Ensi-ilta 4.7. 2019, kesto noin 2h (väliaikoineen)
Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen
Kapellimestari Jukka Hänninen
Koreografia Jani Rasimus
Lavastussuunnittelu Jyrki Seppä
Puvustus Arja Sahno (assistentti Sanna Lintula)
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Pirjo Laihiala
Äänisuunnittelu ja miksaus Pasi Lehtinen
Orkesteri : Jukka Hänninen, Miika Perkiö, Mirka Dojan ja Jyrki Telilä
Rooleissa : Jari Ahola, Jani Koskinen, Mira Luoti, Petra Ahola, Mikko Huoviala, Leea Lepistö, Valentin Salo, Jani Rasimus ja Katri Mäkinen
 |
| Olat ja naiset Sappeen hienoissa maisemissa |
Ties kuinka monetta kertaa katsomassa musiikkinäytelmää, jossa mukana Olavi Virta jollain tavalla... Välillä sitä ajattelee, että eiköhän tämä ala olla jo nähtynä, mutta sitten sitä kuitenkin löytää taas itsensä kyynel silmäkulmassa pää hieman kallellaan katsomassa ja kuuntelemassa, kun ikääntynyt Olavi Virta (useimmiten roolissa on ollut Jani Koskinen) laulaa, että "saavu ei koskaan tällaista iltaa, ei koskaaaaaan". Hopeinen kuu on meikäläisen lemppari ja toimii aina ja joka tilanteessa mielenherkistäjänä, samoin Punatukkaiselle tytölleni. Tosin jälkimmäisen voisi jo päivittää ja vaihtaa nimeksi Entiselle punatukkaiseksi värjätylle, nykyiselle hyvää vauhtia harmaantuvalle tytölleni.
Jani Koskisen olen nähnyt Olavi Virtana viimeksi kesällä 2018 tällä samaisella estradilla Topi Sorsakoskesta kertovan On kesäyö -jutun yhteydessä, Jari Aholan taas onnekseni Olana viimeksi kesällä 2006, jolloin nyt jo edesmenneessä Hämeenlinnan Kesäteatterissa näytelmässä Tapsa, Toivo ja rakkaus. Oi muistoja. Siinä pari vahvaa houkutinta syyksi siihen, miksi jälleen kerran heittäydyin kirjaimellisesti Virran vietäväksi.
 |
| Jari Ahola ja Jani Koskinen |
Mitään varsinaisesti uuttahan ei tämä osittain päivitetty versio Olavi Virran elämästä ja uran vaiheista tarjoa, samainen juttu pyöri Sappeella ensimmäistä kertaa kesällä 2009 ja silloin Jani Koskinen oli nuoren Olavin roolissa ja Kunto Ojansivu vanhan. Liikutuin laulun voimasta silloinkin. Odotettavissa on siis kesällä 2029 Olavi Virta 3.0 ja vanhan Olan roolissa Jari Ahola ja nuorena ties kuka karismaattinen kyky? (Vaan missä ja milloin koetaan ensimmäinen Olavi Uusivirta-musikaali?) Pikakelauksella käydään läpi lapsuusajat, sodanaikaiset viihdytysjoukot, elokuvahommelit sekä uran nousut ja laskut. Olavit vuorottelevat, laulavat yksin ja yhdessä toistensa ja naistensa kanssa. Humalaista hoipperointia ja keppiinnojailua on myös luvassa. Ja kävipä paikalla myös eräs varsin tuttu hahmo ruohonleikkurin kanssa kohtausta keskeyttämässä... Mikko Huovialan bravuuri ehdottomasti tämä hahmo.
Laulut ja ääni edellä tässä siis mennään, ja komiasti mennäänkin. En edes muista mitä kaikkea kuullaan, mutta voi jestas sentään kyllä on herkkua korville ja silmille myös. Naisetkin pääsevät ilahduttavan paljon laulamaan kukin vuorollaan, siitä iso plussa (välillä kun näissä on ollut tapana se, että vain hymyillään kauniisti sivummalla ja vähän tanssitaan, kun miehet ottavat estradin haltuun). Petra Ahola osoitti jälleen muuntautumiskykyään, hänet kun nähtiin mm. Unto Monosena, Kyllikki Forssellina ja eräänä varsin huvittavana Dannya etsiskelevänä fanina. Tyyppi vaikutti varsin tutulta... Kovasti minua viehätti myös uusi tuttavuus Leea Lepistö, hänellä oli pirtsakkaa pilkettä silmissään ja erittäin monipuolinen lahjakkuus muutenkin! Erityisen kiva juttu oli myös se, että orkesteri esiteltiin Leean toimesta heti alussa ja kukin soittaja vuorollaan saapui kumartamaan yleisölle esittelyn yhteydessä ennen soittopelinsä ääreen asettumista. Myös Mira Luoti vakuutti mystisenä Evana, joka kulki Olavin vierellä uskollisesti.
 |
| Katri ja Jani tunnelmoimassa |
Tanssijoista en meinannut saada välillä silmiäni irti lainkaan, meno oli vauhdikasta ja myös tunteen paloa oli aistittavissa. Upeasti käytettiin mustaa kangasta, jonka keskellä roihusi yhdessä ja erikseen. On nautinnollista seurata ammattitanssijoita, jotka ovat samalla myös tunteiden tulkkeja ja kokonaisvaltainen ilmaisu ulottuu ilmeitä myöten katsomon takariviin asti. Ihailen suunnattoman paljon Jani Rasimusta ja Katri Mäkistä, ja on suuri ilo katsella taidokkaita kuvioita ja hyvää meininkiä ihan livenä eikä aina kuvaruudun kautta. Vielä kun itse olen parkettien partaveitsi vain unissani, jos sielläkään.
Lavastukseen oli haettu värivaloin ja lyhdyin vähän kansainvälistä tuulahdusta ja yhdistetty kotimaiseen puurakentamiseen, ja hyvinhän se toimi. Mambo italiano svengasi siihen malliin, että tunsin olevani jossain vanhempieni nuoruudessa ja vähän ulkomaillakin - ja korvamatohan siitä tuli, halusin tai en. Vähän eri sanoilla valitettavasti.
Viihdyimme oikein hyvin, ja makkaraakin tuli maisteltua ihan riittämiin väliajalla ja jälkeen. Alkaa kiintiö olla kyllä täynnä kesäteatterimakkaroiden suhteen, vielä olisi kaiketi kaksi mestaa testattavana. Lisäinfoa esityspäivistä tästä linkistä.
ps. Näitä erinäisiä virta-aiheisia vitsejä kun on viljelty, pakko mainita myös se, että ennen esitystä puhelinta sammuttaessa näytölle tuli teksti "virta pois" ja tässä tapauksessahan se ei toiminut sitten yhtään, vaan Virtaa oli luvassa tuplaten!
Esityskuvat (c) Daniel Paul
(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Suomen Kesäteatteri!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).