Haastattelussa Rasmus Koskinen

 Rasmus Koskisen tapasin Sisko ja sen Veli -korttelipubissa Tampereella huhtikuun puolivälissä 2026, irkkujamit taustamusiikkinamme. Porista kotoisin oleva ”Rasse” on syntynyt vuonna 2008, ja on muuten kolmanneksi nuorin haastateltavani. ”Porissa asuin 16-vuotiaaksi asti. Lukio toi mut tänne Tampereelle kaksi vuotta sitten, ja sydämessäni tuntuu siltä, että kyllä Tampere on enemmän mulle koti nykyään. Lukioaikojen alussa, viettäessäni viikonloppuja Porissa, tuntui tosi vaikealta lähteä takaisin Tampereelle. Kotiutuminen kesti ekan vuoden.”

 Lukiossa taidat olla TYKissä? ”Kyllä vaan, sinne meno oli hyvä ja hieno päätös.”

 Oliko se selkeä päätös lähteä lukioon tänne Porista? ”Mulla oli mielessäni muutama vaihtoehto. Mietin ensin, että opiskelisinko Porissa muusikkolinjalla laulajan tutkinnon vai lähtisinkö tänne. Monet suositteli mulle TYKiä, itse asiassa elämäni varrella moni on tullut sanomaan, että olisin sen tyyppinen, että voisin opiskella TYKissä. Pallottelin sitten ideaa. Olin kerran keikalla, jossa yleisön joukossa oli myös porilaislähtöinen Joonas Nordman, ja hänen kanssaan juttelin niitä näitä keikkani jälkeen. Tuli puheeksi myös opiskelupaikkavalintani. Joonashan on myös käynyt TYKin, ja häneltä sain sitten varmuuden siitä, että se olisi just mulle sopiva paikka.”

(c) Kimmo Mäkiselkä

 Mitä harrastat? Kenties jotain sellaista, mikä ei liity suoraan teatterijuttuihin? ”Tähän on vähän hankala vastata, kun oon harrastanut koko ikäni teatteria, vatsastapuhumista, taikatemppujen tekemistä, laulamista, soittamista ja biisien tekemistä. Tuntuu tavallaan hurjalta, mutta samalla tosi kivalta ajatukselta se, että niistä on hiljalleen tullut harrastuksen sijaan työtäni. Ne tuntuu edelleen samalta ja hyvältä, ja itse asiassa paremmalta kuin koskaan! Jos noiden ulkopuolelta jotain harrastusta ajattelen, niin kyllä mä urheilen, käyn kuntosalilla ja semmosta. Pidän kehoni ja mielen virkeänä.”

 Miten nuorena oikein sitten aloitit, eli milloin teatteri- tai esiintymiskärpänen puraisi? ”Mä aloin harrastamaan teatteria 6-vuotiaana, mutta jo sitä ennen meidän olohuone toimi mun esiintymislavana niin pitkään kuin muistan. Meillä on vaikkapa videoita, joissa 4-vuotiaana esitin meidän olkkarissa Yön biisejä. Olin tosi kova Yö-fani, muut kaverit kuunteli Robinia. Olin opetellut ulkoa kaikki Olli Lindholmin eleet ja liikkeet, ja äidin työkavereille pidin Yö-konsertteja. Koirien Kalevala -oopperaa esitin myös ehkä 3-vuotiaana, siitäkin on videoita, eli tosi nuorena mulla on herännyt esiintymishalu. Päiväkoti-ikäisenä oon kuulemma sanonut, että ”Minut on luotu lavalle tai ainakin johonkin korokkeelle”. Esiintyminen on aina ollut osa mua. Teatteria aloin tosiaan harrastaa Teatteri Ulpussa Ulvilassa, se oli mulle pitkään ”kotisatama”. Sieltä monien vaiheiden kautta päädyin ensin Porin Teatteriin ja myöhemmin moniin Satakunnan alueen harrastaja- ja puoliammattilaisteattereihin. Koko elämäni oon tehnyt jotain, ja paljon oon ehtinyt kyllä tekemään. Hienoja, erilaisia juttuja. Oon haastanut itseäni nuoresta pitäen.”

