perjantai 12. huhtikuuta 2019

Haastattelussa Jussi Nikkilä

Jussi Nikkilän tapasin Steam Coffee -kahvilassa Helsingissä maaliskuun lopussa 2019.

Vuonna 1982 syntynyt Jussi on horoskoopiltaan rapu. ”Oon Helsingistä kotoisin. Varhaislapsuudessani oon asunut neljä vuotta Moskovassa ja muuten lyhyitä jaksoja muualla, mutta pääosin oon asunut Helsingissä. Koulut oon käynyt täällä.”

Mitä teet vapaa-ajallasi? ”Yritän vähän harrastaa liikuntaa ja luen paljon. Lisäksi mulla on bändi, jossa soitan kitaraa ja laulan. Musiikin parissa rentoudun ja pääsen irti kaikesta muusta.”

Osaatko soittaa jotain muuta soitinta? Oletko soittanut jossain teatterijutussa myös? ”Pianoa osaan soittaa ja auttavasti alttoviulua myös. Oon mä teatterijutuissakin soittanut. Ihan pienestä pitäen oon opiskellut soittamista ja se on ollut mulle aina tärkeä juttu.”

Onko sinulla jotain salaista pahetta? ”Kaikillahan on joku salainen pahe, mutta jos en mene sinne ihan kaikkein synkimpiin juttuihin… Mä pidän todella paljon karkista (möreällä äänellä viinasta) karkista (viinasta). Heh. Ei vaan. Mä oon sokerihiiri”, paljastaa Jussi.

… ja tähän väliin puhuimme sitten yhdestä omista paheistani, eli irtoviiksistä.

Hamlet/Turun Kaupunginteatteri (c) Otto-Ville Väätäinen

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisesti? ”Tuntuu vähän hankalalta kehua itseään ettei sitten vaikuta pöyhkeältä, mutta ainakin mä luulen olevani hyvä työkaveri enkä vie kaikkea happea työtilanteista. Teen tosi paljon töitä, ja se on ihan fakta.”

Onko sinulla jotain erityistaitoja? ”Mä en oo fyysisesti mitenkään taitava tai akrobaattinen, en osaa heittää voltteja tai miekkailla hyvin. En mä osaa tultakaan niellä. Eihän mulla ole mitään erityistaitoja! Mä oon ihan perusjantteri. Ehkä se on tuo soittotaito? Ja mä tuun hyvin toimeen eläinten ja lasten kanssa.”

Onko joku sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Ratsastustaitoa ihailen ja tanssivia näyttelijöitä. Tanssitaitohan säteilee ihan kaikkeen fyysiseen ilmaisuun. Kyllä mä TeaKissa tanssitunneille ihan tosissani osallistuin enkä mä oo rytmisesti huono liikkumaan, mutta kyllä mä ihailen niitä, jotka osaavat tanssia kunnolla.”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin työsi? ”Jokaisessa uudessa jutussahan on aina omat haasteensa, mutta ehkä mun isoimmat haasteeni menee tuonne ohjauspuolelle. Ohjaushommia aloittaessani vastuu tuntui hirveän suurelta kunnes tajusi, että tässähän on muitakin mukana ja näyttelijät ottavat oman vastuunsa. Ennen ensimmäisiä harjoituksia on tullut vietettyä unettomia öitä. Ensimmäinen ohjaukseni oli Q-teatterin ”Täydellinen päivä”. Mun mielestäni haastavuutta pitää olla, se on samalla sellainen eteenpäinpuskeva voima. Pahinta on ollut tilanteet, joissa on huomannut, ettei ole kauhean kiinnostunut siitä mitä tekee. Se olo on kaikkein tylsin, onneksi sellaisia tilanteita ei ole ollut montaa.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Teatterialalla ei ole, mutta taiteellisella alalla kyllä. Veljeni on kääntäjä ja muusikko, veljeni poika on taideorientoitunut myös. Isäni on nyt eläkkeellä, mutta toimi kirjeenvaihtajana ja ohjasi dokumentteja, ja äitini teki työkseen ohjelmia radioon ja televisioon.”

Pitkän päivän matka yöhön/Kansallisteatteri (c) Tuomo Manninen 

Missä vaiheessa sinä sitten kiinnostuit teatterista? ”Ollessani seiskaluokalla ystäväni jäi pois nuorisoteatteri Narrin esityksestä, ryhmässä oli mukana muitakin tuttujani ja tarvitsivat vielä yhden pojan mukaan. Siihen aikaan nuorisoteatterissa oli mukana tosi vähän poikia. No, mä menin esitykseen mukaan, vaikka mua kammotti koko ajatus näyttelemisestä. Hiljalleen teatteri pääsi luikertelemaan ihoni alle. Kyllä mulla aika monta vuotta meni ennen kuin ajattelin teatteria tai näyttelemistä ammattina. Käänteentekevä hetki oli se, kun pääsin mukaan Q-teatterin Viettelyksen vaunuun koe-esiintymisten kautta 17-vuotiaana. Siellä oli mm. Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Hannu Kivioja, ja he toimivat innoittajanani kyllä”, Jussi muistelee.

