torstai 23. toukokuuta 2019

Haastattelussa Aksa Korttila

Aksa Korttilan tapasin Steam Coffee -kahvilassa Helsingissä maaliskuun lopussa 2019.

Vuonna 1990 syntynyt Aksa on horoskoopiltaan vaaka. ”Oon kotoisin Turusta. Ala-ja yläasteen oon käynyt Turussa ja sen jälkeen muutin Helsinkiin, lukion kävin Kallion lukiossa. En ole asunut muualla kuin Turussa ja Helsingissä, paitsi että olin vaihto-oppilaana Meksikossa.”

Mitä harrastat? ”Mä vesijuoksen. Luen myös paljon, ammattini vuoksi ja muutenkin. Hankin koiranpennun tässä hiljattain ja sen kanssa tulee touhuttua kaikenlaista. Mä myös matkustan aina kuin suinkin voin. Kesälomahaaveissani on tällä hetkellä telttailuretki Ugandassa tai safarille Keniaan.”

Ohoh, ei mitään ihan perinteistä lomailua näköjään! Millaisia reissuja olet aiemmin tehnyt? ”Aika paljon mä oon matkustellut yksin. Viime kesänä mä olin kuvauksissa Chilessä (Invisible Heroes) ja koska Peru on siinä vieressä, mä päätin että nyt toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja kävin Machu Picchulla”, Aksa kertoo ja kertoilee hiukan lisääkin kokemuksistaan siellä.

Aksa ja Machu Picchu

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Oon soittanut viulua. Aloitin soittamaan 7-vuotiaana ja lopetin lukion tokalla, olin ihan hyväkin siinä. Lopettamisen jälkeen soittotaito katoaa kyllä aika nopeasti, se on huomattu...”

Mikä on ns. salainen paheesi? ”Ei mulla taida olla mitään salaisia paheita, kaikki tietää ne! Taidan olla liian avoin. No, voin tunnustaa sen, että oon katsellut telkasta australialaista sarjaa ”Yummy Mummies” ja se on kyllä aivan hirveää katsottavaa! Kunnon aivojennollausohjelma! Oon katsellut sitä kauhistellen ja ihmetellen naisten elämäntyyliä. Ja silti haluan nähdä koko ajan lisää. Ja kun haluan koko ajan lisää, tiedostan siten olevani itsekin osa ongelmaa ja se ällöttää mua.”

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Mulla on aika pieni perhe. Vanhempani ovat eronneet ja kumpikin on omalla tahollaan naimisissa, mulla on hyvät ja läheiset välit molempiin vanhempiini. Molempien kanssa on ihan omat yhteiset jutut. Äitini on hyvin visuaalinen ihminen, hän rakastaa vaatteita. Shoppailemme ja luemme lehtiä yhdessä. Isän kanssa matkustamme todella paljon kahdestaan, menemme johonkin historialliseen kohteeseen, koska olemme molemmat historiafriikkejä. TeaKin lisäksi vaihtoehtoni oli historia. Hain Turun Yliopistoon lukemaan historiaa ja pääsinkin, mutta päätin sittenkin mennä kansanopistoon enkä aloittanut historiaopintojani lainkaan. Rakastin pienenä elokuvaa ”Muumion paluu”, musta piti tulla egyptologi. Historia on erityisen lähellä sydäntäni, voin matkustaa todella pitkälle ihan vain nähdäkseni jonkun pienen murikan tai ollakseni jossain tietyssä paikassa edes hetken. Kirjat on sydäntäni lähellä. Ja ystävät!” Aksa hehkuttaa.

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttelijänä? ”Oon ollut sitä mieltä, että pitäisi olla määrittelemättä itseään, mutta kyllä mä sen voin sanoa, että oon hyvin ahkera. Mä en hirveästi ongelmoi – harjoitustilanteessa tulee eteen toki haastavia tilanteita, mutta oon yrittänyt pitää ne itselläni ja aisoissa. Sitäkin on pitänyt opetella, koska aiemmin oon ollut sellainen, että kaiken pitäisi onnistua heti tai pitäisi olla tosi hyvä heti. Mä pystyn aika hyvin antamaan tilaa muille, se on ehkä mun vahvuuteni myös. Ja se, etten juuri säästele energiassa, vaikka olisi kuinka mones harjoitus. Pyrin siihen, että tehdään täysillä ja että mun kanssani olisi kiva tehdä töitä.”

