lauantai 20. helmikuuta 2016

Vampyyrien tanssi vol 2

 No niin. Kuten jo etukäteen arvelinkin, oli minun mentävä katsomaan Vampyyrien tanssia uudelleen. Ensi-illasta on vierähtänyt reilut pari viikkoa ja vaikka enskaritunnelmista kovasti nautinkin, heiluivat suurimmat suosikkini silloin ensemblen puolella ja heitä koetin riviltä 14 silloin kovalla yrittämisellä bongailla milloin missäkin. Vähän yllättäen parhaiten jäi silloin mieleeni Laura Alajääsken Magda-palvelija ja Twitterin puolella käydyssä kiivaassa keskustelussa ehdin jo ilmoittautumaan #TeamMagda-porukoihin vahvimmin. (Suosikeillani tarkoitan tässä tehoketjua Saari-Toiviainen-Leppänen, joista jälkimmäinen on nähty moneenkin otteseen ja pari ensimmäistä ainoastaan kerran, mutta sitäkin suuremmalla vaikutuksella.)

 Tällä kertaa löysin itseni rivin 9 keskeltä, joka siis käytännössä tarkoittaa riviä seitsemän, koska kaksi ekaa riviä on poistettu. Enskarissa edessäni istui pitkä mies, joka vei parhaat näkymät moneen otteeseen ja jouduin kurkistelemaan. Huokaisin helpotuksesta, kun tällä kertaa Marco Bjurström ei istunut suoraan eteeni vaan parin penkin päähän. Se olisi ollut jo huonoa tuuria.

 Kun Koukol (edelleen Juha Jokela) oli saanut alun urkuspektaakkelinsa soitettua, paikalle saapui Alfred (Miiko Toiviainen) ja sydämeni suli välittömästi. Samalla tapahtui outoja asioita, sillä heräsi ihan äidillisiä tunteita tuota kiharakutrista nuorukaista kohtaan, joka silmät suurina ihmetteli maailman menoa. "Voi poikakulta mihin olet joutumassa! Tulehan äkkiä pois sieltä niin mennään lukemaan sarjakuvia, juomaan kaakaota ja syömään keksejä." Ymmärrän nyt paremmin myös omaa äitiäni, joka on jokaisessa välissä huokailemassa "Voi että!" Vielä kun Alfred hymyili, koko maailma tuntui paremmalta paikalta.

Proffa ja Alfred (c) Mirka Kleemola 

 Noh, tarinan edetessä tuli tehtyä havaintoja siitä, että Risto Kaskilahti sopi ensembleen oikein mainiosti, eli ei osunut silmään mitenkään erityisen häiritsevästi, vaikka kiintiöni onkin täynnä. Mikko Vihmaa en meinannut aluksi edes tunnistaa sieltä joukon keskeltä, mutta pituuden mukaan hänet oli sitten lopulta helppo bongata. TeamMagda sai yhden jäsenen vähemmän, sillä Sanna Majuri lauloi kyllä äärimmäisen upeasti ja "Kuolema on kummaa" on edelleen tykkibiisi, mutta muuten en oikein lämmennyt Magdalle. Kari Mattilan Chagal oli oikein hyvä kaikinpuolin eikä mennyt missään vaiheessa överiksi. Anna Victoria Erikssonin Sarah oli todella ihastuttava ja taisin tykästyä häneen Raili Raitalan Sarahia enemmän. Olin myyty kreivin esitellessä tanssiaisissa daamiaan, joka posket hehkuen kulki kauniisti punaisessa juhlamekossaan. Voiko olla enää kauniinpaa!

Tanssiaiset alkavat (c) Mirka Kleemola 

 Herbertin ensiesiintyminen ei yllättäen nyt aiheuttanut minkäänlaista joukkohysteriaa yleisön keskuudessa, olin vähän ymmälläni tästä. Hän vain tuli, heilautti viittaa ja se siitä.

