mua, ja onnistuikin. Jos Tuukka olisi nyt tässä, hän sanoisi ettei varmana yrittänyt naurattaa. Kerran sitten kävi niin, että se peruukki oli jotenkin kepsahtanut irti ja roikkui hänen naamallaan ja silloin mua vietiin. Ja niin vietiin Tuukkaakin. Se oli hirvittävää, ja näytelmän dramaattisin kohtaus vielä! Sen jälkeen talo tyhjenee ja Tuire Saleniuksen hahmo jää yksin istumaan häpäistynä. Me pilattiin koko kohtaus Tuukan kanssa ihan täydellisesti. Yleisö ei välttämättä edes tajunnut mitä on meneillään. Klassikkokamaa – peruukki putoaa!”

Kerro joku hyvä muisto. ”Ekana tulee mieleeni meidän häät kaksi vuotta sitten. Hieno ja odotettu päivä. Menimme Virossa naimisiin, ja olimme kutsuneet sinne perheet, ystäviä ja työkavereita. Siellä oli ihanan kaunis kesäpäivä. Jos sen päivän saisi elää uudestaan, eläisin”, Maija muistelee silmät säihkyen.

Tulevia juttujasi? ”Kurssikaverini ja hyvän ystäväni Pyry Äikään kanssa olemme nauhoittamassa podcastia, jota yritämme saada mahdollisimman pian ulos. Keskustelemme siinä taiteesta ja siitä, mitä taide on meidän ajassa. Otamme kantaa ja kommunikoimme podcastin muodossa. Kiinnostavaa on ollut. En tiedä koska näyttelen seuraavan kerran, ja se on samaan aikaan ihana tunne, mutta rehellisyyden nimissä kyllä se myös pelottaa. Tämä on kuitenkin sellainen työ, jota haluaisin ihan hirvittävästi tehdä. Niin, ja luenhan mä äänikirjoja koko ajan. Se on mieluinen työ. Tykkään lukea niitä ja huomaan kehittyneeni tässä vuoden aikana paljon. Aluksi luin liian nopeasti. On kivaa, että on oppinut uuden asian. Dubbaustöitä teen myös jonkinverran, sekin on kivaa.”

... ja yhteiskuvaa

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? Arya Starkin lisäksi… ”Tosi hyvä kysymys! Mä haluaisin olla Lassi! Hän on huikea osoitus siitä, että jos uskoo todella paljon johonkin, se muuttuu todeksi. Mulle oli aikoinaan tajunnanräjäyttävä oivallus, että Leevi ei olekaan oikea tiikeri.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi hahmosi supervoima ja nimi? ”Tää on ihan selkeä : mä pysäytän ja hallitsen aikaa. Mä menisin ajassa taaksepäin korjailemaan asioita ja varsinkin nyt, kun ilmastonmuutos on päällä. Hahmon nimi olisi Frau Lang ja hän olisi aika tyylikäs ja viimeistelty tyyppi. Hiukset olisi mintissä vesilaineilla, ylväs profiili.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin villasukat koska epäilen, että varpaitani palelisi varmasti. En ottaisi itsekutomiani, koska lahjaksisaadut sukat ovat parhaita. Salmiakkia voisin ottaa myös, ja yhden valokuvan miehestäni ja toisen valokuvan koiristamme ja kolmannen valokuvan ystävistäni ja perheestäni. Tärkeää olisi, että siellä olisi lämmintä. Valokuvat auttaisi mua jaksamaan kevääseen.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Mä menisin johonkin kriisitilanteeseen, esimerkiksi toiseen maailmansotaan tai meidän sisällissotaamme. Noista on kuitenkin suhteellisen vähän aikaa ja ne vaikuttavat edelleen minuun, sillä sukupolvia ei ole kauhean montaa välissä. Haluaisin ymmärtää sen, miksi olen tänään tämmöinen. Haluaisin nähdä, miten isovanhempani ovat eläneet ja mitä he ovat nähneet. Haluaisin mennä johonkin hirvittävään tilanteeseen, jotta ymmärtäisin sen, että ne ovat todellisia.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin teatteriesitys, millainen se olisi ja kuka olisi roolissasi? ”Se olisi varmaankin komediallinen monologi nimeltään ”Väliaikatarjoilija”, ja se kertoisi kasvutarinan unelma-ammattiinsa pyrkivästä nuoresta naisesta, joka kasvaa samaan aikaan naiseksi muutenkin. Katkoo napanuoran äidistään ja perheestään ja yrittää itsenäistyä. Se on myös kertomus epävarmuuden sietämisestä ja itsensä voittamisesta ja siitä, että kaikki menee lopulta hyvin, kävi miten kävi. Roolissani voisi olla… apua tämähän onkin vaikea…rakas ystäväni Oona Airola. Hän tekisi varmasti luonteelleni kunniaa. Ulkomaisista Audrey Tautou voisi näytellä mua myös. Siinä stoorissa olisi vähän sellaista Amélie-henkeä.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä hyppään bussiin ja alan tekemään tietokoneella ensin vähän töitä ja sitten nautin vapaaillasta.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Pemppu
Mikä sytyttää sinut? - Lämpö
Mikä sammuttaa intohimosi? - Puhuminen
Suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Veden liplatusta
Mitä ääntä inhoat? - Hälytysajoneuvo
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Opettaja
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sairaanhoitaja 
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Se meni hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).