Esittelyssä Eräs Teatterin "Kymmenen tikkua laudalla"

Hämeenlinnalaisessa harrastajateatterissa, Eräs Teatterissa, sai viime perjantaina ensi-iltansa Heini Junkkaalan suosittu ja kehuttu näytelmä ”Kymmenen tikkua laudalla”. Haastattelin esityksen tiimoilta näytelmän ohjaajaa, Elina Salmenojaa.

Elina Salmenoja / kuva napattu Elinan fb-profiilista luvan kera

Mistä näytelmä kertoo? ”Näytelmä kertoo lapsen kyvystä käsitellä vaikeitakin asioita leikin avulla. Se kertoo siitä, kuinka lapsi joutuu aikuisten välienselvittäjäksi, vaikkei olisi vielä siihen valmis. Kuten tekstissäkin sanotaan: "On todella lapsellista laittaa lapsi viestinviejäksi". Lapsi yrittää kaikkensa, jotta perhe pysyisi koossa. Vaikka keskiössä on ydinperhe, käsitellään tarinassa perhettä ja perhesuhteita laajemminkin. Se kertoo myös siitä, kuinka äidin voi olla vaikea päästää irti aikuisesta pojastaan, joka on jo pitkään elänyt elämäänsä oman perheensä kanssa. Äidin on kaikesta huolimatta hyväksyttävä miniänsä ja annettava poikansa elää omaa elämää. Lisäksi näytelmä käsittelee parisuhdetta ja sitä, kuinka suhteesta voidaan vaikeuksien kautta rakentaa entistä ehompi. Tämä aihe kuulostaa sinänsä varsin arkiselta ja tietyllä tavoin loppuun kolutulta. Tekstistä kiinnostavan tekee kuitenkin se, että siinä on mukana ripaus taikaa. Siinä sekoittuu todellisuus ja mielikuvitus; aina ei voi tietää, mikä on todellista ja mikä lapsen mielikuvitusta. Miksi pitäisikään tietää?”

Miksi valitsitte juuri tämän tekstin? ”Ihastuin tekstiin heti sen luettuani. Olin lukenut paljon näytelmiä, mutta tässä oli sitä jotain. Ehkä juuri se tietynlainen arkisuus suhteessa mielikuvitukseen sai minut ihastumaan. Junkkaalan teksti on paikoittain todella hienoa, ja jokaisella henkilöllä on omanlaisensa kieli ja tausta. Valintaan vaikutti myös se, että ajattelin näytelmän olevan helposti toteutettavissa pienellä näyttämöllämme.”

Missä muualla näytelmää on esitetty? ”Kymmenen tikkua laudalla sai ensiesityksensä Tampereella Ahaa-teatterissa. Sitä on esitetty ainakin Kansallisteatterissa ja lisäksi joissakin pienemmissä teattereissa. Heini Junkkaala sai näytelmästä pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon vuonna 2010 eli aloitan ohjaajaurani varsin vaatimattomasti tuomalla sen nyt Eräs Teatteriin.”

Miten päädyit ohjaajaksi? ”En muista, mistä ajatus alun perin lähti, mutta jossain vaiheessa äitini alkoi puhua, että olisi kiva saada minut ohjaamaan Eräälle joku lastennäytelmä. Yhtäkkiä huomasinkin istuvani Hietasen Riitan kanssa pöydän ääressä suunnittelemassa, minkä tyylistä juttua kannattaisi tehdä. Riitta on ollut alusta asti tietynlaisena apuohjaajana ja luimme tekstejäkin yhdessä. Tein kuitenkin itse lopullisen valinnan näytelmän suhteen. Kaikkiaan Riitta on ollut paljon mukana myös ohjauksessa, koska halusin jonkun kompensoimaan omaa kokemattomuuttani. Olen kyllä ollut näyttämöllä useassakin jutussa, mutta ohjaajan rooli on uusi. Uskon siitä olevan minulle hyötyä, että valmistun pian äidinkielen opettajaksi, sillä ohjeiden antaminen ja toisten ohjaaminen on minulle tuttua. Aluksi vähän kyllä jännitti, kun ajattelin, että tulen ohjaamaan muun muassa omaa isosiskoani, isääni ja entistä äidinkielen opettajaani. En kuitenkaan ole kokenut, että tämä asetelma olisi näkynyt yhdessä tekemisessä huonolla tavalla, päinvastoin! Meillä on alusta alkaen ollut todella avoin ja keskusteleva ilmapiiri, ja monet toteutukset ovat syntyneet yhteystyön tuloksena. Kiitokset tästä kuuluvat kyllä koko porukallemme.”

Kenelle suosittelet esitystä? ”Suosittelen esitystä kouluikäisestä ylöspäin kaiken ikäisille. Erityisen ihanaa olisi, jos saisimme katsomoon lapsia isovanhempiensa kanssa. Toivon, että esitys herättäisi keskustelua, ja että lapset kertoisivat tuntemuksistaan vanhemmilleen ja isovanhemmilleen esityksen jälkeen. Kyseessä on siis koko perheen esitys, jota lapset ja aikuiset varmasti tulkitsevat omalla tavallaan.”

Kerro vähän työryhmästänne! ”Esityksessä on mukana erästeatterilaisia sekä nuoremman sukupolven edustajia. Joukossa on myös yksi ensikertalainen. Pääosassa Annan roolissa on Ansu Laine, joka tekee kyllä mielettömän hienon roolisuorituksen. Muutenkin kaikki näyttelijät tekevät hienoja suorituksia ja laittavat itsensä todella likoon. Lisäksi mukana on Laura Huovinen, joka esittää Annan teini-ikäistä isosiskoa. Heidän vanhempiaan esittävät Aki Granlund ja Emilia Jokela. Mummolassa häärii tietysti myös Mummo, jota esittävät vuorotellen Riitta Hietanen ja Liisa Virtanen. Mummolan pihapiirissä asustaa jo edesmenneen Olli-Papan veli Kalle, jota esittää debyyttinsä tekevä Raimo Leppänen. Herra Parenteesin roolissa nähdään Kari Salmenoja.”

Kerro vähän harjoitusprosessistanne. ”Ensimmäiset lukuharjoitukset olivat tammikuun 27.päivä ja siitä kahden viikon päästä harjoittelimme oikeasti ensimmäisen kerran. Kaikkiaan harjoituskertoja oli viitisentoista. Tein heti sen päätöksen, että käsikirjoitukset kädessä ei mennä lavalle, ja olen todella tyytyväinen päätökseeni. Jos lavalla ollaan plarit kädessä, se on oikeastaan ainoa asia, mihin pystyy keskittymään. Harjoittelimme siis alusta asti kuiskaajan kanssa.”

”Näyttelijöiden heittäytymisestä kertoo hyvin se, kun omaistennäytöksen aamuna sain Isän roolissa olevalta Akilta viestin, että hän on niin kovassa kuumeessa, ettei pysty esiintymään illalla. Sovimme, että hän tunnustelee oloaan ja ilmoittaa vielä myöhemmin, pystyykö nousemaan lavalle illalla. Kuume ei kuitenkaan laskenut. Teimme sellaisen ratkaisun, että suunnitelmista poiketen Liisa esittää Mummoa ja Riitta tekee Isän roolin. Isän rooli on varsin iso; ei taida olla yhtäkään kohtausta, jossa Isä ei olisi näyttämöllä. Riitta otti haasteen vastaan, ja selviytyi siitä loistavasti! Muutenkin koko porukka sopeutui äkkinäiseen vaihdokseen todella hienosti, ja yleisö tuntui viihtyvän. Joku sanoikin, että ei ollenkaan huomannut, että Riitta oli ensimmäistä kertaa kyseisessä roolissa.”

Aiotko jatkossakin ohjata tai kenties käsikirjoittaa myös jotain? ”Tämä on ollut kaikkiaan todella kiva projekti ja nyt jo harmittaa, että pian tämä on ohi. Harjoituksiin on aina ollut kiva mennä ja yhdessä tekemisen meininki on ollut hienoa. Toivon, että voisin jatkossakin tehdä ohjauksia, sen verran mukavaa tämä on ollut. Toki minulla on vielä paljon opittavaa ja tässäkin projektissa monet asiat olisi voinut varmasti tehdä toisin, mutta ensikertalaiseksi tunnen onnistuneeni hyvin. Uskon, että pysyn jatkossakin joko näyttämöllä tai ohjaajan roolissa enkä ala itse käsikirjoittaa. Toisaalta olen kyllä todella huono sanomaan ei, joten eihän sitä koskaan tiedä!”

