torstai 8. maaliskuuta 2018

Julia & Romeo / Kansallisteatteri

Julia & Romeo / Kansallisteatteri, Suuri näyttämö

Ensi-ilta 7.3. 2018, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen)

Teksti William Shakespeare
Suomennos Marja-Leena Mikkola
Ohjaus Jussi Nikkilä
Sovitus ja esitysdramaturgia Anna Viitala
Lavastus Katri Rentto
Pukusuunnittelu Saija Siekkinen
Musiikki Mila Laine
Valosuunnittelu Pietu Pietiäinen
Äänisuunnittelu Viljami Lehtonen
Koreografia Ima Iduozee
Taistelukoreografia Kristo Salminen ja Ima Iduozee
Ohjaajan assistentti Johanna Kokko

Rooleissa : Satu Tuuli Karhu (TeaK), Olli Riipinen (TeaK), Miro Lopperi (TeaK), Jarno Hyökyvaara (TeaK), Sonja Salminen, Eetu Känkänen (TeaK), Katariina Kaitue, Juha Varis, Sanna-Kaisa Palo, Kristo Salminen, Heikki Pitkänen ja Olli Ikonen

Muusikot : Mila Laine ja Aleksi Kaufmann


 "Mistä alkaisin, nyt tämän kertomuksen vanhan totuuden..."

 "Rakkaustarinan" alkusanat soivat päässäni levottomasti nukutun yön jälkeen. Romeon ja Julian tarina on tuttuakin tutumpi, mutta silti se jaksaa yllättää ja hämmentää. Sydämeni jäi leijuskelemaan jonnekin Kansallisteatterin kulmille hämärtyvään iltaan, toivottavasti joku on sen napannut talteen ja palauttaa sopivan tilaisuuden tullen, sillä tarvitsen sitä vielä. Ajatukseni jäivät pyörimään kahden ihmisen välille pitkiin katseisiin, ojennettuun käteen ja hetkeen, kun valot sammuivat. Myös esityksen loppu ja alku jäivät kiertämään kehää päässäni, tulkinnanvaraa kun on. Tekisi mieleni kirjoittaa enemmänkin, mutta tehkööt tulevat katsojat omat johtopäätöksensä.


 Näytelmän alkupuoli on paikoitellen näin aikuisen näkökulmasta huvittavaakin seurattavaa - täynnä nuoruuden turhaakin uhoa, energianpurkua ja testosteronia, kun Mercutio (Miro Lopperi) ja Tybalt (Jarno Hyökyvaara) ottavat yhteen, Capuletit ja Montaguet kun eivät samalle kadunpätkälle mahdu ilman jonkisorttista kähinää. Toisaalta sitten pilvilinnoissaan haaveksiva runopoika Romeo (Olli Riipinen) vyölaukkuineen ja muistikirjoineen hymyilyttää väkisin ja vie aikaan, jossa unelmoitiin Suuresta Rakkaudesta ja jostain uudesta, ennenkokemattomasta tunteesta, jonka kohteesta ei ihan ollut varma. Nuorena kaikki tunteet ovat pelottavankin totta ja aitoa, ja kaikki otetaan vastaan vilpittömin mielin. Vieressä parhaat kaverit nauravat ja pistävät lekkeriksi koko tunnelman. Tuntuuko tutulta? Hormoonit hyrräävät ja ei oikein tiedä, missä tässä nyt mennään.

 Sitten yllättäen kohtaakin Hänet, ja kaikki on jotenkin selkeää. On kuin syntyisi uudestaan, ja kaiken näkee uusin silmin. Silmät sydämenkuvia täynnä. Julia (Satu Tuuli Karhu) pistää ulkona röökiksi ja savun keskellä katseet kohtaavat. Siinä missä Romeolla juuttuu sanat kurkkuun, on Julialla täysin toisenlainen meininki. Toiminnan nainen, joka ei jää paikoilleen tuijottamaan lasittunein vastarakastuneen katsein, vaan vaatii sanoja ja myös tekoja. Tämä Julia on rohkea aloitteentekijä ja tuntuu tietävän mitä haluaa ja mitä ei halua, uskaltaa pistää vanhemmilleenkin kampoihin. Hän puhuu selkein sanoin, uskaltaa korottaa ääntään. Ei pelkää mitään eikä ketään, ei edes kuolemaa. Bravo!


 On ohjaaja Nikkilältä napakymppi ottaa mukaan tätä nuorempaa kaartia, joka tuntuu olevan joka puolella teatterisalia, sivuilla ja katsomon päällä kulkevalla rampillakin. Mustiinpukeutuneita hahmoja vilisee silmissä - välillä tuntuu siltä, että sama tyyppi on kahdessa paikassa yhtä aikaa. Valoilla ja varjoilla saa ihmeitä aikaan. Konkariosastolta parhaiten kampoihin pistävät ronskihko imettäjä (Sanna-Kaisa Palo) sekä hillitön poppamieshenkinen isä Laurence (Kristo Salminen) William-lintuineen ja apureineen.

 Huomasin usein katselevani pää hiukan kallellani Romeon ujoilua tosirakkauden edessä. Ei nuorukainen oikein tiedä mihin jalkansa ja kätensä laittaisi, mutta mieli tekee koskettaa ja silmät kertovat kaiken. En istunut edes lähellä vaan 12. rivillä ja mikä loiste silmissä, mikä aitous ja herkkyys koko olemuksessa. Minua onneksi "varoitettiin" ennalta tästä, ja kyllähän siinä meikäläisen sydän suli taas vaihteeksi.


 Sydän suli myös Mercution ja Tybaltin välisessä kemiassa ja katseissa, joissa välimatkasta huolimatta kipinöi ja kunnolla. Se pisto tiesi paikkansa... Hieno musiikki korosti tunnelmaa myös ja vei välillä piinaavaankin suuntaan, upeaa musiikillista vuoropuhelua vastakkaisista aitioista!


 Sain tästä toteutuksesta jotenkin suunnattoman paljon energiaa! Taas yksi näytelmä, jonka haluaisin nähdä myöhemmin keväällä uudestaan. Loppukohtaus ja se ihan viimeinen kuva jäi vaivaamaan mieltäni, positiivisella tavalla. Kutkuttaisi keskustella "salaa" asiasta jonkun kanssa, sellaisen joka on myös tämän nähnyt. Meilitse voi ottaa yhteyttä.


 Matkustin kotiin pitkästä aikaa junalla ja melkein ajatuksissani painelin ohi oikean aseman! Hyvä teatteri saa aikaan kaikenlaista.

Esityskuvat (c) Tuomo Manninen

(Näin esityksen ilmaisella medialipulla, kiitos Kansallisteatteri!)

2 kommenttia:

  1. Ah tää oli ihana❤❤❤ Jos olis vähän lähempänä ni menisin varmasti uudestaan... En oikein ehtinyt kunnolla sulatella, kun heti illalla perään tuli heti se willi Kolme sisarta.:D Mutta voi että miten ihana pääosapari! Edes dramaattinen loppu ei vesittänyt sitä sisäistä lämmöntunnetta, joka esityksestä jäi<3

    VastaaPoista
  2. Totta turiset! Mä kävin tämän pariin kertaan katsomassa ja kyllä oli ihana, mieluusti olisin kolmannenkin kerran katsonut. Pääparin lisäksi sykähdytti Tybalt ja Mercutio.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).