 Missäs vaiheessa ne vatsastapuhumiset ja vastaavat on tulleet mukaan? ”Vatsastapuhumisen aloitin kaiketi 5-vuotiaana. Sirkus Finlandiassa näin vatsastapuhuja Klovni Sebastianin, ja ihastuin lajiin heti. Kotona katselin tarkemmin vielä videoita ja innostuin lisää. Siitä se lähti, ja taikatemput tuli mukaan samalla. Keikkailut aloitin vuonna 2017, aluksi tuttujen juhlissa, sitten tuttujen tuttujen juhlissa ja niin edelleen. Kyllä mä niitä keikkoja teen mielelläni edelleen, tosin teatteriproggikset vie välillä enemmän aikaa joten en aina ehdi. Ja kerrotaan sekin, että olin kisaamassa Talent Suomessa vuonna 2020, se oli taas erilainen ja hieno kokemus pienelle pojalle. Olin silloin 11-vuotias.”

Rasmus ja Jani Koskinen, Tango D´amore, Porin Teatteri (c) Janne Alhonpää

 Mitä suunnitelmia sinulla on lukion jälkeiselle ajalle? Onko jo mielessä jatko-opinnot teatterin parissa kenties? ”Kyllä mä haluaisin TeaKiin tai Nätylle, saamaan lisää konkreettista oppia omaan tekemiseeni. TeaK voisi olla enemmän mun paikkani ehkä. Katsotaan hakuja sitten kun lukio on loppusuoralla. Mulle on sanottu, että ei mitään kiirettä. On hyvä vähän kypsyä ensin ja vaikka oon vielä nuori, mulla on kova nälkä ja tahtotila. Luotan ja uskon siihen, että kaikki asiat kyllä järjestyy sitten kun aika on.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt, jos ei nyt lasketa kaikkia harrastajateattereita mukaan? ”Porin Teatterissa tein ”ammattidebyyttini”, jos nyt niin voi sanoa. Tehtiin Eino Grönin elämästä kertova Tango D’amore -musikaali, jossa näyttelin nuorta Eikkaa. Se oli Porin Teatterin tuotanto, mutta esitettiin Porin Promenadisalissa. Porin Teatterissa olin mukana myös näytelmässä Järjen ja tunteen tyttäret. Tampereelle muuttoni jälkeen olin Valkeakosken Kaupunginteatterin Häräntappoaseessa oikein herkullisessa Rutasen roolissa ja Suomen Kesäteatterissa Valkeakosken Apianniemessä Vesku-musikaalissa. Nyt tulevana kesänä palaan Valkeakoskelle ja syksyllä suuntana on Hämeenlinna. Kameratöitäkin oon tehnyt.”

 Mainitse muutama sinulle erityisen merkityksellinen roolityösi tai koko proggis. ”Viimekesäisessä Vesku-musikaalissa nuoren Vesa-Matti Loirin rooli oli mulle ihan unelmien täyttymys. Vesa-Matti Loiri oli ja on edelleen mulle suuri ja tärkeä taiteellinen esikuva, lapsena tuli katseltua paljon Veskun ohjelmia. Meillä oli niin upea porukka Valkeakoskella ja yleisöä kävi todella paljon. Kaikki palaset vaan loksahteli kohdalleen. Monien sattumusten kautta päädyin mukaan, ja se oli kyllä elämäni kesä! Sai elää hurmoksessa. Tango D´amore Porissa oli myös hieno kokemus, täytin 10 vuotta juuri ennen ensi-iltaa. Pääsin ekaa kertaa aistimaan, että millaista voisi olla, jos tätä tekisi ammatikseen. Hauskaa oli se, että Porin Teatterin näyttelijäthän oli kaikki mulle vähän niinku julkkiksia, kun olin käynyt katsomassa niin paljon esityksiä jo aiemmin. Se oli pienelle Rasmukselle iso juttu. He olivat sytyttäneet mussa aiemmin palon näyttelemiseen, ja ykskaks olinkin siellä samalla lavalla heidän kanssaan.”

