Haastattelussa Joel Mäkinen

 "SYNTINEN - ja kaikki tietää sen!"  *

 Tein hieman laskelmia. Yhdeksän vuotta, seitsemän eri kaupunkia, 14 eri teatteria, 14 eri näytelmää. Siinä muutamia erinomaisia syitä sille, miksi olen aina halunnut jututtaa näyttelijä-muusikko Joel Mäkistä ja miksi oli aloitettava bloginpito uudestaan. Tapasimme Joelin kanssa Ravintola Lämpiössä Helsingin Hakaniemessä syyskuun lopussa 2025.

(c) Atte Mäläskä 

 

Mikkelissä Mikkelinpäivänä vuonna 1987 syntynyt Joel on horoskoopiltaan vaaka. ”Oon tosiaan Mikkelissä syntynyt, mutta ensimmäiset vuoteni asuin Jyväskylässä. Äitini työn perässä asuttiin parina talvena Ilmajoella ja Kinnulassa, kunnes muutettiin Lahden seudulle.Voin sanoa olevani ”Lahest kotosin”, sydämeltäni oon lahtelainen. Isäni asuu siellä edelleen ja oonhan mä usein Lahdessa työskennellytkin. Työn perässä oon pyörinyt todella monessa eri kaupungissa, niin teatterissa kuin keikoillakin. Tykkään liikkua ja tutkia paikkoja. Täällä Helsingissä oon asunut vuodesta 2007.”

 Miten vietät vapaa-aikaasi ja rentoudut? ”Pidän lukemisesta paljon, etenkin juonellisista teoksista. Kotimaisista kirjailijoista suosikkejani ovat Petri Tamminen ja Tommi Liimatta, ulkomaisista amerikkalaiset Paul Auster ja Richard Ford. Seuraan urheilua myös mielelläni ja tykkään itsekin pelata eri lajeja, en oo missään kuitenkaan superhyvä. Leffateatterissa käyn nykyään harmillisen vähän, suoratoistopalvelut ja oma sohva on vienyt voiton, mikä on kyllä vähän sääli. Lahdessa on vanha elokuvateatteri Kino Iiris, jonne äitini vei usein katsomaan leffoja ja pikkupoikana tuli nähtyä paljon hienoja, erikoisia indie-elokuvia. Rooli- ja strategiapelit kiinnostaa myös todella paljon, olisipa enemmän aikaa niille.”

 Ja sitten suoraan asiaan. Milloin ja miten teatterikärpänen puraisi sinua? ”Äidilläni on tärkeä asema teatterikasvatuksessani. Hän on äidinkielen ja ilmaisutaidon opettaja, ja kirjoitti kritiikkejä paikallislehti Etelä-Savoon. Hän sai lippuja esityksiin ja otti mut usein mukaansa. Ensimmäinen muistikuvani teatterista on Jyväskylän Kaupunginteatterissa näkemäni satunäytelmä, jonka nimeä en valitettavasti muista. 10-vuotiaana näin Lontoossa Cats-musikaalin ja se oli todella vaikuttava kokemus. Lahden Kaupunginteatterissa tuli käytyä usein, sieltä on jäänyt mieleeni näytelmä nimeltään Kahden maailman hotelli. Siinä oli mukana ainakin Mikko Jurkka, jonka kanssa oon päässyt itsekin näyttelemään. Kari Heiskasen ohjaama Seitsemän veljestä on jäänyt mieleeni myös. Että teatteri voi olla näin mageeta! Äidin mukana pääsin yläasteikäisenä katsomaan myös KOM-teatterin näytelmiä, äidinkielenopettajien yhdistyksen teatterireissuilla varmaankin. Bussikuljetuksella mentiin. Näin useita Reko Lundánin hienoja näytelmiä - Aina joku eksyy, Teillä ei ollut nimiä, Tarpeettomia ihmisiä ja lavalla Hannu-Pekka Björkman, Tiina Lymi, Eero Aho, Marja Packalén, Sari Mällinen... Siellä ymmärsin teatterin voiman, ja miten syvä vaikutus sillä ihmisiin voi olla. Teatterissa saa itkeä ja nauraa, puhdistava kokemus. Itse aloitin teatteriharrastuksen nelosluokkalaisena Pähkinäteatterissa, joka oli lahtelainen lastenteatteri. Sain kokea saman huumaavan tunteen, ensin katsojana ja sitten olemalla itse lavalla. Toinen merkittävä kokemus oli, kun pääsin vuonna 1999 Lahden Kaupunginteatterin Annie mestariampuja -musikaaliin näyttelemään Annien pikkuveljeä. Siellä oli vaikuttavia näyttelijöitä duunissa – Pertti Roisko, Raimo Wahlström, Panu Vauhkonen, Petri Liski ja Pauliina Kiuru. Kokemus näyttelemisestä ammattina tuli mahdolliseksi.”

