Haastattelussa Elias Salonen

Elias Salosen tapasin toukokuun puolivälissä 2014 Ravintola Sävelessä Helsingissä.

 Vuonna 1994 syntynyt Elias on horoskooppimerkiltään leijona. ”Mä oon Helsingin Malmilta kotoisin, 13-vuotiaaksi asuin siellä ja sitten muutettiin Porvooseen isäni työn perässä. Nyt asun taas takaisin Helsingissä. Kallion lukion kävin ja rantauduin takaisin tänne”, Elias selvittää ja vartti puhutaan Kalliosta ja sen hyvistä ja huonoista puolista...

Mitä harrastat? ”Aika paljon viime vuodet mun harrastukset on pyöriny teatterin ympärillä. Liikuntaa pyrin harrastamaan, käyn kuntosalilla ja lenkillä esimerkiksi. Nyt tänä keväänä mä oon aloittanut lauluharjoitukset Jukka Nylundin opissa, hän on kyl terävä alan ammattilainen, jos saa mainostaa tässä välissä! Mä oon ollut aika epävarma laulaja aiemmin, ja nyt oon saanut tosi paljon itsevarmuutta.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”En mä kyl osaa. Joskus 7-vuotiaana oon harrastanut pianonsoittoa ja opin soittamaan esim. ”Joulupuu on rakennettu”, mut sit menikin liian vaikeaksi heheh.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Sanotaan vaikka että mulla on aika hyvä läsnäolo. Ja oon myös aika herkkä, ei siitäkään varmaan haittaa ole.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Teatterin näkökulmasta kaikista eniten mä haluaisin osata tanssia. Kyllä mä sitä laulamistakin haluaisin oppia enemmän, mutta senhän mä oon nyt pistänyt jo aluilleen”, Elias myhäilee.

Löytyykö suvustasi muita teatteri-tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei löydy kyllä muita. Oikeastaan lähes kaikki sukulaiseni ovat opettajia, onhan niissä ehkä jotain yhtäläisyyksiä.”

 Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä/esiintymisestä yleensä? "Ollessani ekalla luokalla koulussa meillä oli ihan mielettömän hyvä Kristiina-niminen opettaja ja me tehtiin pari kertaa vuodessa esityksiä kouluun. Muistan ekan kerran kun näyttelin, tehtiin hääaiheinen näytelmä ja halusin näytellä ihan välttämättä pappia. Sain yleisön nauramaan, ja se tuntui kauheen siistiltä. Siitä se innostus sitten lähti, ja 7-vuotiaasta alkaen oon tehnyt koko ajan enemmän tai vähemmän jotain. Yläasteella oli pieni tauko, mutta Kallion lukiossa aloin sitten taas tehdä.”

”Koulussa oli teatterikerho ja ala-asteella olin myös sellaisessa teatterikerhossa, joka oli koulun ulkopuolella. Tietysti olin kaikissa kevät-ja joulujuhlanäytelmissäkin aina mukana. Jostain tuli mieleen nyt sellainen tapaus, että koulussa oli Kalevala-juhla ja näyttelin Lemminkäisen vaimoa. Mun paras kaverini oli Lemminkäinen. Olin silloin 8-vuotias. Heh! Ja ekan luokan kevätjuhlassa tehtiin esitys nimeltä ”Sammakkosaari”, mä näyttelin siinä suurta sammakkotietäjää.”

Elias (c) Teatterikärpänen

Kerro vaikka niistä kamerajutuistakin. ”Joo! 13-vuotiaana mä tein ekan kamerajuttuni, se oli Taideteollisen Korkeakoulun lyhytelokuva ”Repeämä” ja siinä tutustuin ohjaaja Oskari Sipolaan, jonka assistenttina oon nyt tulevana kesänä yhdessä leffaprojektissa. Oskarin kanssa oon tehnyt paljon proggiksia, ystävystyttiin tuon jutun myötä. Pirkka-Pekka Peteliuksen ohjauksessa oon tehnyt sellaisen jutun kuin ”Pullukat”. Ai se tuli taas telkasta just! Mä olin siinä se tanssijapoika.”

”Lukioaikoina eli 2012 mä pääsin Kellariteatteriin ja oon ollut siellä muutamassa jutussa. Kotikadussa mä olin pari vuotta mukana. Sit olin ”Jäminkipohja”-nimisessä novellilyhärissä. Nyt kesällä näyttelin mun ekan roolin pitkässä elokuvassa. Oulun Kaupunginteatteriin päädyin siten, että ohjaaja Fiikka Forsman oli nähnyt tän Jäminkipohjan telkasta ja hän laittoi mulle viestiä, että olisinko kiinnostunut tulemaan Ouluun ”Toiset kengät”-näytelmän päärooliin ja saisinko koulun kanssa järkättyä kursseja. Innostuin heti totta kai ja menin juttelemaan opon kanssa. Saatiin järkättyä asiat. Joulukuussa aloitettiin sitten treenit, ja koko kuukausi meni mulla siinä, että oppi ylipäätään olemaan isolla lavalla. Tammi-ja helmikuu treenattiin tiiviisti, tosi rankkaa ja tosi opettavaista oli se. Joulukuussa vielä lentelin Oulun ja Helsingin väliä, mutta vuodenvaihteen jälkeen kun treenit lähti kunnolla käyntiin, mä asuin Oulussa ihan viikonloputkin. Maaliskuussa oli ensi-ilta ja nyt viime viikonloppuna oli viimeiset esitykset. Oli kyllä kokemus, jota en ikinä vaihtaisi pois!”