Isä katsoo ylpeänä poikaansa (c) Mirka Kleemola 

 Shown meinasi varastaa sitten Tuukka Leppäsen hillitön Abronsius-proffa useampaankin otteeseen. Vaikuttaisi vähän siltä, että jututkin vaihtelevat esitysten mukaan? Kirjastossa teoksia hypistellessään käteen kun osui Kamasutra ja siihen proffa tokaisi, että "tämä onkin jatko-opintoja varten". En muista, että mainittiinko aiemmin "Helka-neiti kylvyssä ja muita saksalaisia klassikoita". Herbertin ahdistellessa Alfredia ja proffan saavuttua paikalle h-hetkellä (kirjaimellisesti...) tämä loihe lausumaan "Laita se nahkavaarna takaisin sukkaan ja ala painua!" En ollut uskoa korviani! Ja olihan siellä loppupuolella kohtalaisen irroittelevaa jammailua, twerkkausta ja takapuolen hinkkausta kreivin jalkaa vasten. Bravo!

 Vampyyreitä oli hienoa katsella lähempää, nähdä kaikki taidokkaat maskit ja eleet paremmin. Suosikeikseni kohosivat tällä kertaa parrakas rastatukka (taisi olla Unto Nuora?) sekä se monen hehkuttama Wolverine-henkinen vampyyri (Sami Paasila kaiketi). Hieno kohtaus oli se, miten seinätaulun hahmot heräsivät eloon ja aloittivat hitaan vaelluksen. Seurasin muutenkin tanssijoita nyt enemmän, ihastelin musiikin monimuotoisuutta ja rakastuin Carpe Noctemissa kuultuun laukkaavaan kitaraan. Siinä oli menoa ja meininkiä.

(c) Mirka Kleemola 

 Ja kyllä, Jonas Saaren kreivi von Krolock oli kaiken sen odotuksen arvoinen. Jonas teki minuun pari vuotta sitten äärimmäisen suuren vaikutuksen Tampereen Teatterin Les Misin Javertin roolissa ja siitä asti olin odottanut näkeväni ja kuulevani miestä taas livenä. Kun "Jumala on kuollut" alkutahdit lähtivät soimaan ja kreivin hahmo ilmestyi savun keskeltä, taisin unohtaa hengittää kokonaan. Jotenkin se ryhdikkyys ja tietynlainen rauha ja varmuus , joka miehestä huokuu, iski nyt vielä kovemmin meikäläiseen. Kulmien kohottelua juuri oikealla hetkellä. Onneksi tätä herkkua ei tarvinnut odottaa kahta vuotta kauempaa, ja keväällä on mahdollista nähdä sama upeus vielä halutessaan moneen kertaan. Moni on hehkuttanut Mikko Vihman kreivin tulkintaa ja kyllähän hänkin ON varsin pätevä rooliinsa, mutta minun sydämeni sanoo toisin.

(c) Mirka Kleemola 

 Eipä tämä toinenkaan kirjoitus mitään asiantuntijalausuntoja tarjonnut, ei suinkaan. Edelleen mennään fiilispohjalta ja siinä minä olen oman itseni paras asiantuntija. Jaa mihinkö tiimiin minä nyt haluan kuulua? Haluan kuulua #TeamAlfredKrolockAbronsiukseen. Sellaista ei kuulemma voi olla ja valinta pitäisi tehdä, mutta hei, mun tiimi ja mun säännöt.

 Pakko muuten mainita sellainen huomio, että hyvin ei rakkausasioissa ole mennyt Miiko Toiviaisen roolihahmoilla. Viime kesänä Mikael Saari vei neidon Miikon Albertin nenän edestä ja nyt tulee takavasemmalta (itseasiassa oikealta, jos tarkkoja ollaan) toinen Saari, joka vie naisen Alfredin käsistä! Epäreilua, että kesällä nuorukaiselle jäi käteen vain kampa ja nyt pesusieni. Joskohan kolmannella kerralla lykästäisi? Täytyy vain toivoa, että roolihenkilön nimi ei ala A-kirjaimella eikä mukana ole ketään Saari-sukunimen omaavaa... Vai miten olisi tv-sarja "Unelmien poikamiesvampyyri"?