Tango D´amore, Porin Teatteri (c) Janne Alhonpää

 Onko sinulla joku tietty lause, oppi tai ohjenuora, joka on erityisesti jäänyt mieleesi? ”No ensinnäkin kiitos kaikille, jotka patisti mua tänne Tampereelle ja kiitos perheelle, joka teki sen mahdolliseksi. Näyttelijänä koen olevani etuoikeutettu, kun oon päässyt tekemään hienojen ammattilaisten kanssa töitä. Oon saanut oppia parhailta ja saanut tavata niin upeita ihmisiä. Pidän ”henkisenä kummisetänäni” Paavilaisen Heikkiä, hän ohjasi Tango D´amoren ja tutustuimme silloin. Hän käsikirjoitti ja ohjasi Veskun myös, ja tulevan kesän Katri-musikaalinkin. Heikistä on tullut mulle etenkin nyt Tampereelle muuton jälkeen tosi vahva mentori, häneltä oon saanut paljon hyviä neuvoja ja ollaan puhuttu paljon alan jutuista, ihan tulevaisuuttakin ajatellen. Kullanarvoisia vinkkejä. Hirveästi voisin luetella tähän nimiä. Oon kiitollinen siitä, että mulla on elämässäni ihmisiä, joilta voin aina kysyä, jos kaipaan tiettyyn kysymykseeni vastausta. Kyllä mulle kerran yksi ohjaaja sanoi ”Ole nöyrä mutta älä nöyristele!”, se on mun mielestä hyvä ohjenuora siihen, miten suhtautua työhön ja rooleihin. Oppiminenhan voi tapahtua myös huomaamatta, jos annat sille aikaa ja olet läsnä. Oon saanut kyllä tehdä niiiiin kovien tyyppien kanssa töitä! Ihme, jos siinä ei samalla oppisi.”

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Koen olevani monipuolinen ja muuntautumiskykyinen esiintyjä. Oon nopea oppimaan ja sisäistämään asioita. Mulle on sanottu, että oon lavalla tosi läsnä, herkkä ja uskottava. Pyrin lavalla tuomaan roolihahmooni aina jotain itsestäni. Rytmi on myös vahvuuteni näyttämötyöskentelyssä.”

 Onko sinulla muita erityistaitoja kuin vatsastapuhuminen ja taikatemput? ”Onko laulu erityistaito? No kyllä mulla cv:ssä lukee kaatuilu, ja jongleeraankin, teen drag-keikkoja, soitan erilaisia instrumentteja… Kyllä mä oon pyrkinyt monipuolisuuteen, jotta olisi mahdollisimman paljon erilaisia hyödynnettäviä taitoja.”

 Minkä taidon haluaisit vielä oppia? ”Haluaisin olla parempi tanssimaan. Oon käynyt nyt tanssitunneilla. Oonhan mä tanssinut musikaaleissa, mutta että saisi siihen enemmän terävyyttä ja varmuutta. Sitä kohti mennään pikkuhiljaa.”

 Onko sinua kiinnostanut mikään muu ala? Suunnitelma B? ”Mua ei oo ikinä kiinnostanut mikään muu kuin esiintyminen eikä oo käynyt muuta mielessäkään. En oo uhrannut ajatustakaan sille, että tekisin jotain muuta. On aina tuntunut siltä, että mulle on annettu tehtävä ja on mun kohtaloni tehdä tätä hommaa. Tää on mulle kutsumus ja sydämen asia, jota ei vaan voi ohittaa. Rakkaus esiintymiseen on syntynyt jo niin varhain, ja mulla on ollut sisäinen tunne asiasta ennen kuin kukaan on edes kysynyt multa mitään. Näin se vaan on!”

 Mikä muuten oli Yö-showssa bravuurisi, muistatko? ”Olin silloin niin nuori, etten kyllä enää muista. Sen tosin muistan, että showt oli pitkäkestoisia ja meillä oli Yö-dvd, jossa oli parintuntinen keikka ja mä lauloin vieressä kaikki biisit läpi. Kyllä yleisöllä on ollut istumista! Yön biiseistä Ihmisen poika on ollut mulle aina vahva kappale, ja isällenikin tärkeä. Oikealla hetkellä ja oikealla tavalla esitettynä se saa kyynelkanavat aukeamaan herkästi.”

Ilkka Koivula ja Rasmus, Vesku, Suomen Kesäteatteri (c) Daniel Paul

 Käytkö itse katsomassa esityksiä ja millainen teatteri sinua erityisesti kiinnostaa? ”Kyllä mä tykkään käydä kaikenlaista katsomassa, musikaaleja, komedioita, draamaa. Laidasta laitaan, Tampereella ja muuallakin, aina kun ehdin ja jos tulee kohdalle joku erityisen kiinnostava. Tykkään kuluttaa kulttuuria aktiivisesti vapaa-ajallani.”

