Vampyyrien tanssi / Helsingin Kaupunginteatteri

Vampyyrien tanssi / Helsingin Kaupunginteatteri, Peacock-teatteri

Ensi-ilta 3.2. 2016, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja laulujen sanat Michael Kunze
Sävellys Jim Steinman
Suomennos Marika Hakola
Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen
Kapellimestari Eeva Kontu
Lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs
Puvut Elina Kolehmainen
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen
Naamiointi ja kampaukset Jutta Kainulainen, Henri Karjalainen, Anu Laaksonen, Milja Mensonen ja Jaana Nykänen

Lavalla (osassa rooleista kaksoismiehitys) : Petrus Kähkönen, Miiko Toiviainen, Jonas Saari, Mikko Vihma, Antti Timonen, Tuukka Leppänen, Vuokko Hovatta, Leenamari Unho, Raili Raitala, Anna Victoria Eriksson, Sanna Majuri, Laura Alajääski, Kari Mattila, Risto Kaskilahti, Samuel Harjanne, Juha Jokela, Hanna Mönkäre, Sofia Hilli, Kirsi Karlenius, Sampo Kerola, Ilkka Kokkonen, Kai Lähdesmäki, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Peter Pihlström. Tuukka Raitala, Inka Tiitinen ja Kaisa Torkkel

 Kevyttä vampyyrikuumetta/huumaa/kiimaa oli ilmassa jo hyvän aikaa sitten, kun HKT kertoi tämän produktion saapumisesta Peacockiin. Nyt muutaman ennakon ja keskiviikkoisen ensi-illan jälkeen ilma alkaa olla jo tässä vaiheessa kohtalaisen sakeana ylistävistä kommenteista, kritiikeistä ja blogikirjoituksista ja hitaana hämäläisenä minä ehdin kantamaan oman korteni vaarnani kekoon vasta pari päivää ensi-iltahuuman jälkeen.

 Musikaali perustuu Roman Polanskin ohjaamaan kulttimainetta nauttivaan, kieli poskessa tehtyyn kauhuklassikkoon "The Fearless Vampire Killers" vuodelta 1967 (suomeksi Vampyyrintappajat - anteeksi, mutta hampaanne ovat niskassani). Polanski myös ohjasi musikaalin alkuperäisproduktion Wieniin 1997, ehti siis vierähtää 30 vuotta siinä välissä. Suomeen musikaali löysi tiensä lakeuksien kautta, kun 2011 Seinäjoen Kaupunginteatterissa sai ensi-iltansa Dance of the Vampires ja monelle mikään ei ollut enää entisensä. Oli aika ennen Seinäjoen vampyyrejä ja aika sen jälkeen. Itsekin kävin ihan peräti kahdesti katsomassa, heti ensi-illan jälkeen ja Jyri Lahtisen kreivi von Krolockin haikeana hautuumaalla haahuilun ja laulelun jälkeen päätin, että tämä on nähtävä ja koettava uudestaan. Olin sitten myös viimeisessä esityksessä, joka jätti kyllä tietynlaisen kutinan. Tässä sitä taas ollaan ja kutina on jälleen yltynyt!

Kreivi ja Sammumaton polte

 Tarinassahan professori Abronsius (Antti Timonen/Tuukka Leppänen, ensiksimainittu ensi-illassa roolissa) saapuu nuoren assistenttinsa Alfredin (Petrus Kähkönen/Miiko Toiviainen) kanssa läpi tuulen ja tuiskun pieneen transsilvanialaiseen kylään tarkoituksenaan vähän tutkiskella ja etsiä käsiinsä vampyyrejä. Parivaljakko majoittuu majataloon, jossa ei olla kuultukaan moisista verenimijöistä, ja siitä huolimatta riemulaulut kynsilaukasta raikaavat ja valkosipuliletit toimivat kaulakoruina. Alfred rakastuu ensisilmäyksellä majatalon isäntä Chagalin (Risto Kaskilahti/Kari Mattila) kauniiseen Sarah-tyttäreen (Raili Raitala/Anna Victoria Eriksson) ja tunne on molemminpuolinen. Harmi vaan, että viehättävään ja kylvyssä alvariinsa viihtyvään neitokaiseen on iskenyt silmänsä myös salaperäinen kreivi von Krolock (Mikko Vihma/Jonas Saari) , joka saakin vieteltyä houkuttelevilla puheillaan ja punasaapikaslahjoillaan (ja ehkäpä myös nahkahousuillaan ja muilla ulkoisilla avuillaan...) Sarahin linnaansa öisiin tanssiaisiin ja ties mihin muuhunkin. Tämähän ei käy päinsä, ja tyttären perään ensin rientää Chagal - huonolla menestyksellä. Proffa ja Alfred koettavat sitten paremmalla onnella perässä.