Mikä on seuraava siirtosi? ”Ainakin ajattelin pitää loman. Kaikenlaista pientä viritelmää on, mutta aika auki on tulevaisuus. Ihan kivaa.”

Mikä muu ala mahdollisesti kiinnostaisi? ”Ohjaaminen kiinnostaa kyllä. Ja mä seuraan urheilua aika paljon, että urheilutoimittajan ammatti voisi mua kiinnostaa kyllä.”

Miksi teatteri, miksi näyttelijäksi? ”Huh, mikä kysymys! Sellaista fiilistä ei vaan saa mistään muusta, kun on lavalla. Ei mulla oo mitään parempaakaan vastausta tähän. En mä saa vastaavia kicksejä mistään muusta. Siksi!”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai ovatko ne muuttuneet? ”Totta kai ne on muuttuneet sen myötä, mitä enemmän on päässyt tekemään. En mä todellakaan pidä itseäni mitenkään näyttelijänä vielä. Tuo Oulun reissu oli kyllä kaikista konkretisoivin juttu. Tajusin sen, että sielläkin on näyttelijöitä, joilla on samaan aikaan kolme ison lavan juttua meneillään, uusien treenausta joka päivä ja ilta, ja vielä lisäksi perhe. Miten paljon aikaa se viekään, et ei se oo niin, että mennään vaan ”vähän näyttelemään”. Se on pirun rankkaa työtä ja aikamoista paloa ja antautumista vaativaa. Tuo ”Toiset kengät” kesti melkein kolme tuntia ja olin koko ajan lavalla, ja harjoitusten aikana joskus tuli sellainen tunne, että mä en pysty tähän, tää on niin vaikeeta. Tän vuoden aikana on kuva muuttunut kyllä realistisemmaksi, mutta siitä huolimatta mä haluan tehdä tätä, ehkä jopa enemmän kuin ennen”, Elias intoilee.

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisen paljon? ”Voi, vaikka ketä. Ekana tulee mieleen Eero Aho. Niin paljon on huikeita tyyppejä. Heidi Herala, Seppo Maijala, Taneli Mäkelä, Aake Kalliala, Mikko Leskelä Oulusta... Ulkomaisista leffatähdistä Leonardo DiCaprio, Samuel L. Jackson, Christoph Waltz, Uma Thurman, Meryl Streep.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Jennifer Lawrence!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Voisin laulaa Vesa-Matti Loirin kanssa Lapin kesän.”

Mikä on omasta mielestäsi tärkein/onnistunein roolityösi toistaiseksi? ”Kyllä mä vastaan tähän tuon Oulun jutun, se on kasvattanut mua niin paljon. Kamerahommista vaikkapa Jäminkipohja.”

Onko sinulla jotain tiettyä roolihaavetta? ”Jos en vastaa tähän mitään konkreettista? Mä saan tosi usein ns. kiltin pojan rooleja. Haluaisin tehdä jonkun ihan päinvastaisen roolin, pahiksen.”

Mikä on mielestäsi parasta teatterissa noin yleensä? ”Ehkä se, kun se tapahtuu just siinä hetkessä, ja se on yleisön ja näyttelijän välinen juttu, jos verrataan esimerkiksi kameraan. Se on myös mageeta, että joka esitys on erilainen ja jokainen yleisö tuo aina erilaisen fiiliksen.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika"? ”Mulle tulee ekana mieleen yksi oma esimerkki, joka liittyy ”Toiset kengät”-näytelmään. Näytelmässä mun ensi-ihastustani esitti yksi Sanni, joka on samanikäinen kuin minä ja hän sairastui yllättäen. Näytelmän ohjaaja hyppäsi sitten paikkaushommiin, ja sehän toimi loistavasti. Samassa näytelmässä vanhemmat ihmiset esittävät alakoululaisia, ja siinä ei ole mitään omituista. Leffassa moinen ei toimisi, mutta teatterissa illuusio pysyy”, Elias pohtii.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Ihmiset, joita mä nään ja tapaan inspiroi mua tosi paljon.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä mä poden, ensiyleisö on kaikista pahin ja jännitys sitten pienenee esitys esitykseltä. Se ilmenee mulla sillai, että aamusta asti jo vähän tuntuu ja ruoka ei oikein maistu ja on todella levoton olo muutenkin. Aina kun mua jännittää, mä ravaan eestaas enkä pysty olemaan paikallani ollenkaan. Jännitys on kyllä ihan kiva tunne kuitenkin, koska se kuuluu asiaan. Ensi-illan alla ei ole kyllä mikään kiva olo...”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineja, joita huomaat toistavasi esityspäivinä tai juuri ennen esitystä? ”Ei mulle ole ehtinyt vielä muodostua mitään kaavoja, mutta en mä lavalle halua ihan kylmiltään mennä. Käyn lenkillä, venyttelen. Oulussa esitys oli niin pitkä, joten mä aina pari tuntia ennen esitystä mietin sen koko näytelmän läpi reploineen kaikkineen. Pari kertaa kokeilin tehdä ilman sitä ja oli heti paljon epävarmempi olo, joten kyllä mä tarvitsin sen mielessäläpikäymisen.”

