keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Hämeenlinnan teatterin syksy 2014

Eilen Hämeenlinnan teatteri esitteli median edustajille tulevan syksyn ohjelmistonsa, ja täytyy heti kärkeen todeta, että syksystä on tulossa jälleen todella mielenkiintoinen ja ennenkaikkea monipuolinen. Uusi teatterijohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo toivotti kaikki lämpimästi tervetulleiksi, ja ohjelmistossa näkyy nyt ensi kertaa hänen kädenjälkensä.

 Syksyllä on luvassa neljä omaa tuotantoa, ja ohjelmisto täydentyy viime vuonna alkaneen residenssiyhteistyön tuotannoilla sekä lukuisilla vierailuilla. Oman tuotannon esityksiä yhdistää parikin asiaa - ensinnäkin kaikissa on naisohjaaja (tämä sai väliaploodit) ja lisäksi jokaisessa on tavalla tai toisella teemana haaveet ja unelmat.

 Ensimmäiseksi lavalle marssi syyskuun ensimmäisen uuden näytelmän työryhmä. Päänäyttämöllä nähdään 4.9. alkaen hämeenlinnalaisen kirjailijan Tapani Baggen tilaustyönä teatterille kirjoittama rikollinen musiikkikomedia Havannan kuu. Pääparina siinä "tolvanoivat" (tämä verbi huvitti Ilmari Saarelaista suuresti) Majakka ja Perävaunu-tyyliin Mikko Töyssy ja Lasse Sandberg. Musiikista vastaa Antti Paranko, ja mukaan on saatu sangen mainioita vierailijoitakin talon oman väen lisäksi. Mukana nimittäin ovat Reidar Palmgren (joka on lisäksi kiinnitetty vuodeksi Hämeenlinnan teatteriin, hienoa!), Satu Silvo ja jo mainittu Ilmari Saarelainen, joka esittää näytelmässä narkolepsiasta kärsivää velanperijää. Vaikuttaa siis siltä, että näiden pikkurikollisten touhut eivät suju ihan suunnitelmien mukaan. Havannan kuun ohjaa Kirsi-Kaisa Sinisalo.

 Syksyn toinen ensi-ilta on 13.9. Verstas-näyttämöllä nähtävä Carola - ei aina käy kuin haaveillaan. Carola oli monipuolinen, taitava tulkitsija ja samalla kärsi lamaannuttavasta esiintymispelosta. Johanna Reilinin ohjaaman näytelmän nimiroolissa nähdään Birgitta Putkonen. Johanna Reilin on myös käsikirjoittanut näytelmän Tuija Wuori-Tabermannin kirjan "Carola - Sydämeen jäi soimaan blues" pohjalta. Kirjaa lukiessaan tarina oli "alkanut itse kirjoittaa itseään". Esityksessä kuullaan mm. kappaleet Kielletyt leikit, Hunajainen ja Rakkauden jälkeen. Huh, hienoja kappaleita kaikki.

 Syyskuun lopussa nähdään vielä yksi ensi-ilta, 27.9. päänäyttämöllä nähtävä Onnennumerot. Näytelmän ohjaa Hanna Ojala ja pääroolissa muistisairaana mummelina nähdään Ritva Loijas. Mike Yeamanin käsikirjoittama tuore komedia on Tuomas Timosen toimesta suomennettu viime vuonna ja sovitettu Suomeen. Onnennumerot on pääsääntöisesti komedia, mutta sisältää myös koskettavaa draamaa ja loppua kohti komediapuolikin saa farssimaisia piirteitä. Näytelmässä muistisairas mummo joutuu muuttamaan tyttärensä perheen luo Helsinkiin ahtaaseen lähiöön. Sukupolvet ja erilaiset arvot ovat jatkuvasti törmäyskurssilla, vaan mitä tapahtuukaan kun mummo yllättäen voittaa lotossa jättipotin (jättipotti-sanaa kannattaisi kyllä välttää Hämeenlinnan teatterista puhuttaessa, heh...) . Mummo kun piilottaa kupongin ja aikoo lunastaa voiton vasta kun tietyt asiat perheessä muuttuvat. Alkaa armoton mielistely ja kupongin etsiskely (se kun vaihtaa paikkaa koko ajan ja mikään ei ole varmaa, kun kyseessä on muistisairas mummeli), ja loppupeleissä saattaa jopa olla niin, että mummo on teeskennellyt koko muistisairautensa ja niin on teeskennellyt perhekin arvojensa muuttumisen. Sen verran sähäkältä meiningiltä tämä kuulostaa, että pakko mennä myös katsomaan! Näyttämöllä nähdään vierailijoina myös Otto Kanerva, Heidi Kirves, Jarkko Tiainen ja Tommi Rantamäki.

