perjantai 23. syyskuuta 2016

Haastattelussa Jarkko Sarjanen

 Jarkko Sarjasen tapasin toukokuussa 2016 Kotkan Kaupunginteatterissa ennen Ylpeys ja ennakkoluulo-näytelmää.

Vuonna 1967 syntynyt Jarkko on horoskoopiltaan oinas. ”Olen kotoisin Helsingistä ja syntynyt Kätilöopistolla. Pitempiä aikoja oon asunut myös Tampereella opiskelujen vuoksi. Ensin vuoden Voionmaan opistossa, jossa ollessani pyrin keväällä ´91 Nätylle. Pääsin sisään ja siitä tuli neljä vuotta lisää. Valmistumisen jälkeen meni pari vuotta Oulussa. Sittemmin olen asunut Helsingissä, mutta näytäntökausien aikana valtaosa ajasta menee tietenkin täällä Kotkassa.”

Mitä harrastat? ”Jos lukeminen lasketaan harrastukseksi, niin sitä sitten. Mieluiten luen historiaa, historiallisia romaaneja ja scifiä, mutta toki muutakin. Parhaillaan luen Ken Folletin Vuosisata-trilogiaa, siinä on yhteensä yli 2000 sivua. Ihana järkäle! Musaa pyrin myös tekemään, aina kun aika antaa myöten töiltä. Mulla on kotona vino pino soittimia ja äänittimiä. Soitan kitaraa, mandoliinia, bassoa, ”kiippareita” auttavasti, huuliharppua ja kanteletta. Kielisoittimia siis lähinnä, yhtä jos vähän osaa, saa aika helposti kopin muistakin. Tykkään myös fillaroida ja veneillä.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erikoistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Jaa-a. Ehkä jonkinlainen analyysin ja funtsimisen kautta eläytyminen, jolla yritän ottaa kopin roolihenkilöiden maailmasta. Siinä varmaan auttaa se, että on tullut luettua kohtuullisen paljon kaikenlaista. Tykkään myös yksityiskohdista.”

Entäs niitä erikoistaitoja? Bileissä teet taikatemppuja tai lyöt muut valtit pöytään? ”No, aika usein löydän itseni kitaran varresta. En ole mikään armoton vitsin vääntäjä. Kyllä mä läppää heitän, mutta se liittyy enemmän mun persoonaani ja tapaani ajatella kuin näyttelijyyteeni.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Autolla ajaminen olisi varmaan kivaa. Mulla ei oo ajokorttia, mutta varmaan saisin auton tuosta liikkeelle johonkin suuntaan. Unissanihan ajelen sujuvasti. Unissani osaan myös lentää, on mahtava tunne liidellä meren yllä ja aika-ajoin sukeltaa siihen! Lähtökohtaisesti ajattelen, että ihminen oppii melkein mitä vaan, jos hänellä vain on aikaa ja tahtoa riittävästi”, Jarkko tuumailee.

Mikä on ollut isoin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Ehkä noi soittojutut on sellaisia. Kouluaikoina ohjaaja totesi, että olisi nastaa jos ihmiset soittaisi joitain instrumentteja proggiksessa. Olin aina ajatellut, että olisi kiva osata soittaa mandoliinia, josta en tuolloin ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Nostin käden pystyyn ja lupasin osaavani kun esitys on valmis. Pakko oli sitten opetella. Yhdessä tv-jutussa mun piti soittaa saksofonia! Mulla ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka sitä soitetaan ja kuukausi aikaa opetella. Tapani Rinne oli tehnyt biisin. Mulla oli kaksi tuntia opetusta Tampereella. Nuotteja en osannut, mutta tunsin sointumerkit ja siltä pohjalta opettaja kehitti aivan omintakeisen kuvallisen systeemin, jolla sitten opettelin biisin. Se oli aika hieno kokemus.”