Kerro joku kommellus. ”Onhan niitä. Kellariteatterissa mulla ja yhdellä Jaakolla oli pelkät toogat päällä ja tarkoitus oli tiputtaa yhden tytön päälle lumihiutaleita eli paperisilppua. Yhdessä esityksessä mä sitten huomasin, että mun tooga lähtee tippumaan ja en voinut sille enää mitään, joten se putosi mun päältäni. Oli mulla onneksi boxerit jalassa! Repliikkimokiahan on sattunut useammankin kerran.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Viime kevääseen liittyy paljon hyviä muistoja, aloin seurustella silloin.”

Käytkö katsomassa muiden teatterien esityksiä? ”Kyllä mä pyrin käymään, kavereiden juttuja varsinkin. Musta on tosi kiva käydä katsomassa teatteria. Aina vähän harmittaa, jos ei pääse katsomaan jotain tiettyä juttua. Viime aikoina on jäänyt erityisesti mieleeni Helsingin Kaupunginteatterin ”Kohtauksia eräästä avioliitosta”. Se aihe oli ehkä kaukana omasta elämäntilanteesta, mutta ihan pelkästään sen näyttelijäntyön takia meni kylmät väreet. Merja Larivaara ja Eero Aho oli todella loistavia siinä.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Sillä ei ole väliä, kuinka paljon elämässäsi on päiviä, vaan sillä kuinka paljon päivissäsi on elämää.”

Onko jotain muuta, mitä haluaisit ehdottomasti itsestäsi vielä kertoa? ”Hmmm.... sen voisin sanoa, että mä oon hirveen neuroottinen ihminen! Aina kun mä menen nukkumaan, mun pitää ensin tarkistaa, että kaikki sähköjutut on varmasti pois päältä ja ovet on lukossa.”

Osaatko imitoida ketään? ”Vesa-Matti Loiria ja Aku Hirviniemen kaikkia Putous-hahmoja.”

Mikä sarjakuvahahmo/fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Batman. Jaa miksi? Siksi, koska se on paras. Siinä on syvyyttä ja se on äijä.”

Jos sinulla olisi joku erityiskyky ja sitä kautta joku ”supersankaruus”, mikä se kyky olisi ja mikä olisi hahmosi nimi? ”Hahah! Tän nimi olisi Elmeri ja se osaisi laulullaan lumota kaikki. Tosi katu-uskottava tyyppi, hahah! Viitta heiluen menisi tuolla ja laulaisi...”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Se olisi kyllä aika ainutkertainen kokemus, et kannattaisi ottaa kyl kaikki irti siitä päivästä. Tekisin kaikkia sellaisia juttuja, mitä miehet ei voi tehdä. Jaa mitä? No mä menisin baariin ja testaisin, että onko miehet oikeesti niin helppoja tapauksia. Miten helppoa olis saada mies tarjoamaan drinkki.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Voisin ottaa sinne Trivial Pursuitin ja opetella ne kaikki kysymykset ulkoa. Kun tuun talvipesästä ulos, haastaisin kaikki pelaamaan. Mulle on jäänyt siitä traumoja, kun aina häviän. Ruuaksi ottaisin intialaista ruokaa, tikka masalaa tai vastaavaa.. Tutti Frutti Passion-karkkeja pitäisi myös olla ja vanilja-cokista.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Siellä pitäisi olla hyviä kirjoja paljon, patja, peitto ja tyynyjä. Ja joku iso screeni, mistä voisi katsella urheilua.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä haluaisin nähdä, miten ne pyramidit on rakennettu. Olisi myös kiva nähdä äidin ja isän nuoruusaikoja.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen käymään kotona ja sitten menen varmaankin moikkaamaan mun yhtä oululaista kaveriani, jolla oli tänään TeaK-haku. Pelaan vähän pleikkariakin ehkä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Kesä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Marraskuu

Mikä sytyttää sinut? - Innostuneet ihmiset

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kyynisyys

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Meren kohina

Mitä ääntä inhoat? - No se liitujuttu, tai haarukka lautasta vasten!

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Viininmaistelija

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Oon niin huono siivoamaan, eli siitä ei tulisi kyllä mitään.

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Eiköhän ne pari juttua voida antaa anteeksi, joten tänne vaan!

Haastattelussa Veikko Pulli

 Teatterin monitoimimies Veikko Pullin tapasin Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa heinäkuussa 2013 (kyllä vaan, tästäkin on vierähtänyt jo yli vuosi...) kesäteatterin lauantain tuplaesitysten välisellä tauolla.

Vuonna 1988 syntynyt Veikko on horoskooppimerkiltään härkä. ”Mä oon Tyrvännöstä kotoisin, tällä hetkellä asun Parolassa ja niillä Hattulan kulmilla olen asustellut koko ikäni.”