Oliko sinulla koulussa näytelmäkerhoa tai vastaavaa? ”Meillä oli ala-asteella luokanopettaja, jonka innoittamana teimme historiantunneille kohtauksia eri historiallisista tapahtumista. Se oli tosi kivaa ja välillä aika levotontakin menoa. En mä silloin ajatellut hetkeäkään, että musta voisi tulla joskus näyttelijä, mutta ne kokemukset tuntuivat hirveän kivoilta, ja kaikki tuollaiset mukavat hetket vaikuttavat varmasti myöhemmässä vaiheessa.”

Missä vaiheessa sitten TeaK tuli mieleesi? ”Hain ensimmäistä kertaa TeaKiin 16-vuotiaana ja silloin mulle hymyiltiin kohteliaasti, että voisin tulla hiukan myöhemmin uudestaan. Parikymppisenä pääsin sitten sisään, vuonna 2003. Valmistuin 2008. Olin vielä mukana vanhassa koulutusohjelmassa (eli suoraan maisteriksi), mutta olin viimeisinä vuosina aika paljon koulusta pois töiden takia. Mun vuosikurssillani oli 16 oppilasta, aika paljon verrattuna nykyiseen.”

Oliko sinulla kumminäyttelijää? ”Kyllä, mun kumminäyttelijäni oli Ismo Kallio. Hän oli paras mahdollinen kummi, kävi katsomassa kaikki esitykset ja antoi aina rakentavaa palautetta ihan koko kurssille. Tosi tarkkaa palautetta ja yleensä äänenkäytöstä. Kukaan ei ikinä uskaltanut polttaa tupakkaa.”

Ihanat ihmiset/Q-teatteri (c) Pate Pesonius 

Onko sinulla muuten ollut joku muu ala mielessäsi koskaan, vaihtoehto B? ”Mä olin siviilipalveluksessa kirjastossa ja pidin hirveän paljon kirjastosta ympäristönä. Joskus luin valtiotieteellisen pääsykokeisiin, mutta en koskaan sitten mennyt kokeisiin kuitenkaan. Avoimessa yliopistossa oon opiskellut vähän kirjallisuutta. Oon mä joskus miettinyt, että pitäiskö kouluttautua joksikin muuksi, että olisi jotain vähän konkreettisempaa jos työt sattuu loppumaan. Työtilanteethan ovat aika vaihtelevia, mutta toistaiseksi en ole ryhtynyt tuumasta toimeen.”

Mikä sinulla oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli itsetutkiskelua kouluajasta ja oikeastaan ihan lapsuudesta saakka. Aika proosallinenkin pläjäys.”

Entä taiteellinen lopputyösi? ”Se oli Kansallisteatterin Willensaunassa pyörinyt Sofi Oksasen ”Puhdistus”, tein siinä Hans Pekkin roolin. Siitähän on jo 13 vuotta!”

Miksi olet näyttelijä? Miksi teatteri? ”Parhaimmillaan esiintyjän ja kokijan läsnäoloon perustuva taide on mielettömän välitöntä, kaikki se mitä tapahtuu ja miten ajatukset ja tunteet välittyvät. En tavoita sitä missään muissa taidemuodoissa. Tässä digitalisoituvassa maailmassa teatterit ovat tietynlaisia saarekkeita. Lempipaikkojani ovat kirjastot ja teatterit, inhimillisten arvojen linnakkeita tarvitaan. Lempikirjastoni löytyy Rikhardinkadulta. Näyttelijän työn koen useimmiten mielekkääksi, etenkin silloin kun teos tulee jotenkin itseni kautta. On hieno tunne sulautua teokseen ja muihin näyttelijöihin.”