Onko suvussasi muita teatterialalla olevia? ”Ei. Äiti on ollut aina aktiivinen teatteri-ihminen ja on nuorempana näytellytkin harrastajajutuissa. Äiti vei mua lapsena paljon teatteriin. Isäni oli muusikko, laulaja-biisintekijä ja isän puolelta suvusta lähes kaikki laulaa ja soittaa jotain. Isoäiti oli taitava piirtäjä ja maalaaja. Itsekin nuorena piirsin ja maalasin paljon ja jos asiat olisivat menneet toisin, mun ammattini voisi nyt olla sillä osastolla...”

Jarkko Kotkan Kaupunginteatterin edessä (c) Teatterikärpänen 

Mikä sai sinut kiinnostumaan teatterista? ”Se vain ikään kuin vaivihkaa meni niin. Ala-asteella kammosin lavalla esiintymistä, mutta sieltä kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa itseni aina löysin. Homma jatkui luontevasti yläasteella ja lukiossa, kiitos Kulosaaren Yhteiskoulun näytelmäkerhon. Ksykissä oli ainakin vielä 80-luvulla jokavuotinen perinne tehdä jouluksi täyspitkä näytelmä. Joskus aikoinaan on kuulemma saatu pukuja Kansallisesta lainaksi. Niitä näytelmiä tehtiin tosisaan ja pieteetillä ja ne oli kaiketi ihan kelvollista harrastajateatteritasoa. Tehtiin ainakin Seitsemän veljeksen joulu, Lintu Sininen, Ronja Ryövärintytär. Hyviä juttuja! Kun lukiossa vaihdoin tokan luokan jälkeen iltalukioon, soitti suomenopettajani vielä perään ja pyysi "vierailemaan" ja henkeä nostattamaan senvuotiseen joulunäytelmään. Olin otettu! Koulumenestykseni ei ollut kummoinen ja elämäni ainoan stipendin sain Kulosaaren Yhteiskoulun näytelmäkerholta. Opettajani olivat sitä mieltä, että mun pitäisi pyrkiä Teatterikouluun, mutta itse koin ettei mun rahkeet riitä. Teatteri oli mulle silloin lähinnä hauskaa ja kiinnostavaa sosiaalista toimintaa enkä vakavissani ajatellut, että se voisi olla mulle ammattikin.”

Missäs vaiheessa se ajatus sitten tuli? ”No, lukion jälkeen muutama vuosi kului haahuillessa eri duuneissa. Kävin intin ja haaveilin sen jälkeen Taideteolliseen graafikkolinjasta, mutta mulla oli muutama lukion kurssi suorittamatta, eikä enää löytynyt riittävästi motivaatiota niiden suorittamiseen. Kävin duunissa ja mulla oli bändi. Sitten eräs ystäväni, joka opiskeli Kaarinassa kuvataiteita. kertoi mulle tekevänsä juttuja Salon Työväennäyttämöllä ja kiinnostuin. Ajattelin, että olisi kiva taas tehdä teatteria pitkästä aikaa. Seuraava juttu oli ”Runar ja Kyllikki”, johon pääsin pyrkijäisten jälkeen mukaan pastori Simo Kapeelahden rooliin. Siellä tehtiin paljon erilaisia harjoitteita ja se kaikki oli mulle uutta ja kiinnostavaa. Näyttelijäyhdistys maksoi osalle meistä kahden viikon kesäkurssin Voionmaan Opistolle ja siellä tuli uusia juttuja vastaan. Samalla sain tietää, että siellä järjestetään myös pitkä talvikurssi (syys-kevätkausi), jonne pyrin ja pääsin. Siinä vaiheessa piti valita ja bänditouhut jäi. Pitkällä kurssilla opiskellessani kuulin Nätystä, jonne pyrin keväällä ´91 ja pääsin sisään. Homma eteni jotenkin askel askeleelta kronologisesti parissa vuodessa ja yhtäkkiä havahduin Nätyltä! Aluksi se oli vähän ahdistavaakin, että näinkö sitten olen lyönyt koko tulevan elämäni ja urani lukkoon. Hetki meni kipuillessa kunnes tajusin, että niinhän sitä ei kannata ajatella. Tein sitten mitä tahansa viiden vuoden kuluttua, niin tätä tilaisuutta ja koulutusta ei kannata heittää hukkaan. Erinäisten sattumusten kautta löysin siis itseni sieltä lavalta sittenkin, ei niin kuitenkaan että olisin tästä jo pienestä pitäen haaveillut. 1991 pääsin siis Nätylle ja sain lopputyön valmiiksi 1996, kun olin jo Oulun Kaupunginteatterissa. Kukapa olisi kuvitellut, paitsi ehkä mun suomenopettaja”, Jarkko muistelee.