Onko sinulla jotain erikoistaitoja? ”Mä teen aika hyvää gluteenitonta vegaanista suklaakakkua! Se tehdään mustapavuista ja taateleista, ja sen on mun bravuurini. Ja erilaiset hummukset myös.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mä haluaisin osata soittaa pianoa. Sitä taitoa mä kadehdin. Haluaisin olla myös sellainen laulaja, että voisi tuosta noin vaan luritella ja olla karaokekuningas. Karaokessa mun bravuurini muuten on Lea Lavenin ”Ei oo, ei tuu”. Eikö olekin hyvä biisi! On kyllä paljon sellaisia taitoja, joita haluaisin osata. Sehän on hyväkin juttu, niitä kohti voi mennä hiljalleen.”

Mikä on ollut toistaiseksi haasteellisin työjuttusi? ”Kyllä se on ollut tämä Kansallisteatterin ”Koiramäen Suomen historia”. Ensinnäkin siinä oli roolinäkökulma henkilönä, mikä ei välttämättä ollut maailman iisein. Se jännitti, ja sen huomasi myös harjoitusprosessin aikana. Haaste oli tavallaan siinä, että piti odottaa, että hommaa alkaa tulla ympärille – olla vaan ja katsoa, mihin koko juttu alkaa kehittymään. Tuossa piti myös laulaa ja vaikka oon musiikkiluokkalainen, oon kuitenkin laulanut enimmäkseen kuorossa ja ollut hyvä siinä. Mutta että pitäisi itse liidata jotain biisiä… Se oli mulle ihan itkun paikka. Jännitti kovasti, mutta ihanasti mua tuettiin ja tuntui siltä, että kelpaan”, myhäilee Aksa.

Marja Salo ja Aksa/Koiramäen Suomen historia (c) Tuomo Manninen 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei. Ainut läheltä liippaava on elokuvaohjaaja/käsikirjoittaja Risto Jarva, ja tämänkin sain tietää vasta muutama vuosi sitten. Isän puolelta löytyy lähinnä lääkäreitä ja juristeja, äidin puolelta maatalous/kotitalous/yrittäjä-väkeä.”

Mikä sinut sitten sai kiinnostumaan teatterista/näyttelemisestä? ”Tää on kyllä niin kliseinen juttu, että… Äitini on ollut aina hyvin kiinnostunut teatterista ja hän vei minut katsomaan Turun Kaupunginteatteriin näytelmää Peter Pan, taisin olla silloin 4-5 -vuotias. Sitä käytiin katsomassa tosi monta kertaa. Mä lumouduin täysin siitä, että on olemassa maailma, josta löytyy merenneitoja ja kaikenlaista jännittävää. Muistan, että mulle tuli hyvin vahva kokemus siitä, että haluan nähdä tämänkaltaista ja myös itse olla lavalla tekemässä. Haluan tuonne maailmaan mukaan. Äiti soitti Turun Nuoreen Teatteriin ja kysyi, voisinko tulla toimintaan mukaan. Alle kouluikäisiä ei siellä ollut, mutta olivat tekemässä Pekka Töpöhäntää ja siihen tarvittiin niin pieni ihminen, että se mahtuisi piiloon roskakoriin. Niin pääsin mukaan 5-vuotiaana ja hurahdin täysin. Olin siellä muutaman vuoden ja lopetin, kun sain Turun Kaupunginteatterista lapsiavustajan hommia ja se alkoi viedä niin paljon aikaa. Kaupunginteatterissa olin avustajana monessa jutussa ja mahtavaa oli se, että mua kohdeltiin yhtenä ”jengistä”. Muualla olin lapsi, siellä olin osa porukkaa ja mun kuulumisiani kyseltiin ja sellaista. Olin osa työryhmää, osa aikuisten maailmaa. Se oli tietyllä tavalla juovuttava asia.”