14 kommenttia:

  1. Kyllä taas sai nauraa sun juttuja - älä koskaan muutu :-D

    nimim. TeamKrolock

    VastaaPoista
  2. Tuosta Herbertin aiheuttaman joukkohysterian puuttesta on pakko kommentoida.
    Kun itse pääsin esitystä katsomaan, yleisön flegmaattisuus pääsi melkein pilaamaan koko jutun kaltaiselleni maltillisessa mutta reagoivassa ja runsaslukuisessa yleisössä viihtyvälle. Katsomo oli toki hädin tuskin puolillaan, mutta edes sen huomioiden mikään tai kukaan ei saanut muita voimakkaampaa reaktiota aikaiseksi edes loppukumarruksissa (jollei oikein etsimällä kuunnellut, jolloin Raitala ehkä sai aavistuksen kovemmat aplodit). Herbert saapui juuri kuten kuvailit, huumori sai hädin tuskin kuuluvaa hymähtelyä aikaan ja näyttelijät joutuivat jokaikisen kappaleen jälkeen kerjäämään täysin ansaittuja väliaplodejaan seisomalla hetken hiljaisuudessa.

    Nämä sekä tulevien näytösten varaustilanteiden katselu netissä herättävät minussa jopa hieman raivonsekaistakin surua, kun vika ei todellakaan ole siinä mitä lavalla tapahtuu. Osallistuin tanssiaisiin ensimmäistä kertaa, ja pidin erittäin paljon näkemästäni ja kuulemastani.

    nimim. 18.2. Alfred P. Kähköseen ihastunut musikaalipainotteinen teatterin ystävä

    Kiitos muuten yleisemminkin mahtavasta blogista, siinä samaa mieltä Katrin kommentin kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos kommentista ja kiitoksista! Niin se on, että yleisön reaktiot vaikuttavat esitykseen aika tavalla, yhteispeliähän tämä hyvin pitkälti on. Ei väliaplodeja eikä naurahtelua? Kääk! Minä se menen ensi viikolla (vähän yllärinä itsellenikin) jälleen katsomaan ja ainakin sillä konstilla osoitan, että väki tekee duunia mitä arvostan! Ei muuta kuin uudestaan vaan tsekkaamaan tämä toinenkin miehitys :)

      Poista
  3. Haa, Talle alkaa osoittautua yhdeksi siitä fanien alalajista, joka tykästyy hoivaa tarvitsevaan Alfrediin ja ei-niin-äijämäisiin kreiveihin! ;-D Enskarissaan Saari ei oikein vakuuttanut minua, mutta yritän nähdä hänet vielä uudelleen. Ainakin Vihma oli kehittynyt valtavin harppauksin.

    Hmm, ainakin minun toissapäiväisessä esityksessäni oli tunnelma katossa ja yleisö hyvin mukana jo alkutahdeista. Harmi jos kohdalle sattuu tylsä yleisö. :-/

    VastaaPoista
  4. Täytyy sanoa, että minussa Miiko Toiviaisen Alfredin aiheuttamat tunteet olivat kyllä jotain ihan muuta kuin äidillisiä. :-D

    Saaren kreivistä en oikein itse vakuuttunut. No, tuleepa miehelle annettua uusia mahdollisuuksia, kun kakkosmiehitystä on muista syistä päästävä näkemään vielä useamman kerran. ;-)

    (Uusi bloggaaja täällä hei!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei ja tervetuloa meidän bloggaajien joukkoon! Tunnustettava on, että koska minulla on ikää jo sen verran, että sen puolesta voisin olla Alfredin äiti, niin siksi tunnustin julkisesti vain äidilliset tunteet. Muuten minua luultaisiin puumaksi ;)

      Poista
  5. Kiitoksia! Olen kauan aikaa halunnut päästä liittymään joukkoonne. Oikeastaan en vain millään keksinyt blogille nimeä. :-D

    Hihii! Itse koetan pärjätä vielä jonkin aikaa selityksellä "no on se käytännössä melkein samanikäinen" (näyttelijät ainakin jos ei hahmo). Joillakin meistä on vähemmän varttunut miesmaku...