Onko sinulla sitten näyttelijäksi valmistumisen jälkeen käynyt mielessä alan vaihto? ”Joo, ehkä jollain tasolla. Olen utelias ihminen ja maailmassa on niin paljon kiinnostavia asioita ja ammatteja, joista olisi kiva tietää enemmän. Mulla on aina ollut vahva palo musiikkiin ja kuvataiteisiin ja nuorempana se oli aika hajottavaakin. Ajattelin ja ajattelen ehkä vieläkin, että olisi ollut paljon helpompaa, jos olisi ollut yksi selkeä intohimon kohde. Ei olisi tarvinnut tehdä mitään valintaa, vaan olisi voinut keskittää kaiken energiansa yhteen juttuun. Usein tuntuu vieläkin, että kun johonkin yrittää paneutua, on se pois jostakin muusta. Kyllä kai kyllästymisen hetkiä tulee vastaan alalla kuin alalla, mutta en ole vakavissani harkinnut uranvaihtoa.”

Miksi olet näyttelijä? ”Kaikista edellämainituista syistä. Katso edelliset vastaukset. En mä osaa tähän muuta vastata”, Jarkko nauraa ja jatkaa : ”Näyttelemisessähän yhdistyy monia asioita. Niiden maailmojen kautta pääsee tutkimaan hirveän erilaisia juttuja. On vaikea kuvitella sellaista taitoa, kykyä tai ajatusta, jota ei jossain kohtaa voisi hyödyntää tässä työssä.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on kenties tullut? ”No kolleegat ainakin valittaa, että mä en katso silmiin. Olen yrittänyt keventää syyttämällä lievää karsastustani, mutta tosiasiassa en jossain vaiheessa edes tajunnut mistä ne nillittää. Olen yrittänyt opetella mm. sitä. Eräs opettaja hoki meille Nätyllä kyllästymiseen asti, että ”näyttele tilannetta, tässä ja nyt”. Hyvä oppi! Kaikki oleellinen informaatio on pitkälti juuri siinä tilanteessa. Koppi siitä. Yritän aina luoda sen tilanteen niin todeksi ja läsnäolevaksi kuin suinkin mahdollista, ja mitä enemmän sen kanssa jaksaa tehdä töitä, sitä helpompi siinä on olla. Se tilanne vain pitää tajuta, tunnistaa ja tehdä omaksi.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet tietyllä tavalla? ”En nyt heti osaa nimetä ketään tiettyä, mutta monia katselen tarkkaan. Anthony Hopkinsilta kysyttiin joskus, että miten hän voi olla niin hyvä ja aina vaan parempi rooli roolilta. Hopkins vastasi jotain epämääräistä siitä kuinka näytteleminen vuosi vuodelta alkoi tuntua helpommalta, vaikka roolit muuttuvat haastavimmiksi. Se jäi mietityttämään. Ehkäpä hän on oivaltanut läsnäolosta ja tilanteessa olemisesta jotain olennaista. Nuorempana hain isoa tunnetta ja fyysistä fiilistä ikenet verillä ja rankan kautta, jotta se mitä teen näyttäisi ja tuntuisi isolta ja oikealta. Katsomalla muita ja tekemällä olen oppinut ehkä keskittymään enemmän olennaiseen ja jättämään turhaa rypistystä pois. Asioita voi tehdä "helpomminkin", mikä ei kuitenkaan tarkoita, että niitä tekisi jotenkin vasurilla.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä tai kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Voi että! Vedän tän nyt ihan hatusta, mutta Audrey Hepburnin kanssa olisi ollut ihana näytellä. Kaunis, karismaattinen nainen ja loistava komedienne.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Voisin mä Paul McCartneyn kanssa laulaa Hey Juden, kaksiäänisesti!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Seinäjoen Kaupunginteatterissa, Oulun Kaupunginteatterissa, Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, Kotkan Kaupunginteatterissa, Teatteri Helsingissä (Helsingin freelancereiden kesäteatteri), Puoli-Q:ssa ja Koko Teatterissa. Mulle ei eri teatteritaloja ja näyttämöitä ole kertynyt niin hirveästi, koska olin välillä vuosia tv-hommissa ja nyt täällä Kotkassakin jo kahdeksan vuotta.”

Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla tärkeä roolityö. ”Kustaa III:n rooli Nätyllä oli mun lopputyö ja muutenkin yksi lempirooleistani. Stanley Kowalski "Viettelyksen vaunussa" täällä Kotkassa oli herkkua. Viime vuonna ”Pimeä tie”-näytelmän Frank oli myös todella mieluisa. Täytyy ehdottomasti mainita myös ”Reviisorin” sairaalanjohtaja, järkyttävän hauska näytelmä ja rooli. Onhan niitä muitakin. Lähestulkoon jokainen rooli muodostuu jollain tavalla lemppariksi, mutta toiset sitten vielä enemmän.”

Hämeenlinnassa näkemäni ”Drummers” oli kyllä pirun kova. ”Ilman muuta ”Drummers”, hyvänen aika! Hyvä kun muistutit, siitäkin tykkäsin mielettömän paljon. Se oli hieno juttu ja Parkkisen suomennos oli loistava. Lontoon huumemaailma oli aihepiirinä raju ja esityksiä kävivät katsomassa sosiaalialan opiskelijat ja vangitkin muistaakseni. Esitysten jälkeen keskusteltiin. Kyllä mulla puhenäytelmät nousee esiin selkeästi. Tykkään kielestä ja sen nyansseista, mitä siitä tekstistä saa kaivettua. WTC:n iskut tapahtui samaan aikaan kun me harjoiteltiin Drummersia. En ikinä unohda sitä kun istuimme harjoituksissa tauolla ja televisiossa tornit sortuivat liekeissä. Se oli niin absurdi näky, että hetken luulimme katsovamme jonkin uuden katastrofileffan traileria. Sitä ei vaan tahtonut uskoa todeksi.”

Onko sinulla ollut jotain roolihaavetta, jonka olet sitten saanut tehdä? ”Kyllä Stanley Kowalskin rooli oli sellainen ja Kustaa III myös.”



Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Taika on mulle siinä, miten me näyttämöllä luodaan maailma. Me luodaan fiktiivinen maailma ja jos yleisö ostaa sen, kaikki on mahdollista. Se on taikaa."

