sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Haastattelussa Pia Piltz

Pia Piltzin tapasin marraskuun puolivälissä 2018 varsin tunnelmallisissa merkeissä Kulttuuriravintola Kivessä Tampereella. Kynttilänvalossa istuttiin ja lämpimiä juomia siemailtiin.

Vuonna 1990 syntynyt Pia on horoskoopiltaan kalat. ”Oon kotoisin Helsingistä ja asunut koko ikäni siellä, eri kaupunginosissa tosin. Nyt pari viimeisintä vuotta oon asunut täällä Tampereella. Isäni on paljasjalkainen stadilainen, äitini on kotoisin Tampereelta. Piltz-sukunimeni tulee äitini puolelta, sukuaan asui Karjalassa ja ihan alunperin ovat peräisin Tsekkien alueelta.”

Pia Piltz (c) Harri Hinkka 

Mitä teet vapaa-ajallasi? ”Mä rakastan ruuanlaittoa ja uusien reseptien kokeilemista, se on musta todella terapeuttista ja sopivalla tavalla haastavaa. Bravuureita? Tykkään tehdä erilaisia risottoja ja oon ottanut nyt korvapuustit haltuun. Vapaalla oon lisäksi jollain tavalla musiikin kanssa tekemisissä usein, soittelen pianoa ja laulelen itsekseni kotona. Rakastan musiikin sovittamista, ja kahdessa bändissä laulan (toinen on ”rautalankaa”, 50-ja 60-lukua, ja toinen soul/funk-osastoa). Oon myös mukana Tampereen Taiteellisessa Kuorossa, lasken sen kyllä harrastukseksi, vaikka mukana on paljon kollegoja teattereista. Kuorossaolo on hirveän vapauttavaa, harjoitellaan yhdessä eikä olla kiinni missään tietyssä produktiossa. Kunnianhimoista meininkiä mutta rennolla otteella”, Pia myhäilee.

Mitenkäs muu soittotaito? ”Kitaraa soitan niin, että pystyn säestämään itseäni. Pianoa oon soittanut teatterissakin, täällä Tampereella viimeksi Patriarkassa ja Kansallisteatterissa Pohjalla-näytelmässä.”

Mitkä ovat sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Mun vahvuuteni on yhdessätekeminen ja sen voiman ammentaminen, oon hyvä tarttumaan ideoihin ja jatkamaan muiden ajatuksia. Tarvitsen muita ihmisiä ympärilleni ja yhdessä muiden kanssa oon parhaimmillani. Oon hyvä kuuntelija ja tietyllä tavalla herkkä. ”Erityistaitoinani” voisin mainita laulun, tanssin ja ruotsin kielen.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Varmaankin akrobatia! TeaKissa meillä oli akrobatiaa, mutta jostain syystä mua aina pelotti niillä tunneilla. Oon sen suhteen vähän säikky. Oon kokenut pituuteni tässä ongelmalliseksi – jos tulen alas jostain, tulen rysähtäen ja koen itseni kovin kömpelöksi tämän asian kanssa. Sitä olisi vaan pitänyt tehdä enemmän, jotta olisin tottunut ja oppinut paremmin kehonhallintaa. Tanssin kautta tähän on kyllä tullut jo helpotusta.”

Mikä työsi on tuntunut toistaiseksi isoimmalta haasteelta? ”Tämä viimeisin eli Anna Karenina. Se ei ole mitenkään negatiivisella tavalla tuntunut haastavalta, vaan siten, että ”nyt mä otan tämän ja teen tämän ja tartun kiinni kaikin tavoin”. Tehdään tämä yhdessä. Harjoituskausi oli aikamoinen, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli myös todella antoisaa aikaa. Opin paljon itsestäni. Suhtauduin antaumuksella harjoitteluun ja koko teokseen jo siinä vaiheessa kun sain tietää roolistani, ja siitä lähti käyntiin ajatustyö, joka huipentui ensi-iltaan ja jatkuu edelleen. Henkisesti haastavin ja samalla opettavaisin juttu kyllä.”

Lari Halme ja Pia Piltz/Anna Karenina, Tampereen Teatteri (c) Harri Hinkka 

”Mulla on sellainen olo, että ihan jokaisessa proggiksessa on omat haasteensa ja omat opetuksensa. Kaikista oppii jotain eri tavalla. Cats oli fyysisesti haastava, paljon tanssia. Näytelmä joka menee pieleen oli haastava siinä mielessä, että koen olevani enemmän lyyrinen kuin rytminen näyttelijä. Haluan oppia lisää komedian rytmistä ja ajoituksesta, siitä jäi sellainen komediannälkä.”

