maanantai 5. maaliskuuta 2018

Tippukivitapaus / Kansallisteatteri

Tippukivitapaus / Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Kantaesitys 22.11.2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Laura Ruohonen
Musiikin sävellys, sovitus ja harjoitus Anna-Mari Kähärä
Lavastus Antti Mattila
Valosuunnittelu Ville Toikka
Videosuunnittelu Ville Virtanen
Äänisuunnittelu Raine Ahonen, Veli-Pekka Lahtela ja Ville Leppilahti
Naamioinnin suunnittelu Tuire Kerälä
Dramaturgi Pipsa Lonka
Hahmot ja puvut Erika Kallasmaa
Ilma-akrobatia Sanna Silvennoinen ja Katja Kortström
Koreografia Sanna Silvennoinen ja Henri Sarajärvi

Rooleissa : Vuokko Hovatta, Jani Karvinen, Seela Sella, Katja Kortström, Marja Salo, Sari Puumalainen, Markku Maalismaa, Markku Haussila, Pihla Maalismaa, Sami Kurppa, Mikko Jutila, Jaan Pöldsam/Antti Soininen ja videolla Martti Suosalo (näkemässäni esityksessä ei tosin Vuokko Hovattaa eikä Sari Puumalaista nähty, ja jo lueteltujen lisäksi lavalla olivat Miika Laakso sekä Meri Nenonen)

Orkesteri : Sara Puljula, Sami Kurppa, Ville Leppilahti, Marko Puro ja Senni Valtonen

Hujoppi, Seija Soija ja mahtimummeli päätäi Väätäinen 

 Olen siitä erikoinen tapaus, että käyn katsomassa lastenteatteria ilman lapsiseuraa. Tiedän, että kaltaisiani on muitakin. Lapsenmieli kun on kirjaimellisesti tallella ja Tallella, sillä pärjää elämässä pitkälle ja silloin osaa nauttia asioista, joita ei "liian aikuisena" koskaan huomaa. Toivottavasti en koskaan kasvakaan liian aikuiseksi! Muistan vieläkin sen hetken, kun menin vuonna 1977 katsomaan Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin Punahilkka-näytelmää ja astuin elämäni ensimmäistä kertaa teatterisaliin. Se oli maaginen hetki, ja muisto jota aion vaalia hamaan loppuun asti. Nyt istuksin Kansallisteatterin aulassa odottelemassa näytelmän alkua (ja kuuntelin samalla äänikirjana Peppi Pitkätossua) ja pikkukatsojia saapui hiljalleen paikalle. Moni otti aikamoisia kierroksia pitkin käytävää ja pientä hepulia oli jo ilmassa. Voi kunpa aikuisetkin kehtaisivat purkaa teatterijännitystä vastaavalla tavalla! Itsekin kirmailisin harva se päivä pitkin portaita sisätossut jalassa sukkahousut rullalla ja huutaisin "JEEEEEE kohta se alkaa!"

 Mahtavaa, että lapsille on tehty riemunkirjavan rytmikäs musikaali, ja vielä Suurelle näyttämölle! Hämmästystä riitti pienillä ja suurilla katsojilla, kun höyheniään yleisön päälle pudotteleva värikäs Tukaani (Katja Kortström) opetteli lentämään ja otti ensiaskeliaan ilmassa parvelta kohti näyttämöä. Tukaani lipui alaspäin laulun siivittämänä ja kyllä minulle vähän tippa nousi linssiin, kun takanani tyttönen lauloi koko biisin mukana heleän kirkkaalla äänellään "Tukaani tukaani, tule mukaani". Mieleni herkistyi. Nyt ollaan oikeiden asioiden ytimessä.


 Onhan se nyt mahtavaa, kun tarinan päähenkilönä on piskuinen soijapapu Seija (Marja Salo), joka lähtee karkureissulle Hujopin (Jani Karvinen) seurassa. Hujoppi ei ole sieltä rohkeimmasta päästä, mutta uteliaan Seijan seurassa hänkin äityy railakkaaseen menoon. Agenttinero Naru (Martti Suosalo) lähettää mahtimummeli päätäi Väätäisen (Seela Sella) agenttihommiin kaksikon perään, ja mummeli kurvailee paikasta toiseen valtavalla pipolla. Oivallinen ajopeli päätäille! Kaksikko piileskelee erinäisissä paikoissa (piilolinssit ovat muuten mainio keksintö, ne vain päähän ja olet piilossa) ja tapaa tietysti monensorttista porukkaa aina seilaavasta rottaperheestä Maailman Vanhimpaan Pizzaan (Markku Haussila), diktaattorirusinaan (Meri Nenonen) ja Rämeämmään (Markku Maalismaa). Siinä ohessa nähdään mm. mummoagilitya, piileskellään Keine Angst-nimisessä hiippailuhotellissa, jonka portieerina toimi mursu (Miika Laakso), tavataan hirmuinen raakalainen Karmu Gurmee (Markku Haussila) sekä pudotaan viemäriin... Joka välissä luikautetaan tietysti hauskoja ja svengaavia lauluja, bändikin irroittelee kunnolla, yleisö laulaa mukana ja jalka vispaa rytmin tahdissa. Mainio meininki niin katsomossa kuin lavallakin! Opitaan siinä samalla myös ystävyydestä ja rohkeudestakin.


 Taisin olla hymy korvissa koko esityksen ajan. Sen aisti, että tätä on ilo esittää ja hyvä mieli tarttui pitkäksi aikaa. Narikka - ja vessajonossa raikasi "Jos on hanskat"-kappale ja siitä saikin pitkäksi aikaa hienon korvamadon. Levyäkin on myynnissä, joten mukavia hetkiä voi muistella vielä kotonakin.

 Eräs pikkuinen totesi mummolleen esityksen jälkeen, että "se soijapapu ei ollut kyllä oikea papu, vaan se oli kyllä ihminen". Kuulin myös kysymyksiä siitä, että mikä oli ollut parasta ja kuka oli paras hahmo. Parasta oli ollut se, kun papu vahingossa päästi ison paukun ja parhaita hahmoja oli KAIKKI! Oma suosikkini taisi olla se maailman vanhin pizza, melkein meni Tuttiritari-musikaalissa nähtyjen laulavien piimäpurkkien ohi.

 Monelle katsojalle tämä oli varmaankin Se Ensimmäinen Teatterikokemus. Olen varma siitä, että vielä kymmenienkin vuosien kuluttua joku muistelee lämmöllä sitä valtavaa papupurkkia, jonka kyljessä luki "Parasta eilen". 

Tippukivitapaus on varsinainen Tapaus! Menkää ihmessää katsomaan, lasten kera tai ilman.

ps. Erityishupipointsit erinäisiin asuihin pukeutuneille näyttämömiehille. Lavalla hipsi milloin mitäkin partatyyppiä, mustia ötököitä ja piileskelevä portieeri!

Esityskuvat (c) Tanja Ahola

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Kansallisteatteri!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).