 Mitkä esitykset ovat tässä lähiaikoina jääneet sinulle erityisesti mieleen tai tehneet suuren vaikutuksen? ”Tampereen Työväen Teatterin Kinky Boots -musikaali muutti jotain itsessäni, ei niinkään tekemisessäni mutta muuten. Se boostasi mut tekemään itsekin dragia, vähän erilaista tosin. Kinky Boots oli puhutteleva, koskettava ja äärimmäisen hyvin tehty. Siinä oli paljon taitoa ja lahjakkuutta, ja musiikki kolahti muhun myös. Kaikki palaset oli kohdallaan. Se on ollut henkilökohtaisesti itselleni todella tärkeä esitys, voisin käydä katsomassa sen uudelleen milloin vain. Muita ison vaikutuksen tehneitä on myös Turun Kaupunginteatterin Taru Sormusten Herrasta. Visuaalisuus siinä oli hämmentävän hienoa ja sellaista, mitä en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa on myös huikea ja varsinaista hahmogallerian loistoa, oon sen nyt nähnyt kolme kertaa.”

 Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Hyvät esitykset ja esiintyjät, musiikki. Innostus uuteen proggikseen inspiroi mua läpi koko sen matkan – tavallaan lapsen into. Kaikki on suurta ja ihmeellistä aina, vaikka asiat on jo tuttuja. Mulla on halu herättää tunteita ihmisissä.”

 Mainitsitkin jo Vesku Loirin suureksi esikuvaksesi. Onko muita? ”Martti Suosaloa näyttelijänä ihailen myös. Paljon on sellaisia tekijöitä, joita arvostan ja ihailen. Vesa-Matti Loiri on hyvä esimerkki siitä, että voi olla saman illan aikana sekä hauska että vakava, ja valloittaa tätä maata niin teatterin, elokuvan kuin musiikinkin saralla. Samalla tavalla haluaisin itsekin tehdä ja toteuttaa intohimoani mahdollisimman laajasti.”

Vesku, Suomen Kesäteatteri (c) Daniel Paul

 Käytkö muuten elokuvissa? Onko ulkomailta ketään suosikkinäyttelijää? ”Aika huonosti käyn elokuvissa. Suuren vaikutuksen teki Elton Johnista kertova leffa Rocketman ja siinä pääroolissa Taron Egerton, hänen näyttelijäsuorituksiaan katson mielelläni.”

 Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Kaikki vastaukseni näyttää nyt olevan samanlaisia, mutta vastataan tähänkin Vesku Loiri. Haluaisin kokea hänen energiansa ja läsnäolonsa. Suomihan on pullollaan loistavia näyttelijöitä ja johonkin proggikseen mukaan mennessään vasta tajuaa, että vitsit tuonkin kanssa näytteleminen on upeaa. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Lauri Mikkola. Ihastuin hänen tapaansa olla lavalla Kinky Bootsissa ja sitten sainkin näytellä hänen kanssaan Valkeakosken Veskussa. Olin todella innoissani siitä. Ilkka Koivulan kanssa oli hienoa tehdä töitä myös.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi biisinä? ”Elton Johnin kanssa vedettäisi I´m Still Standing! Hieno biisi. Aattelin ensin, että en kyllä vastaa Veskua tähän, mutta pakkohan se nyt on vastata myös, koska olishan se upeeta. Veskun kanssa laulettaisi Sellaista elämä on.”

 Ajattelin, että olisit Elton Johnin kanssa laulanut Goodbye Yellow Brick Road? ”Se on upea biisi myös. Elton John on mulle artistina kyllä suuri suosikki, itse asiassa mulla on hänen kuvansakin seinällä. Siinä hän on juuri tulossa lavalle kaikkine höyhenineen. Oon kyllä saanut jo laulaa upeiden tyyppien kanssa, oikeita fanihetkiä oon saanut kokea, ja tutustua samalla uusiin ihmisiin.”

 Mitäs laulaisit minun kanssani duettona, vaikkapa karaokessa? ”Mä en oo koskaan käynyt karaokessa! Milläköhän sitä karaokehommat aloittaisi? Aikuinen nainen voisi olla hyvä biisi, tai Levoton tuhkimo.”