Näytelmä joka menee pieleen/Tampereen Teatteri (c) Harri Hinkka 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ole, isäni on musiikillisesti lahjakas ja on mukana toisessa bändeistänikin.”

Miten sinä sitten aikanaan päädyit teatterin pariin? ”Oon usein miettinyt tätä, että mistä kaikki oikein lähti… Luulen, että iso merkitys oli sillä, että isoäitini oli töissä Svenska Teaternin kansliassa ja usein kun olin hänen luonaan hoidossa tai kyläilemässä muuten, pääsin katselemaan harjoituksia ja kulkemaan siellä vanhan teatterin käytävillä. Siinä on jotain äärettömän taianomaista, vieläkin muistan vaatteiden tuoksun kapeilla käytävillä, sokkeloiset reitit ja teatterin verhot. Harjoituksissakin oli tietynlaista taikaa – ensin harjoittelevat ja sitten ovatkin taas omana itsenään keskustelemassa. Tällä kaikella on ollut iso vaikutus siihen, että pidän teatterissatyöskentelyä jotenkin taianomaisena edelleen. Sitten hakeuduin kaikenlaisiin näytelmäkerhoihin mukaan. Koulussakin meillä oli kerhotoimintaa ja ala-asteella sai hakea mukaan ilmaisutaitokerhoon, jonka lopputulos esitettiin aina Kanneltalolla. Esitystä valmisteltiin pitkään ja olin niissä monena vuonna. Yläasteen kävin Viikin ”Norssissa” ja siellä tehtiin vuosittain musikaali tai näytelmä, jossa olin aina mukana.”

”Sitten pääsin Kallion lukioon ja aluksi ajattelin, että ilman muuta haluan isona näyttelijäksi. Siellä aloin kuitenkin epäillä, että onko sittenkään niin. Tein lukiossa enemmän kursseja musiikkiin ja tanssiin liittyen, koska musta tuntui siltä, että teatteri ja näytteleminen on jotenkin elitististä siellä. En päässyt oikein mukaan porukoihin ja mulla oli sellainen olo, että meno on liian miellyttämisenhaluista ja kilpailuhenkistä. Kyräilevää. Hain seuraavaksi Sibelius-Akatemiaan ja luokanopettajaksi, enkä päässyt kumpaankaan. No, seuraavaksi hain Laajasalon Opistoon näyttelijälinjalle kaikesta huolimatta, pääsin ja olin siellä vuoden. Päätin kokeilla TeaKia sen jälkeen ja pääsin sisään ensiyrittämällä 2010, ja oon kyllä tosi onnellinen, että lopulta hain sinne. Valmistuin 2016, vuoden muuta kurssiani myöhemmin. Yksi ylimääräinen vuosi meni työharjoittelussa täällä Les Misin parissa, en pystynyt samaan aikaan opiskelemaan.”

Les Mis/Tampereen Teatteri (c) Harri Hinkka 

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli ”Jatkuvaa modulaatiota – näyttelijä muutosten keskellä” ja se käsitteli keskeneräisyyden sietämistä, omaa epävarmuutta ja sen hyväksymistä, että koskaan ei tulla valmiiksi.”

Entä mikä oli taiteellinen opinnäytteesi? ”Se oli Riihimäen Teatterin ”Harmony Sisters – Kolmannen valtakunnan sisaret”, Elina Snickerin teksti ja Markku Arokannon sekä Saana Lavasteen ohjaus. Se oli kyllä hieno proggis, oltiin sen kanssa Tampereen Teatterikesässäkin ja tässä Tampereen Teatterin päänäyttämöllä.”

Harmony Sisters/Riihimäen Teatteri (c) Aki Loponen 

Miksi olet näyttelijä? ”Mä rakastan harjoitella, mulle se on tämän ammatin suola. Yhdessä harjoitteleminen, hakeminen ja löytäminen. Miten tämä tarina voitaisiin kertoa. Itse esitys tulee sitten plussana kaiken päälle. Saamme kertoa tarinoita, joilla on isommassa mittakaavassa merkitystä ihmisille. Yhdessä leikkiminen, pohtiminen ja saman asian äärellä oleminen.”

