Ensi-ilta 23.9. 2015 Frenckell-näyttämöllä, kesto noin 2h (väliaikoineen)
Käsikirjoitus Marika Heiskanen, Karoliina Blackburn, Elisa Piispanen, Martti Manninen, Juha Junttu, Mikko Bredenberg ja Laura Valkama
Ohjaus ja lavastussuunnittelu Mikko Bredenberg
Rooleissa Marika Heiskanen, Martti Manninen, Elisa Piispanen, Juha Junttu ja Karoliina Blackburn
Pukusuunnittelu Työryhmä
Dramaturgi Laura Valkama
Musiikki Juha Junttu
Valosuunnittelu Mika Hiltunen
Äänisuunnittelu Jouni Koskinen
Kampausten, maskien ja peruukkien suunnittelu Kirsi Rintala
Matti Suomalainen (Marika Heiskanen) on aika tyypillinen elämän tuulikaappiin * pyörimään jäänyt keski-ikäinen mies. Työssäkäyvä perheetön miekkonen, joka samalla toimii iäkkään Eevi-äitinsä (Elisa Piispanen) omaishoitajana. Pisteenä iin päälle Matilla todetaan heti näytelmän alkajaisiksi aggressiivinen eturauhassyöpä ja elinaikaa kolmesta kuukaudesta jopa vuoteen. Matti haluaa tavata vielä kerran nuoruudenrakkautensa Mirjan ja katsoa sen kortin loppuun asti, vielä kun on aikaa. Olisiko elämä kenties mennyt vähän toisella tavalla, jos olisi jäänyt aikoinaan Kemijärvelle ja lähtenyt Mirjan kanssa Ruotsiin? Tuli valittua kuitenkin toisin ja lähdettyä Helsinkiin. Matti pistää tuulemaan, ottaa loparit töistä, myy asuntonsa, ostaa Kleinbussin, nappaa äidin matkaansa ja niin lähdetään road tripille kohti pohjoista.
Tässä vaiheessa tuntui kovin tutulta ja mieleeni nousi HKT:n Onnellinen veli, jossa kaksi veljestä (toinen syöpäsairas) lähtee kohti pohjoista isäänsä etsimään ja tapaa matkalla väkeä jos jonkinlaista. Alkoi jopa harmittaa, koska osittain tuntui siltä kuin katselisin uusintaversiota. Henkilöt ovat vain vaihtuneet. Onneksi tämä osoittautuikin sitten aivan toisenlaiseksi käänteissään.
Matin ja Eevin matkatessa (ja maakuntalauluja antaumuksella laulellessa) kohti pohjoista Kemijärvellä nuori neitokainen kipuilee. Tiina (Martti Manninen) haluaisi ensinnäkin olla kirjaimellisestikin ihan joku toinen, Tiia olisi parempi nimi. On voitettu paikalliset kauneuskisat (tosin ainoana osallistujana, mutta sitähän ei kaikille kerrota) ja mieli haikailee isompiin kuvioihin ja julkkispiireihin. Tiina ihailee suunnattomasti rokkari Migeä (Karoliina Blackburn) ja tämän mahdollisuutta olla julkisuuden valokeilassa koko ajan, ja Tiina paljastaa suurimmat salaisuutensa seinällä olevalle Migen julisteelle. Tuli väistämättä oma teini-ikäni mieleen tästä... Voi mitä kaikkea Dingon pojat saivatkaan aikoinaan kuulla!
Tiina lähtee liftaamaan kohti etelää ja selvähän se on, että jossain tienposkessa vastaan tulee Kleinbus. Erinäisten käänteiden jälkeen pohjoiseen Mirjaa treffaamaan lopulta matkaa Matin ja Eevin lisäksi myös Tiina ja itse Migekin. Mitä periltä sitten löytyy? Sitähän minä en paljasta. Kerron kuitenkin sen, että matkan varrella useammallekin henkilölle valaistuu paljon tärkeitä asioita elämästä.
 |
| (c) Harri Hinkka, Tampereen Teatteri |
Suomen kaunein sisältää maakuntalaulujen lisäksi myös kosolti uutta musiikkia. Tämän tästä Juha Junttu saapuu hiljalleen kitaroineen lavalle ja kukin roolihenkilö pääsee vuorollaan ääneen, yhdessä ja erikseen. Kappaleet ovat hyvinkin kauniita ja välillä mieleni herkistyy hienon tunnelman vuoksi. Jälkeen päin tosin pohdin, miksi näyttelijät lauloivat ensin roolihahmoina ja sitten omallakin äänellään. Eipä siinä mitään, kaunista kuultavaa mutta oliko tällä joku syvällisempikin merkitys?
Lavastus valkeine seinineen tuntui hyvin kliiniseltä ja jopa kylmältä, sairaalassahan toki aluksi oltiinkin. Onneksi Kleinbussina toiminut kulahtanut sohva toi lisäväriä, ja tarvittava lämpö nousi sitten näyttelijöistä. Voi miten suurella rakkaudella roolihahmoja olikaan luotu! Elisa Piispasen Eevi-äiti toi mieleeni vanhan ja viisaan satuhahmon. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea hän olikaan elämänsä varrella saanut kokea. Beatlesillekin oli kuulemma laulettu. Eevi on elänyt varmasti värikkään elämän, täynnä ikimuistoisia hetkiä. Marika Heiskasen miestulkinnat ovat sitten ihan oma lukunsa, olen sitä ihmetellyt ja ihaillut useasti aiemminkin. Tässä odottelen kahvipannu kuumana, josko pihaan karauttaisi Kleinbus ja ovikello soisi. Toivottavasti Matilla on kukkien sijaan pullapitko mukanaan. Karoliina Blackburnin Migestä tuli koko ajan mieleeni Olli Hermanin (Reckless Loven laulaja) ja Michael Monroen yhdistelmä, ehkä hiukan stereotyyppinen.
Ja Tiina! Ole rohkeasti oma itsesi! Älä turhaan sulkeudu kuoreesi ja tuijottele jalkoihisi. Kirkas katse ylöspäin ja hymyile, niin koko maailman hymyilee kanssasi. Jokainen on oma erityinen yksilönsä eikä kukaan muu. (vieressäni istuneelle tädille tuli täytenä yllätyksenä, että Tiinan roolissa oli Martti Manninen...)
 |
| Tiina haaveilee (c) Harri Hinkka, TT |
Sympaattinen tarina kieltämättä! Miten osuva onkaan tuo Teatteri Siperian mainoslause "Kylmä nimi, lämmin tunnelma". Käviköhän se ABC:n myyjä isäänsä katsomassa? Lähtivätkö kenties kalaan tai nuotiolle makkaraa paistamaan? Onkohan Eevi ollut joskus sirkuksessa hommissa tai estraditaiteilijana? Kaikenlaista pohdistelin kotimatkalla.
* elämän tuulikaapista kiitos Ilkka Heiskaselle, jolta sain luvan käyttää tuota ilmaisua sopivassa kohdassa
(näin esityksen pressilipulla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).