Mitä harrastat? ”Moneen vuoteen en ole ehtinyt oikein harrastamaan mitään, kaikki aika menee tavalla tai toisella teatterin parissa. Tai no, periaatteessa Hattulan teatteri on mulle harrastus. Muulle harrastustoiminnalle ei vaan ole aikaa.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Heh... No, mä en osaa sanoa ”ei”. Se on kaiketi se mun vahvuuteni/heikkouteni...” Veikko naurahtaa.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Kyllä mä luulen, että se vahvin halu kääntyy ehkä musiikin puolelle, ja siitä nimenomaan joku instrumentin soittaminen. Se on alue, joka mua kiinnostaa. Suuta osaan soittaa ja kännykkää, mutta mitään muuta en sitten osaakaan. Pikkupoikana tosin soitin vuoden verran klarinettia, mutta sitten jouduin valinnan eteen. Vaihtoehtoina oli klarinetin soitto tai Miniteatteri, ja liityin sitten Miniteatteriin. En kadu päätöstäni, mutta mietin, että olisin voinut olla fiksu ja säilyttänyt ne molemmat. En tiedä olisiko siitä ollut hyötyä, mutta iloa ainakin.”

Jos nyt tarttuisit soittimeen, mikä se mahdollisesti olisi? ”Kyllä mä luulen, että tarttuisin klarinettiin edelleen. Se on persoonallinen soitin ja sitä ei löydy ihan joka kulmasta. Uskon, että se sopisi mun tyyliini.”

Löytyykö suvustasi muita teatterin parissa työskenteleviä? ”Ei löydy muita. Mä olen ollut meidän suvun ”musta lammas” siitä lähtien, kun en halunnut mennä ammattikouluun putkimieheksi, vaan halusin lukioon ja sitä kautta Teatterikorkeakouluun. Sen olen kuullut, että äidin puolen suvussa pari sukupolvea taaksepäin olisi ollut joku ns. kyläviihdyttäjä, mutta se on ehkäpä ainoa jonka tiedän.”

Missä vaiheessa olet ensimmäistä kertaa kiinnostunut teatterista? ”Hattulan kirkkoherra muistuttaa mua aina siitä, että mä olen ollut nelivuotiaana Tyrvännön enkelikirkossa enkelinä, mutta varsinainen teatteriharrastus mulla alkoi 7-vuotiaana. Silloin liityin Hattulan Harrastajateatterin lapsiryhmään ja siitä se sitten oikeastaan lähti. Koulussa mä olin aina näyttämöllä, oli juttu mikä tahansa, eikä siinä aina välttämättä tarvittu näyttämöäkään, heh. En tiedä mikä mut teatterin pariin veti, kai se on se itsensä nolaaminen, joka kiinnostaa! Kavereitakin oli toki mukana, mutta samaa innokuutta ei sieltä löytynyt.”

Muistatko ensimmäisen roolisi? ”Muistan kyllä, ei sitä voi unohtaa. Se oli Hattulan harrastajateatterissa ja vuosi oli 1995. Mannerheimin Lastensuojeluliitto täytti silloin vuosia ja me tehtiin sellainen koulukiusaus-aiheinen juttu alakoululle, ja mä esitin siinä M.A.L.L.I.-miestä, joka saapui aina erilaisiin kiusaamiskohtauksiin paikalle ja kertoi, miten asia tulisi hoitaa. Muistan sen ikuisesti...mulla oli punainen viitta ja punainen lippis, johon oli tehty foliosta antennit. Se oli hienoa aikaa!” Veikko muistelee lämmöllä.

Missäs vaiheessa menit sitten Miniteatteriin? ”Sinne menin 1999. Siinä kävi niin, että harrastajateatterin nuorten ryhmä hiipui ja yritin jostain löytää korvaavaa ryhmää tilalle. Tätini sitten ehdotti Miniteatteria, ja sinne suuntasin. Aluksi olin mukana opetusryhmissä ja kerhoissa ja sitten näytelmissä. Aulangon Satuteatterissa olin ensimmäistä kertaa mukana kesällä 2000 Ronja Ryövärintyttäressä. Tutustuin siellä mm. Suonpään Sauliin ja Virtasen Mikkoon. Miniteatterin toiminnassa mä olen edelleenkin mukana, olen johtokunnassa. Olen ollut sekä näyttelijänä että valosuunnittelijana siellä, ja viimeisin juttu, missä olin mukana, taisi olla ”Kipinähai” syksyllä 2008. Siihen tarvittiin isokokoista vajaaälyistä pikkuveljeä, ja mua pyydettiin mukaan...”

”Lavalla mä olen Hattulan Harrastajateatterin ja Miniteatterin lisäksi ollut Parolan Musiikkiteatterissa (mm. Kesäyön uni), Lautsian Kartanoteatterissa (mm. Viulunsoittaja katolla-musikaali) ja Teatteribarrikadissa (Kyrsyä). Tekniikkapuolella olen tehnyt sitten useammassakin eri teatterissa.”

Tiedän mitä teit viime kesäteatterissa (c) Teatterikärpänen

Opiskelet tällä hetkellä? ”Kyllä, mä oon Metropolia Ammattikorkeakoulussa esittävän taiteen koulutusohjelmassa esitys-ja teatteritekniikan suuntautumisvaihtoehdossa. Huh mikä nimi! Valmistuttuani musta tulee esitys-ja teatteritekniikan medianomi, ja valmistun keväällä 2015. Opinnot aloitin syksyllä 2011.”