 Varsinainen "pommi" on luvassa sitten marraskuun loppupuolella 19.11. , kun päänäyttämöllä nähdään Maiju Sallaksen ohjaama Humiseva harju. Huh sentään, tämä on äänestetty The Guardianin mukaan maailman parhaimmaksi rakkaustarinaksi, ja tarina on sekä askarruttanut että inspiroinut ihmisiä ja taiteilijoita kautta aikain. Esimerkiksi Kate Bush on säveltänyt kappaleensa "Wuthering Heights" romaanin painajaiskohtauksen innoittamana. Tarinan goottilainen kauhuromantiikka kiehtoo ihmisiä sukupolvesta toiseen, ja tietysti itse aihe, toteutumaton rakkaus ja intohimo. Earnshawn perhe ottaa köyhän orpopojan Heathcliffin hoiviinsa, ja pojan ja hänen ottosisarensa Catherinen välille muodostuu tiivis suhde. Nuoret varttuvat ja rakastuvat. Paremman tulevaisuuden toivossa Catherine nai kuitenkin toisen miehen varakkaammasta kartanosta. Omassa kodissaan vainottu Heathcliff vaurastuu maailmalla ja palaa vaatimaan Catherinea itselleen. Hän ei kuitenkaan pysty valitsemaan, ja alkaa yli sukupolvien menevä kauhistuttava koston kierre. Catherinena nähdään äitiyslomalta näyttämölle vihdoin odotetun paluun tekevä upea Liisa Peltonen ja muissa rooleissa mm. Jerry Mikkelinen, Markus Virtanen, Maiju-Riina Huttunen ja Jyri Ojansivu talon oman väen lisäksi.

 Eikä tässä vielä kaikki! Viime vuonna alkanut residenssiyhteistyö toi teatteriin niin The Pianistin kuin WHS:n Lähdönkin, ja sama huippumeininki onneksi jatkuu. Syyskuusta alkaen nähdään Verstas-näyttämöllä Kallo Collectiven tuottama Caterpillars, jonka ohjauksesta vastaa Thomas Monckton. Mies on tuttu mm. epäonnisena mutta idearikkaana pianistina samannimisestä suositusta esityksestä. Caterpillars on kaikenikäisille sopiva maaginen esitys, joka täyttää lavan huojuvalla kukkamerellä, lentelevillä perhosilla ja kahdella pullealla perhosentoukalla. Ristiriidassa eloisaan fantasiamaailmaan kaksi mustaan verhoutunutta nukettajaa yrittää parhaansa mukaan pysyä nukkiensa näkymättöminä palvelijoina, ja tässä epäonnistuen he ovat jatkuvasti väärään aikaan väärässä paikassa. Kuulostaa todella hauskalta! Absurdia menoa ja slapstick-huumoria luvassa...

 Ja vielä! Lokakuussa Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri tuo Verstas-näyttämölle klassikoiden klassikon, Frankensteinin hirviön. Mary Shelleyn kauhuklassikko tuodaan näyttämölle kahden näyttelijän ja yhden muusikon voimin, ja lähes sanaton esitys yhdistää eri nukketeatteritekniikoita, perinteistä näyttelijäntyötä, mimiikkaa ja musiikkia. Esitys on läpisävelletty, ja musiikista vastaa Antti Polameri. Hirviön roolissa nähdään Antti Kemppainen ja nuket heräävät eloon Hannu Räisän taidokkaissa käsissä. Näytelmää ei suositella perheen pienimmille... Wohoo, odotan tätä kovasti!

 Eikä siinäkään vielä kaikki! Lisäksi syksyllä nähdään Ritva Oksasen tähdittämä Näyttelijätär vielä muutaman kerran ja lukuisia vierailuita. Susanna Haaviston, Anna-Mari Kähärän ja Lea Pekkalan Tässä iässä, Ismo Leikolan ja Kalle Pylvänäisen kirjoittama, keväällä täysiä katsomoita naurattanut Saikkua, kiitos!, Pekka Heikkisen hieno monologi Näillä mennään (olen nähnyt tämän Kansallisteatterissa), Ilkka Heiskasen Huovisen erikoiset ja Sanna Saarijärvi Kilon paloina. Elokuussa Verkatehtaan sisäpihalla myös Tehdas tanssii-tapahtuma.

 Huh huh, näistähän kalenteri täyttyi kivasti. Itse odotan eniten tuota Humisevaa harjua (kaiken muun lisäksi siksi, että pitkästä aikaa näkee huikean Liisa Peltosen tositoimissa), Frankensteinin hirviötä ja Caterpillarseja. Ja Carolaa. Ja Havannan kuuta. Ja Onnennumeroita. Vierailuesityksistä taidan napata vain Huovisen erikoiset, koska se on minulta jäänyt näkemättä, vaikka pitkään onkin siellä sun täällä pyörinyt.

 Täytyy siis sanoa, että hyvältä näyttää! Oikein hyvältä! Annan jo etukäteen ohjelmistolle viisi tähteä :)

Lisää esityksistä ja tarkempaa infoa Hämeenlinnan teatterin sivuilta, jonka löydät tämän linkin alta. Hopi hopi lippuja varaamaan... Uutta syksyssä on muuten myös se, että lauantain näytökset alkavat jo klo 13 ja klo 18.

(c) Hämeenlinnan teatteri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).