Teatterikärpänen menee katsomaan esitystä tulevana sunnuntaina, joten ensi viikolla lisää tästä näytelmästä!

Murha Ravintola Hattulassa / Hattulan Harrastajateatteri

Murha Ravintola Hattulassa / Hattulan Harrastajateatteri

Ensi-ilta 3.3. 2013, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Jari Kelho

Rooleissa Jari Kelho, Anniina Mustalammi, Mikko Viljanen, Carita Rosberg, Pekka Laine, Marja Sinisalo, Leo Mäkinen, Keijo Laine, Pekka Verho, Marika Wahlman, Risto Pekonen, Veikko Pulli, Mikko Wahlman, Jere Toivonen, Antero Viljanen, Jonna Lehtoranta ja Mark Lehtonen

Taustaa : "Komisario Mäyrän tutkimuksia - Murha Ravintola Hattulassa" on Mäyrä-trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa nähtiin pari vuotta sitten, ja silloin selviteltiin murhaa Hattulan Kartanossa. Kaiken logiikan mukaan luvassa on siis kolmaskin osa... Ensimmäistä osaa en ole nähnyt ja tämä oli muutenkin ensivisiittini Hattulan teatterimaailmaan, vaikkei se kovin kaukana sijaitsekaan. Juonen kulku lyhykäisyydessään on sellainen, että aluksi Ravintola Hattulassa tapahtuu murha, kun ravintolan toinen omistaja Keimo Jaatinen (Mikko Wahlman) ammutaan. Komisario Mäyrä (Jari Kelho) saapuu paikalle etsivä Rollon (Anniina Mustalammi) kanssa selvittämään tapahtumien kulkua. Ravintolassa käy paljon vakkariasiakkaita, ja heissä riittää kuulusteltavaa. Lopulta syyllinen saadaan selville...

Carita Rosberg, Anniina Mustalammi ja Jari Kelho / kuva Veikko Pulli

Plussaa : Alku oli heti mainio, kun ammuttu ravintelinjohtaja ei heti ensikaatumiseen lannistunut, vaan ehti vielä laittaa tuoleja paikoilleen ja ottaa viimeiset huikatkin laatuviskiä. Asiakaskunta oli sangen kirjavaa sakkia! Mieleeni jäi etenkin paikallinen juoppo Reiska (Keijo Laine), joka toi pukeutumistaan myöten mieleeni hämmentävällä tavalla erään nimeltämainitsemattoman "paikallisjulkkiksen" omilta asuinkulmiltani. Hilpeää kuhinaa yleisön joukossa sai aikaan myös juoruileva ja liiankin utelias postiljooni Börje Kainalo (Veikko Pulli), etenkin juomaa hienosta drinksulasista nauttiessaan. Mukana menossa hääräsi myös ilmavaivoista kärsivä bingofanaatikko Irma (Marja Sinisalo) ja hiukan hajamielinen apteekkari Eesau Möhnävä (Pekka Laine). Farssiksihan se meni, portaissa kaatuiltiin ja ovesta saatiin päähän jatkuvalla syötöllä. Teksti oli täynnä fingerporimaisia oveluuksia, joista osa meni varmaan ohikin. "Ota niin paljon kuvia kuin suinkin saat", kehoitti komisario alaiselleen ja poikahan vei oitis seiniltä kaikki kuvat ja taulut... Kahden hengen pöytää kyseltiin ja "saanko takkinne" sai myös aivan uuden merkityksen. Nerokasta kyllä! Jukebox oli hauska lisä ja sieltähän tietysti tuli osuvaa musiikkia myös. Musiikin innoittamina pari tukkijätkääkin saapui ja saivat välittömät lähtöpassit, koska luonnollisesti olivat mukana väärässä näytelmässä. Huikeimman roolisuorituksen kyllä tekee viinaanmenevä tarjoilija  Atso Knaapila (Leo Mäkinen), hän humaltui enemmän ja enemmän tapahtumien edetessä ja toi mieleeni kunnon slapstick-komedian ja "Illallinen yhdelle"-klassikon. Show olisi mennyt täydestä missä tahansa ammattiteatterissakin. Mahtavaa!

Jere Toivonen ja Leo Mäkinen / kuva Veikko Pulli

Miinusta : Tempo oli paikoitellen aivan liian hidas ja liikaa jäätiin välillä miettimään repliikkejä. Välillä oli sellaista ulkoluvun makuakin. Tekstissä oli aika tavalla ylimääräistä, joka teki esityksestä vain turhan pitkän. Karhennetut turtanat (kaloja) olivat toki hauskoja, mutta niiden ympärillä pyörittiin vähän liikaakin ja juonen kannalta epäolennaisiin asioihin takerruttiin liiaksi, kuten ravintolan ruokalistaan. Apteekkarille olisi riittänyt yksikin puhelu. Pieruhuumori jaksaa huvittaa aikansa, mutta kun sitä on liikaa ja jatkuvasti, se ei jaksa enää naurattaa vaan lähinnä ärsyttää. Tekstissä olisi voitu keskittyä hyvin pelkästään murhatutkimuksiin, komisarion valeasut olivat toki ovelia (etenkin se elvismäinen jukeboxinkorjaaja), mutta sivuhahmoja oli hiukan liikaa. Pariin tuntiin tiivistämällä ei olisi peppukaan puutunut tuolissa.

Muuta : Hauskuutta piisasi kuitenkin sen verran, että varmasti jatkossa tulen visiteeraamaan Hattulan Harrastajateatterissa enemmänkin. Käsiohjelmasta haluaisin mainita vielä sen, että "Näytelmän mausteet"-kuva oli hauska ja toimiva idea, aiemmin en ole vastaavaa nähnyt missään.

Muutamille roolisuorituksille ja hauskoille ideoille täydet viisi tähteä, kokonaisuudelle kolme ***. 

ps. Esitykset Parolan nuorisotalon vintillä vielä kolmena sunnuntaina klo 18 (24.3. , 7.4. ja 14.4.) ja Hattulan Harrastajateatterin kotisivut löytyvät täältä.

Haastattelussa Lauri Kukkonen

 Lauri Kukkosen tapasin syyskuun loppupuolella 2012 Hämeenlinnan Verkatehtaan ravintolassa.

Lauri on syntynyt 1985 ja horoskooppimerkiltään hän on härkä. Mistä olet kotoisin? ”Mä en oo koskaan osannut sitä selittää ihan suoraan...Heinolassa mä olen syntynyt ja siellä mä olen asunut muutamat ekat lapsuusvuodet, jonka jälkeen muutettiin Järvenpäähän. Lukion mä oon käynyt Helsingissä ja asuin tietysti silloin siellä myös, ja sitten tulin Tampereelle opiskelemaan. Kaikki on tuntunu silleen kivoilta, että vaikeaa sanoa mistä mä olen kotoisin. No jos pitää joku näistä sanoa niin Järvenpää. Ja nyt mä asun Tampereella”, Lauri selvittää.

Mitä harrastat? ”Tulevaisuudessa harrastan moottoripyöräilyä (sain just kortin), ja polkupyöräilyä ja juoksemista mä harrastan. Ja aina kun täällä pääsee lentopalloilemaan, niin sitäkin. Ja sulkapalloa. Sit mä tykkään puuhata käsilläni kaikkee, ihan kutomisesta pyöränlaittoon. Mä kudon yksinkertaisia asioita, siihen täytyy tulla se meditatiivinen puoli mukaan. Sit taas toisaalta mussa asuu sellainen pieni perfektionisti, joka haluaa asioiden sujuvan saumattomasti ja parhaiten tää ominaisuus tulee mussa esiin mun suhteessani polkupyörääni. Jos mä huomaan, että jostain kuuluu nitinää, niin mun pitää purkaa ja katsoa mistä se johtuu”, kertoo Lauri.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Siviilissä mä olen kyllä aika kätevä käsistäni. Vaikeaahan sitä on itse sanoa, mutta mä luulen että noin ammatillisesti mä tykkään fyysisestä komediasta, liikkeestä lavalla. Mun liikkeessä on aina tietynlainen tarkkuus ja tilanteet hahmottuu aina kehon kautta, ei välttämättä sitä kautta mitä mä puhun. Mä hahmotan komiikkaa kaikessa mitä mä teen, teen mä sitten draamaa tai muuta. Tavallaan sitä löytää absurdia vähän joka tilanteesta.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Mä tykkään mieluummin nähdä asian niin, että mä en vielä osaa. Oon mä tässä huomannut, että vaikka kuinka harjoittelisi, niin ei sellaiset äärimmäiset akrobatiatemput oo kyllä multa ihan ykkösellä onnistuneet ja mä veikkaan, että tästä eteen päin se tulee oleen vaan vaikeempaa. Jos mä saisin päättää, niin mä voisin tykätä sirkustaiteilijuudesta tosi paljon, se on sellaista äärimmäistä kehonkäyttöä monella tavalla.”

