maanantai 9. tammikuuta 2017

Teatterikärpäsen vuoden 2016 kohokohdat

Hei kaikille pitkästä aikaa! Tauko venähti odotettua pidemmäksi, sillä tietokoneeni sippasi joulun jälkeen ja oli liki pari viikkoa huollossa. Viime viikolla oli tarkoitus avata Teatterivuosi 2017 ensimmäisellä reissullakin, mutta esitys olikin peruttu joten sekin siirtyi viikolla. Loppuvuodesta olen julkaissut perinteisesti koosteen kuluneen vuoden parhaista esityksistä. Tällä kertaa listaan kohokohdat velipuolikuutyylisesti "ranskalaisin viivoin" ja liitetään joukkoon muutama kuvakin.

 Eri esityksiä tuli nähtyä 122 (suuntahan oli selkeästi laskeva, edellisenä vuonna 108 ja tarkoitus oli vähentää...) ja siihen päälle muutama tuplaus sekä HKT:n Vampyyrien tanssi yhdeksän kertaa. Lisäksi viime vuonna kävin tiettävästi 21 kertaa elokuvissa, luin yli 50 kirjaa, kävin kuudessa konsertissa ja töissäkin on käyty, vaikkei siltä vaikuttaisi.

 Teatterikärpäsen vuoden 2016 kohokohdat summittaisessa aikajärjestyksessä:

- Vampyyrien tanssi (HKT) ja kaikki siihen liittyvä erikoislaatuinen toiminta #TeamGustavineen, sukkahahmoineen ja pikamaskeineen

Sukkatyypit (kuva HKT:n Instagram) 

- Professori Abronsiusten Timonen/Leppänen erikoiset kirjalöydökset
- Miiko Toiviainen ihan missä tahansa (Vampyyrit, Täpäräteatteri, TeaKin improt, Vartiovuoren Eemeli, 24Hour Plays ja lisäksi törmäämisiä milloin missäkin teatteriesityksessä)
- Mikael Saari (Cats-musikaalikonsertti, UIT sekä Turun Rock of Ages)
- Läski (Teatteri Takomo) ja elämäni henkilökohtaisin blogikirjoitus
- Kultalampi (Hämeenlinnan Teatteri)
- Meriteatterin Tampereen vierailut (Laulu on meren laulu ja Eikä merta enää ole)
- Timo Rissasen taiteilijajuhlat Imatralla ja Kiti Kokkosen ja Titta Jokisen kanssa kirmailu hotellin käytävillä
- Pasi was here (KOM-teatteri)

kuva KOM-teatteri 

- Johannes Holopaisen tapaaminen rakkaan nuoruudenystävän kanssa esityksen jälkeen
- Markus ja Mikko Virtanen (veljekset) samalla lavalla Miehiä ja ihmisiä-näytelmässä (HML  Teatteri)
- Mahdolliset maailmat (Kansallisteatteri)
- Sugar ja Jossain pohjoisessa (Kotkan Kaupunginteatteri) samalla reissulla

Jossain pohjoisessa (kuva Kotkan KT) 

- Grease-musikaali (Valkeakosken Teatteri) ja lauma nuoria kundeja t-paidoissaan
- Punainen viiva (RedNoseClubin vierailu Riihimäellä) ja klovnien halailu esityksen jälkeen
- Ralph Fiennesin lempeä katse ja nimikirjoitus The Master Builderin jälkeen Lontoossa
- Ruokahissi (Jyväskylän Kaupunginteatteri)
- Play rape (Kansallisteatteri) ja Lapualaisooppera (Vanha Ylioppilastalo) samana päivänä
- Toinen katse (Teatteri Siperia)
- Miska Kaukonen pahistelemassa Robin Hoodin Sydämessä (Turun Kaupunginteatteri)

Oula Kitti ja Miska Kaukonen (kuva Turun KT) 

- Hamletinkone (KOM-teatteri)
- Eino Heiskanen minihameessa, kultaisissa speedoissa ja ihan omissa vaatteissaankin (TeaKin Beverly Hills 90210, Kulttuuritalon Rocky Horror Show ja erikoiset tapaamiset)

Gimli ja Aragorn eli minä ja Eino 

- Kurjat (Kaarina-teatteri)
- Jari Ahola Kirkan roolissa (Suomen Kesäteatteri Valkeakoskella)
- Jani Koskisen viikset (katso edellinen)
- Takkutukkakeiju (Teatteri FAQ, Tampere)
- Remote Helsinki
- Niskavuoren Heta (Paimion Kesäteatteri)
- Viiksitohtorin uusi tuleminen Vartiovuoren Eemelissä Mikko Kauppilan muodossa
- Nunnia ja konnia (Samppalinnan Kesäteatteri)
- Maria Lund (katso edellinen, John the Baptist-oratorio ja joulukonsertti)
- Martti Mannisen viikset (Nunnia ja konnia)
- Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa Tampereen Teatterikesässä (Seinäjoen KT:n vierailu)
- Vadelmavenepakolaisen viimeinen näytös (yönäytös) Laajavuoressa (Eurooppa Neljä)
- Työviksen syyskauden avajaiset ja niin paljon tuttuja, että unohdin ottaa kakkua
- Tuukka Huttunen aina ja iankaikkisesti