”Koulussa meillä oli ilmaisutaitoryhmiä, mutta niihin en halunnut mennä mukaan. Mua ahdisti, pelotti ja jännitti. Kaikki tiesi, että tykkään näyttelemisestä ja mulle tuli sellainen olo, että kaikki odottavat mun osaavan jotain. Koulussa en halunnut olla missään tekemisissä teatterin kanssa. Kuulin Kallion ilmaisutaidon lukiosta ja halusin sinne, mutta sielläkään en käynyt kaikkia ilmaisutaidon kursseja, koska joku mua ahdisti. Oli jonkinlainen vaatimus yhteisestä fiiliksestä ja siitä, että kaikkien pitäisi hakea TeaKiin. En tiedä. Mä oon introvertti ihminen ja tuntui siltä, että eihän musta voi tulla näyttelijää, jos en kestä tämmöistä meininkiä. TeaKiin hain kaksi kertaa, ekalla yrittämällä pääsin ihan viimeiseen vaiheeseen asti ja pääsykokeissa tuntui muutenkin siltä, että kyllä tämä on mun juttuni, tänne haluan. Toisella yrittämällä pääsin sitten sisään, vuonna 2011. Valmistuin 2016. Kurssillani oli todella hyvä yhteishenki, mahtava ja kunnianhimoinen porukka.”

(c) Ilkka Saastamoinen

Kuka oli kumminäyttelijänäsi? ”Mulla oli aluksi Elina Knihtilä, mutta hän tuli koululle professoriksi ja ”testamenttasi” mut Tiina Lymille. Vaikka meillä säilyi sama suhde, jotenkin tuntui järkevämmältä tehdä niin.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se liittyi harjoitusprosesseihin ja yhdessätyöskentelemiseen. Haastattelin siihen muutamia ohjaajia – Kristian Smedsiä, Milja Sarkolaa, Antti Hietalaa ja Mikko Roihaa, haastattelin heidän tavoistaan ohjata ja aloittaa prosessi. Sitä oli todella kiinnostavaa tehdä, pidän kirjoittamisesta muutenkin ja aihe oli kiintoisa eikä tuntunut pakkopullalta ollenkaan.”

Entä taiteellinen lopputyösi? ”Se tehtiin koululla, Ruusu Haarlan ohjaama ”Ruska”. Lisäkseni mukana olivat Sonja Salminen ja Heikki Ranta. Sitä oli kyllä ihana tehdä! Pidän kompleksisista naishahmoista.”

Miksi olet näyttelijä? ”Olipas kysymys. En oikein osaa olla muuta. Päästessäni lavalle olen ehkä eniten minä. Ihmisillä on tunne siitä, että jotain puuttuu tai jotain kaipaa, ja mulle näytteleminen on se puuttuva pala, jonka avulla kaikki loksahtaa kohdilleen.”

Kerro joku tärkeä oppi, jonka olet saanut. ”Kummina ollessaan Elina Knihtilä sanoi mulle kerran, että ”Varo ettet ala määrittelemään liikaa sitä, millainen näyttelijä olet. Älä anna sen lukita.” Saan itseni usein kiinni tästä. En mä ole tuommoinen, kun mä olen tämmöinen. En mä osaa laulaa, en mä ole hauska. Tuollaisella ajattelulla tulee sulkeneeksi todella paljon ulkopuolelle. Ei se tarkoita sitä, etten tunnistaisi heikkouksiani tai vahvuuksiani. Ei tulisi niiden kautta typistettyä itseään tai ottaisi jonkun toisen sanomisia totuutena.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”No Elina Knihtilä, siksi häntä pyysinkin kummikseni. Itse olin hyväkäytöksinen ns. kiltti tyttö, ja yhtäkkiä näkikin lavalla naisen, joka huutaa, sanoo vastaan ja mokailee. Voiko noin käyttäytyä, ajattelin. Se tuntui erilaiselta mihin olin itse tottunut. Turussa on tullut nähtyä paljon erilaisia näytelmiä, ja siellä pidän kovasti etenkin Kirsi Tarvaisesta ja Eila Halosesta.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Tietysti mä ottaisin Meryl Streepin! Hän vaikuttaa muutenkin hyvältä tyypiltä. Hannu-Pekka Björkmanin kanssa on ollut kyllä unelma näytellä, ja Seela Sellan.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? Tai esittää jonkinlaisen musiikillisen performanssin? ”Kyllä mä rakkaan ystäväni Miila Virtasen kanssa haluaisin jotain esittää – ja olen esittänytkin, hahah. Se voisi olla jokin random musikaalibiisi. Spamalot-musikaalista ollaan laulettu kimpassa se ”Song That Goes Like This”, se on mahtava.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Turun Nuoressa Teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Oulun Kaupunginteatterissa, Valtimonteatterissa ja Kansallisteatterissa.”

Mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi jollain tavalla tärkeä. ”Kansallisteatterissa ollut ”Tyttö joka käveli” oli mulle todella tärkeä monestakin syystä. Se oli ensimmäinen produktio unelmateatterissani, olen aina haaveillut pääseväni Kansikseen töihin. Teksti oli todella upea ja sain tehdä töitä Seela Sellan ja Pirjo Määtän kanssa. Näytelmän aihe oli yhteiskunnallisesti supertärkeä ja on hienoa, että pystyn teatterin kautta tekemään jotain paremman maailman eteen. Saada joku nauramaan tai tuntemaan, tuoda esiin jokin poliittinen epäkohta. Teatteri on minun tapani vaikuttaa. ”Ruska” oli myös tärkeä, ensimmäistä kertaa muhun luotettiin niin, että sain niin ison ”kakun” tehtäväkseni ja itselleni epätyypillisessä roolissa äitinä.”

Tyttö joka käveli (c) Tuomo Manninen 

Millaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän? ”Mä haluaisin nähdä ”vaarallista” teatteria! Sellaista, jossa ei pelätä tarjota tai tuoda esille asioita, jotka voivat suututtaa. Sellaista, joka herättää hirveästi kysymyksiä. Inhoan ennalta-arvattavuutta. Ei pitäisi tarjota pelkästään sitä mitä yleisö odottaa tai haluaa. Pitäisi tarjota sellaista, mitä ei tiedä olevan olemassakaan! Tuntuu siltä, että teatteriin mennään ja sitten esityksestä joko tykätään tai ei tykätä, ja jos ei tykännyt tai sitä ei ymmärtänyt, esitys oli huono ja rahat menivät hukkaan. Tämäkö on se asetelma? Voisiko olla niin, että jos kaikkea ei ymmärtänyt, siellä on silti joku asia, joka jää päähän kaivelemaan ja herättää jälkikäteen ajatuksia ja kysymyksiä? Onko esitys silloin ollut muka huono, jos se saa aikaan jotain? Katsojaa ei pitäisi päästää liian helpolla.”

Tästä kasvoikin sitten pitkähkö keskustelu siitä, pitäisikö katsojien mennä välillä mukavuusalueensa ulkopuolelle katsomaan mahdollisimman erilaisia esityksiä ja yllättymään. Huomasimme olevamme oikean asian äärellä.

Mitä on mielestäsi teatterin taika? ”Mulle katsojana taika on siinä, ettei välttämättä ymmärrä jotain puuttuvan ennen kuin istuu katsomoon ja sitten tapahtuu jotain selittämätöntä yllättäen – juuri siinä hetkessä, yhdessä muiden katsojien ja näyttelijöiden kanssa. Tunne usein katoaa yhtä nopeasti, mutta se tietty hetki jää mieleen pitkäksi aikaa. Riittää yksi katse, yksi lause, ja koko maailma on siinä. Sitä ei ehdi aina edes tajuamaan, ja sitten mennään taas eteenpäin.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Mä yritän päästä niistä eroon, olen niiiin neuroottinen ihminen muuten. On käynyt niin, että jos en tee jotain tiettyä asiaa ennen esitystä, mulle tulee heti tunne, että kaikki menee päin helvettiä ja alan panikoida. Siksi oon yrittänyt päästä kaikenlaisista ylimääräisistä rituaaleista eroon. Tietysti pidän kiinni muutamista jutuista; äänenavauksesta ja lämmittelystä, ja ne vaihtelevat sitten esityksen ja tarpeen mukaan. Ennakoissa viimeistään huomaa, mikä on sopiva tapa virittäytyä esitykseen. Jossain tapauksissa toimii vaikkapa uiminen, jossain kahvinjuonti ja kollegoiden kanssa höpöttely ennen esitystä. Kyllä mä aika höpöttelija olen...”