Iloinen Lauri / kuva Teatterikärpänen

Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Ei oo, tai en ainakaan tiedä että olisi. Oon kuullut, että taipumusta on ollut ...on lausuttu jossain iltamissa runoja ja äiti on laulanut kuoroissa. Aina ollaan oltu kyllä kovia laulamaan ! Mä oon onnellinen siitä, että sukupaineista huolimatta mä oon saanut valita aika vapaasti sen mitä mä oon lähtenyt tekeen ja aina on tuettu, vähän ihmetelty mutta tuettu kuitenkin. Kulttuurista on oltu kiinnostuneita kyllä ja arvostettu taiteilijoita ja silleen, mutta ei oo haluttu että omista tulee, heh!”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Toi on aika monimutkainen kysymys, koska monesta instrumentistahan saa ääntä, mutta … Mulla on himassa kitara ja piano, osaan soittaa niitä hyvin auttavasti. Mulla on ollut sellainen projekti tuosta opiskelujen puolestavälistä lähtien, että harjoittelen niin paljon pianoa ja kitaraa, että pystyisin joskus komppaamaan itteäni, ei sen kunnianhimoisempaa. Niin ja sitten ihan mielenterveyden takia mä hankin tonne teatterille sähkörummut nyt tuossa viime talvena ja mä oon hakkaillut niitä. Peruskomppia aina voi soittaa, mutta se miten lujaa sitä soittaa niin se jos mikä purkaa paineita. Toiset ne hakkaa säkkiä, mä hakkaan rumpuja! Meillä oli yläasteella ja lukiossa sellainen bändi, jossa mä lauloin ja siitä on jäänyt sellainen fiilis, että mä oon niinku ”bändipoika”. Mun häissä viime kesänä se bändi teki ekan keikkansa varmaan kymmeneen vuoteen. Siitä on tullut se suhde musiikkiin, mä oon tosi kiinnostunut ja seuraan musiikkia ja yritän tunkee itteeni paikkoihin missä saisi soitella. Mutta se, että onko mulla soittotaitoa, siitä ei voida olla niin varmoja. Intoni on ainakin suuri! Saksalainen punkbändi Die Toten Hosen sanoi kerran, että ”Me soitetaan musiikkia samalla lailla kuin ajamme autoa – ei mahdollisimman hyvin, vaan niin nopeesti ja lujaa kuin mahdollista!” Se meidän bändin musatyyli lähti sellaisesta vanhan polven heavysta liikkeelle, mutta sitten rumpalin mieltymysten mukaan se tempo kasvoi ja kasvoi. Se oli sit sellaista punkrock-henkistä. Niin sen bändin nimi oli Shrew Driver, ei niinku ruuvimeisseli vaan toi ”shrew” tarkoittaa päästäistä. Me piirrettiin sille logokin, päästäinen jolla oli sellainen talttapäinen meisseli häntänä. Yhet kaverit kun näki sen logon niin ne kysyi, että miksi te ootte piirtäny rotan jolla on joku meisseli hanurissa, hyi!” Lauri nauraa.

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Mä kävin Kallion ilmaisutaidon lukion ja sitä ennen olin ollut kyllä yläasteella kaikissa näytelmissä mukana, mä koin herätyksen silloin yläasteella. Lukioaikana olin Kellariteatterissa Helsingissä, kyllä sitäkin voi jonkinsortin kouluna pitää, se opetti paljon siitä mitä näytteleminen oikeesti on. Teakiin mä hain mutta en päässyt, menin sitten inttiin ja sen jälkeen hain Nätyyn ja pääsin sinne. Sit mä oon käynyt noita näyttämötaistelukursseja jonkun verran. Nätystä mä valmistuin sitten keväällä 2011”, muistelee Lauri.

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Kyllä mä ihan ala-asteella sen jo tajusin jotenkin. Mulla on muistikuva sellaisesta esityksestä, jossa mä esitin Lallia, me käytiin läpi Suomen historiaa. Mä huitaisin verhoon ja sieltä lensi peruukki ja jengi nauroi. Se oli se hetki, että nyt mulle nauretaan ja että ne ei naura mulle, vaan ne nauraa mun kanssa. Mä oon onnistunut jossain! Se on ehkä se hetki kun mä tajusin, että tätä mä haluun lisää. Siitä se sitten lähti. Lavalla sai olla ja uskaltaa, mä kun en lapsena uskaltanut oikein mitään. Teatteri tarjosi sen, että sai leikkiä jotain muuta eikä tarttenut aikuistua. Mua on aina ottanut päähän se, kun joku tulee sillai katsoon päältä että ”Toi on lapsellista, miten sä kehtaat!” Kyllä mä tykkään, että jokainen saisi olla sellainen leikkimielinen jos huvittaa. Kallion lukiossa mä tein pari ekaa vuotta valo-ja äänihommia, en ollut näyttelijänä missään kun tuntui, että ne muut on paljon lahjakkaampia kuin minä, mutta sitten mä menin sinne Kellariteatteriin ja siellä mun kurssi kääntyi, et ehkä tästä tuleekin jotain.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä ja millä muulla alalla mahdollisesti olisit? ”Siksi koska mä olen nyt näyttelijä! Ei ole mitään muuta. Heti kun mä keksin jotain kivempaa niin mä rupeen tekeen sitä. Mulla on hirveesti ammatteja joista mä olisin ollut kiinnostunut, tää ei ollut ainoa. Sinä keväänä kun mä pääsin Nätyyn, mä tutustuin arkkitehtien pääsykokeisiin, teatteripukusuunnittelun pääsykokeisiin ja sit mä lähetin paperit Kotkan merenkulkuopistoon. Mä olisin nyt varmaan joko merillä tai sitten mä olisin suunnittelemassa kaikenlaisia hienoja pytinkejä jossain. Tai sitten jotain ihan muuta.”

Pytinkiä sitä tässäkin... 

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Puutarha-ja viherrakentamista mä olen tehnyt, kaksi kesää olin Saksassakin sen alan hommissa. Sit mä olen ollut raksalla töissä ja Prisman kassalla ja pullopoikana. Oon ollut myös epävirallisena virastomestarina, järjestäjänä Järvenpää-talossa. 15-vuotiaasta alkaen mä oon tehnyt kesätöitä ja oikeestaan sen jälkeen ei oo ollut tilannetta, etten olisi ollut kesäduunissa.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Freddie Mercury on ollut ihan lapsesta asti, se on sellainen kokonaisvaltainen tyyppi niin laulajana kuin yleisönottamisessakin. Onhan noita muitakin, mutta se on vähän sellaista kausittaista. Paljon on sellaisia ihailun aiheita ja kohteita, en mä oikeestaan osaa mainita... No mä sanon Jeremy Irons, siinä on kyl yks! Suomalaisista Petteri Summanen, Santeri Kinnunen...”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No huh huh mikä kysymys! Toisaalta tuntuu siltä, että esim. Katariina Kuisma-Syrjä olisi sellainen. Mä lähden hahmottaan sitä niinku ihmisen kautta, että ei mua kiinnosta se mitä se ihminen on tehnyt. Totta kai mä haluisin vaikka jonkun DeNiron kanssa näytellä joo, mutta mä olisin varmaan joko niin jäässä tai se oliskin joku kusipää tai mitä tahansa, kun mä en tunne sitä nääs. Sanotaan nyt ihan läpällä, kun mä tiedän siitä henkilöstä jotain, niin Lari Halme! Se on jotenkin niin fleksiibeli hemmo, et jos meille yhteistä harjoitusaikaa suotaisi niin siitä voisi tulla aika hauska juttu!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Oon saanut laulaakin jo niin monen hyvän tyypin kanssa... Mä toteutin jo yhden mun haaveen, lauloin Chess-musikaalista laulun ”You and I” luokkakaverini Riikka Papusen kanssa ja se oli kyllä hienoa!”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Haaveita on. Olis joskus kiva kokeilla monologia, siis sellaista oikeeta ja mieluummin jotain tuoretta. Saas nähdä. Sen täytyis olla hyvä teksti. Sit mä en tajua minkä takia, mutta Hamlet on nyt hakannut mun takaraivossa jo pitemmän aikaa. Mut mä en tiedä haluaisinko mä sitä oikeesti, vai onko se joku sellainen pakkomielle. Next to normal-musikaalissa se pojan rooli olisi myös hieno tehdä. Törkeen hyvä musikaali!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Työyhteisö ja työkaverit on parasta, ja se että sitä omaa olemista ei tuomita vaan että saa leikkiä.”

