lauantai 7. kesäkuuta 2014

Nummisuutarit / Ideateatteri

Nummisuutarit / Ideateatteri, Jokioisten Elonkierto

Ensi-ilta 29.5. 2014, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Mika Vuorentie

Näyttelijät Antti Kemppainen ja Mika Juusela

 Tänä vuonna Aleksis Kiven Nummisuutareiden julkaisusta tulee kuluneeksi 150 vuotta ja teos on samalla Suomen suosituin komedia. Tarinan kulkuhan on se, että Esko lähtee puhemiehensä Mikko Vilkastuksen kera naapurikylään kosioretkelle ja Eskon veli Iivari ihan Hämeenlinnaan saakka hakemaan kaikenlaista tarpeellista tulevia häitä varten. Vaaran merkit ovat ilmassa ja sehän on selvä, että mieshän on valmis monenlaisiin tekoihin rakkauden ja viinahuikan nimissä, joten kaikki ei suju ihan kommelluksitta kummallakaan veljeksistä.

 Viime vuonna kävin Elonkierrossa katsomassa Rakas lurjus-näytelmää ja silloinkin kävi mielessäni lause "katson maalaismaisemaa ja ymmärrän". Esityspaikkana tässäkin toimii makasiini, pellon reunalla, mukavasti mahdolliselta sateelta ja tuulelta suojassa. Jo pelkästään maisemien puolesta tämä mesta on tutustumisenarvoinen, väliajalla sai ihmetellä niin hevosia kuin vanhoja puimakoneitakin ja syödä samalla makkaraa sinapin kera. Kesäfiilistelyä parhaimmillaan.

Puumerkkiä vääntämässä / (c) ? Reinikainen


 "Maailma muuttuu, Eskoseni" ja totisesti on lupa Nummisuutareillakin muuttua ja saada vähän uudenlaista esitystapaa. Viime vuonna näin Krapin kesäteatterissa Tuusulassa Eskon liihottamassa kuluneessa nahkatakissa ja pillifarkuissa Tomi Alatalon toimesta, tällä kertaa totutusta kaavasta poiketaan etenkin siten, että näyttelijöitä on vain kaksi. Ongelmallistako? Ei suinkaan. Melkoisen suvereenilla tavalla Mika Juusela ja Antti Kemppainen roolista toiseen sujahtavat. Aluksi vielä esitellään kaikki pääroolit, ja tarpeellinen rekvisiitta odottaa vuoroaan taustalla. Pysyinkin eri hahmoista hyvin kärryillä, kiitos alkuesittelyn ja muodonmuutoksen, joka perustui muuhunkin kuin puhetyylin vaihtamiseen. Vähän mielikuvitusta käyttämällä puupulikka huntuineen oli hurmaava morsian, pullo muuntui Sakeriksi irtoviikset kylkeen liimaamalla. Melkoisen nerokkaita oivalluksia oli tämä täynnä, niin lavastuksellisia kuin näyttelijäntyöllisiäkin. Monta kertaa kävi ahaa-elämyksiä mielessä, että noinkin voi näköjään asian ilmaista ja näille miehillehän mikään ei ole mahdotonta.

 Kautta aikain on kesäteattereiden vakiokalustoon kuulunut humalassa toikkarointi, oli kyseessä mikä tahansa näytelmä. Nummisuutareita ei voi esittää ilman kännäystä, ero on sitten siinä, miten se tehdään. Iivari näkee itsensä tuplana ja itseäni etenkin huvitti se, miten kädet tungettiin housuihin ja kekkuloitiin holtittomasti siellä sun täällä. Jotenkin se liittyi vielä nolostumiseen ja häpeään, oli tavallaan tarve kadota vaikka omiin housuihinsa. Eikä voinut kuin ihmetellä Juuselan kumiukkomaista meininkiä, kohtalaisen taipuisanivelinen mies roolissa kuin roolissa. Antti Kemppaisen hahmoista mieleeni olivat etenkin torvensoittaja Antres sekä näätämäinen Mikko Vilkastus, joista jälkimmäinen nähtiin aluksi myös pelkkänä hattuna Eskon käsivarteen sidottuna. Yksittäisistä kohtauksista pidin kovasti huikeasta haitari-battlesta, joka meni lopulta painihommiksi.



 Voisi sanoa, että tässä oli jokaiselle jotakin. Aleksis Kiven kieltä ei ole modernisoitu, tosin muutaman uudemman ilmauksen sieltä bongasin. Juonenkulku tulee esitettyä selkeästi ja sulavasti, ei jämähdetä yhteen kohtaukseen vaan riennetään jo seuraavaan. Vauhtia on, takaa-ajoa, huumoria, musiikkiakin. Ja kaupan päälle lintujen konsertti katonrajasta. Ideateatteri on totisesti nimensä veroinen, ideaahan tässä on ja olisi ollut mielenkiintoista olla teatterikärpäsenä katossa seuraamassa harjoitusprosessia ja sitä, minkälaisia ideoita siellä on ilmaan heitelty. Mielenkiinnolla odotan, mitä nämä miehet seuraavaksi saavat aikaan. Kalevala?

Nummisuutareille vahvat neljä tähteä ja hieno, yllättävä avaus kesäteatterikaudelle ****.

ps. erikoismaininta vielä kesäteatterilehdestä, jossa esitellään kaikki alueen toimijat samassa aviisissa. Miten nerokasta ja yksinkertaista, mutta ei kovin yleistä ilmeisestikään? Katsojan kannalta erittäin hienoa, että esitellään kaikki alueen kesäteatterit, aikataulut ja muut oleelliset samoissa kansissa. Yhteistyö ei ole keneltäkään pois, päinvastoin. Kartan avulla monikin lomalainen voi suunnistaa paikasta toiseen, oli sitten paikallinen tai satunnainen matkailija.

Esityksestä ja aikatauluista lisää Ideateatterin nettisivuilta.


2 kommenttia:

  1. Sivuston alusta / pohja tekee lukemisen erittäin hankalaksi. Toivottavasti saatte lukijaystävällisemmän julkaisupohjan, lukeminen jäi kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Eri selaimilla pohja näkyy kuulemma hieman erilaisena, omalla koneellani kaikki on hyvinkin luettavissa. Pitääkin laittaa tästä kysely, että kuinkahan montaa pohjan väri mahtaa haitata.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).