 Levoton tuhkimo valitaan, olen sitä joskus laulanutkin. ”Selvä, säästän sen mun karaokedebyyttiini. Ehkä se tässä kohtapuoliin koittaakin, nyt kun oon täysi-ikäinenkin…”

 Vielä ei tehdä treffejä Hämeenlinnaan ensi-illan jälkeisiin hulinoihin? ”Katsotaan, katsotaan…”

 Mitä sinun mielestäsi on teatterin taika? ”Musta teatterin taika on sitä, että ihmiset voi hetkeksi unohtaa omat murheensa ja huolensa, ja istua ja nauttia. Musta on hienoa se, että on sali täynnä ihmisiä ja näyttelijät lavalla tietyssä hetkessä, ja parhaimmillaan se on yhteisöllinen kokemus. Se koetaan yhdessä siinä hetkessä eikä enää ikinä samanlaisena. Yhteinen huuma. Teatterin taikaa on mielestäni sekin, että asiat näyttää joltakin mitä ne ei oikeasti olekaan. Teatterin katsominen ja myös tekeminen on omanlaistaan terapiaa, se saa nauramaan ja liikuttumaan.”

 Minusta tuntuu tällä hetkellä siltä, että teatteri on ainut paikka, jossa voin olla varma siitä, että lavalla on ihminen. Aidosti läsnä eikä mikään tekoälyllä muokattu teksti tai video. En usko enää oikein mitään mitä netissä näen. ”Niinpä! Lisäksi teatteri on äärimmäisen kaunis asia.”

 Kerro joku erikoinen sählinki lavalta. ”Sählinkejä on tapahtunut yllättävän vähän. Viime kesänä sattui ja tapahtui kyllä kaikenlaista pientä, kun esityksessä oli niin paljon fyysistä menoa ja kaatuilua. Oli tärähdyksiä ja käsi auki. Ihmeen vähän sattui kyllä, kun esityksiä oli 44 ja harjoitukset vielä päälle. Eräässä nimeltämainitsemattomassa näytelmässä nuori näyttelijä soitti lavalla kitaraa, oli harjoitustilanne vielä mutta yleisöä oli jo paikalla. Lähdettiin laulamaan ja soittamaan kappaletta eri sävellajista kuin bändi, joka tuli myöhemmin mukaan biisiin. Etenkin kitaristille tuli siinä kuumat paikat, ja meillä oli pieni selviytymismoodi päällä kaikilla. Mä oon tasan kerran unohtanut vuorosanat lavalla. Olin silloin 7-vuotias, ja tämä tapahtui Teatteri Ulpun joulujuhlassa. Hyvin muistissa, kun tilanteesta on videotallenne. Esitin Joulupukkia, ja katselen siinä ympärilleni, että miksei kukaan sano seuraavaa repliikkiä. Tajusin vasta hetken päästä, että minunhan siinä piti jotain sanoa! Aikani siinä moitin katseellani vastanäyttelijöitäni. Älysin sitten, että hetkinen, meikäläisen repliikkihän tästä puuttuu. No, lausuin sen ja päästiin viimeinkin etenemään.”

 Vähän hassu kysymys, mutta mitä sanoisit nuorelle itsellesi? Terveisiä täältä nykyhetkestä? ”Sanoisin kiitos. Kiitos, että oot uskaltanut löytää oman juttusi ja lähteä rohkeasti unelmiasi kohti. Vuosia myöhemmin oot täyttänyt pienen Rasmuksen unelmista monta. Kiitos, että oot uskaltanut unelmoida ja mennä sydämesi mukaan jo pienestä lähtien, tietoisesti. Kaikki on tuonut mut tähän pisteeseen, ja tässä kohtaa oon elämääni hirvittävän tyytyväinen. Pitkä matka on yhdessä kuljettu joulupukkinäytelmästä tähän hetkeen, ja vielä pidempi matka yhdessä on edessä. Usko ja jaksa tehdä, oppia, kaatua ja nousta ylös. Oon kiitollinen sille nuorelle, pienelle pojalle. Hänellä oli poikkeuksellinen halu ja palo tehdä, eikä hän antanut kenenkään sammuttaa sitä liekkiä.”