Proffa ja Alfred yllättyvät 

 Kokeillaanpas vielä äitimuorini tyyliä juonenkerronnan suhteen : "Höpsähtänyt tukka pystyssä-prohvessori menee sulattelemaan jäätynyttä kroppaansa majataloon kera nättikasvoisen kiharatukkaisen pojan. Lauletaan vähän. Kylvyssä on ilkosillaan Sharon Taten näköinen tyttö ja sen näkee niin kiharatukka kuin komea kreivikin. Ja sitten lauletaan taas ja sitten rohvessori ja poika lähtevät linnaan etsimään pesusientä ja tyttöä eikä siinä sitten hyvin käy. Voi hitsi miten komeita vampyyrejä oli ja upeaa laulantaa! The End."

 Päätin heti, etten lähde vertailemaan Seinäjoen ja Helsingin versioita ainakaan suuremmin näin julkisesti. Aika mahdotonta se olisikin, ja turhaakin. Sen voin todeta, että Seinäjoen vetojen jälkeen mielessäni pyöri repeatina kreivin laulama "Jumala on kuollut" ja ihan pelkästään sen kappaleen takia menin katsomaan musikaalia uudelleen. Tällä kertaa päässäni on kaksi päivää soinut Magda-palvelijan (Laura Alajääski/Sanna Majuri) "Kuolema on kummaa"-soolon melodia ja muutenkin katselin silmät kiiluen tuota uhkeaa upeaäänistä rotunaista! Mitä lie Peacockin hengitysilmaan lisätty, vai johtuiko se kenties siitä, että enskarissa katselin maailmaa vampyyripiilareiden läpi? Laurasta tuli jotenkin mieleeni Sonja Lumme, joka teki aikoinaan UIT:n jutuissa ison vaikutuksen minuun television välityksellä. Ajattelin varmaan, että siinä on Nainen eikä mikään tyttönen.

Magda ja Chagal 

 Raili Raitala oli Sarahina myös Pohjanmaalla ja silloin jo mietiskelin, että tämähän on ihan kansainvälisen tason meininkiä! Että kuka tämä upeaääninen kaunotar oikein on ja missä hän on piileskellyt, musikaaleja kun en kauheasti ollut aiemmin seuraillut. Pidin hirmuisen paljon Sarahin lookista, joka viittasi kunniakkaasti alkuperäiseen elokuvaversioon.

 En ole nähnyt Petrus Kähköstä isossa roolissa kovinkaan usein - tai sitten en ole vain aiemmin juuri kiinnittänyt häneen paljoa huomiota. HKT:n  "Kummitusjunassa" fanituksen siemenet kylvettiin ja nythän ne versot puhkesivat täyteen kukoistukseensa! Minusta tuli siis Petrus-fani, kyllä! "Sarah´lle" sai minutkin huutamaan "waude" ja muutenkin musikaalin myötä koko Alfredin roolihahmo kasvoi hienosti poikasesta mieheksi. Antti Timosen professori oli minun makuuni ehkä hiukan liian koominen ja koheltava, toki minuakin huvitti kastuneet kalsarit, tiedon painotus ja kirjojen hypistely, ja melkoista tekstimäärää oli hänellä kyllä laulettavanaan parissakin kohtaa.

Alfred ja unikohtaus 

 Mikko Vihman aiemmista roolitöistä muistan takuuvarmasti ainoastaan "Kaunotar ja Hirviö"-musikaalin ällönlipevän torttutukkaisen Gastonin, mutta tämä kreivi von Krolock kyllä porautui verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Salskea olemus, komeat piirteet, liehuvat viitat ja upeat takit, hypnoottinen katse, nahkahousut, "Sammumaton polte"... Minä olisin mielelläni nähnyt ne jo poistetut pornahtavat viiksetkin, joista promokuvien julkaisun jälkeen nousi melkoinen kohu. Magda oli saanut sukat pyörimään jaloissa ja pohdinkin, että mikäs nyt kun kreivi ei saa samaa aikaan. Ja tadaa, sitten olikin vuorossa "Carpe Noctem" (näin minä asiantuntevasti osaan nimetä tietyn unikohtauksen) ja paikalle pölähti nahkahousuinen kreivi avonaisine paitoineen ja minä näytin peukkua vierustoverilleni ja pyyhkäisin ohimennen kuolavanan suupielestäni. Toimii!