Minä ja Tuukka (kuva Katri Leikola) 

- Siipirikko (Valtimonteatteri)
- Unto Nuora kuumana rastatukkavampyyrinä ja syksyn Shrekin susihukkana mekossa
- Petrus Kähkönen -fanituksen herääminen
- Komisario Palmun erehdys vihdoinkin väreissä (HKT)
- Iikka Forssin haastattelun hiominen ja julkaisu  
- Pekka Laiho Casanovan roolissa (Kenraali ja Casanova, HKT)
- Ulkomaalainen (Tampereen Teatteri)
- Ville Majamaa aina ja iankaikkisesti
- Saturday Night Fever (Kotkan KT)
- Toni Harjajärven laulama "Musta yö/Tragedy" (katso edellinen)
-  Tapaus Hamlet (Teatteri Harakka ja vierailu Eräs Teatterissa Hämeenlinnassa)
- Vertigo (Lahden Kaupunginteatteri)

Vertigo (kuva Lahden KT)

- Sara ja Erik (Työvis)
- kotimatka Tampereelta Hämeenlinnaan Ilkka Heiskasen kyydissä ja keskustelu variksista
- Meidän luokka (Espoon Teatteri)

Meidän luokka (Espoon KT) 

 - Kasvonsa menettänyt mies (Kanneltalo)
- Timo Välisaaren haastattelu ja Timon tarjoamat ranskalaiset Hesessä
- Orkesteri - The Everlast (Lahden KT)
- Toiverunolaatikko Hämeenlinnan Teatterin aulassa, Jaakko Vaakko Vesirotta ja Saarikosken "Pentti, olen siirtänyt kirjoituskoneen"-runon aiheuttama kollektiivinen hepulikohtaus
- Bonnie ja Clyde (Teatteri Jurkka)
- Kalenteritytöt ja Johanna Reilinin taiteilijajuhla (Hämeenlinnan Teatteri)
- Viita 1949:n musiikki (Työvis)
- Kilpakosijat (Työvis)
- Näytelmä joka menee pieleen (Tampereen Teatteri)
- Risto Korhoset (katso edellinen)
- Noitavaino (Teatteri Takomo)
- Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus (Työvis)
- XL (Ylioppilasteatteri) ja Elias Salosen näkeminen vihdoinkin lavalla
- Hamlet (Miniteatteri)
- 24Hour Playsin viimeisen näytelmän haka-tanssi (Q-teatteri)
- iltajuna Tampereelta Hämeenlinnaan teatterin jälkeen ja sitä edeltänyt nettikirjoittelu

 Mikä näistä nyt sitten oli mielestäni paras näytelmä vuonna 2016? Pitkälle alkusyksyyn olin vahvasti sitä mieltä, että paras on ja tulee olemaan Jyväskylän Ruokahissi, mutta sitten tuli Lahden Vertigo ja Espoon Meidän luokka... En osaa päättää, mikä näistä kolmesta olisi ehdoton ykkönen. Nuo kolme saavat siis jakaa ykköstilan. Kaikki olivat t-o-d-e-l-l-a loistavia (Vertigo mahdollista nähdä vielä, muutama esityskerta jäljellä).

 Teemu Palosaaren roolityö Vertigossa teki minuun (ja moneen muuhunkin) suuren vaikutuksen. Hänen kohdallaan jouduin myös vähän pohtimaan, että oliko siinä ainesta Vuoden Paras-tittelin haltijaksi. Oli kyllä, mutta kyllä voiton vei kuitenkin The One and Only Sauli Suonpää Ruokahissistä. Onnea Sauli, suosikki piti johtonsa loppuun asti!

Henri Halkola ja Sauli Suonpää Ruokahissistä (kuva Jyväskylän KT) 


Vuoden Yllättäjäksi haluan nimetä Kaarina-teatterin Kurjat-näytelmän.