Entä miinuspuolet? ”Kilpailu on kovaa, freelancereilla etenkin ja sitten se, että on koko ajan altis arvostelulle. Mä oon ite pyrkinyt väistämään sen kilpailun hyvin vahvasti, tietoisesti.”

Sopivasti seuraava kysymys onkin, että freelanceriys vai kiinnitys ja miksi? ”Nyt oon kiinnityksellä täällä Hämeenlinnassa ja vielä toistaiseksi ajattelin jatkaa sitä, koska suoraan koulusta tulin tänne niin täytyy ensin oppia, ihan typerää lähteä opettelemaan sekä työn rutiineja että ittensä markkinointia ja kaikkee sellaista, mitä ei opita koulussa. Siinä on ihan liikaa kakkuja, joku kärsis siinä. Mä aattelin, että otetaan rauhassa ja mennään johonkin kiinnitykselle ja sitten kun on sellainen rutiininomainen ammattitaito ja se on vankistunut, niin katotaan sitten uudelleen. Mun mielestä kannattaa vähän pysähtyä aloilleen ja kattoa mitä se on. Mä muutenkin tykkään siitä, että mä saan keskittyä omaan duuniini, mun ei tartte koko ajan olla hakemassa jotain tai johonkin.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Luonto, mä pidän siitä. Ja kyllä se puuhailu myös. Musiikki, ja hyvät elokuvat ja vastaavat jutut. Näytelmät. Kuvataide. Runous!”innostuu Lauri.

Kärsitkö esiintymisjännityksestä ja jos kyllä, niin miten se sinulla ilmenee? ”Kyllä, mä poden sitä vaihtelevasti. Se riippuu ihan siitä, että kuinka ”itteni päällä” mä olen sen roolin kanssa, esim. Kaunottaren ja Hirviön kanssa mulla ei ollut juurikaan ramppikuumetta, koska olin löytänyt siinä jotain tärkeetä, olin löytänyt sen kontaktin Sikkeen (Kaunotar), siinä en pelännyt tai jännittänyt mennä lavalle ollenkaan. Jos mulla on vähänkään sellainen fiilis, etten mä tiedä kuka mä oon, mistä oon tulossa ja mihin oon menossa ja mikä sen jutun idea on, niin on hirveen vaikeeta mennä lavalle. Se jännitys ilmenee mulla sillai, että vatsaa kourii ja tiuskin ja olen ärtyisä ja sit en pysy paikoillani. Ja posket helottaa kuin jouluomena, heh!”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja” ennen lavalle menoa? ”Se vaihtelee riippuen esityksestä. Nyt mä oon avannut pitkästä aikaa ääntäni ja kroppaani ton Hirviön kanssa, en mä kesällä sellaista tehnyt. Joskus täytyy jauhaa sontaa lämpiössä muiden kanssa, et pääsee jengiin mukaan. Mulle on hirveen tärkeetä, että mä nään jokaisen näyttelijän, jonka kanssa mä olen menossa lavalle ja vaihdan pari sanaa. Lämmittelyn tarkoitus on lämmittää, ei kuluttaa. Olen mä joskus käynyt lenkilläkin, mutta en enää aikoihin.”

Kerro joku hauska kommellus! ”Vaikka kuinka paljon on sattunut! Pyynikillä mulla oli Häräntappoaseessa se pyörälläkaatumistrikki siinä, mun piti törmätä sellaiseen vaakatolppaan ja lentää tangon yli patjalle puskaan. Se oli hirmu hauska temppu ja mä tykkäsin tehdä sitä. No, joskus oli liukasta ja ne polkimet oli sellaiset vanhat muoviset. Mulla lipesi jalka yhdessä esityksessä just ennen sitä kohtausta ja mulla lähti se tasapaino siinä, ja mä sain just ja just itteni sen pyörän päälle, mutta se vauhti oli ehtinyt hidastua ja kun se pyörä osui siihen tankoon, niin se vaan tökkäs siihen ja mä vaan laitan jalan maahan, vaikka piti lentää näyttävästi. Juttuhan pitäis jatkua siitä, että muut tulee kauhisteleen sitä mun onnettomuutta. Sit mä vaan kaadoin pyörän ja sanoin ”Melkein sattu!” Kauhee läheltä piti-tilanne!” Lauri nauraa.

”Sit tässä Kaunottaressa ja Hirviössä viime viikonloppuna kävi sillai, että mun molemmat kengät osui portaan reunaan ja kompastuin, en ottanut ees käsillä vastaan vaan mä liu´uin pitkin sitä näyttämöä muutaman kymmenen senttiä sillai pingviininä. Hävetti ja nolotti niin paljon, etten kyennyt nousemaan heti pystyyn ja Sinikkaa nauratti ihan kauheesti.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Me oltiin kesällä 2011 pitkällä reissulla tuolla Espanjassa, ajettiin koko Espanja ympäri autolla kultani kanssa. Meillä oli hirveen tiukka aikataulu, yritettiin saada monta tuhatta kilometriä niin pieneen aikaan, koko ajan oltiin menossa. Tyypillinen virhe, kiertomatkalaisten kannattaa kyllä varata aikaa. Se hetki oli hieno, kun viimeisenä kokonaisena iltana mentiin viimeiseen hostellihuoneeseen, ja sieltä oli ranskalainen parveke merelle. Me avataan se, raahataan sohva siihen parvekkeen eteen, katotaan sitä merta ja tummenevaa yötä, ja sitten tajuaa siinä hetkessä, että ”Näin pitkälle piti ajaa että löysi sen mitä täältä lähdettiin hakemaan!” Siinä tajusi sen mikä elämässä on tärkeää, eli muistaisi arvostaa niitä asioita jotka on läsnä, jos ne vaan näkee.”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa itse jotain? ”Joskus, miksei. Mä tykkään leikkiä sanoilla ja tykkään miettiä dramaturgisesti tilanteita. Olisi se nastaa, mutta siihen menee varmasti vielä jonkun aikaa.”

Onko sinulla mottoa? ”Ei sellaista mitä muistaisin. Paitsi sellainen iskulause, jonka kuulin tuossa kesällä ja joka jäi mieleeni ”Se mitä jeesusteippi ei korjaa, on rikki!”

Mistä haaveilet? ”Mä haaveilen siitä, että mä saisin tehdä monipuolisia juttuja niin omassa elämässäni kuin töissäkin.”

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Kyllä mä todennäköisesti teatterinlavalla edelleen oon, nää vuodet menee niin nopeesti. Mä nään itteni tasapainossa!”

Mikä supersankari haluaisit olla? ”Haluisin olla ehkä Spiderman, en tiedä miksi just se.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä haluisin fiilistellä kaikilla kuukautiskivuilla. Haluisin tietää miltä se tuntuu kun vuotaa muttei kuole siihen.(naurua) Ai oon ensimmäinen joka vastas näin? Ja sit mä haluaisin laulaa tosi korkeelta. Ehkä mä niillä pärjäisin sen yhden päivän.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Ottaisin mun kultani ja pari pehmolelua. Kirjoja, joita en oo vielä lukenut. Taatelikakkua, se säilyy hyvin. Portviiniä!”

Jos saisit mennä aikakoneella menneisyyteen, minne hetkeen menisit? ”Mä haluaisin mennä katsomaan Freddie Mercuryä Wembleylle. Olis makeeta! Live Aid! Olisin halunnut nähdä sen Nik Kershawin rimpuilevan sen epävireisen kitaran kanssa, se oli ihan hirrrrrveetä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Pehmeä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Riisto

Mikä sytyttää sinut? - Älykkyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Röyhkeys

Suosikkikirosanasi? - En kehtaa sanoa. Ei ehkä suosikki, mutta useimminkäytetty on perse.

Mitä ääntä rakastat? - Meren kohina

Mitä ääntä inhoat? - Naisen kirkaisu, se on niin pelottava!

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Pyöränkorjaaja, arkkitehti, lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Aivokirurgi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ei se mitään!

Huom! Haastattelun jälkeisenä päivänä Lauri hankki itselleen moottoripyörän ja syksyllä tuli ajettua sillä reilut tuhat kilometriä. Kesällä olisi tarkoitus lähteä kiertämään Eurooppaa. Tällä hetkellä Lauri nähtävissä siis Hämeenlinnan Teatterin näytelmissä Kaunotar ja Hirviö, Ruostetta ja timantteja sekä Perheistä parhain. Syksyn näytelmät julkistetaan myöhemmin keväällä.

