Äidin pikku perkele / Teatteri Takomo

Äidin pikku perkele / Teatteri Takomo

Ensi-ilta 12.11. 2015, kesto noin 70min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus ja ohjaus Liisa Mustonen
Lavastus ja pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari
Valosuunnittelu Luca Sirviö
Äänisuunnittelu Maura Korhonen

Rooleissa Tarja Heinula ja Elina Hietala

 Tänä vuonna olen tehnyt monta aluevaltausta minulle uusiin teattereihin (Kellariteatteri, Teatteri Viirus esimerkiksi) ja niistä tuoreimpana Teatteri Takomo, jonka ohitse olin aiemmin kävellyt pariinkin otteeseen tai suhauttanut ratikalla ohi. Marraskuisessa vesisateessa sukat märkänä Fredaa talsiessani olin jo varma, että lähdin sittenkin väärään suuntaan ja alkoi jo tulla uskonpuutetta, kun Takomon valot onneksi siellä jo kutsuvasti hohtivatkin. Ei muuta kuin ovesta sisään, ja perillä olikin oikein lämmin vastaanotto ja tunnelma aulassa oli varsin mukava. Tunsin itseni oikein tervetulleeksi ja märät sukat eivät enää haitanneet niin paljoa.

 Liisa Mustosen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa pienoisessa näytelmässä äiti (Tarja Heinula) ja tytär (Elina Hietala) ovat mystisesti jämähtäneet vessaan keskenään. Tai ainakin he epäilevät, että kyseessä olisi vessa. Pytty ainakin löytyy. Kun poispääsyä ei näytä aluksi olevan (hyvistä ja varsin liikunnallisista yrityksistä huolimatta), on pakko kohdata toinen vaikka se tekisi kuinka kipeää.

 Seuraa sarjatulen lailla erilaisia välähdyksiä näiden naispuolisten ihmisten elämästä, jota aluksi seurasin itsekseni hymähdellen ja pian käsi suun edessä hekotellen. Jos vieressäni olisi istunut äitini, olisi tilanne ollut aika kiusallinen ja kotimatka varmaankin aika vaisu. (Tai sitten ei! Hmmmm.) Onneksi ei ollut ja pystyin nauramaan erinäisille tapahtumille suht vapautuneesti. Voi jestas miten tuttua kauraa monikin episodi oli. Jokaisella lienee samansuuntaisia kokemuksia vanhemmistaan ja vaikkapa teini-iän kipuiluista, kun ei enää huvita mennä nakusillaan saunaan edes oman äidin kanssa. Tässä näytelmässä tytär päättää tulla saunaan alushousut jalassa, ja luottamuspulan merkkihän se ilmiselvästi on (vai onko kyse sittenkin karvoista?) ja pian on helvetti saunareissulla irti, tunnelma pilalla ja paha mieli kaikilla. Samoin dramaattiset mittasuhteet saa suht pieni riita rahan ja liian lyhyen hameen vuoksi. Lisäksi hyvää hyvyyttään on äiti kantanut salaattitarpeet kaupasta ja antaa muutaman äidillisen neuvon, mitä niistä kenties voisi valmistaa... Ei kelpaa kiittämättömälle tyttärelle tämäkään.

Saunassa jäätävä tunnelma (c) Kari Hakli

 Katkelmien väliin ammutaan toista suoraan sydämeen, pienin tai isoin asein, mutta ammutaan kuitenkin. Ja taas ollaan jumissa vessassa. Äiti päättää tehdä videon muodossa testamentin, tytär kuvaa Ipadilla. Pieleen menee sekin.

 Väistämättä mieleeni nousi muutamia tapauksia omasta elämästäni. Miten aamiaispöydässä äiti näytti sormellaan, mistä asti parturissa niskahiukseni leikataan ja sormi kutitti ikävästi niskaa niin, että joka kerta kiemurtelin tuolissa eikä hommasta tullut mitään. Sanomattakin on selvää, että parturiin ei menty sillä kerralla lainkaan. Asuin jo omillani ja menin vanhemmillani käymään. Jostain tuli riitaa (muistaakseni siitä, etten halunnut että äiti ostaisi minulle uudet kengät edellisten liian linttaanastuttujen tilalle) ja siinä rytäkässä unohdin äidiltäni saadun bussilipun keittiön pöydälle, kun lähdin ovet paukkuen pois. Isä tuli seuraavana päivänä käymään ja kertomaan, että minun kuuluisi nyt tulla pyytämään äidiltä anteeksi "kun sen bussilipunkin jätit sinne pöydälle". Meninhän minä, mutta ei siitäkään reissusta huudoitta selvitty. Onhan näitä vaikka kuinka ja paljon. Jälkikäteen huvittaa älyttömästi, mutta silloin ei paljoa naurattanut kun tilanne oli päällä. Olikohan Mustosen käsikirjoituksessa kuinkakin paljon todellisia tapahtumia? Aihe lienee ikuinen inspiraation lähde ja siinä olisi aihetta useampaankin näytelmään.

Testamentin aika, tytär (Elina Hietala) kuvaa (c) Kari Hakli 

 Istuin eturivissä, ja oli jälleen kerran mahtavaa seurata näyttelijöitä lähietäisyydeltä. Aikamoista heittäytymistä ja kokonaisvaltaista meininkiä oli kyllä molemmilla, ja miten uhmakkaasti laitetaan sukkahousuja jalkaan ja rintsikoita päälle silloin kun on mieli pahoitettu. Osuu ja uppoaa.

 Pääseekö tämä kaksikko vessasta pois ja uskaltavatko oikeasti nähdä toisen? Sepä kannattaa itse kunkin käydä katsomassa, ja ottaa vaikkapa se oma äiti/isä teatteriseuraksi...

(näin esityksen pressilipulla)

(c) Kari Hakli