Moulin Rouge (c) Otto-Ville Väätäinen

 ”Kotona tuli myöhemmin puhetta siitä, että on olemassa Teatterikorkeakoulu Helsingissä ja Näyttelijäntyön laitos Tampereella, joissa molemmissa voi opiskella näyttelijäksi. Mua muutaman vuoden vanhempi myös Lahdesta kotoisin oleva armoitettu kollegani Tuukka Leppänen oli päässyt TeaKiin ja kävi meille puhumassa lukiossa opinnoistaan. Tuli tunne, että TeaKiin pääsy on näköjään ihan mahdollista ja täysin realistinen juttu. Samaan aikaan mua veti musiikki ja soittohommat todella paljon ja mietin, että voisiko mun roolini olla muusikko, joka toimii myös teatterissa. Pallottelin näiden kahden vaihtoehdon välillä. Abivuonna hain Nätylle, TeaKiin ja musakouluihinkin. Nätyn pääsykokeet oli ensin, pääsin kolmanteen vaiheeseen. Kävi niin, että olin unohtanut verkkarit kotiin ja menin sinne farkuissa tanssimaan. Ihme jätkä, ajattelivat. En päässyt jatkoon. Egoni sai tuosta suuren kolauksen ja päätin, etten mene TeaKin pääsykokeisiin ollenkaan. Enkä mennyt! Pääsin sitten Sibelius-Akatemiaan musiikkikasvatuksen osastolle. Ajattelin, että kohtalo päätti näin ja jätän teatterisuunnitelmat täysin. Puoli vuotta olin Sibiksellä ja aloitin siviilipalveluksen lahtelaisessa Teatteri Vanhassa Jukossa, joka oli mulle tuttu ennestään yläasteaikojen TET-harjoittelusta. Mukava pienempi indie-teatteri, identiteetiltään lainsuojaton. Silloinen tyttöystäväni opiskeli Lahden Kansanopistossa ja tuli yhdessä hengailtua paljon niissä porukoissa, moni treenasi TeaKin pääsykokeisiin. Tyttöystäväni sanoi, että ”Nyt haet TeaKiin, kyllähän sä sinne oot halunnut!” ja niin me sitten haettiin sinne yhdessä. Kävi niin, että mä pääsin sisään, hän ei. Hän pääsi kyllä sitten seuraavana vuonna, emme tosin olleet enää yhdessä silloin. Ja kyllä, muistin ottaa verkkarit mukaan!”

