sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Monty Pythonin Spamalot / Törnävän Kesäteatteri, Seinäjoki

Monty Pythonin Spamalot / Törnävän Kesäteatteri, Spamajoki

Suomenkielinen kantaesitys 6.7. 2019, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Eric Idle
Sävellys John Du Prez ja Eric Idle
Ohjaus Mika Eirtovaara
Suomennos Mikko Koivusalo
Lavastussuunnittelu Juho Lindström
Pukusuunnittelu Riikka Aurasmaa
Musiikin tuotanto Pekka Siistonen/Stone Factory Oy
Koreografia Jyri Numminen
Kampaukset, peruukit ja maskeeraus Karoliina Mäki
Äänisuunnittelu Sami Lust

Rooleissa : Juha Hostikka, Anna Victoria Eriksson, Henrik Hammarberg, Aku Hirviniemi, Olli Rahkonen, Ville Orttenvuori, Lauri Ketonen, Pihla Pohjolainen, Annina Rubistein, Eeva Markkinen ja Jyri Numminen

Camelotissa on pöhinää 

 Tulipahan sekin ihme itse koettua, että näki lehmän lentävän...

 Melkoista huutoa kuului täällä kun korviini kantautui ensimmäistä kertaa, että Seinäjoen Kaupunginteatteri tekisi Törnävän Kesäteatteriin Monty Pythonin Spamalot-musikaalin ensimmäistä kertaa suomeksi. Nyt olisi eeppistä kamaa tuloillaan, sikälimikäli suomennos saataisiin toimimaan näissä olosuhteissa ja muutama muukin juttu natsaamaan kohdilleen. Seinäjoella on näemmä tapana tehdä kulttimaineessa olevista jutuista omiaan (Rocky Horror Show, Vampyyrien tanssi ja nyt tämä). Ensi-iltaviikonloppuna olisi ollut paljon muutakin luvassa vaihtoehtoina Kajaani tai Salo, mutta lakeuden kutsu oli vahvin ja niin löysin itseni ensin Hotelli Sorsanpesästä ja sieltä Spamalot-polkua pitkin itse kohteeseen. Polun varrelle oli ripoteltu kaikenlaista, joista hyvällä mielikuvituksella varustettu henkilö saa irti vaikka mitä. Itse tosin luennoin historioitsijatyylisesti muinaisista 90-luvun Provinssirockeista "muistaakseni meidän teltta oli joskus tässä" ja "muistan istuneeni EHKÄ tässä kivellä".

Spamalot-polun alkulähteillä 

 Musikaali perustuu "Monty Pythonin hullu maailma" -leffaan vuodelta 1975 (pöhkö suomennos, joka ei kerro yhtikäs mitään itse leffasta paitsi ehkä sen, että kaikenlaisia hulluja käänteitä on luvassa). Alkuperäiseltä nimeltään leffa on "Monty Python and The Holy Grail" ja tästä voi jo vähän arvailla mikä on meininki. Musikaali Spamalot sai ensi-iltansa 2005 ja itse olen sen nähnyt Lontoossa vuonna 2013. Muistan esityksestä ainoastaan sen, että vieressäni istunut tuntematon jätkäkaksikko oli kyynärpäitään myöten suklaassa (kun toisen käsissä ollut suklaanamipussi suli siinä tohinassa epämääräiseksi velliksi), lavalla läpsittiin samaan aikaan kaloilla päin naamaa ja minä kaiken hysteerisen nauruni keskellä sain huudettua sekaan olevani itsekin Suomesta kotoisin. Mentiin heittämällä jonkun naururajan yli ja kierrokset lisääntyivät koko ajan, ja siitä eteen päin oli oikeastaan aivan sama, mitä itse lavalla tapahtui kun kaikki asiat naurattivat.

