Äkkivääriä flamingon sääriä / Teatteri Hevosenkenkä

Äkkivääriä flamingon sääriä / Teatteri Hevosenkenkä, Tusculum

Ensiaamu 4.12. 2018, kesto noin 30min (ei väliaikaa)

Tekstit Laura Ruohonen (Allakka pullakka, Yökyöpelit ja Tippukivitapaus)
Esityksen valmistus Jussi Lankoski ja Eero Ojala
Yhteistuotanto Teatteri Hevosenkenkä ja Suomen Lausujain Liitto

Suositusikä 3-8v

Estradilla : Eero Ojala / Jussi Lankoski (vuorottelevat)

 Kaikenlaisista paikoista sitä saattaa itsensä välillä löytää joko tahtomattaan tai ihan omasta mielenkiinnostaan. Joulukuisena tiistaiaamuna löysin itseni ensin aamuvarhaisella kylmissäni sadetta pitelemästä Niittykummun Teboilin katoksen alta ja hetkeä myöhemmin Teatteri Hevosenkengän pihasta ja uudisrakennus Tusculumista. Nimi kuulosti minusta närästyslääkkeeltä äkkiseltään, mutta oikeasti tarkoittaa rauhalle, taiteelle ja hiljentymiselle tarkoitettua suojaisaa tilaa. Nimi on peräisin antiikin Roomasta ja sopii kyllä mainiosti nykypäivän Espooseenkin. Vesisateessa tallustelun jälkeen oli kuulkaa lähes mieltä herkistävää ja ainakin lämmittävää tepastella sukkasiltaan suojaisassa taiteen pesässä!

Varsin katu-uskottava kokonaisuus, eikö? 

 Ensiaamuun olivat minun ja Herra Lausuntataiteilijoiden lisäksi heränneet päiväkotipiiperoiset virallisine valvojineen ja muutama muu suositusikää hitusen vanhempi henkilö, myös tekstien äiti Laura Ruohonen. Aika nopeasti kävi ainakin minun mielessäni ilmi, että näissä runoissa ja riimeissä ei kyllä yläikärajaa ole. Kukapa ei nauttisi nokkelasta, yllättävästä ja hauskasta sanoilla kikkailusta!

 Esityksessä käytetyt tekstit eivät kokonaisuutena olleet minulle tuttuja muuten, paitsi Tippukivitapauksesta peräisin olevat jutut. Näin keväällä Kansallisteatterissa Tippukivitapauksen, ja se oli kyllä musiikkiteatterielämys parhaimmasta päästä. Niinpä tekikin mieli lähteä vähän lauleskelemaan, kun Eero Ojala alkoi aluksi lapsosilta kysellä, sattuuko kenelläkään olemaan mukana hanskoja tai lapiota ja jos olisi, mitä niillä mahdollisesti tehtäisiin. Kiihtyvällä tahdilla etenevä kysely kirvoitti jo kaikenlaista huutelua ja elehtimistä yleisöstä. Näissä lastenteatteriesityksissä minusta muutenkin on parasta se vilpitön innostuneisuus ja spontaanius joka pienistä katsojista huokuu, jos tekee mieli huudahtaa "Eeeeikä!" tai "Et uskalla!" niin sitten hihkutaan. Sama taas "aikuisten jutuissa" aiheuttaisi (ja on aiheuttanut) ilahtumisen sijaan lähinnä noloja tilanteita. Kuvitelkaapa vaikka Hamlet aloittamassa "ollako vai eikö olla" ja joku huutaisi "No koita nyt jo päättää!" Perin kiusallista olisi se.