 ”Kertomani kuulostaa vähän nousukiidolta, kun pääsin sisään tuosta noin. Mulla oli siihen aikaan vähän semmoinen pikkukaupungin kuuluisuuden identiteetti. Mulla oli bändi nimeltään Nick Arse & The Arsenicks, joka oli saavuttanut Lahdessa suosiota. Näin jälkeenpäin ajateltuna mä sain liian paljon liian nopeasti eikä se tehnyt kauhean hyvää. Se kostautui sitten TeaKissa. Egoni oli suuri, mutta itsetuntoni oli surkea. Muutkin oli hyviä, en loistanutkaan joukossa ylivoimaisena. Kaikki alkoi ahdistaa ja minäkuvani oli täysin mitätön. Aloin kärsiä todella pahasta esiintymiskammosta, ja kolmannen vuosikurssin alussa en enää pystynyt jatkamaan. Yritin päästä armeijaan, mutta koska olin jo kirjautuneena siviilipalvelukseen, se ei onnistunut. Halusin päästä teatterihommista mahdollisimman kauas. Pääsin sitten töihin Kriminaalihuollon tukisäätiölle, jossa autetaan vankilasta vapautuneita. Talven olin siellä, jonka jälkeen palasin Sibikselle ja sieltä takaisin TeaKiin. Aloin rakentaa itsetuntoani toisenlaiselle pohjalle, jotta voisin jatkossa tehdä tätä työtä. Lähtökohta ei voi olla se, että kunpa olisin mahdollisimman loistava koko ajan. Se on mahdotonta. Ehkä polkuni olisi ollut erilainen, jos en olisi ensimmäisellä hakukerralla päässyt sisään ja luullut itsestäni liikoja. Olisin joutunut haastamaan ja kehittämään itseäni enemmän, nöyrtymään asioiden äärelle. Teatterinteko on jatkuvaa kasvamista ja voit tietysti olla myös hyvä ja loistaa, mutta osana suurempaa ryhmää. Teatteri on yhteistyötä. Itsetuntoasioita moni ihminen varmasti pohtii, teatterissa se jotenkin korostuu kun olet työksesi ihmisten katseen alla. On hyväksyttävä se, että kaikki katsojat eivät pidä tekemisestäsi. Miten säilyttää vilpittömyys?”

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? Entä taiteellinen lopputyösi? ”Kirjallisen lopputyöni nimi oli ”Vastuullinen näyttelijä ja sellaiseksi kasvaminen”. Pohdiskelin siinä vastuun käsitettä näyttelijyyden ja taiteilijuuden kautta laaja-alaisesti. Yllättävän fiksua tekstiä jopa näin jälkeenpäin tarkasteltuani. Hyvä minä! Taiteellinen lopputyöni oli TeaKissa, Juho Gröndahlin käsikirjoittama ja Linda Wallgrenin ohjaama Kevätjuhla. Kandintyönä teimme VHS-ritarit, ja tämä oli jatkoa siihen. Hyvin samankaltainen maailma molemmissa. Opettajiamme oli siinä mukana myös ja kurssikavereitani. Puhun nyt siitä vuosikurssista, johon palasin. Olin kaksi vuotta pois ja aloitin kolmoskurssin uudestaan. Olin itse valmis kohtaamaan ihmisiä jälleen, ja mua kohdeltiin lempeästi. Tuntui turvalliselta. Mun rakas vuosikurssini. Valmistuimme vuonna 2015.”

We will rock you (c) Cata Portin

 

Kuka oli sinun ”kumminäyttelijäsi”? ”Mun kummini oli Juhani Laitala ja se oli hyvin arvokasta, koska hän on eri sukupolven tekijöitä. Hän teki paljon juttuja Kansallisteatterissa, kävin katsomassa niitä ja hän kävi katsomassa mua. Toinen ns. ”henkinen kummini” oli Elsa Saisio. En oo käynyt rippikoulua vaan Prometheus-leirin, joka oli teatterileiri ja pidettiin Pirkko Saision ja Pirjo Honkasalon maatilalla Villähteellä Nastolassa, ja Elsa oli siellä vetäjänä. Hän opiskeli TeaKissa niihin aikoihin, ja pyysi mua kummipojakseen. Oli hienoa keskustella hänen kanssaan teatterijutuista silloin teini-ikäisenä. Ja nythän itse saan olla Patrik Hvitsjön kummi! Arvokas kokemus sekin, ja mehän tehtiin töitä yhdessä Dingo-musikaalissa kolmena kesänä, Patrik Jonttuna ja minä Neumannina.”

