Ensi-ilta tammikuussa 2019, kesto noin 1h 10min (ei väliaikaa)
Ohjaus Sanna Silvennoinen
Musiikki Karl Sinkkonen
Lavastus Kati Mantere ja Juho Rahijärvi
Pukusuunnittelu Kati Mantere
Valosuunnittelu Juho Rahijärvi
Tuotanto Circo Aereo, Suomen Kansallisteatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Turun Kaupunginteatteri
Lavalla : Marc Gassot ja Karl Sinkkonen
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Lionin alkukevään esitykset myivät Kansallisteatterissa loppuun hetkessä, ja sen jälkeen esitys sai ensi-iltansa vielä Tampereella ja Turussa. Helsinkiin tuli toukokuun lopulle muutamia lisänäytöksiä ja onnistuin saamaan yhteen niistä lipun, ja siksi en muualle lähtenyt hötkyilemään. Toukokuussa iski sitten päälleni kulttuuriylikunto ja totaalinen uuvahdus, enkä töiden jälkeen jaksanutkaan lähteä sirkushommia katsomaan. Esityksellä olisi ollut kunnia päättää teatterikevääni, mutta onnekkaasti kävikin niin, että tuli vielä lisänäytösten lisänäytöksiä ja hankin uuden piletin elokuun lopulle. Tadaa, paremmalla onnella ja kesän jäljiltä vielä virkeänä Lionilla olikin sitten kunnia avata syyskauteni!
Tähän väliin mainittava, että onkohan lippukassoilla ja puhelimissa sitkeästi koitettu lausua koko nimihirviö? Siinä saattaa monella mennä kieli solmuun. Itse ostin vaivihkaa netistä, ehkä olisin lippukassalla käyttänyt termiä "yks lippu siihen outoon sirkushommeliin, kiitos".
 |
| (c) Joni Pakanen |
Nimittäin outoa sirkushommelia ja vähän extraakin on luvassa! Marc Gassot´n vuoksi olen viettänyt levottomia öitä aiemminkin - ensin hillittömän kauheanihanan Dark Side of The Mimen vuoksi ja sitten Mestarin ja Margaritan. Vieläkin puistattaa sillai ihanasti kun näitä muistelee. Kiitos vaan. Koko perheelle suunnatussa (paitsi ihan nuorimmille en kyllä suosittelisi) pienessä suuressa spektaakkelissa luulin olevani jotakuinkin turvassa, mutta kun valot syttyivät salissa ja jälleen kerran pirullisen ilkikurisella "ähäkutti"-ilmeellä varustettu Gassot lähtee etsimään yleisön joukosta vapaaehtoisia leijonankesytyshommiin ja tajuan istuvani reunassa... Jännitystä saa elämäänsä joskus aika kätevästi ja miehen lähestyessä minua käsi ojossa kävi mielessäni, että olisi sittenkin pitänyt ottaa varakalsarit mukaan. Selvisin kuitenkin tälläkin kertaa pelkällä säikähdyksellä ja niin edessäni istuvasta poikakolmikosta keskimmäinen napattiin lavalle. Huh!
Niin. Homman nimihän on se, että olemme saapuneet ihan vapaaehtoisesti ja omasta tahdosta katsomaan showta, jossa näemmä kaikki on mahdollista eikä yhtään tiedä mitä seuraavaksi on tuloillaan. Maanmainio Karl Sinkkonen pimputtelee korokkeella menemään jos jonkinmoista soundia ja efektiä (se pääkallohärdelli oli kiehtova kokonaisuus!). Meininki tuntuu kansainväliseltä (ja kansainväliseltä tuntui jo saapuminen Helsinkiin, kun joka paikka oli täynnä poliiseja Putinin vierailun vuoksi) ja yhteinen kieli on helppo löytää. Suhteellisen notkea ratsastaja nähdään ihan ensimmäiseksi ja sitten liuta kuilun reunamilla tapahtuvaa lautastenpyöritystä. Eturivissä yleisön edustaja istuu toiveikkaana muna kädessä ja odottaa omaa vuoroaan, jotta milloin saa heittää. "Sorry" lipsahtaa sirkushepulta aika usein, kun hommat ei mene ihan putkeen.
Tässä vaiheessa myhäilin vielä aika hissuksiin, mutta sitten alettiin lipsua enemmän ja enemmän miimisten outouksien puolelle ja kaikki aistini terästäytyivät. Teki mieli hakea parempi asento, hieroskella käsiä yhteen ja huudahtaa "NO NIIN!". Nyt päästiin asiaan. Ja kuulkaa, kaikenlaista tapahtui. Gassot on kyllä mimiikan mestari ja voin ihan rehellisesti sanoa, että rakastan sitä ilmettä hetkeä ennen "... mutta katsokaas tätä"-tyylistä sukeltamista ties mihin. Jonnekin kellarin syövereihin putkistoa tutkimaan ja kohtaamaan mitä lie örkkejä, leijonan kitaan ja ruuansulatuskanaviin ja mistä lie ulos. Ace Ventura kävi mielessä.
Urheasti avustajat lähtivät menoon mukaan silläkin uhalla, etteivät näkisi läheisiään enää koskaan. Pieni vaaran tuntu on olemassa läsnä koko ajan, sydän hakkaa kovaa, kädet hikoavat - ja silti on jotenkin turvallinen olo. Kas kun lavalla ei ole mitään leijonia tai saada singosta osumaa suoraan otsaan. Kaikki tapahtuu miimisesti. Mutta ihan hyvin voisi olla, niin taidokkaasti kaikki vedetään. Överiksi. Nautin!
Savuavana sinne tänne estradilla toikkaroiva miekkonen on hillitömän hauskaa katsottavaa ja mielessäni vilisee Chaplinit ja muut mestarit. Aikamoisia temppuja nähdään lopuksikin (sahaushommia ja miekannielentää) ja katsomossa pidätetään hengitystä ja monella käy varmaan kansainvälisesti mielessä, että "what the f*ck!?" No, ainakin minulla kävi mielessä kotimainen versio kyseisestä lauseesta, josta Sanni teki biisin.
 |
| Marc ja Karl (c) Tuomo Manninen |
Huh huh mitä tykitystä! Melkoinen epeli ja tekijämies on Marc Gassot kyllä. Tämän kaksikon puuhia janoan nähdä lisää, silläkin uhalla että saan varmaan sydänkohtauksen vielä joskus, kun katsomon valot syttyvät ja Marc ottaa "Sen Tietyn Ilmeen". Jännä tunne on se, kun samalla pelkää, että "älä nyt vaan tule tänne" ja kun ei tule, on pettynyt.
Vielä olisi yksi esitys jäljellä Kansallisteatterissa, lauantaina 24.8. Nopeimmat ehtii siis vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).