Kansallisteatterin sivuilla on juttu ”Näyttelijän normipäivä”, jossa Aksa kertoo päivästään. Linkki juttuun ohessa.

Kerro joku legendaarinen sähläys lavalta. ”Musta tuntuu, että niitä tapahtuu koko ajan! Viimeksi meni Koiramäessä yksi isku ohi, ja ne patsaat eivät lähteneet liikkeelle ollenkaan ja kukaan ei oikein tiennyt missä ollaan menossa. Kaverini oli katsomossa ja hänen mielestään kaikki sujui hienosti. Samassa näytöksessä hajosi savukone kohtauksessa, jossa soudellaan Herra Hakkaraisen kanssa ja lavalla oli niin paljon savua, etten nähnyt koko Hakkaraista enkä edes omaa kättäni.”

Tulevia töitäsi? ”Syksyllä Kansallisteatterissa ”Lokki”, siinä olen mukana. Ja pian tulee Yleltä se ”Invisible Heroes”, jota oltiin Chilessä kuvaamassa.”

Aksa ja Rainbow Mountain, Peru 

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Mä voisin olla Kapteeni Haddock, mä rakastan luovaa kiroilua ja harrastan sitä itsekin. Rakastan kiroilla espanjaksi, yhtä sanaa voi taivuttaa mihin suuntaan tahansa.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmon nimi? ”Mä saisin ihmisiä katoamaan tilasta, sellaisia joista en tykkää. Löytäisivät itsensä sitten jostain toisaalta yllättäen. Se pukeutuisi aina vain mustaan, vähän Kirsti Paakkas-tyylisesti. Mä voisin olla nimeltäni Aksman.”

Jos ihmiset menisivät syksyllä talviunille ja heräisivät keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Piikkimatto on ehdoton must ja kirjoja. ”Sadan vuoden yksinäisyys” on yksi lempikirjoistani, sen voisin ottaa pelkästään. Pandan lakritsia pitäisi olla paljon ja kuohuviiniä. Piirrustuslehtiö ja kyniä myös.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? Historiafanina paikkoja olisi varmasti monta. ”Ai että! Mä haluaisin mennä Frida Kahlon aikaiseen Meksikoon, hänen frendikseen pyörimään. Antiikin Rooma kiinnostaisi myös, mitään yksittäistä tapahtumaa en osaa nimetä, mutta haluaisin kokea toogameiningit ja muut.”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Jos menet teatteriin, ei tarvitse pelätä omaa reaktiotaan. Saa itkeä, saa nauraa, saa ärsyyntyä.”

Yhteiskuva :) 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Saatana (se nyt tuli ekana mieleen)
Mistä sanasta pidät vähiten? - Voileipä
Mikä sytyttää sinut? - Musiikki ja röyhkeys
Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys
Suosikkikirosanasi? - Chingadera
Mitä ääntä rakastat? - Espressopannun porinaa
Mitä ääntä inhoat? - Lentokoneen nousun aikana kuuluva kohina
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Arkeologi Egyptissä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Se henkilö, joka tarkastaa freelance-näyttelijöiden verovähennykset
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Bravo!

2 kommenttia:

  1. SYMPPIS KU MIKÄ. ONKS MAHDOLLISTA SEURAAVAKS SAADA HAASTATTELU PIHLA MAALISMAASTA

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).