Järven Neito ja Sir Galahad 

 Leffan olen nähnyt muutaman kerran, parilla ekalla katsontakierroksella pudistellut päätäni ja miettinyt, että eihän tässä ole järjen häivääkään. Ja se se onkin leffan ja käsiksen suola ja sokeri. Järjettömyydessä piilee tietynlaisen nerokkuuden ydin silloin kun se tehdään oikein. Aluksi ihan tolkullisille hahmoille tapahtuu omituisia käänteitä, väki puhuu pöhköjä tai asiaankuulumattomia, laulaa kaikenlaista ja meno on paikoitellen absurdia ja anarkistista samaan aikaan. Ja joka väliin Terry Gilliamin animaatioita, joissa voi tapahtua ihan mitä vaan. Varmuuden vuoksi leffa tuli katsottua muutama päivä sitten muistin virkistämiseksi ja se aiheutti kiehtovaa kutkutusta. Ajai, mitenköhän TÄMÄ kohtaus on toteutettu Seinäjoella...

 Niin. Legendaarinen Graalin malja. Sitä lähtee komeaääninen kuningas Arthur (Juha Hostikka) kera uskollisen "ratsunsa" Patsyn (Lauri Ketonen) etsiskelemään, vaan ensin pitää haalia eeppiselle matkalle mukaan sekalainen joukko ritareita. Alussa kuullaan asioita tietysti hiukan väärin ja tanhuamiseksi ja kaloillaläiskimiseksihän se menee. Niinhän meillä täällä Suomessa on tapana. Etsintäreissulla tulee ritareiden (Sir Robin/Henkka Hammarberg, Sir Lancelot/Aku Hirviniemi, Sir Galahad/Olli Rahkonen ja Sir Bedevere/Ville Orttenvuori) lisäksi eteen kaikenlaista : varsin huomionkipeä ja sopivan överi Järven Neito (Anna Victoria Eriksson, joka pääsee revittelemään roolissa oikein kunnolla ja ääntä kyllä riittää) kera upeiden tanssijoiden (Pihla Pohjolainen, Annina Rubinstein ja Eeva Markkinen), laulavia ruumiita ja yksi joka ei meinaa millään kuolla, tornissaan pelastajaa odottava ja sateenkaarivärein huoneensa sisustanut eteerinen prinssi Herbert (Jyri Numminen), pensaikkokauppias, ritarit jotka hokevat NI!, Timppa-niminen savuava velho ja hirvittävin peto mitä maailma päällään kantaa.

Solvauksia satelee ja vähän muutakin 

 Oma lukunsa on sitten linnästään ränskänkieelisiä sölväyksiä hyytelevät miekkoset. "Minä pieeeräisen syyrin piirrttein sinyn syynttääsii", huutelee Hirviniemen Aku ja naurultani ehdin miettiä, jotta mahtaako pokka pettää vai irtoavatko viikset ensin. Ja sitten jo paikalle rientää can-can -tanssijaa ja kärrätäänpä mestoille myös jättikokoinen puinen pupu. Mutta miksi? Ja lehmät ja muut elikot lentelevät katsomoon asti. Jostain kaikuu kovin tutunkuuloonen Jumalan ääni vahvalla murtehella ja alkaa tehdä välittömästi mämmiä mieli. Kohdataan Musta Ritari, jota ei pieni lihashaava tunnu häiritsevän. Vaan mihin tarvitaan Pyhää Käsikranaattia ja miten tähän liittyy luku kolme (ei suinkaan neljä eikä missään tapauksessa viisi, vaan kolme)? Pysyikö urhean Sir Robinin housut puhtaana? Miksi lavalla käy Jorma Uotinen, Vesku Loiri ja eräs viisuedustaja? Varpuset ja kookospähkinät - miten nämä liittyy toisiinsa? Miten sujuu kouluratsastustyylinen liikehdintä ratsukoilta? Millainen on tällainen laulu? Ja mikä tärkeintä - löytyykö sitä hiton maljaa?