Oletko koskaan hakenut Nätyyn tai TeaKiin? ”En koskaan. TeaKiin mä olin hakemassa valo-ja äänisuunnittelun laitokselle ja olin jo hyvässä vaiheessa ennakkotehtävissä, mutta se vähän kariutui sitten. En nähnyt, että se olisi kuitenkaan mun paikkani. Tää Metropolia on enemmänkin mun juttuni”, Veikko summaa.

Mitä mahdollisesti tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Mä oon tehnyt nuorisotyötä/sosiaalipuolta jonkun verran. Pari vuotta sitten syksyllä mulla oli sellainen kausi, ettei ollut oikein muita hommia, ja koska olen ollut myös seurakuntatyössä paljon mukana, niin sitä kautta olin puolisen vuotta seurakunnalla nuorisotyössä. Sitä hommaa mä voisin kyllä tehdä, jos taide ei tarjoaisi mulle sitä mitä haluaisin.”

Onko sinulla ammatillisessa mielessä ns. esikuvia? ”Hienoja taiteilijoitahan on Suomi täynnä, tunnettuja ja tuntemattomiakin. Mä oon niin paljon eri ihmisiä tavannut näissä teatteripiireissä, että kädet ei riittäisi jos niitä kaikkia upeita tyyppejä lähtisin luettelemaan. Ns. vanhan koulukunnan jäärät mua on erityisesti aina kiinnostaneet... Jos sitten lähdetään ihan julkkispuolelle, niin pikkupojasta asti olen kyllä ihaillut Vesku Loiria, Heikki Kinnusta ja kumppaneita. Ne, jotka nolaavat itsensä televisiossa, ovat mulle idoleita! Musiikkipuolelta kuuntelen kovasti radiota ja Spotify soi myös, ja sit ihan tietyistä Semmarit eli Seminaarinmäen Mieslaulajat on mun ihan ehdoton suosikkini, ja se on ainut jota kuuntelen ihan kokonaisuutena, muilta kuuntelen vaan yhden hitin ja sit vaihdan jo artistia.”

Luettelepas nyt vielä, että mitä kaikkea olet teatterin parissa tehnyt! ”No oon ollut lavalla näyttelemässä. Oon ohjannut pari juttua Hattulassa, käsikirjoittanut myös. Hattulan Harrastajateatterissa olen puheenjohtajana ja siinä roolissa olen tehnyt kaikenlaista. Oon ollut graafikkona, tiedotusvastaavana, tiedottajana, kuvaajana, editoijana tehnyt taltiointeja, valo-ja äänisuunnittelijana, valo-ja äänitarkkailijana, Kaupunginteatterissa olen valomiehenä mm. operoinut seuraajaheitintä eli liikuttanut lamppua kun suuri tähti juoksee pitkin lavaa... Täällä Kaupunginpuistossa mulle on tullut sitten näyttämömestarin, vahtimestarin ja nyt viimeksi käyttöpäällikön tehtävät, eli sitä kautta olen saanut kosketusta kokonaisvaltaiseen teatterin pyöritykseen. Puvustamaan en ole joutunut kertaakaan. Tarpeistoa olen kyllä tehnyt. En ole meikannut enkä kammannut. Kuiskaajana olen ollut ja lippuja olen myynyt. Kahvia olen keitellyt. Laulanut olen, mutta soittanut en!” Veikko luettelee kuin apteekin hyllyltä.

Mitkä työt ovat mahdollisesti olleet ne itsellesi merkittävimmät, vai pystyykö niitä laittamaan järjestykseen? ”Näytteleminen on ollut sydäntä lähellä, jossain kohtaa se tosin selkis mulle, että en tee siitä ammattia, mutta pidän sen rakkaana harrastuksena, ja sitten käännyinkin sinne tekniikan puolelle ja sieltä etenkin valotekniikka on tullut itselleni läheisimmäksi niistä alueista. Kaikki muukin on ollut mukavaa, mutta ei yhtä antoisaa ja miellyttävää tehdä. Siinä hommassa varmasti tuun jatkamaan. Kokonaisuuden hallintakin on hyvin mielekästä, ei mikään ylimmän johtajatason kaiken hallinta, vaan se, että on mahdollisuus tehdä kaikkea. Täytyy vielä todeta, että päivääkään en oo tehnyt sellaista, mistä en tykkäisi. Näyttämölläoloajoista etenkin se Kyrsyä jäi kyllä vahvasti mieleeni, jos joku yksittäinen pitäisi mainita, ”kauhukesäteatteri” on aika erikoinen lajityyppi...” muistelee Veikko, ja luettelee samaan hengenvetoon monta muutakin jollain tavalla merkittävää työtään kun vauhtiin pääsee. Lista olisi kohtuullisen pitkä lueteltavaksi...

Mikä on mielestäsi parasta teatterissa noin yleensä? ”Yhteisöllisyys, ihmiset sekä työryhmässä että katsomossa ja se välitön palaute, joka siinä ympärillä leijailee. Nämä on ehdottomasti parasta.”

