keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Ylpeys / Teatteri Jurkka

Ylpeys / Teatteri Jurkka

Ensi-ilta 14.4. 2018, kesto noin 1h 20min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Pekka Laiho
Ohjaus Pasi Lampela
Valosuunnittelu Saku Kaukiainen

Näyttämöllä : Pekka Laiho


 Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon nyt : Teatteri Jurkka on yksi lemppariteattereistani. Missään muualla ei ole vastaavaa tunnelmaa ja heti ovesta sisään astuttaessa voi aistia, että näiden seinien sisäpuolella on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Usein tunnen oloni epämukavaksi eturivissä, mutta Jurkassa olen istunut aina lähes samassa paikassa eturivissä tarkkailemassa todelliselta lähietäisyydeltä näyttelijöiden ilmeitä, eleitä ja etenkin silmiä.


 Valkealla näyttämöllä on vain tuoli ja pöytä, jonka päällä pieni laatikko täynnä kaikenlaisia papereita. Pian tuolilla istuu Veikko Antero Lajusenniemi, 75-vuotias mies, joka on kärsimässä tuomiota pahoinpitelystä. On tilinpäätöksen aika. Pimeydestä tuijottavat ja jotain koko ajan jotain odottavat kasvot eivät jätä miestä rauhaan (tässä vaiheessa voi todeta, että tämä on 53-vuotisen näyttelijäuran tahkonneen Pekka Laihon viimeinen työ lavalla...) ja hän alkaa kertoa tarinaansa, ihan sieltä lapsuudesta asti. Vuodet merimiehenä, naiset, väkivallanteot, muusikkoajat - kaikki käydään läpi.

 Huomaan, etten osaa mitenkään samaistua 75-vuotiaan miehen elämänvaiheisiin ja samaan hengenvetoon mietin, miksi pitäisi samaistua? Minun elämänkokemukseni ja vaiheeni eivät riittäisi edes lyhyeen monologiin, mutta kuuntelijaksi ja katsojaksi minusta kyllä on. Olen yksi niistä pimeydessä tuijottavista kasvoista, mutta synninpäästöä minulta ei tässä tapauksessa odoteta. Veikko Lajusenniemi käy asioita läpi itselleen löytääkseen syyn, miksi on toiminut niin kuin on toiminut. Mies istuu pääasiassa pienen pöytänsä ääressä, mutta sisäinen levottomuus saa hänet ponkaisemaan pystyyn kerta toisensa jälkeen ja kiertämään huonetta ympäri, uudelleen ja uudelleen. Valot ja varjot seinillä kertovat viitteitä ulkomaailmasta - jossain tuolla kaltereiden takana on vapaus, mutta riittääkö se, jos kaikki kahleet painavat pään sisällä ryhtiä kumaraan. Olisiko joskus mahdollista astua ulos selkä suorana, kaikin tavoin vapaana miehenä?


Miten samat kädet pitelevät hellästi tuoreen vaimon kasvoja tai näppäilevät herkin sormin kitaraa, ja sekunnin sadasosassa puristuvat nyrkkiin ja lyövät. Miten kerrotaan kaihoisasti mustarastaan yllättävästä vierailusta ja äkillisestä, silmittömästä raivonpuuskasta. Miten muistellaan hymy huulilla, tuttu pilke silmäkulmissa mukavia hetkiä menneistä ajoista. Fakta ja fiktio sekoittuvat. Unohdan ajoittain olevani teatterissa. Havahdun, kun ulkoa kuuluu ohiajavien autojen ääniä. Välillä näen edessäni Veikko Lajusenniemen, välillä Pekka Laihon. Samanikäisiä miehiä molemmat, takana elettyä elämää ja uraa enemmän kuin minulla ikää. Viimeiset sanat jäävät kaikuna päähäni.

Kiitos ja hyvästi.

 Teatteri Jurkassa enää neljä esityskertaa jäljellä, lisäinfoa tästä linkistä. Vierailuesityksiä kuitenkin luvassa syksyllä, ainakin Turun Kaupunginteatterissa. Suosittelen, esitys piti kyllä otteessaan alusta loppuun ja jos mielii vielä nähdä Pekka Laihon lavalla tositoimissa, niin lippuja varailemaan siitä heti.

Esityskuvat (c) Marko Mäkinen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Jurkka!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).