 Jos nyt luetteloimaan ryhdytään, oon nähnyt sut Lahden Kaupunginteatterissa (Cats-musikaalikonsertti, Love me tender, Tootsie), Lahden Uudessa Kesäteatterissa (Mökkinaapurit), Ryhmäteatterissa (Farmi), Jyväskylän Kaupunginteatterissa (Hair), Turun Kaupunginteatterissa (Seitsemän veljestä), Helsingin jäähallissa (We will rock you), Aleksanterin teatterissa (Iloisten sielujen hotelli), Musiikkiteatteri Kapsäkissä (Murha kahdelle), Tampereen Työväen Teatterissa (Juhannustanssit), Tampereen Teatterissa (Anastasia), Rauman Kesäteatterissa (Dingo), Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa (Dingo), Helsingin Kaupunginteatterissa (Moulin Rouge) ja Hämeenlinnan Teatterissa (Murha kahdelle-vierailu). Ainakin näissä oot ollut lavalla, ja Murha kahdelle vieraillut varmaan monessa muussakin? ”Oho, kova lista. Oot nähnyt mua kyllä ihailtavan paljon! Listasta puuttuu vielä Kajaanin Kaupunginteatteri, Linnateatteri, Pesäkallion Kesäteatteri, Tampereen Komediateatteri ja KOM-teatteri.”

 Mainitse muutama roolityö, joka on ollut itsellesi merkityksellinen. ”Tosi tärkeäksi muodostui ensinnäkin Lahden Kaupunginteatterin musikaali Jekyll & Hyde vuodelta 2020. Megalomaaninen musikaalimaailman kuningasrooli, hyvän ja pahan jatkuva musertavakin taistelu samassa hahmossa. Näyttelijäntyöllisesti herkullista, miten saada fyysistymään kaksi hyvin erilaista hahmoa ja toimimaan myös äänellisesti eri tavoin. Loppubiisi Confrontation tarjosi jopa commedia dell´artea, kun päähenkilö taisteli itseään vastaan. Oli mieletöntä saada tehdä sellainen rooli. Harmillisesti korona sotki esityskauden, se jäi ihan kesken. Toisena mainitsen Glebin Anastasia-musikaalista Tampereen Teatterista vuodelta 2022. Kiinnostava, hyvin ristiriitainen hahmo ja erittäin kiitollinen näyteltävä. Parhaillaan oon Turun Kaupunginteatterissa The Addams Familyn Gomezina, ja hän on mielenkiintoinen näyteltävä myös. Gomez on rakkautta täynnä oleva intohimoinen tyyppi, vaikka musikaali sijoittuu kauhumaailmaan. Pakko mainita vielä mun ja Juha Pullin Murha kahdelle, on upeeta tehdä yhdessä jotain niin hienoa rakkaan ystäväni ja kurssitoverini kanssa.”

Jekyll & Hyde (c) Aki Loponen

 

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi lavalla? ”Oon rohkea heittäytyjä. Uskallan mennä rohkeasti asioita kohti ja inspiroitua, löytää jotain yllättävää ja täysin hullua. Haluan voittaa ja yllättää itseni. Normielämässä oon asiallinen, kohtelias ja haluan kohdella muita hyvin. Näyttelemisessä parhaat kokemukset on heittäytymistä ja vapautumista, sitä haen ja se tapahtuu aina. Teknisesti ottaen oon vahva laulaja ja mulla on musiikillista osaamista, nykyään oon myös hyvä liikkuja. Lisäksi mulla on hyvä, selkeä artikulaatio, vaikka lavalla puhuisin nopeastikin. Oon lukenut myös paljon äänikirjoja. Musikaalisuudesta on varmasti siinäkin ollut apua, löydän helposti oikeanlaisen rytmin.”