Kreivi ja proffa jammailevat 

 Erikseen täytyy tietysti mainita myös kreivin hurmaava poika Herbert (Samuel Harjanne), joka teki kaikkienaikojen näyttävimmän ja mieleenpainuvimman pikapyrähdyksen lavalla ensiesiintymisessään. Väliaploodit ja innokkaat huudahdukset kaikuivat katsomosta, ja syystäkin. Varsin viekotteleva näky Herbert oli myös kylpytakissaan kutsuhuutoja laulellessaan, ja siinä Alfredia kyllä vietiin sata-nolla.

Repikääs tästä, tuumii Herbert!

 Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin vampyyrikööri pukuineen ja maskeineen. Mitä enemmän hyytävänihanaa porukkaa lavalla kiemurtelee, sen enemmän meikäläinen nautiskelee. Michael Jacksonin Thriller-videon ensiesitys muistuu aina mieleeni, ja samanlaista vaarallista ja ah niin kiintoisaa on laumassa verenhimoisia, Robert Smithin näköisiä tyyppejä. Ihan sama, onko naisia vai miehiä, kaikki kelpaa minulle.

 Yllättävän hyvin lavastevaihdot toimivat ja kätevästi eteemme avautui niin majatalonäkymät, kreivin linnat portaikkoineen, hautuumaat kuin kryptatkin. Hitusen häiritsi muutamaan kertaa näkyvästi töröttävät pyörät. Toki ilman niitä ei lavasteita äkkiä paljoa pyöritellä, mutta olisi ne kai voinut peittää jollain rotalla tai verihyhmällä? Onneksi edessäni istui aika pitkä mies, joka muutenkin peitti näkyvyyden välillä liiankin hyvin, eli jouduin vähän kurottelemaan. Kaula pitkällä kun kurottelee...lieni siis taka-ajatuksiakin. Josta tulikin mieleeni, että aion viritellä makuuhuoneeseeni paljun tai kylvyn ja lauleskella enemmän, josko joku tulisi parvekkeen kautta vokottelemaan. Kunhan jättää pois sen Lordi-henkisen siipi/viittavirityksen, jonka kera kreivi kylpyhommia laskeutui häiritsemään.

 Muutama rehellinen soraäänikin : en pitänyt Koukolista (Juha Jokela) enkä maneereihinsa uponneesta Risto Kaskilahdesta Chagalina. Kiintiö sitä huumoria tuli jo kerran aiemmin täyteen, jonka jälkeen annoin vielä uuden mahdollisuuden ja hyvin toimikin vähän aikaan. Nyt täyttyi kaskilahtikuppi taas ääriään myöten, ei kauheasti naurattanut.

 Lopputiivistelmä ja kieli pois poskesta toviksi: HKT:n Vampyyrien tanssi on hyytävänihana ja ammattitaitoinen kokonaisuus. Puvuista ja vampyyreistä ja kattokruunuista täydet kympit. Moninkertainen eläköönhuuto Petrus Kähköselle, Raili Raitalalle, Mikko Vihmalle ja Laura Alajääskelle eritoten, ja koko ensemblelle. Vai voiko vampyyreille eläköönhuudella? Mikä olisi vastine? Eläköön ainakin Eeva Kontu ja koko orkesteri!

 Käsiohjelma oli myös hyvä esimerkki siitä, miten tehdään kiintoisaa luettavaa. Herkullisia kuvia, sopivasti historiikkia niin itse musikaalista kuin vampyyreistäkin, biisiluettelo, taustaa työryhmästä. True Blood ainoastaan loisti poissaolollaan, siitä pieni miinus. Eric Northman ja nahkahousut! (meinasin ensin kirjoittaa Eric Forrester, voi apua!)

 Lienikö sitten vampyyripiilareissani syy siihen, että ratikkamatka Helsingin rautatieasemalle vaihtui lennossa kävelymatkaan miesseurassa Pasilan asemalle ja baariin? Löysin asemalta vitosen setelin ja oitis tuhlasin sen karpalolonkeroon, punaista sen olla pittää. Baarimikkonainen ei katsellut silmiini yhtään sen enempiä, oli kai tottunut pistäväkatseisiin asiakkaisiin.

 p.s jos musikaali tehdään vähän kieli poskessa, niin tehdään blogikirjoituskin. Sitä saa mitä tilaa. Rakkaudella tämä oli kirjoitettu, ja onhan se selvää, että olen jo lähtökuopissa katsomaan toistakin miehitystä. Itse asiassa muutamankin kerran. Siitä lisää myöhemmin ja lisää kuvia... Linkittelen tähän asiantuntijalausuntoja, kunhan niitä toisen enskarin jälkeen esim. Lauralta ja Siiriltä ilmestyypi.

esityskuvat (c) Mirka Kleemola, HKT

(näin esityksen kutsuvieraana)