 Huh huh, minähän tässä ihan liikutun kauniista sanoistasi pienelle Rasmukselle. ”Niin. Vaikea mun on tässä mitään neuvojakaan hänelle täältä jaella. Pienen Rasmuksen olisi ollut vaikeaa tehdä mitään paremmin eikä olisi tarvetta katua valintojaan.”

 Kerro joku hyvä muisto. Voi liittyä muuhunkin kuin teatteriin. ”Hyvä muistoni vie mut lapsuuteen ja musiikin pariin Pori Jazzeille. Oon käynyt siellä ihan pienestä pitäen äidin, mummin ja vaarin mukana. Joskus 4-vuotiaana mulla oli hervottoman isot vihreät kuulosuojaimet, kauhea määrä muovirasioita ja kapulat. Soitin lapsena rumpuja, ja soittelin niitä rasioita siellä päivät pitkät. Edessäni oli hattu ja joku saattoi joskus heittää, että ihan hullun touhua täällä muovirasioita soitella. Isot aurinkolasit päässä ja kovalla itsevarmuudella soittelin vaan, koska se oli kivaa ja on edelleen.”

 Vähän turha kysymys, mutta osaatko imitoida ketään? *puhuu Veskun äänellä* ”No kyllä mä nyt jonkinverran oon harjoitellut tässä tätä ja vähän muitakin, yhteen aikaan oikein hain eri hahmoja.” *vaihtaa puhumaan valmentajalegenda Juhani Tammisen äänellä* ”Siskot ja veljet, niinku mä oon aina sanonut, että paska ei jauhamalla parane eikä parane nämä Koskisen imitaatiot, et tota.” *puhuu omalla äänellään* ”Että kyllä mä vähän oon näitä imitaatioita ottanut haltuun viimeisen viiden vuoden aikana. Viimekesäinen Nasse-setä oli aluksi tosi vaikea, mutta sitten hokasin, että jos aiot uskottavasti imitoida jonkun hahmoa, sun täytyy ensin opetella imitoimaan uskottavasti sitä ihmistä. Pohjan täytyy olla hallussa ensin, ja Loirin äänen kautta Nasse-setään.”

Rasse-setä Nasse-setänä Vesku-musikaalissa (c) Daniel Paul

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä tai vastaava, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Mun roolissani oleva ei ole todennäköisesti vielä syntynytkään. Tyylilajina olisi kyllä musikaali. Siinä olisi hauskaa, mutta myös herkkää puolta. Heh, lapsena mulla oli joskus tapana sanoa, että ”tämä hetki tulee mun elämäkertaelokuvaani”, ja välillä viljelen sitä vitsinä vieläkin. Olishan se hienoa, että täältä lähdettyäni tänne jäisi jotain konkreettista elämään. Elokuva minusta ja elämänvaiheistani.”

 Vaadin, että sitten kun sinusta tehdään elämäkertaelokuva, siinä pitää olla kohtaus, jossa Teatterikärpänen haastattelee baarin nurkassa Rasmusta ja irkkumusiikki soi. Ehkäpä muutaman kymmenen vuoden kuluttua näemme Valkeakosken Apianniemessä RASMUS-musiikkinäytelmän! Itse en taida olla valitettavasti silloin enää elossa eikä Paavilainenkaan käsikirjoittamassa… ”Ei ehkä vielä parinkymmenen vuoden kuluttua. En aio tehdä Cheekejä ja kirjoittaa elämäkertaani nelikymppisenä. Jos niin tapahtuisi, niin kyllä mä haluaisin itse olla silloin vielä elossa. Voisin istua katsomossa.”

 Tai ellei esitys ole sellainen, että esität 70-vuotiaana itseäsi, joku esittää nuorta ja joku vähän vanhempaa Rasmusta, silleen Tango D´amoren tyyliin. ”Tämä jää nähtäväksi!”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mä haluaisin lentää! Unissani lentelen usein, ja se tuntuu tosi vapauttavalta. En keksi nyt mitään nimeä sille hahmolle. Se hyödyntäisi lentotaitoaan viihteessä ja taiteessa. Olis hienoa taikashow tai musikaali, jossa lähtisin ykskaks Katto-Kassisena oikeasti lentämään. Olisi hienoa, jos cv:ssä lukisi kaatuilun lisäksi lentäminen erikoistaitona.”

