Veljeni Leijonamieli / Helsingin Kaupunginteatteri

Mainos/Lippu saatu Helsingin Kaupunginteatteri/HKT

 Jo oli aikakin! Tuntuu uskomattomalta, etten keski-ikäiseksi ehtineenä ole lukenut, nähnyt tai kuullut mitään tarinasta Veljeni Leijonamieli, joka on sentään yksi Astrid Lindgrenin rakastetuista klassikkoteoksista. Nimen toki tiesin, en muuta. Asiaan oli saatava pikainen korjaus, ja niin suuntasin marraskuisena keskiviikkona päivänäytökseen Helsingin Kaupunginteatterin Suurelle näyttämölle. Seuranani suuri joukko koululaisia ja muitakin katsojia tietysti... 

Joonatan ja Korppu 

 Ensimmäiseksi hämmennyin nimestä. Olin aina luullut, että "Veljeni Leijonamieli" on yksi tietty henkilö, urhea iso- tai miksei pikkuvelikin. Jos olisin tarkemmin tutkinut asiaa, ruotsinkieliseltä nimeltäänhän teos on "Bröderna Lejonhjärta" eli leijonamielisiä veljeksiä onkin kaksi. Seuraavaksi hämmennyin siitä, että esitystä oli kulunut muutama minuutti kun kyynelehdin ensimmäisen kerran. Ajattelin että jaahas, tämä on taas yksi niistä harvalukuisista näytelmistä, joita katsotaan ja kuunnellaan silmät liikutuksesta sumeina alusta loppuun. Pieniä suvantokohtia tuli kyllä väliin, mutta muuten katsomiseni oli varsinaista aaltoilua tunnetilasta toiseen. 

Soturit 

 Tarina kertoo kovasti sairaasta Korpusta (Alexander Wendelin) ja isoveljestään Joonatanista (Mikko Kauppila). Heti alussa käy selväksi veljesten vahva tunneside ja lähimmäisenrakkaus. Joonatan kertoilee kuolemansairaalle veljelleen lohdullista tarinaa Nangijalasta - paikasta jossa kaikki on hyvin ja leirinuotiolla kertoillaan tarinoita. Eikä olisi mitään pelättävää tai hätää, toinen siellä jo odottaisi... Veljesten kodissa sattuu tulipalo, josta veljekset pelastautuvat hyppäämällä - Joonatan Korppu reppuselässään. Joonatan ei selviä hypystä ja matkaa Nangijalaan, Korppu seuraa kohtapuoliin perässä. Paikka vaikuttaakin aluksi varsin idylliseltä, jättikirsikoita on Kirsikkalaaksossa tarjolla yllin kyllin, väki on ystävällistä ja elo auvoisaa, Jussin (Tuukka Leppänen) baarissa on messevä meininki ja makoisaa juotavaa tarjolla litratolkulla, hevosten selässä mennä viiletetään pitkin maita ja mantuja. Vaan siihen loppuu hauskuus...lähistöllä Ruusulaakson väki elää pelon vallassa ja kansaa hallitsee ilkeä tyranni Tengil soturijoukkoineen ja lohikäärmeineen. Kirsikkalaaksossa majailee petturi ja tarvitaankin leijonamielistä rohkeutta, jotta elämä olisi takaisin mallillaan. Seikkailua on siis luvassa ja jännyyksiä!

 Hienoa oli se, etten todellakaan tiennyt mitä tuleman pitää ja sain elää koko tarinan mukana ensimmäistä kertaa, ja yllättyä kaikista uusista hahmoista ja niiden toteutuksista sekä juonenkäänteistä. Tuli taas semmoinen pikkutyttömäinen olo - minulle kerrotaan tarinaa ja minä kuuntelen niin tarkkaan, että tuskin uskallan hengittää ja unissanikin elän kaikkea uusiksi. Huomaan nykyään liikuttuvani milloin mistäkin. Valkeista kyyhkysistä lentelemässä, Rimman ja Fjalarin (hevosia) hännänheilautuksista, uteliaista pupuista, hengityskoneen liikkeistä ja äänistä, veljeksistä nukkehahmoina kieppumassa ilman halki ja loikkimassa yli esteiden, kirkassilmäisistä katseista ja kauniista sanoista. Toisaalta sitten vaikutuin muuntuvista vuorista, ketteristä kiipeilijöistä ja siitä, että näyttelijäjoukko saumattomasti oli osaltaan muokkaamassa maisemaa ja tuomassa/viemässä erinäisiä elementtejä. Ohjaaja Höglundin mainio tavaramerkki tämä? Lavastus eli ja hengitti koko ajan! Nerokkaita olivat mustat soturit toteutukseltaan, hiukan hupaisiakin ja nähtiinpä melkoisia painiotteluita ja mätkimistä! Ja mikä lohikäärme, jestas sentään!

Tengil

 Hämeenlinnan Teatterissa syyskuussa ensi-iltansa saaneessa Tulisiipi-musikaalissa minuun teki suunnattoman vaikutuksen multilahjakas muusikko Senni Valtonen ja liikutuin ilosta huomatessani, että hän on tässäkin mukana ja samankaltaisessa roolissa kuin Hämeenlinnassakin, ei pelkästään soittamassa vaan elävöittämässä itse tarinaa! Hän on maaginen ja miten eläytyykään kaikkeen mukaan. Fanitan ja ihailen todella paljon!

Jussin majatalossa menoa piisaa

 Onhan tämä aika surullinen tarina paikoitellen ja jännittäväkin, mutta mukana on aimo annos lohtua ja kauneutta. Baarikohtauksissa on iloista meininkiä ja näyttämön pyöriessä kunnon vauhtia. Väliajalla kuuntelin katsomossa salaa teinien juttuja ja kaikkiin ei tehnyt siihen mennessä vaikutusta, tai sitten eivät vaan kehdanneet tunnustaa kavereille todellisia fiiliksiään... Minä kiittelen valloittavaa toteutusta, kokonaisvaltaista taide-elämystä ja verrattomia, uskottavia näyttelijäsuorituksia. Tässä toimi kaikki! Kotiinpalattua oli laitettava kirjaston lukulistalle välittömästi Veljeni Leijonamieli, on aika lukea tämä myös kirjana.

~

VELJENI LEIJONAMIELI / Helsingin Kaupunginteatteri 

Ensi-ilta 17.10. 2024 Suuri näyttämö, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Mikko Kauppila, Alexander Wendelin, Laura Alajääski, Sofia Hilli, Risto Kaskilahti, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kalle Lähde, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Reetta Moilanen, Unto Nuora, Samuli Pajunen, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Justus Pienmunne, Elena Rekola, Inka Tiitinen, Riina Tikkanen ja muusikko Senni Valtonen

Teksti Astrid Lindgren, dramatisointi Alexander Mörk-Eidem, ohjaus Jakob Höglund, koreografia Jakob Höglund ja työryhmä, ohjaajan ja koreografin assistentti Johanna Elovaara, tekstin sovitus/käännös/laulutekstit Rasmus Arikka, sävellys ja äänisuunnittelu Stefan Johansson, lavastus Vilma Mattila, pukusuunnittelu Heidi Wikar, valo- ja videosuunnittelu Toni Haaranen ja William Iles, naamioinnin suunnittelu Milja Mensonen, nukkien suunnittelu Heini Maaranen, lauluvalmennus Jukka Nylund, apulaislavastaja Riku Suvitie, dramaturgi Ari-Pekka Lahti 

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen 

Esityskausi 16.4. 2026 asti joten hyvin ehtii vielä katsomaan!