 Television puolella on tullut myös nähtyä herkullisia roolitöitä. Niistä haluaisin mainita Maikkarin sarjan Ex-onnelliset, jossa etenkin Mikko Nousiainen, Jarkko Pajunen ja Anna-Leena Sipilä jäivät lähtemättömästi mieleeni. Kohutussa Sorjosessa parhaiten loisti ehdottomasti upea Anu Sinisalo. Kannataa tsekata Kotikatsomossa parhaillaan pyörivä kolmiosainen Rakkaus ja laki, sarjan toinen osa "Vanhempien rakkaus" teki minuun äärimmäisen suuren vaikutuksen. Lukemistani kirjoista mieluisin taisi olla Reidar Palmgrenin "Kirpputori". Löysin Yle Areenasta myös kuunnelmat ja nythän siellä alkoi Komisario Koskisen seikkailujakin, nimiroolissa muuten Tommi Korpela!

 Olin jo aikeissa lopettaa koko bloggaamisen ja teatterissa ramppaamisen, mutta jos nyt sitten vielä tämän vuoden ainakin jatkaisi. Tahti kuitenkin hiljentyy (tällä kerralla ihan oikeasti), työasioissani tapahtuu lähikuukausien aikana isoja muutoksia, jotka jatkuvat koko vuoden ja aion keskittyä niihin kunnolla. Teatteriin en ehdi enkä jaksa niin usein lähteä ja vähän jo mietin, että mitä kaikkea kevään ohjelmistosta pystyisi surutta jättämään kokonaan näkemättä ilman stressiä siitä, että sitten myöhemmin harmittaisi enemmänkin. Kevään tärppilistan jätän tällä kertaa tekemättä kokonaan. Itselleni kevätkauden odotetuimmat esitykset ovat Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland-musikaali sekä Työviksen Kissa kuumalla katolla-näytelmä.

 Olisi kiintoisaa kuulla, mitkä esitykset tekivät teihin viime vuonna vaikutuksen, joten rohkeasti kommentoimaan!

7 kommenttia:

  1. Alkuvuodesta Työviksen Niin kuin taivaassa oli koskettava ja TYK alumniteatterin RENTissä oli nuoria lahjakkuuksia - musikaali itsessään teki myös suuren vaikutuksen. Syksyllä Työviksessä Kilpakosijat, kansantanssijana arvostin hyvin toteutettua musiikkia ja koreoita. TTn Ulkomaalainen ja Näytelmä joka menee pieleen viihdyttivät kovasti. Halme-Korhonen-Majamaa -akseli ei petä koskaan.
    Tälle vuodelle olisivat Cats, Spring Awekening ja Viulunsoittaja katolla, jos edes jonkun niistä näkisi niin olen tyytyväinen. HKT:n Kirka kiinnostaa myös, sillä olisi mielenkiintoisa verrata sitä Valkeakosken esitykseen.

    VastaaPoista
  2. Wau, mahtava lista. Minulle teatterivuoden 2016 parhautta olivat Keuhkot ja Meidän luokka. Myös Sotilaspoika ja Pasiwashere tekivät erityisen vaikutuksen.

    VastaaPoista
  3. Vampyyrit, Nunnat ja konnat, Reinikainen ja Tartuffe riemastuttivat "männävuonna" erityisesti. Sokerina pohjalla Mika Nuojuan huikea monologi Pöljänpojan vakuutus.

    VastaaPoista
  4. Wou! En ollenkaan tajunnut miten paljon olet käynyt tänä vuonna katsomassa esityksiä ennen tätä listaa! Kävin katsomassa tänä vuonna 50 esitystä ja parhaimpien joukossa olivat Ryhmäteatterin Farmi, Q-teatterin Tavallisuuden Aave ja Kellariteatterin Erotila. Myös Kansallisteatterin Tabu oli äärimmäisen vaikuttava mutta en laske sitä tämän vuoden listaukseen, koska koin sen ensimmäisen kerran vuonna 2015.

    Tänä vuonna yritän käydä käydä kokemassa teatteriesityksiä Helsingin ulkopuolella. Nyt harmittaa, että Meidän luokka jäi kokematta vaikka se on saanut ylistyksiä vähän sieltä sun täältä. Näin helsinkiläisenä koin Espoon olevan liian kaukana, enkä sen takia koskaan käynyt katsomassa esitystä. Nyt hävettää.

    VastaaPoista
  5. No, pari muuta bloggaajaa on nähnyt vielä enemmän kuin minä... Kannattaa kyllä jalkautua Helsingin ulkopuolellekin teatterin perässä, ylläreitä voi tulla vastaan. Toi Meidän luokka oli kyllä huikea, harmi ettei se jatkanut kevätkaudelle enää. Häpeään ei sentään lie syytä (harmitukseen kyllä...).

    VastaaPoista
  6. Kiinnostavia oli nää sunkin viime vuoden jutut. Paljon samoja on itsellä ja kyllä se Meidän luokka ja Vertigo korkealla on munkin parhaiden listallani :-) Toivottavasti törmäillään tänäkin vuonna esityksissä ja vaikka muutenkin, jos ei niissä!

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).