    VastaaPoista
  6. Meidän yhteisen tutun kautta nyt eksyin lukemaan sun näitä Vampyyrikirjotuksia. Ja pakko sanoa että nauroin joitain virkkeitä lukiessani, ääneen. =)Pystyn niin samaistumaan sun ajatuksiin.
    Itse törmäsin musikaalin traileriin joskus talvisena pimeänä iltana. Ja totesin että tuo on pakko nähdä!
    Ja olihan se niin mahtava, kuin kaikki ovat hehkuttaneet! Esiintyjät, musiikki, lavasteet, kaikki!
    Erityisesti Jonas Saari kreivinä sulatti mun sydämen, jo traileria katsellessa. Voi mikä ääni! <3 .. Ja tietty poikamainen ilmeikkyys, kulmien kohottelu yms.
    ..Ja ehkä hiukan joutus pyyhkimään kuolaa suupielestä "Carpe Noctem" kohtauksen kohdalle, kun kreivi asteli lavalle nahkahousuissaan ja paita auki. Lopulta kaapaten neidon syliinsä ja kävellen pois... Toimii! :D

    Miettinyt että vertailun vuoksi pitäisi nähdä toisenkin miehityksen suoritus, mutta epäilen että Vihman kreivi jäisi silti kakkoseksi. Taidan olla sitä nuorta sukupolvea keneen vetoaa tuo ns. nuorempi verisempi ja raamikkaampi kreivi. :D

    Leppänen ja Toiviainen kokoonpano sain pitkin esitystä nauramaan, tai ainakin hymyilemään kovaäänisesti. Viimeistään kirjahyllystä löytynyt kamasutra ja lopulta kolmenkimppa Nahkavaarnoineen olivat kirsikka kakun päälle. :D Professorin nopeatahtinen laulaminen ansaitsee kunnioitukseni, miettien kuinka vaikea kieli suomi on välillä puhua normaalistikin :D

    Huh, esitystä voisi hehkuttaa loputtomiin ja samalla voisi saada lähipiiriltä hullun leiman otsaan. Joten ehkä lopetan tämän tähän :D
    Kiitos ja anteeksi tästä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota mainiota, taidankin tietää yhteisen tuttumme... Hehkuta lisää vaan, täällä voi tehdä niin ihan vapaasti :) Tai laita vaikka meiliä mulle. Osoite löytyy tuolta ylhäältä.

      Poista
    2. Heh, maailma pieni paikka on. :)
      Nyt ois kovassa mietinnässä tuo Vampyyrien ilta. Se kuulostaa hauskalta ja mielenkiintoiselta. Tai itse oon aina ollut utelias tietämään mitä teatterin kulisseissa tapahtuu.
      (ja oishan siin viel mahis päästä kuuleen Jonaksen lauluakin)
      Missähän hukassa nimisessä tallessa mun vampyyrinhampaani on!?! O_O
      Vaikka aika myöhäisherännyt olenkin tän homman suhteen, katseluita takana se 1kpl, kun joillakin toistakymmentä :D Ni arkana hämäläisenä sitä heti miettii, että kuuluuko sitä ns. joukkoon.. :D
      `
      Mutta Samuel sanoi kyllä hyvin eilisessä maskituoli-chatissaan että "Jokainen esitys on jonkun katsojan ensimmäinen ja jonkun viimeinen" ...tai jotain sinnepäin..
      Mitenhän tuokin nyt liittyi mihinkään.. :D
      Anyway, valloittavalta persoonalta vaikutti kyl hän! :)

      Poista
    3. Nyt ilman muuta ja ilman muttia lippua ostamaan sinne Vampyyrien iltaan, siitä tulee nimittäin niiiiin hauskaa että! Totta kai kuulut joukkoon!

      Poista
    4. Ääääkkhhh...! Me tulemme! =)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).