Näyttämöllä ollessasi podetko ramppikuumetta? ”Kyllä vaan. Mua ihan pelottaa, jos ei yhtään jännitä kun menee näyttämölle. Silloin tietää, että nyt ei homma suju, koska siitä pienestä jännityksestä ja sen laukeamisesta tulee ainakin mulla se kantava voima näyttämölle. Tekniikkapuolella ihan sama homma, kyllä mulla se jännitys on sielläkin mukana ja kaikissa hommissani. Loppuaplodeissa se vasta laukeaa.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Siellä harrastajateatterin lastenryhmässä kävi kerran niin, että mulla oli kiirevaihto pukuhuoneessa ja meillä oli niin, että oli näyttämö ja siinä vieressä tyttöjen pukuhuone ja sitten poikien pukuhuone. Mä juoksin näyttämöltä poikien pukuhuoneeseen, tein sen vaihdon ja kuulin juorukaiuttimesta, että mun iskuni on tulossa ihan kohta. Juoksin takaisin näyttämölle, ja kas, mun housuni valahtaa alas. Se ei onneksi tapahtunut näytöksessä, vaan taisi olla kyseessä kenraaliharkat. Ratkaistiin se homma sitten niin, että vaihdettiin pukuhuoneet toisinpäin. On sitä kaikkea muutakin tapahtunut, housut ratkesi kesken Palatsitanssiaisten Verkatehtaalla, Viulunsoittajassa penkki romahti meidän alta ja lisäksi mä olen aika kova jekuttaja, mitä tulee viimeisiin näytöksiin. Se on sitten ihan oma lukunsa”, Veikko naurahtaa.

Käytkö katsomassa myös muiden esityksiä ja onko joku esitys jäänyt erityisesti mieleesi? ”Kyllä, niin paljon kuin vaan suinkin ehdin ja varsinkin ”vanhojen tuttujen” esityksiä ja paikoissa, joissa olen itsekin ollut mukana tekemässä tavalla tai toisella. Ypäjän ”Viulunsoittaja katolla” jäi kyllä mieleeni, se oli ihan huikeaa. Kun sellainen määrä ihmisiä tuodaan lavalle, niin huh huh. 40 näyttelijää ja kuorolaista, 20-henkinen orkesteri, yksi hevonen...”

Onko sinulle jotain mottoa? ”Kyllä!” vastaa Veikko lyhyesti ja ytimekkäästi.

Mistä haaveilet? ”Mä haaveilen siitä, että mä saisin tehdä työtä josta välitän ja jota rakastan, ja siitä, että toiset ihmiset nauttii siitä, että mä teen sitä työtä. Sitä se on ollut, mutta että se jatkuisikin myös. Ja kaikki muu, mitä mulla elämässä on, antaa mulle voimaa siihen lopputulokseen.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Teräsmiehenä mä ehtisin tekemään nopeammin asiat loppuun, mutta Batmanina mulla olisi enemmän vehkeitä tehdä ne hommat loppuun. Kissanaisena mä saisin paljon miestyövoimaa mukaani auttamaan, se tosin antaisi ehkä vähän väärän kuvan musta... Kyllä mä se Teräsmies olisin.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Tietenkin siivoisin kodin, pesisin ikkunat, tiskaisin astiat, laittaisin ruokaa... hyi mua! Tietenkin mä toivoisin, että se päivä osuisi just kuukautisten aikaan, jotta mä saisin luvan kanssa olla pahalla päällä – tai olla olematta! Mekkojahan voi pitää ilman naiseuttakin ja oon pitänytkin vähän liiankin monta kertaa kaikenlaisissa esityksissä. Eikun nyt mä tiiän! Mä ostaisin paljon Muumi-tikkareita ja vetäisin niitä vähän epäilyttävällä tavalla keskellä toria ja katsoisin, miten ihmiset reagoi... ja kertoisin kaikille kuka mä oon!”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin mun vanhat kalenterini mukaan ja viihdyttäisin itseäni tutkimalla niitä. Evääksi pitäisi olla tomaatteja ja juomaksi kotitekoista mehua, hunajalla makeutettuna.”

Jos voisit matkustaa aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajankohtaan tai hetkeen, minne matkaisit? ”Kyllä mä menisin Antiikin Kreikkaan katsomaan, että mikä oli Deus ex machina. Ja katsomaan teatteria, et miten ne on saaneet silloin luotua akustiikan, jota nykyään ei pysty enää tekemään. Sen haluaisin kokea.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Kyllä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei

Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Onnettomuus

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkhele

Mitä ääntä rakastat? - Kalenterin muistutusääntä

Mitä ääntä inhoat? - Kun kynsillä vedetään sukkahousuja pitkin

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Taksikuski

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Tehdastyöläinen

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Et sitten osannut sanoa EI!

Caterpillars / vierailu Hämeenlinnan Teatterissa

Caterpillars / vierailu Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä

Ensi-ilta 31.7. 2014 Hippalot-lastenfestivaaleilla, kesto noin 45min (ei väliaikaa)

Tuotanto Kallo Collective

Ohjaus Thomas Monckton

Lavalla Thomas Monckton ja Jenni Kallo

 Viime vuonna Verstas-näyttämöllä nähtiin ilmiömäinen The Pianist, jossa Thomas Moncktonin epäonninen hömelö pianisti yrittää saada konserttia aikaan, heikoin tuloksin. Kaikenlaista muuta kohkaamista kyllä syntyi. Suureksi riemukseni tänä syksynä samalla näyttämöllä vierailee Caterpillars, jossa jättikokoiset perhosentoukat seikkailevat. Esitys on Kallo Collectiven ensimmäinen lapsille suunnattu esitys, mutta kummasti yleisön joukossa oli vanhempaakin ikäpolvea, itseni mukaanlukien.