 ”Nyt tuli mieleeni muisto TeaKin ykköskurssilta, jossa Vesa Vierikko ja Kari-Pekka Toivonen avasivat meille näyttelemisen teknistä puolta. Kun ovesta tullaan sisään, millainen olemus sulla on. Miten sankari kävelee tai miten surkimus kävelee, miten kompastutaan. Kurssin yhteydessä tehtiin näytelmää Reviisori, jonka päähenkilö Hlestakov on hirveä elostelija, muut hössöttää ja häärää siinä ympärillä kun luulevat häntä tarkastajaksi. Mä sain heti kiinni siitä tyylistä. Kevyt, röyhkeä, koominen hahmo. Tämmöistä olisi kiva tehdä jatkossakin. Hlestakovissa oli paljon samaa Gomezin ja Murha kahdelle-jutun kanssa. TeaKin lopussa meillä oli Erkki Saarelan mestarillinen commedia dell´arte -kurssi, jonka yhteydessä tein Panurge-nimisen todella härskin hahmon. Häntäheikki, joka päpättää koko ajan erittäin härskiä tekstiä. Sellaisesta näyttelijäntyöstä oon saanut helposti kiinni. Vastakohtana näille raskas, hidastempoinen synkistely ei oo mun juttuni. Tykkään toki vakavista aiheista, mutta pehmeyden ja liikutuksen kautta.”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Musikaalitanssi ja kaikki sen osa-alueet! Jos saisin nyt mennä 20 vuotta ajassa taaksepäin, tanssisin muina billyelliotteina Lahden Tanssiopistossa ja kävisin nöyrästi kaikilla mahdollisilla tunneilla. Se ei vaan jotenkin sopinut siihen senaikaiseen kulttuuriin, mitä nuori epävarma heteromies Lahdessa sai tehdä. Miehisyyden rajoitteet tuli vastaan. Vaikka soitin klassista pianoa ja olin musiikkiluokalla, ei olisi ollut luontevaa mennä tanssitunneille. Tyhmää! Olisi ehdottomasti pitänyt mennä tanssimaan! TeaKin jälkeen aloin vasta tosissani treenata erilaisia musikaalien tanssityylejä. Teen sitä edelleen, käyn Jyri Nummisen tanssitunneilla. Kesällä olin New Yorkissa ja kävin Broadway Dance Centerissä tunneilla.”

Anastasia (c) Heikki Järvinen

 

Olet myös muusikko. Kerro hieman bändihistoriastasi. ”Ensimmäinen kunnianhimoinen yhtyeeni oli Nick Arse & The Arsenicks, jossa vaikutti nykyäänkin merkittäviä kulttuurihenkilöitä – näyttelijä Jussi-Pekka Parviainen, Espoon Teatterin johtaja Jussi Sorjanen ja dokumenttiohjaaja Wille Hyvönen. 2010-luku kului Pimeys-yhtyeen kanssa ja 2020-luvulla oon ehtinyt tehdä yhden albumillisen musiikkia Joel Herttua -yhtyeen parissa. Kaikkia yhtyeitäni yhdistää rock-musiikki, vahva melodisuus ja yhteissoiton riemu.”

 Onko sinulla missään vaiheessa ollut jotain muuta uravaihtoehtoa kuin näyttelijä tai muusikko? ”Ei varsinaisesti. Olisin ehkä suuntautunut opettajaksi, sillä vanhempani olivat kumpikin opettajia. Se olisi ollut kodin perintö. En kuitenkaan sulje pois sitä ajatusta, ettenkö voisi joskus opettaa musiikkia tai teatteria teatterin ammattilaisille. Näin on kuitenkin parempi nyt, oon onnellisempi näin.”