Haastattelussa Saara Lehtonen

Saara Lehtosen tapasin syyskuun puolivälissä Kulttuurikahvila Kivessä Tampereella, kahden Veriveljet-musikaalinäytöksen välissä tauolla.

Vilppulasta kotoisin oleva Saara on syntynyt 1980 ja on horoskooppimerkiltään kalat. ”Olen tosiaan ihan maalta kotoisin, Vilppula sijaitsee 80km luoteeseen Tampereelta. Tällä hetkellä minulla on asunto sekä Tampereella että Helsingissä, sillä avopuolisoni Lauri aloitti juuri koulun Hesassa”, Saara kertoilee.

Mitä harrastat? ”Itse asiassa tässä on käynyt niin, että kaikki mun harrastukset on muuttuneet työksi. Viulua ja pianoa soitin jo pienenä ja olin teattereissa ja lauloin, ja mietin miten mahtavaa olisi, jos kaikki nää sais yhdistettyä … niin tadaaaa! Tässä nyt ollaan!” iloitsee Saara.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Viulunsoitto on varmaan sellainen, sitä ei oo ihan kaikilla. Ja sitten dubbaus, eli äänenkäyttö ja monipuolisuus. Mä oon dubannut vaikka mitä, vuodesta 2004 lähtien. Nyt menee esim. Pikku Kakkosessa sellainen ohjelma kuin ”Franklin ja ystävät”, mä olen siinä sellainen pieni kilpikonnatyttö ja sellainen pieni nalletyttö, ne on ystäviä keskenään ja myös laulavat yhdessä. Olen siis esittänyt duon itseni kanssa, hih! Leffoissa olen dubannut myös, esim. viimeisimmässä Ice Age-leffassa olin se piraattikenguru.”

kuva Teatterikärpänen

Minkä erityistaidon haluaisit osata? ”No siihen viuluun liittyen vielä sellainen taito, että pystyisin laulamaan ja soittamaan samalla. Oon sitä tässä pikkuhiljaa ruvennut treenailemaan. Viime kesänä mulla oli tavallaan pieni debyytti sen homman kanssa, kun Housut pois-musikaalin enskaribileissä tehtiin sellainen potpuri, missä otettiin soittimia ja laulettiin. Se on hyvin vaikeaa pitää se viulu siinä vireessä ja yrittää vielä laulaa! Ja vitsi kun osais vielä tanssia! Osaanhan mä kyllä tanssia siis sillai, mutta että olisi siinä ihan tosi huippu! Tanssi on niin kaunista katsottavaa, oon nyt sitä Danceakin seurannut...” Saara hehkuttaa.

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Näyttelijöitä ei oo mun tietääkseni yhtään, mutta muusikoita löytyy kyllä aika paljon, esim. mun serkkuni oli tangoprinsessana ´90. Mun vanhemmat kyllä harrastaa näyttelemistä ja mun veljeni on viulisti, ja just tän Tuire-serkkuni veli on Lahti Sinfoniassa percussionistina, eli tämmöistä muusikkomeininkiä löytyy kyllä!”

Missä vaiheessa itse kiinnostuit soittamisesta ja näyttelemisestä? ”Viulun mä aloitin jo 6-vuotiaana ja laulanut ja tanssinut oon kyllä aina. Muistan kun järjestin meidän takkahuoneessa aina esityksiä ja pakotin kaikki katsomaan. Sitten Stravinskin Kevätuhrin tai Tulilinnun tahtiin tanssahtelin ja improsin. Ne oli sellaisia ilmaismatineoita, heh. Koulussa olin myös aika kova esiintymään, ala-asteella siihen ei tosin ollut juuri mahdollisuutta. Muistan, että mulle oli aikamoinen shokki kun mut laitettiin kuoroon, olin aiemmin laulanut vain melodiaa. Yläasteella meillä oli sellainen lauluryhmä nimeltään ”Blue Moon” ja sen kanssa keikkailtiin, ja sithän mä olin itseasiassa musikaalin pääroolissakin silloin yläasteella. Heh, siinä musikaalissa oli sellainen poika, joka tuunasi mun mopoani ja mä ihastuin siihen poikaan. Sit lopussa ne sai toisensa ja loppulaulu oli ”Nothing´s gonna change my love for you”. Se oli ihanaa sellaista teinimeininkiä kyllä! Sit lukiossa oli kanssa kuorohommia ja sellainen ilmaisutaitoryhmä, siellä me tehtiin toi Luulosairas. Balettiahan mä olen harrastanut myös kuutisen vuotta, 7-vuotiaana aloitin.”

”Äitini oli mukana siinä Teatteri Onnimannissa ja itse olin varmaan 10-vuotias kun menin ekaa kertaa lavalle. Meillä oli joku sellainen katuteatteriesitys, mentiin markkinoille isolla porukalla ja meitä oli varmaan koko perhe siinä mukana, esiinnyttiin omilla nimillämme ja me oltiin tietysti lapsia siinä. Eka varsinainen näytelmäni oli Tuhkimo, vähän tuntemattomampi versio siitä tutusta sadusta. Olin silloin 12-vuotias. Samaan aikaan Onnimannin kanssa olin myös sen saman ohjaajan nuorisoteatterimeiningeissä mukana pari vuotta.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Lukion jälkeen mä jotenkin tajusin, että mitä mä haluan tehdä. Paimiossa on sellainen kansanopisto, ja mä olin siellä musiikkiteatterilinjalla 1999-2000. Sithän mä pääsin Lahden Mute:lle opiskelemaan, tosin ensin oli välivuosi siinä. Avoimessa yliopistossa silloin opiskelin jotain vähän...Sit olin täällä Tampereella Legioonateatterissa työharjoittelussa työmarkkinatuella, myin jäätelöä ja siivosin ja kaikkee sellaista, ja vahingossa satuin työkkärissä näkemään ilmoituksen tuosta Lahden koulusta ja aattelin, että toi on just se mitä mä haluun ja tuonne on ihan pakko päästä! Ja pääsin, jeee, ihan ekalla yrittämällä! Viulu oli ekan vuoden mulla pääaineena siellä kun ajattelin, että laululla en olisi päässyt sisään. Valmistuin 2006 ja siitä asti olen ollut hommissa. Nätylle olen hakenut kerran, mutta en päässyt edes näyttäytymään siellä. Teakissa olen ollut kerran ykkösvaiheessa. Maisteripuolellehan mä voisin nyt hakea, mutta musta on tosi kiva tehdä töitä just nyt! Silloin kun teatterissa on hiljaisempaa niin dubbaukset pitää mut kyllä hyvin leivänsyrjässä kiinni.”

”Lahden jälkeen mä hain vielä kameranäyttelemisen kurssille, mutta en päässyt. Vähän on haaveissa, että jos pääsisin Savonlinnan lähelle Suvirantaan kursseille ensi kesänä.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Kyllä se tuolla lavalla usein tulee mieleen, että ”hitto kun on kivaa hommaa”. Eilen just tultiin laulamasta stemmoja siitä lavan vierestä ja todettiin, että me ollaan aika etuoikeutetussa asemassa tässä, et saadaan tehdä tätä ja meille maksetaan siitä vielä palkkaakin! Samoin kuin se dubbaushommakin, ei se tunnu edelleenkään työltä!”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Jos tapahtuisi sellainen kauhuskenaario, että mä menettäisin vaikka ääneni, mikä olisi tietysti ihan kamala paikka, niin mä luulen että se olisi jotain kauneuteen liittyvää. Mä tykkään ihan hirveesti meikata, mä luulen että mä olisin varmaankin joku maskeeraaja tai kampaaja.”