Kerro joku tärkeä oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Q-teatterin perinnöstä oon oppinut paljon ja etenkin sen, että lavalle mentäessä sielu on aika täynnä tavaraa ja sieltä se läikkyy yli. Eero Ahon kanssa töitä tehdessäni oon oppinut sellaisen konkreettisen jutun, että jos on hankalampaa tai väsyttää, niin tekee asian kerrallaan. Tuo on musta todella hyvä neuvo, kun sen pystyy käytännössä todentamaan itselleen. Ei pidä yrittää näytellä koko näytelmää tai koko kohtausta kerrallaan. On järjetöntä löytää itsensä ajattelemasta kaikkea sitä, mitä pitäisi tehdä.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet seurannut pitkään? ”Kouluaikoina esikuvanani oli vahvasti Martti Suosalo, katsoin ja opiskelin häneltä. Ihailen Q-teatterin näyttelijöitä ja niitä, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä kuten Esko Salminen ja Eero Aho. Leea Klemola teki ison vaikutuksen Neitoperhossa. Ihailen kyllä varauksetta kaikkia näyttelijöitä. Englannista iso esikuvani on Mark Rylance.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Niitä on kyllä monta, mutta jos pitäisi yksi valita, niin Judi Dench.”

Entä kenen kanssa haluaisit esittää dueton? ”Mä en ole mikään musikaalitähti… Ottaisin duettokaverikseni Alla Pugatsovan! Kai me laulettaisi se Miljoona ruusua”, keksii Jussi, ja fiilistelemme hetken ajatusta siitä, miten kaikki lähtisivät kertosäkeeseen mukaan.

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Q-teatterissa, KOM-teatterissa, Kansallisteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, KokoTeatterissa ja Teatteri Viiruksessa. Vierailuja on ollut muutamassa muussakin teatterissa, esimerkiksi Oulussa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai koko proggis. ”Rajasaaressa Viiruksen Labbetissa oli näytelmä ”En dålig ide”, sen kirjoitti ja ohjasi Jakob Öhrman ja mukana olivat lisäkseni Jessica Grabowsky ja Elmer Bäck. Oli helmi-maaliskuuta ja lunta oli paljon siellä Rajasaaressa, muistan hyvin. Olin galleristi, todella röyhkeä ja omahyväinen tyyppi, joka tavoitteli valtaa ja rakkautta. Se roolityö jäi kyllä mieleeni, nautin siitä suuresti. Puhdistus Willensaunassa oli tärkeä myös ja Q-teatterin Kaspar Hauser, joka oli produktiona kyllä melkoinen. Ja lopuksi vielä klassinen vastaus, eli ainahan se on tärkeä mitä on juuri sillä hetkellä tekemässä”, toteaa Jussi, ja parhaillaanhan pyörii Turun Kaupunginteatterissa Hamlet. 

Kaspar Hauser/Q-teatteri (c) Pate Pesonius 

Mitä on sinun mielestäsi teatterin taika? ”Se on jokaiselle aika henkilökohtainen juttu. Lapsena teatterissa käynti oli ihmeellinen kokemus kaikkineen, muut ihmiset, väliaika, salin valot hämärtyy. Taika koostuu monesta eri asiasta. Hyvällä tavalla pölyistä hommaa. Ihmiset esittää jotain toisille ihmisille. Sama juttu kun olohuoneessa lapset sanovat, että nyt tulee seuraavaksi esitys. Taika on juuri siinä. Energiastahan tässä on myös kyse.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Huomaa, että tähän vuodenaikaan mua inspiroi valo. On ihan eri svengi päällä heti aamusta! Toiset ihmiset inspiroi mua, kirjat, elokuvat. On hirveää olla sellaisessa olotilassa, että mikään ei inspiroi. Silloin kun taas asiat on kohdallaan, voi innostua ihan kaikesta. Uni inspiroi myös, on ihanaa kun saa nukuttua riittävästi. Viime yönä nukuin todella hyvin.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai hassujakin rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”On, mutta mä oon sen verran taikauskoinen, etten voi sanoa niitä ääneen! Kaikenlaisia hassuja on ja oon yrittänyt niitä vähän karsiakin, mutta heti on mennyt esitys huonosti ja ”jaahas” ja sitten taas koputellaan ja tehdään vaikka mitä. Niitähän pystyy keräämään loputtomiin”, Jussi nauraa.

Kerro joku legendaarinen sählinki lavalta. ”Puhdistuksessahan oltiin parissa eri aikatasossa ja välissä 50 vuotta. Prostituoidun peruukki nykyajasta tarttui vahingossa käteeni kiinni menneessä ajassa, peruukki oli piilotettuna uuniin ja jostain syystä se kerran tarttui käteeni, kun olin etsimässä uunista asetta. En muista miten siitä selvittiin, nauramaan en ainakaan alkanut onneksi.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Teatteri Viirus sijaitsi ennen Kalasatamassa ja oltiin tekemässä näytelmää, jossa lisäkseni oli mukana Cris af Enehielm ja Sue Lemström. Me jäätiin esityksen jälkeen tosi usein kolmistaan juomaan kaljaa Kalasatamaan. Oon tätä välillä muistellut, kun nykyään jään todella harvoin kaljaa juomaan mihinkään. Se tuntui sellaiselta taiteilija-ajalta ja oli tosi opettavaista, olin silloin vielä aika nuori ja molemmilta sain erilaista kulmaa moniinkin asioihin.”