Arthur, Patsy ja NI!-ritarit 

 Elokuvan nähneet ja Monty Pythonin huumorin ystävät saavat tästä spektaakkelista kyllä eniten irti, mutta kyllä tästä kannattaa muutenkin nauttia vaikkei tietäisi ennalta yhtään mitään. Kyseessä kun on varsin toimiva musikaali täynnä toinen toistaan näyttävämpiä tanssi-ja laulunumeroita, jotka pistetään paikoitellen reilusti ja räväkästi yli. Tuntuu, että jostain on salaa haalittu lisää porukkaa lavalle- niin nopeasti vaatevaihdot tapahtuvat ja mitenkäs tuo jo nyt on tanssimassa tuossa kun äskenhän tyyppi oli aivan toisenlaisissa tamineissa. Hyvin on koreografi Jyri Numminen saanut porukan joraamaan ja pistämään jalalla koreasti, ja hän itse vetelee mukana sellaisia muuveja, että niitä katsoo suurella ilolla ja nautinnolla. Muutenkin pidin suunnattoman paljon nimenomaan Nummisen lukuisista sivuhahmoista -  niistä mainittakoon mm. se tyyppi joka ei millään meinaa kuolla sekä iloisesti urhean Sir Robinin mahdollisista kohtalonkäänteistä lauleskeleva trubaduuri.

 Ihanaa, että kerrankin on panostettu kunnolla puvustukseen! Harvoin kesäteatterissa näkee näin upeita luomuksia ja näin paljon kiiltoa ja kimallusta. Bravo, Riikka Aurasmaa työryhmänsä kera! Lavastus on toimiva ja samalla jotenkin sympaattisella tavalla kotikutoinen, kun milloin mistäkin tärisevästä tornista ilmestyy hahmoa ja puita, pilviä ja jalkoja ja käsiä maljoineen rullataan esiin sieltä sun täältä. "Jostain syystä" koko ajan odotin, että lopuksi olisi yläilmoista vielä ilmestynyt valtava jalkaterä.

Troijan jänis ja hihittelyä sivummalla 

 Pakko kehua myös Mikko Koivusalon suomennosta. Moni sanaleikki meni kertakuulemalla valitettavasti ohi, muistikapasiteettini kun on rajallinen enkä tee muistiinpanoja esitysten aikana koskaan. Ihan siksi tekisi mieleni matkata uudestaankin lakeuksille tätä katsomaan, jotta saisin poimittua tekstin joukosta esimerkiksi sopivia solvausilmaisuja jatkokäyttöä varten. On todettava myös, että Mika Eirtovaaran ohjauksia katsoessani olen takuulla nauranut eniten (Näytelmä joka menee pieleen Tre ja Turku + tämä).

 Takaraivo nauramisesta kipeänä (NI!-ritareiden ja ranskalaissolvaajien aikana meinasi tuttu kärvähdys käydä) suuntasimme takaisin hotellille ja aikaisin nukkumaan, mutta niin vaan hetkeä myöhemmin löysin itseni uudestaan heilumasta tappajapupuhelistin paidankauluksesta vilkkuen kaikenlaisissa porukoissa sisällä ja ulkona. Siitä huolimatta olimme ensimmäisinä aamiaisella ja hei, uunituoretta pannaria!


 Spamalotia kannattaa tulla kauempaakin katsomaan, ja mielelläni näkisin tämän jossain sisätiloissakin myöhemmin. Ja se katosta laskeutuva jalka, pliiiiis!

ps. Koukkasimme ennen kotimatkaa tervehtimässä tätiäni ja matkalla bongasin Samburger-nimisen grillikioskin. Kas kun ei Spamburger. Niin. Miksi välijalla ei ole myynnissä spampurilaisia?

Loppukiitoskuvasta tarkkasilmäiset havaitsevat, että Aku Hirviniemihän on Jumalasta seuraava! 

Esityskuvat (c) Jukka Kontkanen, muut kuvat (c) Teatterikärpänen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Seinäjöen Käypynginteätteri!)

2 kommenttia:

  1. Aivammahtavaa. Heräsi hillitön halu nähdä kyseinen teos!!

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).