Oletko ollut muissa töissä aiemmin? ”Olen ollut porrassiivoojana ja Turussa mä olen siivonnut koulun ohella mm. apteekkia ja pankkia. Täällä Tampereella olen ollut Tullintorilla kioskissa myymässä jäätelöä. Sit mun exän äiti oli päiväkodinjohtajana ja Lahdessa mä tein sellaisia pieniä lomituksia, olin vauvoja hoitamassa ja 4-5-vuotiaita ja eskari-ikäisiäkin. Kyllä siellä kummasti oppi!”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Laulullisesti ja äänenkäytöllisesti mä ihailen Celine Dionia, se on ihan käsittämätön nainen! Musikaalipuolella on sitten sellainen kuin Idina Menzel, samoin Kristin Chenoweth. Nää oli Wicked-musikaalin alkuvaiheen castingissa, noi Broadwayn musikaalistarbat on kyllä melkoisia, ne tekee kaikki täydellisesti! Laulaa, tanssii, näyttelee. Huuoookaaausss! Suomesta ihailen Paatson Rinnaa, se on kyllä aikamoinen pakkaus myös! Tein hänen kanssaan ekan kerran töitä Turussa ”All shook up”-musikaalissa kolme vuotta sitten ja hän on kyllä tosi taitava. Kauheeta kun ei tuu nyt muita nimiä mieleen, kyllähän mä tietysti ihailen moniakin. Näyttelijöistä Judi Dench on aika tykki, ja täältä tietysti Kinnusen Heikki ja Roineen Eila esimerkiksi, näitä ”vanhan polven” kunnon näyttelijöitä.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Ehkä joku Brad Pitt tai Johnny Depp, niiden kans olis varmaan kiva päästä vähän pussailemaan. Sean Connerykin olis tosi makee, se on niin karismaattinen äijä”, Saara innostuu.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”On sellainen ihana musikaali kuin ”Spelling Bee” ja siinä on sellainen triobiisi nimeltään ”The I love you Song”, ihan mielettömän kaunis. Perheen äiti on jossain Intiassa ja isä yrittää pitää kotia pystyssä ja tytär on tosi yksinäinen. Ehkä toi Rinna voisi olla äitinä, tai Julie Andrews, ja isänä voisi olla Kurt Elling. Siinä on kova jätkä!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi onnistuneimmat roolityösi? ”Isoin juttu silloin opiskeluaikoina oli Lahden Kaupunginteatterin Leyla ja Daniel, mä tein siinä sen Leylan roolin. Se on jollain tavalla tosi tosi tärkee juttu mulle. Lahdessa olin koulun ohella aika monta vuotta. Sitten mä tein Patukkaoopperan tuossa Työviksessä, sit tulin tänne Tampereen Teatteriin tekemään Cabaret´n ja Eläkepommin. Täällä olin kaksi vuotta ja sitten menin Teatteri 2000:een ja tein siellä Aladdinin. Kolmena kesänä olen ollut Heinolan kesäteatterissa, silloin kun asuin Lahdessa. Hämeenlinnan kesäteatterissa olin kahtena kesänä. Albatrossi ja Heiskanen oli siinä mielessä tärkeä juttu, koska mä tapasin Laurin siellä ja ollaan siitä asti hengattu yhdessä. Samppalinnassa olen ollut myös. Samppiksessa oli tää Housut pois ja se oli kiva rooli ja musta oli tosi makeeta, että ohjaaja-Heikki otti mut siihen tekemään isoa roolia eikä aina niitä pikkurooleja. Se oli eka sellainen aikuisen naisen rooli, että täältä pesee! Viime vuoden mä olin Ahaa Teatterissa, tein ”Ella ja kaverit juhlatuulella” ja se oli kans tärkeetä kun olin Ella ja oikein nimiroolissa!” Saara kertoilee iloisena.

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”Olen ollut freelancer koko ajan ja ehkä siksi kun mulla ei oo sitä Nätyä tai Teakia taustalla, niin multa ei muuta edes kysytä kun oletetaan vaan, että tuo osaa vain laulaa ja tanssia... Ottaisin ihan mielelläni kiinnityksen, se olisi aika hyvä koulu olla vaikkapa vuosi ja tehdä sitä tahtia mitä nää tekee täällä laitosteatterissa. Tuolla Ellassa oli vähän sitä meininkiä, siellä tehtiin todella tiiviiseen tahtiin hommia. Olihan se rankkaa mutta oli se myös makeeta! Kiinnitys olisi myös taloudellisesti stressitöntä. Nyt mulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että mä olen ensi syksynä tuossa Les Misérablesissa mukana, teen Eponinea ja olen myös Fantinen understudy.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Jos olisin tiennyt tuosta Veriveljet-musikaalin Lindan roolista aikaisemmin, niin se olisi varmaan se, toi on niin ihana rooli ja siitä tulee varmaan yks tärkeimmistä töistäni, mä tykkään ihan hirveesti tehdä sitä! On hauskaa päästä kasvamaan lapsesta aikuiseksi. Jos saan sanoa ihan mitä tahansa, niin mä haluaisin olla Wicked-musikaalin Elphaba, mutta mä en oo riittävän pitkä siihen. Ja sitten toi Spring Awakening-musikaali olisi kiva tehdä, mä hain siihen silloin kun se tuli Helsinkiin ja olin siinä viimeisessä vaiheessa, mutta ei mua valittu kuitenkaan.”

”Vuodesta 2001 mä oon saanut työni auditioneiden kautta ja koko ajan oon hakenut kaikkiin mahdollisiin produktioihin mukaan, ja se on jotenkin tosi raskasta jos saa koko ajan pakit. Tän Veriveljet-roolin mä sain sitten niin, että kapellimestari oli suositellut mua teatterinjohtajalle ja mä kävin sit näyttäytymässä ja vähän laulamassa, se oli mahtavaa. Nyt on ihanaa kun tietää, että mulla on kahdeksi vuodeksi töitä täällä luvassa!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Kyllä se varmaan loppujenlopuksi on se, kun saa olla tuolla lavalla ja sitten kun yleisö vihdoin ja viimein tulee ja huomaa, että tää uppoo noihin! Se on se vuorovaikutus ja miten se siitä sitten lähtee toimimaan. Ja kummallisesti tälle alalle hakeutuu ihmisiä, joiden kanssa on tosi kiva tehdä töitä.”

Entä miinuspuolia? ”No kaksiosainen päivä on välillä aika rankkaa ja sitten just se, että ennen enskaria on aika väsynyt. Sitä ei tee mitään muuta kuin käy töissä ja syö jotain ja menee nukkumaan ja taas töihin. Ja se, että vaikka se mies olisi siinä vierellä, niin ei minusta sille kyllä mitään iloa olisi! Hahhah! Työstä ei viikolla pääse tavallaan irti ollenkaan. Sitten kun näytökset lähtee pyörimään, niin se on tietysti eri asia.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Luonto varsinkin. Vanhemmat asuu edelleen siellä omakotitalossa järven rannalla, mä tarviin jotenkin aina sellaisen että on pakko päästä johonkin lataamaan akut. Tällä hetkellä mä haluun esim. sienimetsään ihan hulluna! Musiikki inspiroi mua myös, sillai jos kuulee todella hyviä laulajia.”

Millaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”Ehkä se olisi niin, että olis tavallaan oma itsensä jollain tavalla aina siinä roolissa, pyrkimys olisi ettei ”näyttelisi.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä ja jos kyllä, niin miten se sinulla ilmenee? ”Kyllä kärsin, mutta en mitenkään sillai että se työtä häiritsisi. Audition-tilanteissa mä olen vähän huono, niissä mä jostain syystä jännitän aina ihan hulluna. Se on huono juttu kun se menee jotenkin ääneen se jännitys. Sen myös tuntee milloin koelaulu on mennyt tosi hyvin, esim. Patukkaoopperassa ja Les Misérablesissa mä tunsin sen, että nyt meni hyvin ja nyt nää ostaa tän. Jotenkin sen oppii, ettei jännittäisi niin paljoa. Kyllä se tavallaan aina vähän jänskättää kun menee lavalle. Jos jännittää paljon, niin sitten tietysti pitää hypätä vessassa koko ajan milloin mistäkin syystä ja sit olo on levoton, ei pysty istumaan eikä olemaan muutenkaan paikallaan. Aina kun tulee ensimmäinen yleisö niin se on jännää ja sit tietty jos on jotain laulukeikkoja, sellaisia joita tekee harvemmin. Pieni jännitys on aina ihan kivaa ja se tuo sellaista potkua tavallaan siihen hommaan!”

Onko sinulla mitään omia rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”No oikeestaan ne on valmistautumiseen liittyviä, eli tulee tiettyyn aikaan paikalle ja sitten mä meikkaan ja laitan tukan itse. Mä oon ollut muutaman kerran meikattavana ja oon ollut tosi levoton, että haluun tehdä itse! Se on sellainen homma missä mä rauhotun ja keskityn, olen vain itseni kanssa ja olen epäsosiaalinen.”