Ovatko nämä asiat muuttuneet siitä kun menit kouluun ja jos ovat, niin millä tavalla? ”Silloin syyt olivat enemmän henkilökohtaisella tasolla. Mun piti jollain tavalla päästä purkamaan, käsittelemään ja ilmaisemaan eri asioita ja näkemyksiä eri roolien kautta. Joku opettaja sanoi silloin, että ”ei voi esittää jotain muuta, jos ei tiedä kuka itse on”. Tuon kysymyksen äärellä oon ollut hyvin pitkään. Tää on ollut jatkuvaa etsimistä sen suhteen, kuka minä itse olen. Oon etsinyt jatkuvasti erilaisia keinoja löytää itsestäni uusia puolia teatterissa. Rooleissa on aina osa minua ja jokainen rooli myös opettaa jotakin minulle.”

Kerro joku tärkeä oppi, jonka olet saanut. Miksei useampikin. ”Ensimmäisen opin oon saanut työn kautta, eli ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä teatteria tai näyttelijäntyötä. On ollut ihanaa huomata, että kaikki metodit, tekniikat ja eri näkemykset puhuvat samasta asiasta eikä mikään sulje toisiaan pois. Avoimuus asioiden suhteen on ollut hyvä oivallus, aina lähdetään alusta. Toinen oppi on toistoihin liittyvä armollisuus itseään kohtaan, esim. Catsiä tulee vedettyä yhteensä 127 kertaa. Ei tarvitse lähteä pusertamaan jotain, mikä ei synny luonnostaan. Paitsi tietenkin sovitut koreografiat.”

Onko sinulla ollut omia ”esikuvia”, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Mä en oo koskaan ollut mikään varsinainen ”fanittaja”-tyyppi nuorenakaan, mulla ei ollut bändien kuvia seinillä enkä seuraillut ketään tiettyä tyyppiä. Ei mulla nytkään ole yhtä tiettyä esikuvaa, kaikista löytyy ihailtavia ja arvostettavia piirteitä ja ajatuksia. Nyt harjoitellaan Pakolaiset-näytelmää, jonka ohjaa Mikko Roiha ja mukana on mm. Heikki Kinnunen. Siinä pari esimerkkiä, joiden katselusta ja kuuntelusta tulee hyvä mieli. Mikko Roihalla on niin innostunut asenne ja Kinnunen on opettanut mulle tietynlaista juurevuutta. Näyttämölle mennään elämään eikä esittämään. Siinä on jotenkin lähellä sydäntäni oleva lause muutenkin! Me olemme eläviä ihmisiä ja joka päivä erilaisia. Muutenkin tuntuu hyvältä ja kiitolliselta olla tässä teatterissa, hienossa porukassa.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Benedict Cumberbatch! Just katselin netistä ”behind the scenes”-pätkiä, joissa ne filmasi sitä Smaugia Hobitti-leffoihin… Olipa vangitsevaa meininkiä!

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi kappale? ”No, hirveesti vilisee mielessä vaihtoehtoja nyt kun alkaa miettimään, monet jo kuolleita, mutta jos heidätkin lasketaan niin olisi upeeta laulaa Freddie Mercuryn kanssa oikeestaan ihan mitä vaan. Vaikka “Somebody to love.” Tai sitten Ella Fitzgeraldin kanssa jameihin.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Aleksanterin teatterissa, Kansallisteatterissa, Riihimäen Teatterissa ja Tampereen Teatterissa. Vierailtu on useammassakin paikassa, Pohjalla-näytelmän kanssa olimme teatterifestivaaleilla Pietarissa ja Bogotassa.”

Mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi jollain tavalla merkityksellinen.Les Misérables oli ensimmäinen ammattiteatterityöni (olin Époninen roolissa, vuorotellen Saara Lehtosen kanssa) ja oli upeaa päästä tänne Tampereen Teatteriin. Siitä lähti ajatus, että haluaisin joskus työskennellä täällä ja laulullisesti se oli hieno, iso haaste. Meillä oli tosi kiva porukka ja roolini oli mielenkiintoinen. Pohjalla-näytelmän harjoitusprosessi oli kiintoisa! Harjoituksissa tapahtui käänne, joka muutti koko esityksen luonnetta. Aluksi aloimme tehdä sitä aika orjallisesti näytelmätekstin mukaan sana sanalta ja lause lauseelta. Kerran sitten ohjaaja Janne Reinikainen tuli harjoituksiin, heitti plarin sivuun ja ilmoitti tuoneensa paikalle kaalikeittoainekset ja juotavaa. Improvisoikaas tästä nyt sitten, kesto on mitä on ja käytätte tekstistä mitä käytätte. Aamusta on aloitettava ja lopussa menette nukkumaan. Lisäksi hän luetteli muutamia tapahtumia, joita halusi näyttämöllä nähdä, ja siitä syntyi esityksen muoto. Koko dramaturgia meni jännällä tavalla uusiksi, ja se oli aika tajunnanräjäyttävää. Näytelmässähän ei ollut perinteistä juonikuljetusta, vaan se oli tavallaan tapahtumien vyöry. Piristävä tapa tehdä teatteria.

