maanantai 11. helmikuuta 2019

Pasi was here / Lahden Kaupunginteatteri

Pasi was here / Lahden Kaupunginteatteri, Eero-näyttämö

Ensi-ilta 16.1. 2019, kesto noin 2h 45min (väliaikoineen)

Teksti Veikko Nuutinen
Ohjaus Satu Linnapuomi
Lavastus ja pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho
Valosuunnittelu Tiina Hauta-aho ja Jouni Nykopp
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo

Rooleissa : Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Liisa Vuori ja Tapani Kalliomäki

 Viime kesänä ajelimme lomareissulla Savonlinnan suunnalla. Yhtäkkiä ohitimme kyltin, jossa luki "Kellarpelto". Huusin kovaa "PASI!" ja sitten selostin kuskille parhaita paloja Pasi was herestä, vaikka hänkin oli nähnyt näytelmän kertaalleen Tampereen Työväen Teatterissa. Itselläni oli kokemusta myös KOM-teatterin kantaesityksestä vuodelta 2016. Aivan mahtavaa on se, että nyt on mahdollista nähdä jo kolmas ja jälleen erilainen versio samasta tekstistä.

Pasi 

 Laukaus. Helsingissä omassa kuplassaan ilmeisen tyytyväisenä (?) elelevä Hemmo (Teemu Palosaari) saa yllättäen kuulla lapsuuden-ja nuoruudenaikaisen parhaan ystävänsä Pasin (Jarkko Miettinen) lähteneen täältä oman käden kautta. Pitäisi kirjoittaa hautajaisiin jotain tyyliin "Pasin muistoa kunnioittaen/vaalien", mutta oikeita sanoja ei meinaa löytyä sitten millään. Jostain tupsahtaa mieleen muisto päiväkotiajoilta, kun Pasi ja Hemmo esittivät yhdessä hienon pikkuisen näytelmän käärmeenlumoojasta ja käärmeestä, jolla on päässään vihreät sukkahousut. Muistosta tulee hyvä mieli, ja Pasi on täällä taas. Ja kun oikeita sanoja ei löydä, ne voi keksiä itse. Rentso tinksori rentso.

 Hemmo ja myös helsinkiläistynyt Turnajaiskeppi (Liisa Vuori) lähtevät yhdessä nostalgiamatkalle Savon sydämeen, etsimään jotain mitä ei enää ole ja etsimään kenties myös syytä sille, miksi Pasi teki niin kuin teki. Mielessä varmaan kaihertaa tunne siitä, että olisiko teko voitu jotenkin estää... Jo matkalla tavataan varsin tyylitietoinen Lörtsymies (Tapani Kalliomäki) ja perillä koetaan mm. kummallinen keskustelu siitä, kenellä on viimeisintä huutoa oleva Kärcher-painepesuri. Omanlaisensa kupla Savonlinnassakin.

 Savonlinnassa pyöritään tutuilla kulmilla, napsitaan selfieitä ja muistellaan päiväkotiaikoja, joissa jöötä piti tarhatäti from hell, eli Sinikka Pillukka-Pallukka-Pollukka (Tapani Kalliomäki). Täti on kuin Ilmestyskirjan peto huudellessaan savun keskeltä käskyjään ja viskoessaan kerhotossuja pitkin estradia. Kerhotossut tuntuvat huvittavan aika monta katsojaa, kenelläpä meillä ei olisi niistä jonkinlaisia kokemuksia. Omani olivat punaiset.

Sinikka pitää jöötä. Huomatkaa kauheat pipot...

 Pasi - ilkikurinen veijari, jolla aina jotain oveluutta mielessään ja katseessaan. Innostusta, elämäniloa, hulluja ideoita. Pasi oli tavallisesta duunariperheestä, jossa lauantai-iltaisin istuttiin kylpytakit päällä ja saunalimsat käsissä yhdessä katsomassa illan tv-tarjontaa eli Napakymppiä. Hemmo kadehti Pasia ja Pasin normaalia perhettä, itse kun eleli yksinhuoltajaäidin kanssa, joka sattui pahaksi onneksi olemaan vielä hullu ja yliopistolla hommissa eli tyhmä lesbo. Pasi oli luokkakuvissa aina luokan coolein jätkä. Pasin luona oli aina kivaa ja yhteistä tekemistä piisasi, milloin pelattiin Amigalla, milloin soitettiin ilmakitaraa kunnon musiikin tahdissa. Ihan toista kuin Hemmon kotona kirjojen ja äidin nolojen jumppahetkien keskellä. Pasilta oppi niin murteen kuin loves-testin, joystickien kanssa vatkaamisen kuin oudolla tavalla kiehtovan ajatuksen siitä, voisiko kaksi poikaa olla "sillai", välissä vain ohut talouspaperi...