Kerro joku hauska kommellus, mitä on sattunut esityksessä! ”No kesäteatterihommissahan se on aina se sää. Eiku hahahhahhahhaah!! Tää on paras! Housut pois-hommassa kun niillä miehillä on se niiden herkkä duetto siinä aika puolivälin paikkeilla, eli se Dave ja Harold laulaa sitä duettoa naisille, niin katsomosta oli lähtenyt joku äijä kuselle sinne yhden parakin taakse ja se oli jotenkin mennyt sinne takakautta kun katsomo oli tietyssä asennossa. Ja sit kun Jani alkaa laulaa ”Siinä oot, mun ruusunen” niin se tyyppi tulee jostain sieltä puskasta ja laulussa laulettiin juoksemisesta niin se mies lähti juoksemaan. Oli vielä sanonut, ettei hän varmaan näkynyt kun kävi niin nopeasti. Se oli kyllä uskomatonta!”

Tätä sitten nauretaan tovi niin ettei meinata päästä eteen päin ollenkaan!

Kerro joku hyvä muisto! ”No viime kesänä vastanäyttelijäni Panu sanoi jotenkin niin kauniisti kun oltiin kävelemässä jostain illanvietosta, että ”Näin pieni hiominen ja se olis kameravalmista tavaraa!” Hän on niin hyvä näyttelijä, sellainen läsnäoleva. Se oli lämmin muisto. Kaikista jutuista jää sellainen jännä muisto, esim. All shook up ´issa Sami Hintsanen lauloi yhtä biisiä ja mä vieläkin muistan sen tunteen kun samassa kohtaa koko 900-päinen yleisö nauraa.”

Kiinnostaisiko sinua ohjata tai käsikirjoittaa itse tulevaisuudessa jotakin? ”Dubbausohjaaminen mua vähän kiinnostaisi, koska mulla on sen verran jo rutiinia siihen hommaan. Luultavasti osaisin kyllä sen. Se olisi kyllä mielenkiintoista, mutta ehkä sitten kun vähän tulee ensin ikää lisää..”

Onko sinulla mottoa? ”Ei varsinaisesti sillai mottoa, mutta yrittäis vaan elää elämäänsä jotenkin sillai, että olisi ystävällinen ihmisille ja avoin eikä puhuisi pahaa kenestäkään.”

Mistä haaveilet? ”Tietty siitä, että saisi vakiutettua jalansijan, että rooleja tulisi sillai että mulle soitetaan ja että mulla olisi joku päivä varaa valita, että minkä mä niistä töistä otan. Nyt jos mä saan duunin niin mä otan sen kynsin ja hampain vastaan, ja dubbaushommissa on käynyt niin, että olen joutunut pari kertaa sanomaan EI sen takia, että on niin kiire aikataulu. Ja sit kun on kipeenä, niin se on ihan hirveen kova paikka jos joutuu sanomaan ettei pysty tekemään jotain hommaa! Kerran on käynyt niin. Se oli vielä toi Ella ja se jouduttiin perumaan ja ne lapset oli vielä tulossa yökouluun ja mulla itku pääsi kun mua harmitti niin paljon se kun olin kovassa kuumeessa.”

Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä? ”Toivottavasti tekemässä tätä työtä jossain ehkä ja toivonmukaan freelancer-uran jättäneenä. Terveenä ja ääni tallella, ehkä muutaman levyn olisin voinut väsäillä. Joku kiva bändi voisi olla ympärillä ja voisi käydä keikoilla silloin kun huvittaa...”

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi? ”Mulla on polvi mennyt melkein sijoiltaan kerran ja se on tähystetty!”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Tutustuisin siihen uuteen värkkiin ja miten se toimii! Hehhhehhheeee!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Punaviiniä ja kynttilöitä ja ehkä jotain syötävääkin. Herkullista lammasta ja jotain salaattimeininkiäkin, fetaa tai vuohenjuustoa.”

Jos saisit mennä aikakoneella johonkin hetkeen menneisyydessä, minne menisit? ”Joku Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen lukuhetki tai joku semmoinen. Eikun se hetki kun Marilynistä otettiin se tuulikuva!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Rievä

Mikä sytyttää sinut? - Hellyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kiire, ei oo hetkessä

Suosikkikirosanasi? - Jumalauta!

Mitä ääntä rakastat? - Lehtien havinaa puissa kesällä

Mitä ääntä inhoat? - Kynnet liitutaululla tai veitsi lautasella

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kaupan kassa tai 8-16 toimistolla

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

Riskiryhmä tulossa Hämeenlinnaan!

On monia eri keinoja kuulua riskiryhmään, ja tässä on yksi niistä... Tapasin näyttelijä Sauli Suonpään  jälleen kerran hämeenlinnalaisessa kahvilassa Café Kukossa. Tapaamisemme syy oli nimittäin se, että Saulikin kuuluu Riskiryhmään. 

 Kerro Sauli lyhyesti, mikä on Riskiryhmä! ”Riskiryhmä on neljäntoista nuoren ammattinäyttelijän improvisaatioteatteriryhmä.”

 Asia selvä. Missä ja milloin ryhmä sai alkunsa? ”Se sai alkunsa Teatterikorkeakoulussa improvisaatiokurssilla, jota veti Tiina Pirhonen. Me harjoiteltiin sen kurssin aikana tekemään pitkiä, tunnin mittaisia improvisoituja näytelmiä. Se oli itseasiassa ainoita kursseja koko Teakin aikana, jossa mentiin yli vuosikurssien, eli mukana oli myös vuotta alemmalla ja vuotta ylemmällä olevia opiskelijoita. Jotenkin se meidän ydinporukka sitten kiteytyi siinä ja syttyi siihen improvisaatioon niin paljon, että päätettiin perustaa oma ryhmä. Vuonna 2008 oli tämä, itse olin Teakin kolmosvuosikurssilla silloin”, Sauli muistelee.

 ”Ajatus syntyi siitä, kun se ydinporukka rupesi miettimään sitä, että olispa hienoa jatkaa tätä, koska kaikilla oli sama fiilis siitä, että improvisaatio kiteyttää parhaimmillaan kaikki näyttelijäntyön osa-alueet. Improvisaatio on vaikea laji, mutta siitä on apua kaikessa näyttelijäntyössä. Improvisaation harjoittaminen auttaa kaikissa töissä. Se ehkä kasvattaa uskallusta heittäytyä, luottamista intuitioon ja epävarmuuden sietämistä. Me päätettiin, että perustetaan oma ryhmä ja ruvetaan treenaamaan kerran viikossa sitä ja jotenkin syventämään niitä omia ajatuksia, ja yritetään viedä sitä hommaa vielä pidemmälle. Siitä se Riskiryhmä sitten syntyi! Ensimmäinen vuosihan meillä oli sellaista hiljaiseloa, me yritettiin joka viikko kokoontua, mutta se oli vähän vaihtelevaa. Koululla kokoonnuttiin ja kokoonnutaan muuten vieläkin.”

 Montako henkilöä Riskiryhmän ydinporukkaan kuuluu tällä hetkellä? ”No meitä on 7-10 henkee sellaista aktiivista porukkaa, jotka pystyy olemaan joka viikko mukana. Etenkin pikkujouluaikaan sitten huomattiin, että tarvittaisiin lisää väkeä kun jengiä ei riittänyt keikoille, kun oli niin paljon omia muita töitä. Se on hyvä että on vähän isompi porukka, koska kaikki ei oo kumminkaan aina saatavilla. Otettiin sitten lisää porukkaa mukaan, sellaisia jotka sen saman kurssin innoittamina halusivat lähteä myöhemmin mukaan.”

 Millaisia iltoja te järjestätte? ”Pikkujoulukeikat ja muut ns. firmakeikat on sellaisia ohjelmanumeroita tavallaan, ja se on enemmänkin sellaista sketsipainotteista, eli musiikkinumeroita ja sketsejä, lähinnä hauskuutusta ja tunnelman kohottamista. Jokainen keikka ja tilaisuus suunnitellaan tilaisuuden luonteen ja tilaajan toiveiden mukaan, joten kahta samanlaista keikkaa ei ole ollut. Se mihin meidän ryhmä kuitenkin tähtää ja mitä me treenataan joka viikko, on sitä draaman tekemistä eikä niinkään sitä sketseilyä. Tavoitteena on kahden tunnin improttu väliajallinen näytelmä.”

 Montako keikkaa teette vuosittain? ”Me tehdään kymmeniä keikkoja ja määrä on lisääntymään päin vuosittain.”

 Mikä on ollut toistaiseksi erikoisin tilanne keikalla? ”Yhden firman pikkujouluissa oltiin kerran ja me oltiin siellä yllätysnumerona, eli kukaan ei tiennyt etukäteen. Väki oli aika hyvässä maistissa siellä ja sitten kuulutetaan, että ”Seuraavaksi Riskiryhmä!”, niin kaikki alkoivat buuaamaan. Siitäpä oli sitten oikein kiva lähteä esiintymään,” Sauli nauraa.