Pohjalla/Kansallisteatteri (c) Stefan Bremer 

Pohjalla/Kansallisteatteri (c) Stefan Bremer 

Aiemmin oli jo puhetta teatterin taiasta. Voiko sitä selittää? ”Mun mielestäni teatterin taika liittyy jotenkin ainutkertaisuuteen ja yhteiseen aistikokemukseen. Parhaimmillaan teatterikokemus on kokonaisvaltainen elämys. Esitys tavallaan vangitsee sisäänsä! Tila ja aika unohtuu.”

Teatterin taiasta heräsi pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu, jossa liikuskeltiin aika henkilökohtaisella tasolla. Parasta!

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Toisten ihmisten innostuneisuus ja palo tehdä asioita, imen sitä helposti itseeni. Tämä pätee sekä hyvässä että pahassa, mut saa helposti myös synkistymään. Ruokahommissa mua innostaa Masterchef Australia, oon saanut sieltä paljon hyviä vinkkejä!

Podetko esiintymisjännitystä? ”Poden toki, mutta uskoisin että se on aika normaalilla tasolla. Tunne ei ole mitenkään ylitsepääsemätön, mutta kyllä mua jännittää jonkin verran ennen ihan jokaista näytöstä. Jännitys laukeaa kun pääsee lavalle – se on kyllä jännä paikka, koska sitten koen olevani turvassa. Ja toisaalta tietyllä tavalla myös turvaton olo! Turvattomuutta tuntee juuri ennen näyttämölle astumista.”

Onko sinulla jotain ihan omia rutiineja tai ”rituaaleja”, joita toistat ennen esitystä? ”Mä oon semmoinen hetkessäeläjä. Jos mahdollista, mä pyrin käymään näyttämöllä ennen esityksen alkua, ennen kuin yleisö tulee saliin. Yritän saada jonkilaisen fyysisen tuntuman siitä, että tähän mä tuun kohta. Anna Kareninan kohdalla mielelläni oon hetken siinä tilassa, valmistan tavallaan itseni. Mulle toimii hyvin myös se, että menen suoraan keskustelusta, tavallaan puskista keskelle tilannetta. Mulle toimii se, että olen ensin muiden seurassa. Noin muuten en osaa muodostaa itselleni mitään sen kummempia rutiineja/rituaaleja ennen esitystä.”

Kerro joku legendaarinen sählinki. ”No, kesken ”Näytelmä joka menee pieleen” meillä oli kerran palohälytys ja katsojathan eivät millään meinanneet uskoa, että nyt pitäisi oikeasti poistua salista. Siinähän kävi kaikenlaista muutenkin, ihmiset ihan oikeasti unohtivat rekvisiittaa ja unohtivat tulla lavalle. Catsissa mun peruukkini jäi Memoryn aikana Grizabellan ”turkkiin” kiinni (takki, jossa oli peilinpaloja) ja hetken kuluttua Grizabella olisi nousemassa taivaaseen… Mun on pakko saada itseni irti! Kollegat onneksi näkivät tilanteen ja kävivät auttamassa mut irti ennen h-hetkeä. Huh!

Cats ja "se kohtaus"/Tampereen Teatteri (c) Harri Hinkka 

Kerro joku hyvä muisto! ”Lapsena vietin saaristossa osan yhdestä kesästäni hoitoperheessä, Houtskärin saaressa. Perheessä oli kolme lasta ja sieltä on jäänyt ihanat muistot, juostiin vapaina ja käytiin meressä uimassa. Ihanaa saaristolaiselämää. Oon siitä lähtien haaveillut, että pääsisin vielä viettämään kesiäni saaristossa.”

Tulevia roolejasi? ”Tammikuussa 2019 tulee se Pakolaiset ja sitten syksyllä Notre Damen kellonsoittaja, jossa oon ensemblessa ja Esmeraldan understudy. Keväällä jatkuu Anna Karenina ja Sylityksin.”