 Pinkissä jumpsuitissa ja syystäkin jarrusukissa ämpäreiden seassa kurvaileva Ojala tietää kyllä kikat joilla pidetään yleisö kuin yleisö hyppysissään ja valppaana. Äänenkäyttö ja fyysinen, hallittu pelleily yhdistettynä mehukkaiden tekstien tarjoamaan yllätyksellisyyteen ja hauskoihin käänteisiin on nautinnollista seurattavaa, ja iloinen kiherrys kuuluu sieltä sun täältä. Olen nähnyt käytettävän ämpäreitä rekvisiittana aiemminkin (Musiikkiteatteri NYT ja UIT) ja tässä se taas nähtiin, että vain mielikuvitus on rajana. Aika usein vähemmän on enemmän, ja yksinkertainen mutta ovela on monimutkaisia viritelmiä toimivampi juttu. Kuten esimerkiksi rusinat, ja taisi siellä muutama kuivattu karpalokin olla mukana. Eero lähti hauskasti marjastamaan ja napsi katsojien nenänpäitä ämpäriinsä! Kas, mitähän mahtoi kopsahtaa kevyesti ämpärin pohjalle.. Jotain perin liikuttavaa oli siinä, millainen harras hiljaisuus ja toisaalta pieni kihertely laskeutui huoneeseen marjastuksen aikana, lapset sulkivat silmiään ja kurottivat hivenen eteen päin, josko sattuisi miekkonen ämpäreineen kohdalle. Jännittikin samalla. Jos totta puhutaan, olisi minunkin nenänpäästäni saanut käydä kevyesti nappaamassa. Toiveajattelua.

 Harmitti oikein, kun tekstit eivät olleet minulle juurikaan ennalta tuttuja. Hyvä puoli oli tietysti se, että yhtään ei tiennyt mihin suuntaan jutut lähtisivät ja monta hauskaa käännettä olikin tarjolla. Mieleeni jäi maitopurkkiin pieraisut ja viisi pientä Niemistä ja se, että suusta lipsahtelee kaikenlaista muuta, kun anteeksi pitäisi pyytää. Mainiotahan on tietenkin se, että ainahan voin lainata Ruohosen riimit kirjastosta ja hihitellä itsekseni kotona, nyt kun olen jo kahlannut Roald Dahlin tuotannon läpi lähikirjastoni avustuksella. Saatan jopa esittää isännälle privaatin runoesityksen (ja tämänkin runojutskan innoittamana lausuin kaksi kissa-aiheista runoa ja vieläpä ulkomuistista).

 Mitäpä tähän nyt vielä osaisi lisätä? Puoli tuntia mennä sujahti hujauksessa ja mielelläni olisin kuunnellut ja katsellut enemmänkin, mutta pikkukatsojille tämä oli juuri passeli kesto. Keskittyminen ei herpaantunut (pientä levottomuutta oli ilmassa ajoittain, mutta kenelläpä ei etenkin siihen aikaan aamusta) ja kukaan ei tiettävästi pahoittanut mieltään ja jäänyt tyynyille kieriskelemään. Varsin onnistunut ensiaamu siis! Jos ensikosketus lastenteatteriin ja teatteriin ylipäätään on tämänkaltainen, siinä saattaa teatterikärpänen istahtaa nenulle ja se on jatkossa menoa sitten. Sitten voi keski-ikäisenä muistella, että "taisi olla silloin vuosi 2018, kun olin katsomassa Teatteri Hevosenkengässä lastenrunoesitystä, jossa hassu pinkkipukuinen kaveri popsi rusinoita ja laittoi ämpärin päähänsä ja mutusteli hampaansa. Se se oli mainio esitys!" 

(c) Jussi Lankoski

 Sen haluaisin vielä lisätä, että kyllä on mahtavaa, että meillä on näin rikas ja moneen taipuva suomen kieli! Itsekin tykkään välillä viljellä vähän hassujakin ilmauksia ja makustella sanoilla, ja melkein pitäisi järkätä joku jemmapaikka erityisen vinkeille, liian vähäisessä käytössä oleville sanoille ja niitä sitten aina sopivan hetken tullen ripottelisi mausteeksi mukaan tekstiä elävöittämään. Sanoja kuten kenkku, messevä, mussuttaa, tupsu, näpsä, pomppu, akkuna, huiskis, vipeltää...

 Haa! Äkkivääriä flamingon sääriä nähtävissä Tusculumissa seuraavan kerran keväällä 2019, ja ämpäreiden ja riimien kanssa viuhtomassa siis vuorotellen Eero Ojala ja Jussi Lankoski. Tästä linkistä lisäinfoa esityksistä ja aikatauluista.

(c) Eero Ojala 

Esityskuvat (c) Fanni Lieto ellei muuten mainita

(Näin esityksen kutsuvieraana, suurkiitos Teatteri Hevosenkenkä!)