 Käytkö itse katsomassa teatteria ja jos käyt, mikä viimeaikojen esitys on tehnyt sinuun vaikutuksen? ”Kyllä mä pyrin käymään, vaikka välillä on huonosti aikaa. Keväällä näin Turun Kaupunginteatterissa Kari Heiskasen ohjaaman Macbethin, tykkäsin siitä älyttömän paljon! Todella viihdyttävä, silkkaa Game of Thronesia, hienoja kuvia ja upeaa näyttelijäntyötä kaikilta. Verevää, jännittävää, supermageeta! Kesällä näin New Yorkissa uudelleentulkinnan musikaalista Sunset Blvd, Jamie Lloydin ohjaus. Olin todella vaikuttunut siitä. Hienoa mustavalkoista estetiikkaa, ei lavasteita. Kansallisteatterin Angels in America on upea myös. Koskettava ja hauskakin, ja mielestäni Linda Wallgrenin paras ohjaus.”

 Miten selittäisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää? Miten se sinulle ilmenee katsojana/lavalla? ”Mulle se on ajan tihentymistä ja todellisuuden muuttumista maagiseksi. Sehän on ihan absurdia, että ihmiset menee teatteriin ja uskoo siihen näytelmään. Siinä tiivistyy just se magia mikä tähän lajiin liittyy. Ja että saa itse olla osa sitä kokemusta, yhdessä katsojien kanssa. Se on inspiroivaa.”

Murha kahdelle (c) Tero Vihavainen

 

Onko sinulla omia ns. esikuvia? ”Jo nuorena poikana mulle kolahti KOM-teatterissa kovaa Eero Ahon karisma ja tapa näytellä. Samalla herkkä, samalla röyhkeä. Lahdessa iski Iikka Forss – erikoinen twist kukkopoikaa, nopeutta ja hauskuutta. Ja Tampereen Teatterista Risto Korhonen! Kaikissa yhdistyy tietynlainen röyhkeys ja hävyttömyys. Ristosta tulee vielä mieleeni joku Shakespeare-ajan hovinarri, toisaalta myös Chaplin. Hän on näyttelijä par excellence.”

 Tässä vaiheessa on pakko kätellä Joelia pöydän yli. Kolmen suora, samat suosikkini. Onnea! Risto Korhonen, teatterikärpäsyyteni alkulähde ja syyllinen nro 1. Näitä herroja on helppo yhdessä hehkuttaa.

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Ricky Gervaisin kanssa tehtäisiin yhdessä komediasarjaa ja kehittelisin siihen jonkun täysin älyttömän hahmon. Brad Pittin kanssa olisi hienoa tehdä vaikkapa joku länkkäri! Saoirse Ronanin kanssa tekisin romanttisen leffan.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Yasmine Yamajakon kanssa joku romanttinen duetto, mutta pidän valtavasti Les Misérables-musikaalista, ja siinä Jean Valjeanin ja Javertin välillä on kiehtovan kuumottavaa vääntöä koko ajan. Näistä kahdesta olisin mielelläni Javert, vaan kuka olisi unelmieni Jean Valjean, hmmm? Joku karismaattinen … Ehdottomasti Martti Manninen! Huh, olispa upeeta! Heitän universumille tämän toiveen.”

 Tekisi mieleni taas kätellä. Tätä duettoa ootellessa. 

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Taide monissa muodoissaan. Teatteri, kirjallisuus, elokuvat. Kuvataide on vieraampaa, mutta etenkin lomillani käyn katsomassa taidenäyttelyitä ja käyn taidemuseoissa ihan vaan fiilistelemässä. Lomareissuilla inspiroidun uusista paikoista, kaupungeista ja persoonallisista ihmisistä. Isän kanssa muinoin matkustettiin junalla ”isoon kaupunkiin”, Tampereelle tai Helsinkiin, ja meillä oli yhteinen peli, jossa bongattiin julkkiksia tai julkkista muistuttavia ihmisiä. Isä tietysti vanhempana tunnisti väkeä helpommin ja voitti mut 50-0.”

 Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet esityspäivinä tai juuri ennen esitystä? ”Lähes aina teen muutaman astangajooga-asanan. Se on kulkenut mun mukana jo TeaKin alkuvaiheista lähtien, jolloin hakeuduin joogasalille Kallioon. Siinä yhdistyy venyttely, voimailu, keskittyminen ja kiinnittyminen omaan kehoon hengittämisen kautta. Astangajooga toimii mulle. Joskus oon harjoittanut Elina Knihtilän opettamaa ”Minun sydämeni on täysi”-harjoitetta. Siinä laitetaan käsi rinnalle, ehkä hierotaan rintaa pehmeästi tai pidetään kättä hellästi siinä. Sitten rukouksenomaisesti ajatellaan sitä, että nyt aion antaa parhaani yleisölle tässä hetkessä ja jos joku ei siitä pidä, en voi sille mitään. Oon silti vilpittömästi antanut kaikkeni yleisön edessä. Tuossa harjoitteessa on musta jotain tosi kaunista, totuudellista ja herkistävää.”

 Kerro joku sählinki lavalta. ”Kaikenlaista räpellystä on välillä ollut. Turun Addamsissa Morticia Anna-Maija Tuokko järjesti meille muille lavallaolijoille miinan, kun luuli unohtaneensa iskunsa ja kajautti kovalla äänellä ”GOMEZ!” liian aikaisin. Meitä muita alkoi naurattaa, oli pakko luikkia nopeasti piiloon. Pesäkallion Kesäteatterissa 2010 liukastuin hakkeeseen kesken näytöksen ja varpaani murtui, olin adrenaliinihuuruissani siinä ja jatkoin sitkeästi loppuun asti. Koomista ja kivuliasta samaan aikaan, näytöksen jälkeen sitten suoraan sairaalaan. Murhassa Juha etenkin yrittää pudottaa mua koko ajan, yhdessä kohtauksessa tulee ihan iholle höpsöttelemään. Ja Murhan ennakkonäytöksessä hypättiin parin kohtauksen yli vahingossa. Oltiin siinä että hetkinen, nyt jäi jotain tärkeää informaatiota sanomatta. Sovittiin sitten vastaisen varalle, että jos vastaavaa käy, toisella on lupa keskeyttää esitys ja sanoa, että heeetkinen arvoisa yleisö, otetaanpas nyt uusiksi.”

 Erikoisin kohtaaminen katsojan kanssa? ”Huh huh, Dingon yhteydessä oli muutamiakin erikoisia kohtaamisia, kun näytöksen jälkeen tavattiin katsojia vielä roolivaatteet päällä. Dingo-mania oli tehnyt paluun ja vienyt välillä mennessään niin, että oli unohtunut se, etten ole Neumann. Tultiin iholle, pyydettiin jatkoille… Otin sen siinä duunin kautta ja olin hetken moikkaileva Neumann.”

Dingo (c) Teatterikärpänen

 

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Syksyllä 2026 on tulossa uusi juttu Juhan kanssa, sama tekijätiimi. Siitä en voi paljastaa enempää. Addamsit jatkuu keväällä Turussa, muut työt on toistaiseksi vielä auki.”

 Osaatko imitoida ketään? ”Hahah, en! Olisi kyllä hieno taito. Oon tässä viimeaikoina nauranut The Addams Familyn kulisseissa näyttelijä Tero Koposen loistaville imitaatiotaidoille. Teron Donald Trump meinasi jopa päästä lavalle asti, mutta se leikattiin ensi-iltaviikolla pois.”

 Jos sinussa olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Se olisi HävytönMies! Se menisi tapahtumapaikalle, tekisi tai sanoisi jotain härskiä ja kaikki ihmiset hämmentyisivät niin, että konflikti laukeaisi siihen paikkaan. Hahmoon voisi liittyä typerää alastomuutta. Viitta liehuen menisin paikalle, muuta ei sitten päälläni olisikaan. NoShameMan!”