 Pala nousee kurkkuuni, kun jotenkin matelijamaisen nihkeä opettaja (vaihteeksi T. Kalliomäki) nöyryyttää Pasia koko luokan edessä ja mieleeni nousee muutamakin muisto omilta kouluvuosiltani. Eipä silloin ollut Sepultura aiheena vaan esimerkiksi hirvi, naula ja neula. Silloin nauratti, mutta eipä naurata enää. Ei huvita myöskään se, miten pienestä joutuu epäsuosioon ja koulukiusatuksi. Ainut keino selvitä on kiusata itse - tai hankkia edes samanlaiset lenkkarit. Onko niin? Ja yllättävää kyllä, tällä kertaa tulee surullinen olo myös eeppisen Laktoosilerssin puolesta (roolissa tietysti Tapani Kalliomäki). Tyyppi odottaa kuin kuuta nousevaa tiettyä puhelua ja joutuukin Akne-Jamon toimesta karkean pilan kohteeksi. Marienhofin tunnarin tahdissa vedetään kyllä varsin näppäriä karateliikkeitä ja kurkipotkuja. En oikein tiedä ketä katsoisin, Dick Lactosen hampaat meinaavat viedä huomioni täysin. "Kick it, Dick!" Ja onhan Sarah Young (Liisa Vuori) varsin näyttävä ilmestys myös.

Hemmo ja Pasi Laktoosilerssin kiljubileissä

 Koteja, joissa on aina joku odottamassa ja valot päällä, lumi satelee kauniisti kuin lumisadepallon sisällä. Ympärillä paha maailma, mutta pallon sisällä aina kaikki hyvin ja turvallinen olo. Ei työttömyyttä, ei syrjäytymistä, ei synkkiä pannuhuoneita ja muita loukkoja. Mikä vei Pasilta elämänilon ja kaiken toivon? Surun murtama duunari-isä Savonlinnasta poistuu hiljaa näyttämöltä.

 Rakastan tätä näytelmää. Jokaisella katsomiskerralla olen löytänyt siitä uusia tasoja, uusia ajatuksia, uusia näkökulmia. Tässä Lahden versiossa pidin erityisesti lavastuksen valtavista filmirullista ja sydäntäriipaisevasta muutoksesta Pasin silmissä ja koko olemuksessa. Jotenkin hirmuisen uskottava roolisuoritus Jarkko Miettiseltä, ja Pasin ja Hemmon yhteisissä hetkissä oli juuri oikeanlaista, aitoa meininkiä. Teemu Palosaaren hymy taas valaisee synkimmänkin päivän ja sitä muistellessa pimeähkö ajomatka Lahdesta takaisin kotiin sujui tuosta noin hyvillä mielin.


 Pasi was here. Menkää nyt ihmeessä katsomaan! Saa nauraa, saa liikuttua, saa muistella omaa nuoruuttaan ja mikä parasta, saa ajatukset raksuttelemaan. Näitä paseja on Suomi täynnä. Teki mieleni kaivella vanhat luokkakuvat esiin ja miettiä, mitäköhän tuollekin mahtaa kuulua. Kaikkien nimiä ei enää edes muista. Aika moni on varmasti jo unohtanut minunkin nimeni.

 Loppuun vielä rentso tinksori.

Esityskuvat (c) Aki Loponen

(Näin esityksen ilmaisella kriitikkolipulla, kiitos Lahden Kaupunginteatteri!)

2 kommenttia:

  1. Mitenkäs murre luonnistu? Tampereella hyvin, koska oli itäsuomalanen esittäjä. En kestä kahtoa, jos murre ei tule luontevasti ja aiosti. Tarkotus ois mennä kahtomaan tämä, teksti on sen verran hyvä ja Kalliomäestä olen aina tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin luonnistui ainakin mun korvaani! Kandee kyllä mennä tämäkin katsomaan, on niin erilainen kuin Treen versio. (ps. Olen jututtanut tammikuussa erästä Vatasen Jussia, saisi nyt julki sen vielä...)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).