Ensi-ilta 12.8. 2016, kesto noin 1h 10min (ei väliaikaa)
Shakespearen näytelmän 'Hamlet - Tanskan prinssi' suomennos Matti Rossi
Työryhmä : Mikko Virtanen, Outi Herrainsilta ja Sakari Hokkanen
Tapaus Hamlet oli yksi alkusyksyn tärppilistalaisistani ja kuului niihin, jotka olisi ihan pakko nähdä. Työryhmä oli jo ennalta erittäin mielenkiintoinen ja olin varma siitä, että ihan perinteistä versiota Hamletista ei olisi missään tapauksessa luvassa. Esityskertoja oli vain muutama ja pääsin vasta viimeiseen näytökseen sunnuntaina 4. syyskuuta. Onneksi edes siihen, kyllä olisi muuten harmittanut ja kovasti.
Minulle monet teatteriesitykset valikoituvat usein myös hyvän sijainnin mukaan. Jos vähänkään koen esityspaikan hankalasti saavutettavaksi, jää reissu usein tekemättä ihan siitäkin syystä. Helsingissä on helppoa ajella ratikalla ja metrolla pitkin poikin, ja kävellä pysäkiltä tuosta noin sitten suoraan sisälle teatterirakennukseen. No, sitten on niitä juttuja, joihin päästäkseen on nähtävä hiukan enemmän vaivaa, kuten tämän Tapaus Hamletin kohdalla kävi. Esityspaikkana toimi Harakan saari ja siellä Harakan taiteilijatalo, jossa on muinoin sijainnut Puolustusvoimien kemianlaboratorio. Ties mitä siellä on aikoinaan keitelty ja kehitelty. Harakan saari kuuluu niihin Helsingin ihmeisiin, joista en ole aiemmin kuullut yhtikäs mitään. Saari sijaitsee Kaivopuiston edustalla ja sinne pääsee Ullanlinnan laiturista Merenkävijöiden yhteysveneellä. Pienessä merimatkassa oli jo elämystä kerrakseen heti kättelyssä ja olimme sen verran hyvissä ajoin paikalla, että ehdimme tutustua pikaisesti Harakan Hamlet -näyttelyyn ja ihailla maisemia näköalatasanteelta. Sisäinen seikkailijani heräsi ja saareen pitää ehdottomasti tutustua ensi kesänä paremmin. Lisäinfoa tästä linkistä.
 |
| Lähtölaituri Café Ursulan edustalla |
Taiteilijatalon yläkerrassa sijaitsee pieni luentosali, jossa oli nousevasti puolikaaren muodossa muutama penkkirivi ja edessä vanha pöytä hanoineen ja lavuaareineen. Ties mitä siinäkin on hommailtu. Katsomoon ei väkeä paljoa mahtunut, tupa oli kuitenkin täynnä ja tunnelma aluksi sellainen, että olemme saapuneet todistamaan jotain outoa rituaalia. Kynttilät paloivat, valaistus oli hämärä, olin kuulevinani mystistä hyräilyä matalalla äänellä (mutta se johtui siitä, että vieressäni istui Ismo Alanko ja tupsahti mieleeni muinainen hurmoshenkinen keikkakokemus, jossa mestari Alanko huojui silmät kiinni lavan reunalla ja hymisi kuin jotain mantraa.) Tunnelma oli mielestäni hiukan aavemainen, jännällä hyvällä tavalla. Ei siis pelottanut. Teatterin taikaa pääsimme todistamaan heti alkuun, kun pöydällä olleelle naamiolle tapahtui jotain erikoista. Sellaista, joiden vuoksi teatteria ja sen pieniä taikakeinoja niin kovasti rakastan. Pieni liikutuksen aalto kulki lävitseni. Huppupäinen Hamlet (Mikko Virtanen) alkoi latoa pöydälle näytelmän eri hahmoja - paperinukkeversioina irvokkaine ilmeineen. Olin myyty! Hahmot touhusivat tarinan edetessä kaikenlaista tietenkin ja minä en seurannut itse nukkeja, vaan niiden varjokuvia, jotka seinälle kiehtovalla tavalla muodostuivat. Kruunu vaihtoi omistajaa lennossa.
Hamletista olin aiemmin nähnyt muutaman version, joissa nimihenkilö on heilunut niin jenkkikassin kanssa buutsit jalassa kuin farkuissa ja tennareissakin, sekä "tietysti" sukkiksissa, polkkatukassa ja pääkallo kourassa. Ollako vai eikö olla, hohhoijjakkaa. Juonenkäänteistä olin jotenkuten selvillä jo valmiiksi, mutta hämärän peitossa on ollut paljon juttuja ja on tämänkin Tapauksen (kyllä, tämä oli nimenomaan Tapaus!) jälkeen. Kaikkea ei aina tarvitse ymmärtääkään ja pohtia, että mitäköhän tuollakin viittauksella tarkoitettiin. Minulle tärkeää on kokea elämys, jossa pieniä lamppuja syttyy pääkopan sisällä jatkuvalla syötöllä ja voi kuulla äänen sanovan, että "ahaa, ai noinkin todella voi tämän asian ilmaista ja esittää!" Siksipä en halua edes lähteä kauheasti avaamaan kaikkea sitä, mitä edessäni tapahtui ja miksi. Mukana oli Hamletin isän haamua jos jonkinmoisessa muodossa (mm. karmaisevana liikkuvana kuvana taustakankaassa), Hamletin lääkärikäynti, sormi-Hamletin reunalla hapuilua, Ofelian hukuttautuminen, meditointiyritystä, Googlen Hamlet-osumien ja näyttelijäversioiden esittelyä, Morrisseyn Flow-keikkaa, valojen tulvimista ikkunoista, hiukan kyseenalainen uni, pääkalloja, pirusti ruumiita...
 |
| Taiteilijatalo näköalapaikalta käsin |
Lopuksi jäi mielettömän kiitollinen olo siitä, että olin paikalla. Mielenkiintoni teatteria kohtaan pysyy tasan tarkkaan niin kauan yllä, kun on olemassa erilaisia tapoja tehdä teatteria ja myös erikoisia esityspaikkoja, joihin tutustua. Koko työryhmälle iso kiitos! Tämä oli Teatteri Harakan ensimmäinen produktio ja jatkossakin olen varmasti paikalla.
Venelaiturille jyrkähköä rinnetta alas kävellessä visioin mielessäni kaikenlaista... Miten kutkuttavaa olisikaan saapua saareen hämärässä, ja polku ylös olisi valaistu ulkotulin. Taiteilijatalo kohoaisi ylhäällä vähän pelottavanakin ja kynttilöiden valo loistaisi ikkunoista ja porraskäytävästä. Kulkisimme hämärään saliin, jossa mystinen äänimaailma veisi meidät ties minne. Katsojat istuisivat turvallisesti penkeillään, mutta edessämme varjojen ja valojen leikin keskellä tapahtuisi jotain kiehtovaa ja outoa, joka jäisi kaivelemaan pitkäksi aikaa vieden herkimmiltä yöunetkin. Kaikki pääsisivät ulos hengissä, mutta mitään ei saisi kertoa muille näkemästään. Tulisi kansainvaellus. Kaikki haluaisivat nähdä Sen ja olisivat valmiita maksamaan maltaita saadakseen piletin. Omalla vastuulla...
Semmoisia visioita herätti Tapaus Hamlet. Eipä minulla muuta tällä kertaa.
(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Teatteri Harakka!)
Valokuvat kaikki omiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).