Ihanat toukat! (c) Kallo Collective

 Aluksi näyttelijät esittelevät, mitä tuleman pitää. Tarkoitus olisi kertoa lyhykäisesti perhosen vaiheet munasta toukaksi ja koteloksi, ja ihan ei päästä yhteisymmärrykseen siitä, missä järjestyksessä nämä tapahtuvat. Tuulessa liehuvia kukkia ja sählääviä nukettajia, joiden käsissä mehiläiset tipahtelevat tai poksahtelevat rikki ennen aikojaan. Sitkeät esiintyjät eivät kommelluksista huolimatta lannistu, vaan asenteella jatketaan, kera hauskojen ilmeiden. Perhonen munii pari munaa, jotka kierros kierrokselta suurenevat ja pian edessämme on pari hahmoa, joiden edessä Munamieskin kalpenee. Jättikokoisia perhosentoukkia! Yleisöstä kuuluu lasten iloinen kikatus ja tirskunta, aikuiset hekottelevat. Nälkäiset toukat syövät ahneina kukkia ja käydään sitä vähän eturivin väkeäkin maistelemassa. Lopulta ötökkäät vetäytyvät "telttoihinsa" yöpuulle ja kas, kohta paikalla liihottelee kaksi kaunista perhosta.

 Toukat etenkin ovat hillittömän näköisiä ja liikkuvat hauskasti, vedet silmissä nauretaan. Kaikenlaista sitä keksitäänkin! Esitys oli hyvin kompakti kestoltaan ja hyvin pienimmätkin katsojat malttoivat pysyä paikallaan. Caterpillareissa ei myöskään puhuta lainkaan, vaan käytetään monenlaisia muita ilmaisukeinoja aina eleistä ja ilmeistä tanssin liikekieleen, eli tämä sopii mainiosti esitettäväksi missä päin maailmaa tahansa.

 Pulskat toukat ovat Hämeenlinnan Teatterissa nähtävillä vielä 10.9. parin näytöksen verran (klo 10 ja klo 18) sekä myöhemmin joulukuussa. Kallo Collectiven sivuilta löytyi tämä hauska video harjoitusprosessista...

 Caterpillars saa neljä tähteä ****.

Albatrossi ja Heiskanen / Aurinkorinteen kesäteatterin vierailu

Albatrossi ja Heiskanen / Aurinkorinteen kesäteatterin vierailu, Verkatehdas HML

Ensi-ilta 11.6. 2014, kesto noin 1h 50min (väliaikoineen)

Ohjaus Matti Kuikkaniemi

Kapellimestari Antti Paranko

Rooleissa : Eppu Salminen, Turkka Mastomäki, Birgitta Putkonen, Jarkko Tiainen, Anneli Ranta ja Saara Lehtonen (kesällä Suvi-Maaria Virta)

 Kesäkuussa nähtiin Joensuussa Aurinkorinteen kesäteatterissa Junnu Vainion lauluihin perustuva Albatrossi ja Heiskanen- musiikkinäytelmä (käsikirjoitus Jukka Virtasen), ja yleisön pyynnöstä esitystä toivottiin nähtäväksi myös täällä Hämeenlinnan suunnalla: työryhmässä kun oli mukana monta hämeenlinnalaisille tuttua henkilöä ja kesäteatterireissu Joensuuhun asti tuntui liian pitkältä matkalta monelle, Niin myös minulle. Olen nähnyt esityksen Hämeenlinnan Kesäteatterissa muutama vuosi sitten ja täytyy myöntää, että esityksestä ei silloin jäänyt yhtään mitään mieleen. Jostain syystä esityspäiväkseni valikoitui silloin SDP:n tilausnäytös, ja jumalaton helle ja ylipitkät puheet ennen esitystä veivät mehut minusta niin, että lopulta odotin vain kotiinpääsyä...

 Mitään suurta juonellista ilotulitusta Albatrossi ja Heiskanen ei tarjoa. Viisikymppisiä juhlitaan ja samalla muistellaan menneitä ja mietitään, mitä Ruotsiin lähteneelle Heiskaselle mahtaa kuulua. Oikeastaan sitten harjoitellaan musiikkinäytelmää, joka toisi kaiken tämän ilmi. Roolihenkilöinä vilahtelevat mm. Turkka Mastomäen esittämä pankinjohtaja sekä Anneli Ranta verevänä kaunottarena, joka lankeaa kaikkiin miehiin. Varsinaisena dynamona toimii Eppu Salmisen antaumuksella tulkitsema ärrävikainen Heiskanen, jonka meno oli varsin irtonaista. Joensuussa Mirkun roolissa nähtiin Suvi-Maaria Virta, mutta häntä ei Hämeenlinnassa nähty, vaan roolin teki suureksi ilokseni Saara Lehtonen (hän oli samassa roolissa täällä kesäteatterissa, jota en olisi kyllä muistanut).

Rapujuhlissa Eppu Salminen ja Jarkko Tiainen / (c) Satu Söyrinki (kuva Joensuun esityksestä) 

 Junnu Vainion kappaleiden ystäville esitys on melkoista herkkua. Lauluja on esityksessä paljon ja tunnelmat vaihtelevat riehakkaista rapujuhlista "Kotkan poikii ilman siipii"-tyylisiin herkistelyihin. Viinan kanssa läträtään ja käydään yleisessä saunassa sekä kuljetaan ahon laitaa ilman paitaa. Yleisö palkitsi kaikki kappaleet väliaplodein ja muutenkin tuntui viihtyvän.