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi tai evääksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin akustisen kitaran ja hedelmäaakkosia, niiden kanssa mulla ei tulis tylsää.”

 Minä oon perustanut 80-luvulla pussin viimeisistä hedelmäaakkosista muodostetuilla kirjaimilla punkbändin nimeltään IMFL! Leikittiin ystävän kanssa punkkareita. ”Okei! Luovaa menoa hedelmäaakkosilla.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen fiilistelmään, minne menisit? ”Mulla on kaksi vaihtoehtoa. Mä menisin katsomaan Shakespearen Globe-teatteriin ensimmäisiä teatteriesityksiä. Toinen on se, että haluaisin kyllä oikeasti elää hetken 80-luvulla. Se on näyttäytynyt mulle semmoisena mahdollisuuksien aikana. Ja varsinkin Porissa, kun usein Pori-rockin kautta hehkutetaan 80-lukua ja sitä huumaa. Antakaa mulle yksi ilta 80-luvulla Porissa kiertämässä ”ränniä”!”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Milloin sua puraisi teatterikärpänen?”

 Lapsena kävin vanhempieni kanssa teatterissa kerran-pari vuodessa. Tuli katseltua lähinnä lastennäytelmiä ja farsseja Hämeenlinnassa. Teatterikärpänen puraisi silloin, kun Risto Korhonen tuli näyttelijäksi Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin, ja Riston siirryttyä Tampereelle laajensin katsomispiiriäni ja tässä sitä nyt ollaan.

 Tulevia roolejasi? Kerro hiukan enemmän mitä on luvassa lähiaikoina. ”Kesällä tosiaan oon Valkeakoskella Suomen Kesäteatterin Katri Helenasta kertovassa Katri-musikaalissa mukana, mulla on siinä monia erilaisia rooleja. On mahtavaa päästä sukeltamaan Katri Helenan elämänvaiheisiin hänen läheistensä näkökulmasta ja tehdä läpileikkaus sinivalkoisen äänen pitkään uraan. Syksyllä oon Hämeenlinnan Teatterin Tom of Finland -musikaalissa nuoren Touko Laaksosen roolissa, ensi-ilta on syyskuun alussa. Meillä alkoi tällä viikolla harjoitukset ja on kyllä tosi hieno juttu tulossa. Varsinkin musiikki on tehnyt muhun suuren vaikutuksen. Meillä on upea työryhmä ja on mahtavaa päästä uusien tyyppien kanssa tekemään. Tuo on musikaali, mitä tämä maailma tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan. On tosi hienoa olla mukana luomassa jotain, mitä Suomi ja koko maailma tällä hetkellä tarvitsee. Suurella sydämellä tehty musikaali on tulossa.”

 (Huom. Haastattelun jälkeen julkistettiin myös keväälle 2027 Hämeenlinnan Teatterissa nähtävä seikkailumusikaali Peter Pan, ja Rasmus on siinäkin mukana.)

Löydä kuvasta Teatterikärpänen :) 

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Haluan kiittää teitä katsojia siitä, että kulutatte suomalaista kulttuuria ja käytte teatterissa. On upeeta kuulla palautetta roolitöistään. Ilman yleisöä teatteri ei ole teatteria. Niin kuin jo sanoin, teatteri on kaunis asia ja maailma tarvitsee niin Tom of Finland -musikaalia kuin kaikenlaista teatteria ja taidetta. Käykää kokemassa kulttuuria mahdollisimman monin eri keinoin. Mikään muu ei saa aikaan samanlaista kokemusta.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi, tämän haastattelun jälkeen? ”Menen kotiin, teen vähän englanninkielen läksyjä, käyn ehkä salilla ja alan hiljalleen valmistautua maanantain harjoituksiin Hämeenlinnassa. Pientä ajatustyötä ja pakkailua.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

3. Mikä sytyttää sinut? - Ihmiset

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäoikeudenmukaisuus

5. Suosikkikirosanasi? - Paska

6. Mitä ääntä rakastat? - Sähkökitaran ääntä

7. Mitä ääntä inhoat? - Ampiaisen surinaa

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Lääkäri

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Oot elänyt sydän edellä ja kohdellut ihmisiä hyvin. Oot saanut rakastaa ja olla rakastettu.

 Sopivasti viimeisen kysymyksen kohdalla taustalla kuuluu irkkujameille loppuaploodit!