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Periaattessa ihan mitkä vaan! Teatterissa se on mulle teksti ja vastanäyttelijät. Kun päästään samalle reitille ja teksti alkaa lihallistua, se on loputon inspiraation lähde. Musassa mua inspiroi soundit, tunnelmat ja melodiat. Musassa teksti ei ole mulle niin tärkeä. Ehkä siksi biisinteossa juuri tekstin tuottaminen on mulle haastavinta. Mulle musa lähtee yleensä aina melodia ja tunnelma edellä.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä normaalia enemmän? ”Kyllä mä aina olen ollut jännittäjä. Erityisesti jännitän tanssijuttuja ja laulua, vaikka laulumiehiä olenkin. Esityskertojen myötä jännitys kyllä laantuu sitten ihan siedettävälle tasolle. Kaikenkaikkiaan jännitän nykyään kyllä vähemmän kuin nuorempana.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Sen yleensä jossain vaiheessa huomaa, että tähän on nyt tullut tämmöinen "rituaali", aloitan pukeutumisen vaikka paidasta. Mun ei ole kuitenkaan pakko toistaa jotain rituaalia pakonomaisesti, että voisin mennä lavalle. Yksi konkreettinen juttu on, että tykkään tehdä maskin itse. Siitä aloitan virittäytymisen lavalle. Joka juttuun tulee vähän omia kuvioita, jotka riippuu paljon roolista. Tykkään myös kiinnitellä mikin itse, silloin kun sitä tarvitaan. Juoksemista en harrasta, en enää edes pallon perässä. Polvi ei kestä. Venyttelen paikkoja auki ja availen ääntä. Enemmän se on sellaista päänsisäistä keskittymistä. En pumppaa itseäni "tiloihin" ennen esitystä - jos lavalla pitää riehua tai raivota, teen sen sitten siellä kun sen hetki koittaa. Enskaripäivät menee kyllä aika lailla illan esitystä odottaessa ja kelatessa, mutta muuten en hirveästi illan esityksiä mieti, ainakaan tietoisesti. Vaihdan työmoodiin kun menen teatterille.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Kouluaikoina tehtiin ”Tulitikkuja lainaamassa”, Bona Kotkaniemi ohjasi, joten se jo kertonee jutusta ja tyylilajista jotain. No, pojat on sitten kaupungilla pöljäilleet ja olleet putkassa ja varastaneet sen possunkin. Kaikki ollaan lavalla v-muodostelmassa, jonka kärki on takanäyttämöllä ja kärjessä tuomarin roolissa Riku Suokas. Me nähdään toistemme naamat ja Riku pyörittelee tuomarin nuijaa, ja ykskaks siitä nuijasta irtoaa pää ja lentää ties minne. Joku putoaa ensimmäisenä ja hetken kuluttua kaikki putoaa. Saatiin jotenkuten kasattua itsemme, mutta kun suupielikin vastapuolella värähti, niin taas mentiin ja naurettiin. Jouduttiin aloittamaan sama kohtaus viisi kertaa uudelleen alusta! Muodostelmassa pysyttiin sitkeinä koko ajan, mutta kohtauksessa ei päästy eteen päin sitten millään. Yleisölläkin oli hauskaa ja varmaan oli kiinnostavaa seurata, kuinka aiomme tilanteesta selvitä. Jotenkin selvittiin. Näitähän sattuu. Reviisorin alkukohtauksesta, jossa kaverit tulee metsältä ja vahinkolaukaus pudottaa katosta rappaukset niskaan, harvoin selvittiin ilman putoamisia, varsinkin kun me näytettiin niin uskomattoman hölmöiltä punaisine naamoinemme ja pallomahoinemme, ja ketään ei uskaltanut katsoa suoraan."

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”En tiedä onko tämä niinkään hyvä muisto, mutta Drummersin harjoituskaudella jäätiin kerran työporukan kanssa Verstas-näyttämölle istuksimaan. Juotiin viskiä ja jengi sitten alkoi kertoa kaikenlaisia juttuja, kun siellähän kuulemma kummittelee. Oltiin virittäydytty tiettyyn tunnelmaan ja mulla oli grogilasi naaman edessä ja yhtäkkiä se lasi räjähti! Se hajosi ihan pirstaleiksi. Lasille tuli mitta täyteen, tai teatterin kummitukselle tuli mitta täyteen meidän jutuista. Kerättiin kimpsut ja kampsut vähin äänin ja poistuttiin paikalta. No, hyvät muistot mulla liittyy hyvin pitkälti tunnelmiin. Joskus esityksissä on vaan niin hyvä fiilis ja flow.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Syksyllä tulee ensi-iltaan ”Saturday Night Fever” (huom. oli ensi-illassa 3.9.) ja siinä teen disco-DJ:n roolin, kävin just tänään sovittamassa sen hepun kledjuja ja tulossa on mageeta kamaa heheh! ”Vihan jumala” tulee ensi-iltaan sitten lokakuun lopulla. Odotan sitä kieli pitkällä.”