 ”Alkoholihan on hyvin ristiriitaista, sillä periaatteessahan pikku tuiteri on paikallaan jos vedetään sellaista sketsihommaa, mutta sitten jos väki on liian humalassa, niin kyllä siellä kuka tahansa esiintyjä on aika turhaan paikalla...paitsi joku märkä t-paita kilpailuhan sopii tilanteeseen kun tilanteeseen, ihan vinkkinä vaan. Kerran huomattiin ennen keikkaa, että meitä oli mainostettu siellä stand up- ryhmänä. Onneksi kukaan yleisöstä ei ollut nähnyt stand uppia aiemmin, joten päästiin siitä kuin koira veräjästä”, Sauli naureskelee.

 ”Improvisaatio on herkkä laji, kun se on sillai interaktiivista. Iso osa siitä mitä lavalla syntyy, tulee yhdessä katsojien kanssa, eikä pelkästään siitä että mitä aiheita ja määreitä yleisöltä saa, vaan myös siitä, että mikä meininki siellä on ja miten ne elää mukana. Et yleisö ymmärtää sen tilanteen haastavuuden, että meillä  ei ole ennalta hajuakaan siitä mitä me ollaan tekemässä. Se on paljon kollektiivisempaa kuin tavallisessa teatterissa oleminen.”

 Kerro vähän sellaisen improiluillan kulusta! ”Perusmeininki on se, että me aloitetaan sillä, että kysytään yleisöltä nimi tai otsikko ja aloituspaikka tms. ja matkalla kysytään sitten vielä jotain muuta, jotta yleisö pääsee osallistumaan vähän enemmän ja sitä kautta vaikuttamaan siihen juonen kulkuun. Me kokeillaan joka esityksessä aina jotain uutta, meitä kiinnostavaa tapaa lähteä tekemään näytelmää. Kantsii tulla kattoon kaikki vedot niin näkee kaikki jutut.”

 Kerro vähän treeneistänne! ”Kerran viikossa vähintään on treenit. Maanantai-ilta on ollut yleensä hyvä, sillä silloin on harvemmin teattereissa esityksiä kenelläkään. Me treenataan ja valmistaudutaan ihan itsemme takia ja tän tulevan Hämeenlinnan jutun takia, ja nyt meillä onkin ollut kolme viikkoa melkein joka päivä treenit. Me tehdään sellainen intensiivinen improkuukausi tästä maaliskuusta nyt. Kesällä me tietenkin pidetään enemmän taukoa ja sitten myös joulun alla. Treeneissä me päätetään aina joku vetäjä ennalta, ja se vetäjä saa päättää jonkun osa-alueen improsta ja jonkun itselleen tärkeän aiheen, ja sitä sitten treenataan erilaisin metodein ja harjoittein. Me keksitään koko ajan uusia tapoja harjoitella ja toteuttaa improvisaatiota! Harkat kestää meillä yleensä 2,5-3h.”

 Onko teillä mitään vakituista esiintymispaikkaa? ”Vakkaripaikkaa ei valitettavasti ole, yhdessä vaiheessa me etsittiin ja kierreltiin erilaisia ravintoloita ja baareja ja mietittiin, että mikä olisi hyvä klubin paikka. Ei kuitenkaan tullut vastaan mitään sellaista, joka olisi sykähdyttänyt. Se on meillä kyllä haaveissa, että saatais vakioklubi ja nimenomaan se, että päästäisi tekemään tuota pitkää näytelmää vakituisesti johonkin. Tavoitteena on, että joskus olisi oma tila. Iso valomainos jossa lukee RISKIRYHMÄ, väki tulisi sieltä sitten hakemaan sikainfluenssarokotteita”, Sauli käkättää. 

 Kuka keksi nimen Riskiryhmä? ”Nimi päätettiin yhdessä, en muista kuka sen ilmoille heitti ekana. Se nimi tuli just siitä, että me haluttiin olla mahdollisimman rohkeita ja ottaa mahdollisimman paljon riskejä. Heittäytyä! Joka keikalla on tavoitteena, että me kehitellään siellä joku uusi juttu, jota ei olla aiemmin kokeiltu ja se on se meidän ”riski”, joka otetaan jo niiden meidän hyväksihavaittujen tekniikoiden ohella.”

 Ryhmässänne on mukana myös muusikoita, eikö totta? ”Kyllä, kolme muusikkoa on mukana : Vuokko Leislahti, Tuomas Hautala ja Niko Tiainen. Näytelmät sisältävät lähes aina kohtauksia, jossa tekee mieli laulaa ja sittenhän sitä lauletaan! Joka jutussa tulee melkein aina yksi laulettu kokonainen improttu biisi. Muusikoiden tehtävänä on luoda taustoja ja tunnelmaa siellä, ja myös tehdä tehosteita niillä soittimillaan. Piano on se pääsoitin, mutta kaikki pystyvät kyllä soittamaan muutakin. Ovat kuules oikein ammattitaitoisia, ja se on selkeesti yksi myös meidän koko ryhmän vahvuuksista se musiikki ja musikaalisuus!” Sauli hehkuttaa.

 Millaista yleisöä teillä on ollut? ”Todella vaihtelevaa, kaikki ikäpolvet kyllä. Pelkkiä lapsia ei ole ollut, mutta mua kyllä henkilökohtaisesti kiinnostaisi kovasti sellainen tarinateatteri lasten kanssa, sellainen interaktiivinen leikki-satu – juttu. Mua kiinnostaa myös näyttelijäntyön ja improvisaation opettaminen, se on todella antoisaa ja haastavaa ja mukavaa!”

 Oletteko aiemmin olleet Hämeenlinnassa keikalla ja miksi tulette juuri nyt kahtena viikonloppuna tänne? ”Joo me ollaan oltu Suisto-klubilla aiemmin useampaankin kertaan, tekemässä sellasta klubimaista hommaa, eli sketsejä ja biisejä yms. Ryhmämme jäsenet Ushma Karnani ja Arttu Kapulainen ovat nyt teatterissa esiintymässä Hämeenlinnassa, ja he saivat johtaja-Heikin sitten innostumaan asiasta. Verstas-tila oli tyhjänä sopivasti ja sehän on aivan huikea tila juuri tämänkaltaiselle toiminnalle!”

 Minkälaisin odotuksin tulette Hämeenlinnaan? ”Toivottavasti saadaan paljon yleisöä ja puskaradio lähtisi kiertämään. Itse impron suhteen odotetaan vaan, että päästäisi vetämään. Kädet jo syyhyää kovasti, ollaan otettu tää sillai haasteena ja vielä kun on noin monta kertaa, niin keskitytään siihen nyt suurella intensiteetillä ja täydestä sydämestä!”

 Miten teidät saa tilattua keikalle? ”Meillä on omat nettisivut, joista löytyy ohjeet tilaamiseen ja sitten tietysti jos tuntee jonkun joka kuuluu ryhmään, niin voi ottaa yhteyttä vaikka suoraankin.”

 ”Improvisaatio on äärettömän hauskaa ja tarvittaessa myös surullista. Se on niiiin huikeeta, koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tervetuloa katsomaan!”

 Riskiryhmän nettisivut löytyvät täältä, ja Facebookista löytyvät myös omat sivut. Käykäähän tykkäämässä!

 Riskiryhmä keikalla Hämeenlinnan teatterin Verstas-näyttämöllä 15.3., 16.3., 22.3. ja 23.3. Improvisoidut näytelmät alkavat klo 19.30 ja lippujen hinnat 20 €. Lippuja voi varata numerosta 0600-102030 tai Lippupisteen kautta.

 Riskin ottavat :

pe 15.3. Kasimir Baltzar, Sauli Suonpää, Elina Aalto, Ushma Karnani ja Annika Poijärvi / pianossa Vuokko Leislahti

la 16.3. Kasimir Baltzar, Sauli Suonpää, Elina Aalto, Ushma Karnani ja Arttu Kapulainen / pianossa Vuokko Leislahti

pe 22.3. Kasimir Baltzar, Sauli Suonpää, Elina Aalto, Niina Koponen ja Heidi Kirves / pianossa Tuomas Hautala

la 23.3. Sauli Suonpää, Elina Aalto, Heidi Kirves, Niina Koponen ja Arttu Kapulainen / pianossa Tuomas Hautala

 Teatterikärpänen paikalla ainakin perjantaina 15.3. !!