torstai 19. helmikuuta 2015

Klassikot lavalla redux - ohjaajan versio / Tampereen Teatteri

Klassikot lavalla redux - ohjaajan versio / Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö

Kantaesitys 29.10. 2014, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Mika Eirtovaara, Risto Korhonen ja Ville Majamaa

Ohjaus Mika Eirtovaara

Lavalla Risto Korhonen ja Ville Majamaa

 Alkuperäinen "Klassikot lavalla - elokuvan lyhyt oppimäärä" näki päivänvalon loppuvuodesta 2011 Kulttuuriravintola Kivessä ja itsekin onnistuin sen heti siellä alkutohinoissa näkemään. Esityksessä pistettiin nippuun elokuvataiteen tunnetut (ja vähemmäntunnetut) klassikot kahden näyttelijän voimin, ja se toi vahvasti mieleeni yhden kaikkienaikojen suosikeistani, Hämeenlinnan Kaupunginteatterin pienensuuren spektaakkelin "G2000", jossa herrat Risto Korhonen ja Riku Suokas pistivät kirjallisuuden klassikkoteokset samaan pakettiin. Muistelen lämmöllä sitä edelleenkin.

 Viime syksynä olimme teatterireissulla Kotkassa ja paikallisessa Cumuluksessa yötä. Isäntä oli herännyt minua aiemmin ja laittanut tv:n päälle. Kanava oli tietenkin MTV Juniori ja siellä pyöri "Pikku ja Jätti" (Pikku ja Jätti ovat hauska mutta epätavallinen pari, toinen on iso ja leppoisa, toinen pieni ja pippurinen). Minä heräsin kaverusten melskaamiseen, katsahdin tv-ruutua ja unenpöpperöisenä totesin "Mikäs nukkeversio Klassikot lavalla-jutusta täällä on meneillään?".

(c) Harri Hinkka, TT

 Noin...ja tästä kätevänä aasinsiltana Klassikot lavalla redux-versioon. Kolmas yritys toden sanoo, kaksi aiempaa katsomiskertaa karahti kiville peruutuksen vuoksi ja nyt olikin voittajafiilis, kun vihdoin ja viimein pääsimme katsomoon asti. Istuimme kolmannessa penkkirivissä, joka mahdollisti sen, että pääsi oikein lähietäisyydeltä seuraamaan Villen ja Riston ilmeitä ja satunnaisia putoamisiakin.

 Elokuvan keksimisestä lähdettiin liikkeelle ja seuraavan parituntisen aikana saimme koosteen elokuvataiteen helmistä. Käsiohjelmalappusen mukaan leffoja on mukana ainakin yli 90, mutta itseltäni meni moni listatuista kyllä tyystin ohi. Tuttujen leffojen bongailu oli kuitenkin yksi suola, ja muistan muinoin jo listaa tutkiessani maininneeni ainakin sen, millä tavalla minä esittäisin "Indiana Jones ja tuomion temppeli"-leffan, jos saisin valita yhden kohtauksen.

 Olihan tämä nyt "aivan mahtavaa"! Itseäni kosketti eniten edesmenneen Patrick Swayzen ilmaantuminen tiukoissa ihonmyötäisissä trikoissa lavalle Ville Majamaan hahmossa, ja oli pakko sanoa vierustoverille ääneen, että "kyllä suomalainen miesvartalo on sitten kaunis". Patrick ja John Travolta saivat kunnian esittää sitten tanssitaiteen muodossa E.T. :n. Huh huh. Myös tiivistetty Ben Hur nähtiin ja kieltämättä nyt houkuttaa nähdä koko Oscareita muinoin kahminut merkkiteos. Mukana oli tietysti myös Anonyymit pahikset (jäi kaivelemaan, että kuka siihen kolmannelle tuolille olisi tullut), Holmesin John irtoilevine viiksineen pizzakuskina, Basic Instinctin kuuluisa vilautuskohtaus ja muita herkkuja. Lopussa saatiin kolmaskin hahmo lavalle "Arvuuttajan" muodossa.

 Itselleni kävi kuitenkin tässä niin, että vedet silmissä nauramisesta huolimatta redux-version kanssa kävi vähän niin kuin jatko-osien/uusien versioiden kanssa usein käy. Ei ole alkuperäisen voittanutta! Pitkitetty kesto toi mukanaan pidennettyjä kohtauksia, jossa varsinainen vitsi ei jaksanut kantaa ihan loppuun asti ja olisin jo halunnut mennä asiassa eteen päin. Tarinoinnin sijaan jäin seuraamaan herrojen kehonkieltä ja siinä jos missä seurattavaa riittää, nämä herrat kun totisesti ovat hiukan eri muotista.

 Mukana ollutta äitiäni jäi harmittamaan, ettei hän nähnytkään Al Pacinoa lavalla. Ei riittänyt äidille siis Marlon Brando eikä Humphrey Bogart Co.

 Klassikot lavalla redux saa neljä tähteä ****.

(näin esityksen pressilipulla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).