DJ näyttää mallia ... (c) Juha Lahtinen 

Onko sinulla jotain mottoa? ”Ainakin mä pyrin siihen, että ”tässä ja nyt”.”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus? ”Tässä ja nyt!” ja naurua.

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa itsestäsi tai sanoa? ”Ajatelkaa, rakastakaa!”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Barksin Aku on ylväs!”

Jos sinusta tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi sinun supervoimasi? ”Kai se tuonne mentaalipuolelle menisi. Ajatustenlukua tai manipulatiivisia kykyjä.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä menisin varmaan alusvaateostoksille. Kenkiä voisi myös vähän katsella. Tosin voisin sen tehdä miehenäkin. Haetko sä tällä jotain tirkistelyjuttuja nyt vai? Hahah. Yrittäisin tehdä sellaisia asioita, joista oletan naisten tykkäävän. Hoidattaisin itseäni ja shoppailisin, ja tutkisin miltä ylipäätään tuntuisi olla nainen. Kohteleeko miehet mua miten ja niin edelleen.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä sinä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kirjoja mä ottaisin, ja taskulampun. Olisi ikävää herätä siellä, jos ei olisikaan mitään valonlähdettä. Evääksi ottaisin juustokakkua ja simaa!”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaasi? ”Se maja olisi vanhan korkean tammen oksistossa ja huoneita olisi eri tasoilla, olisi terasseja ja ihan huvilaosastoa. Kunnon talo! Jaa mitäkö sinne ottaisin mukaan? Katso edellinen vastaus hahahhah! Juustokakkua, simaa ja kirjoja, ja kutsuisin kivoja ihmisiä kylään. Mutta joka päivä ei vieraita saisi tulla, vain mulla olisi lupa laskea tikkaat että ihan kuka vaan ei sinne pääsisi. Oma rauha pitäisi siellä ehdottomasti olla.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä kiertäisin Antiikin maailman seitsemän ihmettä, mitä niitä nyt olikaan. Olisi myös äärimmäisen kiinnostavaa seurailla sen ajan ihmisten arkea. Mennä istuskelemaan Ateenan torille ja pällistelemään meininkiä. Omassa elämässäni en haluaisi mennä ajassa taaksepäin. Ei se nuori Jarkko uskoisi, jos kävisin sille sanomassa ”Tässä ja nyt!” Se vastaisi ”joo joo”. Tää elämä pitää vaan elää todeksi.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Aion mennä tuonne ylös pukkariin laittamaan meikkiä naamaan!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
- Mikä sytyttää sinut? - Sivistys
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Sivistymättömyys
- Suosikkikirosanasi? - Voi vittu!
- Mitä ääntä rakastat? - Merta
- Mitä ääntä inhoat? - Sitä kun joku vetää haarukalla liitutauluun
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Arkeologi
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Presidentti
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Terve! Hyvinhän se meni!

2 kommenttia:

  1. Arvoituksellisia muunnelmia, Erik Larsenin rooli on mun mielestä yksi Jarkon hienoimpia roolisuorituksia! -> http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Teatteri/2009/03/30/Kaksi%20miest%C3%A4,%20ties%20kuinka%20monta%20tarinaa/200936851344/57

    VastaaPoista
  2. KIITOS musasta ja musisoinnista -> https://www.youtube.com/watch?v=Lo4y51b1f2U&feature=share

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).