Sylityksin/Tampereen Teatteri (c) Heikki Järvinen 

Osaatko imitoida ketään? ”En, ja se pitäisi lisätä siihen kohtaan, että minkä taidon haluaisin opetella! Ihailen kovasti ihmisiä, jotka osaavat imitoida ja puhua eri murteilla. Muhun kyllä tarttuu murteet tietyssä määrin. Samalla kurssillani oli porukkaa ympäri Suomea, Kajaanista ja Oulusta ym. ja sieltä tarttui mulle sellainen yleismurre ja omituinen kaiku puheeseen välillä. Imen näköjään ihmisten tunteet ja murteet, heh.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Miks mulle tulee ainostaan mieleeni Ronja Ryövärintytär? Se mä varmaan haluaisin olla sitten. Mä rakastan metsää, siellä sielu lepää. Olin partiossa mukana nuorempana ja rakastin niitä metsäretkiä ja kaikkea!”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mä voisin olla joku ajanpysäyttäjä. Voisin laajentaa aikaa? Tai niin, että joku toivoisi, että voi kun tämä hetki kestäisi ikuisuuden ja mä tulisin paikalle ”Zap, olkaapa hyvä!” ja aika pysähtyisi muutamaksi minuutiksi. Olisi kyllä itsellänikin tarvetta tämmöiseen aikalisään silloin tällöin. Voisi ehtiä näkemään ystäviä ja perhettä tai ihan vaan selvittämään päänsä. Oli muuten juuri puhetta tämmöisestä palvelusta kuin Neiti Aika? Että on ollut numero, johon soitetaan ja siellä kerrotaan oikea aika. Mä heti ajattelin, että siellä on oikea henkilö vastaamassa puhelimeen. Tää uudistettu versio ei kertoisi aikaa, vaan pidentäisi sitä. Täytyisi kyllä kehitellä joku kansainvälinen nimi… Spirit of the Time!” Pia nauraa…

… ja sitten kävi niin hassusti, että Neiti Ajanpysäyttäjää olisi oikeastikin heti tarvittu. Loppui nimittäin aika kesken yllättäen ja Pialla tuli kiire Pakolaisten iltaharjoituksiin Tohloppiin. Loput kysymykset olen laittanut menemään sähköpostitse.

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit viihdykkeeksi/evääksi mukaan omaan talvipesääsi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? (Huom. Toisia ihmisiä ei voi ottaa) ”Loputtoman musiikkikirjaston sekä paksun lehtiön ja kyniä. Mulla on aina muistilehtiö mukana johon voi piirrellä ja kirjoittaa ajatuksia.”

Jos voisit aikakoneella matkustaa menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? Et voi kuitenkaan muuttaa historian kulkua. ” Haluaisin varmaan mennä 60-luvulle Motown Recordsin studioon kuuntelemaan The Funk Brothersin äänityksiä. Saan kiksejä funk- ja soul-musiikista ja oon muutenkin vähän tämmönen retro-mielinen ihminen että varmaan siellä 60-70-luvuilla voisin piipahtaa.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kenen toivoisit olevan sinun roolissasi? ”Jaa-a. Esityspaikka vois olla joku hylätty rakennus. Ne on aina kiehtonu mua jotenkin. Ja esittäjiä olis monta jotka kaikki esittäis samaa henkilöä alussa ja sitten jakautuisi aina välillä, se olis varmaan enemmänkin semmoinen performanssi kuin mikään perus draama. Ensemble-teatteri. Tai sitten sitä markkinoitais musikaalina mutta oliskin jotain aivan muuta! Semmonen musiikin ja tanssin yhdistelmä, melko niukasti repliikkejä, tummanpuhuva mutta välillä riistäytyisi ihan käsistä hölmöksi hassutteluksi.”

Onko sinulla jotain mottoa? “Motot vaihtuu mulla aika usein elämäntilanteen mukaan, mutta kestosuosikki taitaa olla ”Asioilla on aina tapana järjestyä, jotenkin.” . Pakko myös mainita että mun parhaalla ystävällä ja mulla oli joskus mottona ”Carpe YOLO” jossa kätevästi yhdistyi kaksi toisiaan sivuavaa mottoa Carpe diem ja You Only Live Once. Haha. Yritän muistuttaa itselleni että pitäisi arvostaa tätä hetkeä enemmän.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä : (yritä vastata mahdollisimman nopeasti)

Mistä sanasta pidät eniten? - Pöllämystynyt
Mistä sanasta pidät vähiten? - Huora
Mikä sytyttää sinut? - Kahvi ja ihmiset
Mikä sammuttaa intohimosi? - Viemärin haju ja torakat
Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Veden ääntä
Mitä ääntä inhoat? - Palohälytintä
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Opettaja
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Tilintarkastaja
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Mitäs sitte leikitään?”

Anna Karenina (c) Harri Hinkka 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).