 Sitäkin ootellessa. Jos elämästäsi tehtäisiin esitys, mikä olisi tyylilajina ja kuka esittäisi sinua? ”Ohhoh. Tämä olisi suurien tunteiden maaginen musikaali-komedia ja minua esittäisi nuori lahjakkuus Alvari Stenbäck! Tyylilaji voisi olla samankaltainen kuin Elton Johnista kertovassa elokuvassa Rocketman.”

 Ja sitäkin ootellessa. Leffan nimi olisi varmaan NoShameMan.

 Jos ihminen vetäytyisi talviunille ja heräisi vasta keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin tennispallon ja räpylän. Aika menisi mukavasti heitellessä tennispalloa seinään ja tehdessä mahtavia koppeja.”

The Addams Family (c) Otto-Ville Väätäinen

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”Haluaisin nähdä Beatlesin viimeisen keikan, Rooftop Concertin Lontoossa levy-yhtiön katolla vuonna 1969. Elvis olisi ollut hienoa nähdä livenä myös.”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mikä on sun päräyttävin teatterikokemus ja miksi?”

 Hei kamoon Joel, oon nähnyt liki 1400 esitystä! Niistä on vaikeaa valita vain yhtä. Vastaan kuitenkin Hämeenlinnan Kaupunginteatterin näytelmän Inishmaanin rampa vuodelta 1998. Sitä ennen olin nähnyt oikeastaan vain lastenteatteria, musikaaleja ja farsseja. Näytelmä meni täysillä tunteisiin ja hokasin, että tämmöistä voi kokea teatterissa. Olihan siinä eräs Korhonenkin nimiroolissa... Kävin sen katsomassa seitsemän kertaa. Näytelmän innoittamana matkustin Irlantiinkin, sain vanhemmiltani 30v-lahjaksi matkan. Nyt keväällä ´25 hämeenlinnalainen harrastajateatteri Eräs Teatteri teki sen. Kyllä itku pääsi ensi-illassa, kun 27 vuoden tauon jälkeen näin taas sen näytelmän, mistä rakkauteni teatteriin alkoi kunnolla.”

 Mitä terveisiä lähettäisit katsojille? ”Uskaltakaa katsoa erilaista teatteria, avoimin mielin. Pienet ja intiimit esitykset voivat olla ihan yhtä vaikuttavia kuin näyttävät musikaalit, ellei jopa vaikuttavampia. Tomi Alatalon Pukkila keskellä metsää, uskomaton kokemus aikoinaan. Rauha hänen sielulleen.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi, tämän haastattelun jälkeen? ”Pyöräilen Korjaamolle, Pekka Nisun 40v-juhlakeikan soundcheckiin ja iltakymmeneltä lavalle esiintymään. Lainasin pukusuunnittelija Riitta Röpeliseltä tyylikkään vanhanajan liituraitapuvun keikkaa varten.”

 Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Vihreä

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Paska

3. Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Ankeus

5. Mikä on suosikkikirosanasi? - Perse

6. Mitä ääntä rakastat? - Kaunista laulua

7. Mitä ääntä inhoat? - Vieraan vauvan huutoa

8. Mitä ammattia haluaisit kokeilla? - Lääkäri

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Viemärisukeltaja

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Sä elit täysillä ja sä yritit!

Perinteinen yhteiskuva (c) Joel 

 

ps. Tullessani Hämeenlinnasta Helsinkiin keksin uuden kysymyksen. Mikä olisi vaalisloganisi, lyhyt ja ytimekäs lause? Tai elämäkertasi nimi? Samaan aikaan muuten kuuntelin Spotifysta Joel Herttuan Syntinen-kappaletta ja mieleeni jäi lause ”Syntinen – ja kaikki tietää sen”. ”Hahah, siinähän se on! Tuon ajatuksen haluan välittää kaikille. Sä keksit sen mun puolesta.” (* siksi otsikko)

Lopuksi pari musiikkivideota :

 Joel Herttua/Syntinen 

 Pimeys/Aivot narikkaan