 Ennalta mietin, että miten kesäinen teatteriesitys saadaan toimimaan pelkistettynä versiona Vanaja-salin suurella lavalla, mutta hyvinhän se toimi. Esitys oli ehkäpä konserttimaisempi, mutta mikäpäs siinä. Lauluvoimaa ja -taitoa porukasta löytyi, kuten myös bändistä.

 Ulkona oli kaunis ja aurinkoinen syksyinen sää, ja tämä toi vielä mukaan tuulahduksen menneestä kesästä. Oikein viihdyttävä Albatrossi ja Heiskanen! Yleisö pyysi vielä encoreakin, jossa vähän vihjaistiin vielä mahdollisuudesta kuulla Junnun ns. tuhmempaa tuotantoa. Sitä ei valitettavasti (ja ehkä hyvä niin) kuultu, joten lauloin sitten kotimatkalla ääneen pari kappaletta.

 Albatrossi ja Heiskanen saa neljä tähteä hyväntuulisesta, ammattitaitoisesta toteutuksesta ****.

 (näin esityksen kutsuvieraana)

Mustapukuinen nainen / Tampereen Teatteri

Mustapukuinen nainen / Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 5.9. 2014, kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Ohjaus Tommi Auvinen

Rooleissa Esa Latva-Äijö ja Jukka Leisti

 Tampereen Teatteri on viime vuosina erikoistunut jännäreiden esittämiseen (Murhaloukku, Kylmä murha) ja mikäpä siinä, tätä lajityyppiä voisi olla mielestäni vieläkin enemmän. Sen verran kutkuttavan fiiliksen tämäkin näytelmä jälleen jätti.

 Mustapukuinen nainen perustuu Susan Hillin kauhuromaaniin "The Woman in Black" ja näytelmä on pyörinyt ainakin Lontoossa vuosikaudet. Pari vuotta sitten sai ensi-iltansa myös elokuva, jonka pääosassa nuorena lakimiehenä nähdään Daniel "Harry Potter" Radcliffe. Jännä yhteensattuma muuten, perjantaisen ensi-illan jälkeen elokuva nähtiin Nelosella heti seuraavana päivänä (en uskaltanut katsoa sitä kuin osittain...).

 Näytelmä lähtee käyntiin näytelmäharjoituksena. Asianajaja Kipps (Jukka Leisti) on hakeutunut teatterialan ammattilaisen (Esa Latva-Äijö) luo oppiin, jotta osaisi oikeaoppisesti kertoa tarinansa sukulaisilleen ja ystävilleen. Kipps sai muinoin tehtävän mennä setvimään edesmenneen rouva Drablow´n papereita Ankeriasräme-nimiseen paikkaan jossain huitsin nevadassa, ja rouvan talollekin pääsi vain laskuveden aikaan. Reissussa tapahtui jotain kammottavaa ja painajaiset ovat piinanneet Kipps-parkaa siitä lähtien. Tarinansa kerrottuaan hän toivoisi vihdoin saavansa mielenrauhan.

Esa Latva-Äijö ja Jukka Leisti / (c) Harri Hinkka, TT

 Aluksi mieleeni tuli parikin muuta näytelmää; 39 askelta ja jopa Kiviä taskussa. Leisti hyppää lennossa roolista toiseen vähän kökösti, koska näyttelijäähän hänestä ei saa sitten millään. Ammattilaisen opissa sivuhahmot alkavat pikku hiljaa löytää oikeanlaista otetta, ja Latva-Äijön näyttelemä näyttelijä hyppää Kippsin saappaisiin. Esitys lähtee lentoon kuin varkain.

 Lavasteitahan tässä ei liiemmin ole - vain taustakangas, pari ovea ja muutama tuoli sekä arkku, joka tarvittaessa muuntautuu vaikkapa hevosrattaiksi. Kaikki muu luodaan valoilla, savulla, äänitehosteilla ja heijastuksina kankaalle. Suuri merkitys on myös sillä, mitä katsoja luo omassa päässään ja mielikuvituksessaan. Pahinta on pelätä sitä, mitä ei edes näe, eli valo jos on kohdistettuna toisaalle, miettii jo mielessään, mitä pimeydessä luuraakaan... Sydän hakkasi jo valmiiksi kun arkkua tai ovea avattiin, kauhuleffoista tuttu säpsähdyskikka lienee siis liiankin tuttu. Ja kyllä vaan, hikikarpalot kohosivat otsalle kun sivusilmällä näin katsomon käytävällä omituista liikettä...

 Alun käynnistelyn jälkeen tästähän kehkeytyi pirullisen ovela näytelmä, jossa teatterin taika nappaa otteeseensa. Mielikuvitus on tehdä itselle tepposet ja se jos mikä on piinallista. Poislähdettäessä pilvetkin lipuivat Keskustorin yllä pahaenteisesti kuun eteen ja parikin kertaa tuli vilkuiltua taakseen.

 Lisää näitä! En suosittele heikkohermoisille, mutta muille kyllä. Mustapukuiselle naiselle neljä tähteä ****.

(näin esityksen kutsuvieraana)