Hamlet (c) Otto-Ville Väätäinen 

Tulevia töitä? ”Kansallisoopperaan ohjaan Don Giovannin, ensi-ilta on maaliskuussa 2020. Juhlaviikoille on tulossa myös yksi ohjaukseni ja Musiikkiteatteri Kapsäkkiin.”

Onko sinulla mitään mottoa? ”Ei mulla taida olla. Oon kyllä yrittänyt pitää sellaisesta ajatuksesta kiinni, että ihan rauhassa vaan. Mulla on ollut vähän taipumusta yrittää tehdä montaa asiaa samaan aikaan.”

Osaatko imitoida ketään? ”En todellakaan osaa, en ketään! Jarkko Tamminen ja Tero Koponen oli samalla luokalla kanssani, ei siellä kenenkään muun kannattanut edes yrittää.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi juuri se? ”En mä haluaisi olla mikään fiktiivinen hahmo tai sarjakuvahahmo! (naurua) Mitä niitä sarjakuvia nyt on? Auta vähän! Asterix – ei. Aku Ankka en haluaisi olla. Lucky Luke ehkä, mutta siinä on jotain ahdistavaa. Se aina lähtee eikä koskaan jää. Ei kiinnity mihinkään. Taas mennään. Todella yksinäistä puuhaa! Daltonin veljeksistä en haluaisi olla kukaan. Se yksi on ihan raivohullu, yksi on todella tyhmä ja ne kaksi muuta on ihan mitäänsanomattomia. Se hevonenhan on ihan fiksu, mutta koira on tyhmä. Kaikista vähiten mä haluaisin olla Karvinen. Jotenkin niiiin ahdistava skenaario! Pessimistinen laiskuus.”

No nythän tämä kääntyi niin päin, että mikä sarjakuvahahmo etenkään et halua olla. ”Joo, hahah. Mikki Hiiri ja Iines Ankka on molemmat niin takakireitä tyyppejä, Hessu Hopo taitaa olla jossain aineissa. Roope Ankan rajaton ahneus… Asterix, Obelix… ne on kaikki jotenkin traagisia hahmoja! Musta tuntuu jotenkin tosi ahdistavalta ajatella, että olisin joku sarjakuvahenkilö. Tuntuu heti siltä, että olisin vangittuna siihen pieneen ruutuun ja kohta ei saisi enää happea.”

Mutta tämähän oli ainakin toisenlainen vastaus näin. No, jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Vettä? Sieltä ei siis pääsisi kesken kaiken pois? Apua! Tämäkin ajatus on todella ahdistava! (naurua) Mä ottaisin aseen. Nyt tuli heti klaustrofobinen fiilis. Mä en kestäisi sitä musertavaa yksinäisyyttä. Mä ottaisin unilääkkeitä, jotta varmasti nukahtaisin uudelleen.”

No nyt jo jännittää mitä seuraavaan vastaat… Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Olisi aika koskettavaa nähdä isoäitini syntymä. Hän oli mulle todella läheinen. Se olisi aika hurjaa. Apua! Miksi mä haluaisin nähdä hänet vauvana? Se olisi kyllä erikoista. Mä haluaisin tavata isoäitini samanikäisenä kuin mä oon nyt!”

Perinteinen yhteiskuva 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä (ei tarvinnut selittää vastauksia...) :

Mistä sanasta pidät eniten? - Onni ja varpu 
Mistä sanasta pidät vähiten? - Räntä
Mikä sytyttää sinut? - Älykkyys
Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäoikeudenmukaisuus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Mä kiroilen todella vähän, en oikeastaan koskaan. Juku!
Mitä ääntä rakastat? - Kesäpäivän ääntä merenrannalla
Mitä ääntä inhoat? - Ostoskeskusten musiikkimattoa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kokki
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kiduttaja. Onko sellainen? Mitäs ammatteja nyt maailmassa on? En haluaisi olla armeijassa töissä.
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tätäkin on nyt tosi vaikeeta kuvitella. Jos se on olemassa, onko siellä joku kieli ja kaikkiko käyttää samaa kieltä? En mä haluaisi jutella sen kanssa mitään, hahah. Jos siellä on joku tyyppi, joka näyttää kädellä että sisään vaan, joku sisäänheittäjä joka sanoo ”terve”, niin en mä halua mennä sinne ollenkaan. (naurua, ja nauruun päättyi koko mainio haastattelu)

1 kommentti:

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).